Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste lisuke. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lisuke. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Salsa Roja tölkkiin

Todella hyvää

Alkuperäinen resepti löytyy kirjasta I can can Realishes

1,8kg tomaattia pilkottuna, noin 1,4litraa
3 isoa sipulia pilkottuna
1 pilkottu paprika
6 valkosipulinkynttä pilkottuna
4 jalopenoa (minä otin puolet pikku tölkistä jalapenoja)

1rkl korianterinsiemeniä jauhettuna
1tl kukkura jeeraa
2-3tl suolaa 
2,4dl omppuetikkaa

Pilko tuoreet ainekset suoraan kattilaan tai pannulle.
Lisää sitten mausteet ja etikka.
Keitä 10 minuuttia
Sen jälkeen tölkitys

keittoaika 15minuuttia

lauantai 31. tammikuuta 2015

Papusalsaa tölkkiin

Todella hyvää, suosittelen!





Tarvikkeet

Keitettyjä papuja 700g (paino kuivista pavuista)
2-3 tölkkiä tölkkipapuja, valutettuna
noin 1,5-2l pilkottua tomaattia
noin 4 kpl paprikaa pilkottuna, eri värejä
yksi iso punainen sipuli pilkottuna
(sipulin varsia nippu)
2 isoa tölkkiä oliiveja musta ja vihree, pilkottuna
tölkki suolakurkkua, pilkottuna tai kurkkusalaattia
yksi tölkki jalapenoja pilkottuna
7-9dl italialaista salaatinkastiketta (salaattikastikkeen tulee olla etikkapohjainen)
noin 14-15kpl 4dl tölkkejä
iso kattila

Kastike itsetehtynä:
5dl oliiviöljyä
3,75dl omenaviinietikkaa
4-5tl kokonaisia mustapippureita rouhittuna
5-7tl suolaa
1 kukkura tk valkosipulijauhetta
Kaikki sekaisin



Sekoita ensin kaikki muut paitsi pavut sekaisin.

Sekoita sitten pavut ja salaattikastike sekaisin

Yhdistä sitten kaikki






Aikamoista sotkua, mutta hyvää on!!






Tölkitys:

Pese tölkit saippuavedessä.
kuumenna tölkit sata asteisessa uunissa ja kuumenna kannet kuumassa vedessä. Älä kiehuta kansia vaan sammuta levy ennenkuin vesi kiehuu.

täytä tölkit siten, että jätä niihin noin 1,5cm ilmatila.
Pyöräytä lastalla sisältöä, että saat ilmakuplat pois.
Pyyhi tölkin reunat etikkaan kostutetulla pumpulilla ja ruuvaa kansi kiinni kevyesti.
Älä siis ruuvaa koko kämmenellä vaan sormenpäillä.

Laske tölkit veteen ja huolehdi että ne peittyvät reilusti, vähintään 2cm vettä tölkkien päällä.
Kun vesi kiehuu, ota aikaa 20minuuttia ja nosta ne vedestä

Tähän olisi paras olla tölkkien nosteluun sopivat pihdit tai tölkeille oma teline mistä nostaa.
Minulla on molemmat ja ne helpottavat tölkitystä.
Pavut säilyvät pitkään tölkeissä, vähintään vuoden oikein säilytettynä, eli piemässä ja viileässä.

Jätä tölkit vuorokaudeksi pöydälle ja varastoi vain ne joiden kansi napsahtaa alas sinetin merkiksi.
Älä koskaan syö tölkkiä joka ei ole sinetissä tai sisältö on oudon värinen.


lauantai 6. joulukuuta 2014

Kaalipikkelsi, hapankaali tölkkiin

ruuan lisukkeena todella hyvää
Parhaimmillaan kun antaa vanheta tölkissä noin neljä viikkoa

Valkokaali ohuina viipaleina
3-4 porkkanaa ohuina viipalaina tai raasteena
Paprika ouhina viipaleina
kukkura teelusikka suolaa

Etikkaliemi :
4dl valkoviinietikkaa
1dl vettä
2rkl intiaanisokeria, voi varmaankin jättää pois jos haluaa
sokeria oli alkuperäisessä ohjeessa paljon, että oman maun mukaan voipi lisätä
2tl suolaa (ei lisättyä jodia tai lisäaineita, harmaannuttaa lientä)
2tl sinapinsiemeniä
2tl sellerinsiemeniä (voi jättää pois)

Iso kattila ja puhtaita tölkkejä, noin 7 isompaa sillipurkkia, purkit kypsytetään siis veden alla


Kun olet viipaloinut kasvikset, ripottele suolaa päälle ja anna kasvisten itkeä tunnin.


Siivoa jäljet ja kiehauta etikkaliemi sillä aikaa.
Laita kaikki ainekset kattilaan ja kiehuta yhden minuutin ajan.

Uunita lasitölkit 100 asteessa ja kiehauta kannet vedessä




Laita kattilaan vettä vähän yli puolen välin ja laita kiehumaan

Pakkaa sitten raaste tiukasti tölkkiin jätä noin 2cm tilaa.
Kaada liemi tölkkeihin ja jätä 2cm tilaa.

Pyyhi etikkaan kastetulla puhtaalla liinalla tölkkien reunat ja sulje kannella.

Laita suljetut purkit kattilaan. Veden tulee ylittää purkit vähintään 2-3cm
Kun vesi kiehuu, katso kellosta 15 minuuttia.
15 minuutin jälkeen nosta purkit sievästi liinan päälle jäähtymään.
Älä koske kansiin, ne ovat pullistuneena, mutta onnistuneen tölkityksen jälkeen napsahtelevat alas.

Anna olla pöydällä 24h. Jos sinetti on yhä paikallaan säilö tölkit viileään. Pitäisi säilyä kuukausia jopa vuodenkin!
Jos joku tölkki ei napsahda alas, käytä se heti. Säilyy jääkaapissa muutaman viikon hyvänä.









Meillä kesäpossut juoksevat yhä pihalla...





Ja lapset toivottavat hyvää itsenäisyyspäivää!

maanantai 18. elokuuta 2014

Sokerittomat hillosipulit

Koukuttavan hyviä!!


Minä tein tämän ohjeen moninkertaisena, silloin ainakin kannattaa ehkä laittaa valkopippuria vähän vähemmän. Mutta tämä on helppo ja todella hyvä resepti. Sokeria olisi tullut minun isoon annokseen 6dl!!!! Ja vaikka en laittanut yhtään, niin nämä on oikeesti maukkaita. Ihmettelen, että miksi ihmeessä näin paljon pitäs sokeria laittaa...


500g pieniä sipuleita, varsiosa leikattuna valmiiksi pois

suolaliemi:
5dl vettä
0,5dl suolaa
sekoita kunnes suola on liennut

etikkaliemi:
0,5dl väkiviinaetikkaa
2dl vettä
2 palaa muskotinkukkaa
1 pala tuoretta inkivääriä
0,5tl valkopippuria
Kiehauta, liemi lisätään kuumana sipuleiden päälle


Huuhtele sipulit, pane ne kiehuvaan veteen ja ryöppää 1-2 minuuttia.
Huuhdo kylmässä vedessä ja kuori.
Lisää sipulit suolaliemeen ja anna olla noin vuorokausi tai yön yli.

Kaada suolalios pois ja keitä sipuleita noin 5min, kypsäksi asti.
Kaada keitinvesi pois ja laita sipulit lasipurkkiin.

Kiehauta etikkaliemi ja kaada sipulien päälle kuumana.
Sulje tiiviisti ja säilytä viileässä



Minähän vahingossa keitin kypsäksi jo eka ryöppäyksessä.
Liotin sitten sipuleita noin tunnin kylmässä vedessä, että liika suola lähti pois ja jatkoin ohjeen mukaan.
Onnistui silti oikein hyvin :)

torstai 10. huhtikuuta 2014

Parsakaaliriisiä ja haudutettua lammasta



Parsakaalin opettelu jatkuu, osahan meillä syö ja tykkää, mutta pari nirsoilijaa mahtuu joukkoon.
Parsakaalipihvit kelpasivat kaikille ja nyt onnistui toinen hyvä lisuke.
Luulenpa, että ensi kerralla vähennän riisiä taas ja korvaan vaikka porkkanamurulla.

Ohje on riisikeittimelle

Jauhoin yleiskoneessa kokonaisen parsakaalin ihan muruksi, kantoineen.
Kaadoin kaikki riisikeittimeen ja lisäksi 1,5dl riisiä.
Sekoittelin sekaisin, lisäsin yrttisuolaa ja 50g voita.
Vettä kaadoin niin paljon, että se ylitti sentillä massan rajan.
Sitten vain keitin päälle.

Kun keitin sammui, sekoitin ja riisi oli valmista. Sekä riisi, että kukkis oli pehmeää ja todella hyvää.

Lammas on tehty Fritada ohjeen perusteella.

Pilkoin 1800g lammasta ja marinoin ne maun mukaan, minulla oli paljon valkosipulia ja suolaa ja pippuria ja ihan himppu rosmariinia.
Tämän jälkeen keitin litran vettä ja heitin lihat sinne keittymään ja kaksi pilkottua sipulia perään.
Kiehutin kunnes vesi oli haihtunut ja laskin lämmön ihan pienelle, annoin olla kunnes  neste oli poissa.
Hyvää olisi vaikka jättäisi enemmän nestettäkin, vähän kastikkeeksi.













perjantai 4. huhtikuuta 2014

Parsakaalia nirsommallekkin, parsakaalipihvi


Poika, joka itkee nähdessään parsakaalia söi tätä ja kehui!!????




Tein näitä kaksi taikinaa, ekan kuva on tässä alla.
Käytin taikinaan vain parsakaalin kukat. Kalliista kasvista jäi isot kantapalat jäljelle, harmitti kovasti
Pihvit olivat kyllä hyviä, mutta kuivahkoja.



Kokeilin sitten toisen taikinan ja jauhoin sinne yleiskoneella koko parsakaalin!
Lisäsin myös 60g voita.
Nyt pihvit ovat pehmeitä ja ihania, voin suositella





Parsakaalipihvit

kokonainen parsakaali kantoineen
4 maatiaisen munaa, noin 3 kaupan munaa
juustoraastetta noin 3-5dl
hippu suolaa jos haluaa
2rkl kookosjauhoa ja 1tl psylliumia keskenään sekoitettuna
(kookos ei maistunut mielestäni läpi)
 voita 60g sulatettuna
175 astetta noin 25min. Minä laitoin kylmään kiertoilmauuniin

Sekoita kaikki yleiskoneessa massaksi ja tee pihvejä ja paista uunissa kunnes alkaa ruskistua.









keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Suolakurkku? Neuvoa tarvitaan :)



Halusin kokeilla suolakurkkujen tekemistä kesäkurpitsasta.

Löysin netistä tämän ohjeen.

Minulla ei tammitynnyreitä ole ja viinimarjanlehdetkin puuttui.
Mirka karppilasta neuvoi ostamaan tilliä. Mutta sitä haistaessani ja maistaessani en maistanut ja haistanut mitään!?? Kaupan tilli on minusta mautonta ja hajutonta!!

Laitoin sitten purkkiin persiljaa ja valkosipulia.
Persilja sopi kyllä hienosti kesäkurpitsaan.

Suolaveden tein litrasta. 1 litra vettä ja 53g suolaa.
Annoin olla ohjeen mukaan viikon huoneenlämmössä.
Jotain on todella tapahtunut, koska purkissa on pohjalla hiivamaista litkua ja suolakurpitsa maistuu ihan oikealle :)

MUTTA minusta liian suolaista.. :(

Kysymykseni kuuluukin, voikohan tuota suolaa vähentää? Vai vaikuttaako se käymiseen tai säilyvyyteen. Eli alkaisiko käymisen sijaan homehtua tai jotain? Varmaan pitää vaan kokeilla, mutta jos joku on suolakurkkuja tehnyt, niin kertokaa oma tapanne ja vinkkejä jne.





Viikon jälkeen vesi on sameaa ja kurkut muuttuneet








Vasta laitettuna ja kirkkaana vielä


























maanantai 30. tammikuuta 2012

Kasvis lisukkeeseen marjoja?

Jopa RM tykkäsi??

Minulla oli lihana possua. Hakkasin pihvit litteäksi ja ruskistin kevyesti pannulla, molemmat puolet.
Laitoin pataan pakastimesta lihalientä ja ruskistetut lihat sekaan.
Paistoin uunissa kansi päällä  200 asteessa 40 minuuttia. Sitten lisäsin kastikkeeseen tilkan kermaa ja homejuustoa ja juustoraastetta. Paistoin ilman kantta vielä noin 10 minuuttia.
Liha oli todella hyvää ja kastike maukasta.

Lisukkeena oli tylsästi vain kuullotettua sipulia ja paprikaa voissa.

Minua harmitti, kun lisuke oli niin peruskamaa, jota laiskana teen useasti. Halusin jotain siihen lisäksi.
Jääkaapissa oli mustikkaa ja tyrniä sekaisin kipossa. Lisäsin sitten marjoja muutaman reilun lusikallisen lisukkeeseen. En sen kummemmin lämmitellyt. Sekoitin vain kuumaan lisukkeeseen ja tarjoilin saman tien.
Hitsi, että olikin hyvää :)
Tyrni on niin kirpakkaa, että sopi mainiosti ja mustikka tuli hienosti perässä.
Teen toistekkin :)

Kannattaa kokeilla. Puolukka kävisi helposti tyrnin tilalta ja vaikka ainoana marjana.


Uunista otettuna
Lapsetkin söi lisukkeen kitisemättä :)


torstai 29. joulukuuta 2011

Joulun soseet, ei laatikot

Tänä vuonna ilman imellytystä
 Meillä ei lapsuudessa laatikoita pidetty suomalaisen perinteen mukaan uunissa.
Tehtiin lanttu- ja hernesose. Jotka sitten vain lämmitettiin voin kera ennen ruokailua uunissa.
Maku on raikkaampi ja vähemmän makea.

Tänä vuonna tein siis vain soseet.


Lanttu keitetään miedosti suolatussa vedessä ja soseutetaan.
Mausta suolalla ja voilla mieleiseksi. Minä lisäsin voin vasta lämmittäessä pinnalle.
Tänä vuonna keitin lanttua puolet vähemmän 2 kiloa. Siitä tuli kaksi 700g foliorasiaa. Se riitti hyvin. Toinen rasia jäi välipäiviksi.

Herneet taas keitetään vähässä vedessä paksuksi puuroksi.
Minulla oli 500g turvotettuja herneitä ja litra keitin vettä.
Mausta suolalla ja voilla. Tähänkin lisösin voita vasta lämmittäessä.

Tein molemmat soseet edellisenä päivänä ja lämmitin uunissa ennen ruokailua.


Uunista otettuna
Perinteisen Hernetuuvingin ohje
Ja perinteisen Lanttulaatikon


Rosolli vuonna 2011

Löytyi lisää joulukuvia
 Rosolli oli tänä vuonna, suolakurkkua, etikkapunajuurta ja kotimaista omenaa.

Kastikkeena Lidlin vispikermaan vispattua punajuurilientä.

Vispikermaan siksi, että se pysyy vähän kauemmin kasassa.


Sekoittelin valmiiksi jo edellisenä iltana. Ei haitannut vaikka kaikki värjäytyi punajuuresta.


Viime vuoden ohjeessa oli myös porkkanaa ja sipulia. Tämä kelpasi paremmin lapsille.


perjantai 23. joulukuuta 2011

Sienisalaatti ranskankermalla



Tänä vuonna tein salaatin Lidlin ranskankermaan ja punasipulilla, tuli todella hyvää.


350g suolasieniä, viruttele ja liota sienet sopivan suolaiseksi. Valuta todella hyvin!
200g ranskankermaa
1 punasipuli, silputtuna. Jos et pidä väkevästä sipulista, käytä sipulisilppua kylmässä vedessä ja valuta hyvin.

Sekoita kaikki keskenään

Viime vuoden jogurttisienisalaatin ohje on täällä





Mätihyydyke

Hyydytystä noin 4h




Tämä on ystäväni ohje ja vihdoin sain aikaiseksi kokeilla.
Kakku on vasta hyytymässä, mutta mätikerma oli niin hyvää, että aivan sama onnistuuko hyydytys :)
Julkaisen jo ohjeen!

250-300g mätiä
ruohosipulia noin desi silputtuna
yksi puna sipuli silputtuna
yksi purkki ranskankermaa
2dl kermaa vaahdotettuna
mustapipuria, (suolaa)
5 liivate lehteä taikka (2,5tl liivatejauhoa + 2,5rkl kylmää vettä. Kun liivate on turvonnut, 30s mikrotus)

Sekoita sipulit ja kermat keskenään. Lisää mäti ja sekoita sievästi. Pippuroi ja suolaa maun mukaan. En lisäänyt suolaa.
Tee liivate ja lisää hyvin sekoitellen massaan.
Laita irtopohjavuokaan taikka silikonvuokaan.

Minä käytän liivatejauhoa, koska se on niin helppoa!!


Lidlistä löytyy edulliset ja rasvaiset ainekset


Rödkål


Tarkoitus oli tehdä Antti heikkilän haudutettua punakaalta, mutta joku oli juonut omenamehuni...

Joten tei vanhan ohjeeni mukaan, norjalaisittain makeanhapanta surkålia.

Tässä ohje isompaan annokseen.


750g ohueksi suikaloitua kaalta
25g voita
0,5dl vettä
1tl suolaa
1,5rkl viinietikkaa
1g steviaa, stevioissa on eroa. Minulla on siis tätä
1tl kuminaa (vähän enemmän jos siitä tykkää, tämä on minun annos, koska en siitä tykkää, mutta pieni määrä kuitenkin on tässä hyvä!!)

Laita kattilaan/pataan voi ja vesi. Sitten puolet kaalista ja puolet mausteista. Loput kaalit ja loput mausteet.
Hauduta pienellä tulella muutaman tunnin. Kunnes neste on haihtunut ja kaali kypsää.
Tarjoile lämmitettynä tai kylmänä. Minusta lämpimänä paras.

torstai 22. joulukuuta 2011

Makea hapankaali jouluksi


Olen aika ylpee! Tuli just kuin kaupan :D


Päivitän tämän tähän etusivulle, jos joku uskaltaisi kokeilla!! Tämä herkku on norjasta ja lupaan, että on hyvää.
Mietin tässä, että kokeilen tehdä stevialla.
Ja puolet vähemmän :D
Jouluna on niin paljon lisukkeita, että aina jää kaikkea yli.
Viime jouluna taisi puolet jäädä tätäkin.


Surkål

2kg valkokaalta, silputtuna (sellainen tavallinen kokonainen kaali)
50g voita
2tl suolaa (aikuiseen makuun vähän enemmän)
3rkl omenaviinietikkaa
2rkl sukrinia
1rkl kuminaa
1dl vettä

Leikkaa kaali ohueksi silpuksi ja laita kattilan pohjalle voi ja vesi.
lado puolet kaalista kattilaan ja ripottele puolet sukrinista, etikasta, kuminasta ja suolasta päälle.
Lado loput kaalista kattilaan ja loput mausteista.
Nosta kiehuvaksi ja laske sitten lämpö. Anna hautua noin pari tuntua kannen alla. Ravistele kattilaa välillä ja sekoittele sievästi.
Kaali on hautunut tarpeeksi, kun se on sanut kuvan mukaisen ruskehtavan värin.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Porkkanalaatikkoa ja Glögiä













Porkkanalaatikko on Hiidenuhman keittiöstä! Todella hyvää!

Ja glögit tehty mummolan luumuista ja omenoista ja banaanista.
Yritin löytää kaupasta mehua jota ei olisi sokeroitu taikka makeutettu. Meidän paikallisessa ei siis kertakaikkiaan ollut.
Joten kaivelin pakastinta ja tein mehun pakastetuista hedelmistä.
Kesällä pakastin omenaa ja tarjousbanaania kotiviiniä varten. Nyt ne on keitelty glögiksi :)




keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Maustevoi Jamie Olliverin tapaan

Voi, valkosipuli, chili, anjovis ja timjami

RM inhoaa rosmariinia, joten vaihdoin sen timjamiin ja ainakin hän tykkäsi tästä joten ilmeisesti vaihto onnistui :)

500g normaalisuolaista voita
2kpl valkosipulin kynttä
rosmariinia taikka timjamia
muutama pala chiliä
7 anjovis filettä

Kaikki sekaisin yleiskoneessa ja sitten pyörittele voipaperissa rullalle ja jäähdytä jaakaapissa.
Tätä voi käyttää kasviksiin, kalaan ja lihaan.

Pakastimessa säilyy kuukaudenkin.

Maku oli aivan ihana. Olen ajatellut monasti tätä kokeilla, mutta en hirveesti välitä anjoviksesta. Tässä se on kuitenkin aivan ehdoton!!
Paras maustevoi ikänä :)



keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Savuluita ja paprikaa



Savuluut lämmitin uunissa 200 astetta 15min.
Paprikalisuke oli superhelppo.

Voita ja jäiset paprikat kuullottumaan ja sekaan kukkura lusikallinen sulatejuustoa.
Kaikki tykkäsivät, mutta parhaiten maistui porkkana.
Saivat raakoja porkkanoita pöytään ja raastimen. Osa raastoi raastenn ja osa söi kokonaisena.



Tänään oli kiire päivä.
Sain viimeisen lampaan teurastettua. Enää on muutama ankka jäljellä.
Mutta taidan jättää muutaman ylimääräisen. Koskaan ei tiedä mitä sattuu.

Seuraava isompi projekti onkin taljan parkitseminen.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Lisukkeina lanttumuusi, puolukka ja hapankaali



Söimme tämän aterian muutama päivä sitten. Hapankaali on meillä sellainen inhokki josta vain minä pidän.
Ja minäkin olen oppinut tykkäämään siitä kunnolla, vasta karppauksen myötä.
Karppisiskot kirjoittivat hapankaalista hyvin ja siellä on mukava ohje, jota haluan kokeilla.
Minäkin siis pidän hapankaalia aikamoisena kotimaisena superfoodina. Olen totutellut väkisin lapsia jo pitemmän aikaa. Eli joka ainoa kerta, joutuvat pikkuisen maistamaan.
Ja tällä kertaa alakuvassa oleva tyttö otti jopa pikkuisen lisää!

Toinen totuteltava asia on ollut puolukkasurvos. Sain puolukkasurvosta tuliaisena ja olen ihmetellyt, kuinka minä ja lapset niin kovasti tykkäämme siitä. Se on sokeritonta ja silti niin maukasta!!
Kaikki ovat syöneet sitä, valittamatta kirpeydestä.
Nyt se selvisi! Sain postaukseeni kommentin Anonyymilta, joka kirjoittaa näin,

Anonyymi kirjoitti...
Tuoreista puolukoista tehty survos onkin todella tujua, sen pitää saada "tekeytyä" rauhassa! Vanhemmiltani alan näillä main ryöväämään heillä kellarissa "kypsyvää" survosta, siis ainakin 2-3 kk vanhaa pitää olla, että maku on kunnossa (ja ylivuotinen on myös hyvää). Lapsille siihen voipi sekoittaa jonkun verran sokeria, ettei ole het niin tymäkkää, mutta tuohon "kypsytettyyn" survokseen tottuu kyllä :) En osaa sanoa miten hyvin kypsyisi vaikkapa jääkaapissa, mutta hyvin ainakin säilyy.

Lanttumuusi on ollut myös kaikkien pitämä lisuke.
Mutta seuraavana päivänä paistoin makkaraa lisäksi ja sekoitin muusin ja kanankoivet sekaan.
Sepä mössö ei sitten meinannut kelvata kuin minulle :D

Tytön ilme kertoo kaiken.
Ruoka olisi varmasti maistunut, jos olisin lämmitellyt kaiken erikseen!



Mitä mössöä, yäk!






sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Paahdetut kurpitsansiemenet

Tänään päivälliseksi, savuluita ja salaattia

Tämän niksin opetti siskontyttöni.
Hän paahtoi kurpitsansiemeniä ja cashew-pähkinöitä aina salaattiin! Todella hyvää.

Laita joatin kuumuutta kestävää rasvaa kattilaan. Voi palaa ja ei ole hyvä tässä.
Heitä sekaan kurpitsan siemenet ja pähkinöitä. Meillä oli tänään maapähkinöitä ja saksanpähkinöitä.
Pidä levy kuumalla ja sekoittele.
Paahda niin kauan, että siemenet alkavat poksumaan. Heitin vähän suolaakin sekaan ja olivat kyllä hyviä.
Salaattiin, tai ihan popcornien tapaan.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Lasten Avokadosalaatti

Antti Heikkilän salaatti pohjautuu kaaliin ja sitä vaan ei lapset oikein raakana syö,
Kokeilin tehdä jäävuorisalaatista ja chilin tilalta paprikaa.
Nyt maistui paremmin! Olin pyöritellyt avokadon sitruunamehussa, ettei se tummuisi. Siitä jaksoivat vielä napista...
Joten ilmeisesti avokado olisi vain parempi leikellä tuoreeltaan suoraan lautaselle.
Tässä linkki aikuisten salaattiin

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...