Ihanan illuusion nautinto!

Elämme kesäkuun 10. päivän iltaa. Olen puuhannut koko viikonlopun puutarhassani tuntien suurta iloa ja onnea. Hyötymaa on istutettu - vain mansikan taimet puuttuvat. Ja nekin on vartissa haettavissa Särkän perennataimistolta.

Kaikki katettuna kasvussa. Lähinnä taloa odottaa mansikkamaa paljaana istutustaan.

Nyt on puna- ja keltasipulit muovin alla juurtumassa, ja yrtit sekä salaatit kylvetty. Hyötymaan on kitketty, katettu ja kasteltu. Käytäväkankaat on levitetty taas suojaamaan rikkojen invaasiolta. Tilanne näyttää olevan hienosti hallinnassa. Se on illuusio eli havaintoharha.

Kivipuutarhan alangossa on suuria perennoja. Silta menee yli joen kohti merta.

Kivipuutarhassa vietin tunteja kitkien, haraten ja kattaen pussimullalla. Istutin tulevaisuuden toivoja, eli mm. Swertian kahta muunnosta: S. perennis ja S. perfoliata. Toiselle on suomenkielinen nimikin, eli se on viirutähtiö. Nämä ovat katkeroiden sukuhaaraan kuuluvia harvinaisuuksia. Tuo S. perfoliata minulla olikin aiemmin, mutta se kuului tappotalven 2015/2016 menetyksiin. Yksi kerrallaan metsästän aarteitani takaisin. Aika hupaisaa on se, että tuosta minun kasvista keräsin siemeniä Särkälle, josta sain siis nyt takaisin taimena aarteeni!

Viirutähtiö eli Swertia perfoliata kuvattu elokuussa 2013. Tämän lapsosia nyt istutin!

Isossa puutarhassa näyttää kaikki olevan iloisesti kasvussa, eikä rikkat pääse juhlimaan. Aina laajassa puutarhassa on jokin paikka rempallaan, mutta juuri nyt silmä lepää siistissä, kukkivassa puutarhassa. Tämä on illusio, jonka tiedän olevan hetkellinen havaintoharha. Hetkessä rikat roihahtavat, jolloin sotatilassa voi joutua kuittaamaan tilapäisiä tappioita.

Kitketty, katettu ja kukkiva. Käytävät on vielä kunnostamatta, mutta vielä
olen tilanteen herrana. Illuusio romuttuu noin neljässä viikossa :)

Siistiä järjestystä on kivaa katsoa. Tässä vaiheessa alkukesää kiveysten kivetkin
näkyvät. Loppukesästä kasvusto ryöppyää ylitse.

Kastelun tarve on jatkuvaa. Onneksi on kaksi isoa pumppua, jotka vetävät jokivettä letkuja myöten ahkerasti. Ruusumaille on nyt ihan oma painevesiautomaatti, joka huolehtii ruusuista, kasvihuoneesta ja tarvittaessa koko Arbetorumista. Toinen pumppu on hyötymaalle ja koristepuutarhaan. Hyvin riittävät, vaikka kuivaa kestäisi pitempäänkin. Onni on oma joki ja tekniikka vesihuoltoon!

Kanadanruusujen koemaa kasvaa upeasti. Ruusuja on hellitty ihan omalla kastelu-
systeemillä. Vaikka tulisi kuivakin kesä, niin kukinta ei näivety kuivuuteen.

Olen nauranut koko viikonlopun tälle illuusiolle, että lähes hehtaarin puutarhan rikat saisi pysymään kurissa. Viime pirullisena kesänä ei jaksanut kontata kylmässä vesisateessa, jolloin vesiheinät ja muut ei-niin-rantut rikkaruohot juhlivat perusteellisesti. Nyt niiden siemensato itää iloisesti.

Paraatipenkin lantakate lannoittaa ja peittää maan.

Mutta tässä hauskassa harhakuvassa on mukavaa elää. Rikkaruohot on siitä viheliäisiä, että alkuunsa ne näyttävät kovin vaatimattomille. Heti kun niille kääntää selän, niin johan niistä sikiää oikeita monstereita! Ajattelin tänäkin vuonna olla tarkkana tarttumaan haraan. Tiedän jääväni häviölle jossain vaiheessa. Niin vain käy ihan joka vuosi!

Paraatipenkissä valkosia narsisseja ja profeetankukkaa. Sekin hieno erikoisuus.

Nyt on viikonloppu nautittu alusta loppuun. Vielä aion käynnistää grillin, heittää siihen maukkaat pihvit ja lisukkeet paistumaan. Jäi vähän iltaan syöminen, kuten aina kun on tähdellisempääkin puuhattavaa.

Meillä on vasta nyt omenankukkien aika! Kyllä  käy juuttanmoinen pörinä puissa. Näistä on iloa mettiäisille!

Iloa viikkosi! Säät on mitä sattuu, mutta plussan puolella mennään!

Sanoilla katetta

Nyt on tosi inhottavan kylmä, myrskyituulinen ja vähän jopa sateinen keli, joten en viitsi askaroida ulkona. Sopiva hetki päivittää blogia siis. Ensin kannoin vähän hellapuita, ja  laitoin puuhellaan tulet. Ei tarvi palella.

Tämän narsissin kukat on sormenpään kokoiset. Miniatyyri!

 Kevät on ollut ihanan aikainen ja lämmin. Paitsi täällä Raahessa meren äärellä tietenkin. Edelleen täällä kukkii narsissit ja tulppaanit, kirsikkakin läväytti itsensä ihan käsittämättömään kukintaan. Sato kyllä menetetään, kun tuli nämä myrskytuulet.

Vanhaa paikallista kantaa oleva 'Raahen Tyttö' kirsikkapensas.

Mutta katteista piti kirjoittaman - olen käyttänyt aikaani hyötymaalla. Viime kesänä se jäi lähes kesannolle, kun mitään ei hyövännyt kylvää. Vain pottua ja valkosipulia se tuotti. Ja kylvämättömät paikat juhlivat vesiheinän sun muiden yksivuotisten rikkojen vallassa. Ja nehän viihtyivät ihan hurjissa mitoissa! Ikävästi ne ehtivät tuottaa huikean siemensadonkin, joten on pakko pistää heti keväästä kampoihin monsterimaisille rikoille. Toukokuun kuivuus pidätti onneksi vähän rikkojen riemua.

Pottumaa istutettuna. Vakojen pohjalle on poljettu hevosten kuivaheinästä siivuja.
Kunhan pottu nousee päälle, niin katan loputkin nurmenleikkuun silpulla.

Peruna pystyy nopeasti peittämään alansa, joten se kilpailee oikein hyvin rikkaruohojen kanssa. Vielä kun sen kattaa, niin aina parempi. Yleensä yhden kesän jälkeen ei maassa rikkoja olekaan. Tosin maan oma siemenpankki itää aina kun mahdollista. Tosiasiallisesti rikatonta maata ei käytännössä ole kuin kuumennetussa pussimullassa.

Talven tullessa valkosipulimaa sai katteen kuivaheinästä. Nyt aukkopaikat pitää
kitkeä ja peitellä paremmin.

Talvivalkosipulia olen kasvattanut kauan. Ilman ei vain voi elää. Se on tosi helppo kasvatettava, ja saatuaan runsaasti lannoitusta ja riittävästi kastelua, menestyy se kurjinakin kesinä. Siis satoa tulee aina.

Kuivaheinän päälle tiivisteenä ruohosilppua. Lisään sitä useamman kerran kesässä.

Vähän on ärsyttänyt työpäivän jälkeen kyykkiä kattamassa hyötymaata, mutta teen sen kuitenkin paljon mieluummin, kuin koko kesän kitken rikkoja sääskien inistessä ympärillä. Nyt hyvin tehty työ kantaa pitkälle kesään. Lopulta aina kuitenkin käy niin, että rikat tursuavat jostain katteen raoista. Yleensä menetän tilanteen hallinnan jossain vaiheessa heinäkuuta. Mutta nyt elän jokavuotista illuusiota, että saan pysymään rikat kurissa... Se on yhtä kestävä illuusio, kuin itse kasvatetut tomaatin taimet :)

Himpun liian iso hyötymaa. Tarkoitus on tuota pienentää mm. pensasruusuilla.

Minä katan hyvin monin eri tavoin. Mansikkakangas naamioituna soralla tai hakkeella on paljon käytetty konsti. Monet perennamaat katan hevosenlantakatteella. Siinä saa kaikki mahdolliset kattamisen hyödyt lannoituksesta lähtien.

Lantakatteella saa yleensä myös siemenrikkana nokkosta. Vielä näkyy
paraatipenkissä vähän maatakin kasvien välissä. Ei enää kauaa.

Ilman erilaisia katteita en pystyisi ylläpitämään näin isoa puutarhaa. Ruohosilppua meillä on melko rajaton määrä, sillä nurmikkoa on turkasen hirveät määrät.  Enempi tulee ongelmaksi, että mihin keräävien leikkureiden säilöt tyhjennetään. Ei lopu kate kesken!

Puutarhurin apulainen työssä. Kuono mullan peitossa, kuin porsaalla ikään.

Mastro kaiveli vasta jyrsitystä maasta kiviä pois. Rieko tuli heti auttamaan kaivelemalla kiviä esille. Näppärää! Minä kitkin, ja Rieko tuli "kitkemään" myös syömällä valkosipuleiden välistä saviheinää! Tää täystuho alkaa oppia ihan fiksuksi puutarhakoiraksi - en olisi uskonut!

Iloa ja valoa - sekä toivottavasti myös rahtunen lämpöjä taas tämän kylmän pohjoistuulen jälkeen!

Miten ruokitaan Elävä Maa?

Taas joutoaikaa pohtia kasvullisia juttuja. Siivosin huushollia eilen, ja tänään vaihtelin verhoja ja mattoja. Valitsin keväisen vihreitä sävyjä ja sekös piristi mieltä! Mutta maan sisäisiin asioihin, elikkäs siis sisäpolitiikkaan seuraava loikka.

'Morden Centennial' ja muut ruusut tarvitsevat hyvät eväät.

Sitä pohditaan ja selvitellään aina kasvilajien kasvupaikkavaatimuksia, mutta mielestäni aivan yhtä tärkeää on Elävä Maa. Vuosien kokemuksella pidän sitä hurjan tärkeänä ja vaalittavana asiana. Asian merkitys kirkastui kateviljelyä harrastaessani. Alunpitäen ajattelin katteita estämään rikkaruohojen rehotusta ja veden haihtumista. Kattamisesta tuli ajan saatossa pintakompostointia ja maasta tuli mahdottoman muhevaa. Lierojen ja kastematojen määrä on suuri. Paljain silmin ei näe maan mikrobiologista aktiivisuutta, mutta viisaammat sanovat sen nousevan merkittävästi kun eloperäistä ainesta hajoaa ja maatuu. Tämän uskoo ihan helposti.

Heinällä ja nurmisilpulla katettu hyötymaa -
kasvuvoimaa riittää valkosipuleidenkin tarpeisiin.

Elävää maata pitää jatkuvasti ruokkia. Jos vilkaisee naapurin tehoviljellyn pellon maaperän rakennetta ja vertaa omaan hyötymaahan, niin eron huomaa asiaan vihkiytymättömämpikin. Peltomaa tiivistyy ja sen kivennennäismaapitoisuus on suurempi. Minun kateviljelyllä ruokittu maani on humuspitoisempaa, kuohkeaa ja siinä on hurjasti elämää. Se myös pystyy varastoimaan vettä ja kasvattaa muhkeita satoja.

Viime vuonna katteena oli ruohonleikkuusilppua. Ei järin esteettinen valinta,
mutta käytännöllinen nitistämään monivuotisten juuririkkojen intoa.

Ryhmä- ja kanadanruusut vaativat maaperältä runsaasti ravinteita ja tasaisesti kosteutta. Muidenkin kokemusten mukaan ne arvostavat eloperäisiä lannoitteita. Heti kevään koittaessa kiskon katteet pois penkkien päältä, että maa pääsee paremmin lämpiämään. Levittelen tyvimultaukset leveämmälle penkkiin, leikon versot ja odottelen kasvua. Sen alettua levittelen hyvän kerroksen palanutta hevospaskakompostia ja tuhkaa. Se on eka lannoitus, jonka voimin päästään vähintään juhannukseen asti.

Suloinen 'Bonica'. Tulis jo kevät - mulla on ikävä ruusuja!

Silloin kun vielä meillä oli hevosia, niin keväinen lantakompostin levittäminen oli ilman muuta osa kevätpuuhia. Nykyään sen kompostin saa hakea naapurikylän lantalasta peräkärryllä ihan kiitoskaupalla. Tuhkaa tulee omista tulipesistä. Onhan meillä kananlantakompostia, mutta se on todella typpipitoista. Tasapainoisempaa tavaraa on hevonhyvä kasveille. Sitä ei tarvitse säästellä, vaan voi levittää reippaalla kädellä.

Runsaskukkainen 'Rody'

Elävä maa tuottaa hyvän kasvun ja kukinnan - kun kaikki osatekijät ovat kohdillaan. Siksi kasvualustaan panostaminen ei mene ikinä hukkaan, vaan se palkitsee. Ruusut ja kärhöt tarvitsevat syvän (noin 0,6 m) ja ravinteikkaan kasvualustan - kun se on kunnossa niin tarvitaan vain aurinkoa ja vettä.

Lisääntyvä valo ja leppeät kelit saavat ajatuksen kiiruhtumaan kevääseen ihan pikavauhtia. Juuri vaihtui kuukausi helmikuulle. Se on lyhyt... joten kiitorata kevääseen alkaa. Tiedostan kyllä tuskallisesti, että maaliskuussa voi tulla metrin verran lunta, eikä huhtikuussakaan välttämättä pääse pihapuuhiin. Vuodenajat ovat jotenkin nytkähtäneet kalenterissa pari kuukautta eteenpäin. Mutta hyvää kannattaa odottaa, eli kyllä se kevät sieltä tulee!

Iloa, valoa etc.