Babylon 5:n kolmas kausi - Kaikki tämä ja kuminen zarg kaupan päälle

Osa 3 Babylon 5:n eri kausia käsittelevästä juttusarjasta. Edelliset osat löytyvät täältä.
 

Marko Ikäheimo

 

Babylon 5:n toista kautta käsittelevässä kirjoituksessani taisin todeta, että tässä olisi nyt sitä kovinta kamaa, mitä sarja pystyy konsanaan tarjoamaan. Mitäs sitten tästä kaudesta voisi sanoa? Nyt ainakin viimein päästiin varjosodassa täyteen vauhtiin. Itse asiassa, nyt kun koko sarja on taas kerran tullut katsottua kokonaisuudessaan, hämmästyin miten hyvin kaikki pysyy kasassa.

Ihan alussa Maan lähettämä virkamies yrittää selvitellä, mitä Keffer oikeastaan hyperavaruudessa näki. Tämä henkilö vaikuttaisi olevan ihan rehellisellä asialla. Hänet lähettäneet tahot ovatkin sitten eri asia. Sheridankin pääsee Valkotähden puikkoihin ja joutuu välittömästi nokikkain varjoaluksen kanssa. Tässä tilanteessa Delenn on valmis heittämään lusikan nurkkaan, mutta Sheridan alkaa suunnittelemaan mahdollisimman luupäistä selviytymissuunnitelmaa.

Babylon 5 - Toisella kaudella pistetään iso vaihde päälle

Osa 2 Babylon 5:n eri kausia käsittelevästä juttusarjasta. Osa 1 löytyy täältä.

Marko Ikäheimo

Kylläpä kakkoskauden uudelleenkatsominen menikin sutjakasti. Ensimmäinen kausi sujui suhteellisen kivuttomasti, ja olihan siinä roppakaupalla hyviäkin osuuksia. Mutta nyt päästiin oikean asian äärelle.

Ensimmäinen muutos sarjassa on tietysti aseman komentajan vaihtuminen. Muistelen aikoinani mekkaloineeni kovastikin muutosta vastaan, mutta taisi se kuitenkin loppujen lopuksi olla ihan perusteltu ratkaisu. Sinclair ei oikein olisi voinut jatkaa B5:n komentajanpallilla. Hän onnistui ajamaan itsensä niin nurkkkaan ensimmäisen kauden loppuun mennessä, että siitä tilanteesta ei oikein enää jatkomahdollisuuksia ollut. Ainoa mahdollinen ratkaisu oli kärrätä Sinclair jonnekin huitsin nevadaan ja tuoda hänet myöhemmin hetkeksi takaisin muuttuneena miehenä. Onneksi Michael O’Hare kuitenkin jaksoi tehdä War Without Endin kolmannella kaudella.

Babylon 5 - Kärsiikö ensimmäistä kautta enää katsoa?

Marko Ikäheimo

Babylon 5:n ensimmäistä kautta ei ole yleensä arvostettu kovin korkealle alan piireissä. Henkilökohtaisesti pidän siitä enemmän kuin viitoskaudesta, mutta se johtuu pelkästään niistä kirotuista telepaateista ja niljakkaasta Byronista.

Mutta ensimmäisestä kaudestahan minun piti kirjoittaa.

Ajan kuluminen tuli konkreettisesti esille jo sarjan katselua aloittaessamme. Ainoa pilottijakson erikoisversion kopiomme sattuu olemaan SVHS-kasetilla, eikä meillä enää ole sellaisen esittämiseen kykenevää laitetta. Viimeksi tarkistaessani pilotin erikoisversiota ei löytynyt mistään. Yritin turvautua Amazonin apuun, mutta sieltäkin löytynyt DVD paljastui kehnommaksi perusversioksi. (jota oikeat B5-nörtit eivät vain tue). Eli siirryimme suoraan katsomaan varsinaista sarjaa.

X-Men revisited

Eli: miten opin olemaan pelkäämättä mutantteja ja rakastamaan niitä uudestaan.

Marko Ikäheimo

Kirjoitin jo aikaisemmin Kalaksikukkoon siitä, miten X-men taas pitkästä aikaa sarjakuvanakin jotain, mitä kärsii katsella. Rachel Ediddenin ja Miles Stokesin podcastin rohkaisemana uskalsin tutustua uudelleen Claremontin ja Byrnen klassisiin X-men -tarinoihin. Kieltämättä hieman riskialtis yritys, sillä nuoruuden suosikkeja ei ehkä kannattaisi kovin tarkalla silmällä katsoa.  Eritoten, jos on sattunut oikein todella *rakastamaan* näitä tarinoita.

Once Upon A Crime -nettisarja

J.S.E. Salminen

Kuva: Julia Salminen

"Death Rays, human experiments, mad scientists… It's a strange world we live in. Time travel is just the future."

Näin toteaa raskauttavan äänitteen anastanut kissavaras Maailmanlopun Vedonlyöntitoimistossa. Kaasumaskiin pukeutunut tiedemies puhuu äänelle päänsä sisällä. Aseistautunut ryöstö keskeytyy rikollisten muistellessa tähtihetkiään reality-show:ssa. Mistä on kysymys? 

Kolmivuotisen toimintakautensa aikana vapaamuotoinen elokuvaryhmä Studio Korppikela on tuottanut lukuisia lyhytelokuvia sekä parodioita. Vuonna 2012 ryhmä kunnostautui ensimmäistä kertaa pitemmän formaatin parissa ja toteutti talkoovoimin komediallisen Season of the Villain -nettisarjan. Sarja kertoi maailmasta ilman sankareita ja sen seurauksena koko superrikollisen ammattikunnan identiteettikriisistä.

Mikä ihme DC-sarjakuvien elokuvasovituksia oikein vaivaa?

Marko Ikäheimo

Katselin Marvelin Gardians of the Galaxy -elokuvan traileria, ja silmiin pisti heti, miten hauskalta se näytti. Heti alussa sankari yrittää esittää pahamaineista lainsuojatonta, eikä kukaan häntä uhkaavista asemieheistä ole koskaan kuullutkaan kyseisestä hemmosta. Ja sitten ilmoille kajahtaa Spirit in the Skyn alkuriffi. Selvä, minut on juuri myyty.

Yleisestikin ottaen Marvelin sarjakuvien elokuvaversioissa huumorilla on ollut oma paikkansa. Ehkä X-men -elokuvat ovat olleet hieman ryppyotsaisempia, mutta ne eivät oikeastaan olekaan olleet aitoja Marvel-elokuvia, vaan ostetulla lisenssillä värkkättyjä tuotteita.

Voisiko Iron Fist olla aasialainen?

Marko Ikäheimo

Netflix on tuottamassa Marvelin supersankarisarjakuviin perustuvia minisarjoja, joista olen kohtuullisen innoissani. Eräs erityinen syy intoiluun on tuleva Iron Fist -sarja. Kyseinen sankari tunnettiin aikoinaan Suomessa nimeltä Rautanyrkki. Pikkunöösinä ihmettelin Rautanyrkin seikkailuja mustavalkoisessa Kung Fu-lehdessä.

Sarjakuvan Rautanyrkki oli valkoihoinen amerikkalainen miljardiomaisuuden perijä Danny Rand, joka erinäisten käänteiden jälkeen päätyy mystisen K'un L'un -kaupungin sankariksi ja puolustajaksi. Tässä tapauksessa kaupungin mystisyyden tunnistaa jo siitä, että sen nimessä käytetään heittomerkkejä hyvin mystisellä tavalla. Joka tapauksessa, Rautanyrkki on useiden itämaisten taistelulajien mestari. Tämän lisäksi hänellä on erittäin mystinen kyky keskitää oma tahdonvoima nyrkkeihinsä, mikä jälkeen lyödään rikki vaikka kivistä aitaa (terveisiä Fredille).

Vieläkö William Gibsonin Neuromancerin sanoma on ajankohtainen?

Tällä kertaa en tarttunut ihan tuoreimpaan mahdolliseen aiheeseen. Huomasin kuitenkin, että Kalaksikukossa ei ole kertaakaan käsitelty tätä SF:n merkkiteosta. Nyt jos koskaan on hyvä paikka mietiskellä tätä, sillä kirjan julkaisusta alkaa olla aikaa jo kolme vuosikymmentä.

Henkilökohtaisesti ensikosketukseni Gibsonin mestariteokseen oli vuonna 1991 WSOY:n julkaisema suomennettu versio. Vuotta aikaisemmin oli ilmestynyt kyberpunk-antologia Peililasit, jonka olin jo ehtinyt ahmaista. Kirjan esipuheessa Bruce Sterling selvitti, mistä hitosta tässä kyberpunk-suuntauksessa oikein oli kysymys.

Mutta mitä tapahtui Orson Scott Cardille?

Marko Ikäheimo

Yksi nuoruuteni rätkäyttävimmistä kokemuksista oli, kun sain käsiini Orson Scott Cardin Ender's Gamen suomennoksen (suom. Ender, Ursa Scifi 1990, Sari Peltoniemen arvostelu vanhassa Kalaksikukossa). Kirjan juoni lapsista, jotka värvätään futuristiseen armeijaan koulutettaviksi taistelemaan hyönteistämäisiä vihollisia vastaan oli teemoiltaan ja asenteeltaan todella Jotakin Muuta. En ollut tyystin yksin mielipiteineni. Ender's Game voitti aikoinaan sekä Hugo- että Nebula-palkinnot. Kirja on poikinut useita jatko- ja rinnakkaisosia, joista Speaker for the Dead (suom. Kuolleiden puolustaja, Ursa 1991) ja Xenocide (suom. Kansanmurha, Galaxy Scifi 1996) on melko kohtuullista luettavaa. Näitä seuraava röväskä aiheeseen liittyviä kirjoja onkin sitten melko puuduttavaa luettavaa.

Pitkäveteisten kirjojen vääntäminen ei ole varsinaisesti mikään rike, eipä niitä kukaan pakota lukemaan. Myöskään Cardin vakaumuksellinen mormoni-uskonnon tunnustaminen ei minua pahemmin haitannut. J.R.R. Tolkienin ja C.S. Levisin uskonnolliset vakaumukset löytyvät heidän teostensa maailmankuvasta, paikoitellen varsin selvästi.

Johnny Mnemonic vs. Scaramouche

Marko Ikäheimo

Katselin sairaspäivän ratoksi DVD-hyllystä Scaramouchen (arvostelu vanhassa Kalaksikukossa). Elokuvaa katsellessa mieleen tuli juuri äskettäin arvostemani Johnny Mnemonic. Sisällön puolesta kahdella elokuvalla ei ole juurikaan yhteistä, eipä juuri muutenkaan. Lähinnä mielleyhtymä tuli siitä, miten täydellisen vastakkaisia elokuvat ovat käsikirjoituksiltaan.

Kuten aikaisemmassa arvostelussa tuli todettua, Johnny Mnemonic on juonenkuljetukseltaan melkoisen anarkistinen kokemus. Pääosin tämä varmaankin johtuu siitä, että paniikkiin joutunut tuotantoyhtiö leikkasi elokuvan uudestaan. Lopputuloksessa juonenkäänteet tulevat vastaan varsin hallitsemattomasti. Jostakin kumman syystä lopputulos on kaikessa arvaamattomuudessaan nautinnollista seurattavaa.

E-kirjoja netistä ilmaiseksi (ja laillisesti)

Marko Ikäheimo

Kun kirjahyllyjä on melkein kaikissa mahdollisissa huoneissa (saunaa emme ole vielä kokeilleet) ja ne pursuilevat ratkeamiseen asti kirjoja, alkavat e-kirjojen mahdollisuudet kummasti kiinnostaa. Vähän nettiä penkomalla voi sf:n klassikkoja löytää tyystin ilmaiseksi, ja vieläpä ihan lailisesti. Nyrkkisääntönä voi pitää, että ennen Walt Disneyn aikaa kirjoitetut kirjat ovat nykyään jo tekijänoikeuksista vapaita. Sitä uudemmat teokset tuskin vapautuvat ennen kuin viimeinenkin ihmislajin edustaja on kadonnut maailmankaikkeudesta, siitä pitää Disneyn lakimiesten armeija huolen.

Asiallinen sf-arvostelu Parnassossa

Marko Ikäheimo

Kun on pitkään seuraillut sf-fandomin touhuja, juuttuu helposti yhteen näkökulmaan. Joskus on terveellistä vähän ravistella omia luutuneita ennakkokäsityksiä ja käydä vähän katsomassa, mitä muut asioista ajattelee. Tätä toiseutta edustaa hyvin vaikkapa kirjallisuuslehti Parnasso, jota  (taas mahdollisesti ennakkoluuloisesti) en ole tottunut pitämään kovin sf-myönteisenä julkaisuna.

The Prisoner - uudelleenkatselut, osa 4

Tämänkertainen jakso: Free For All

Marko Ikäheimo

Tällä kertaa pirullisena juonena on siis sekoittaa sankarimme huijaamalla hänet ehdokkaaksi vaaleihin. Eikä vaalitaisto ole ihan mistä tahansa, vaan peräti numero kakkosen paikasta! Heti alusta alkaen on selvää, että kisasta ei tule reilua (no yllätys). Kuutosen vaalijulisteet ovat valmiina samoin tein hänen ilmoitettuaan ehdokkuudestaan. Lehdistö pistää Kuutosen suuhun sanoja ja haastattelukin on heti valmiina painettuna.

Fantasiaa, lastenkirjoja vai lasten fantasiaa

Riitta Niemistö

Yksi Tolkienin julkaistuista kirjeistä on osoitettu toimittajalle, joka pyysi häntä kirjoittamaan artikkelin siitä, millaista on kirjoittaa lapsille. Tolkien kieltäytyi kohteliaasti.Varsinaisen vastauksen lisäksi on säästynyt luonnos, jossa hän kertoi, ettei hän ole kirjoittanut tarinoitaan lapsille, vaan kaikille, joita tällaiset tarinat kiinnostavat. Luonnoksesta tuli lopulta varsin pitkä selostus siitä, miten lapsia ei pitäisi kohdella yhtenä massana. Lapsia on yhtä monenlaisia kuin aikuisia. Lapset ovat vain aikuisia kehittymättömämpiä.

The Prisoner - uudelleenkatselut, osa 3

Tämänkertainen jakso: A, B and C

Marko Ikäheimo

Tällä kertaa numero 2 on vähän hermostuneenpi tapaus. Melkein käy häntä sääliksi univaikeuksineen ja muutenkin reppanamaisine ulkoasuineen. Melkein, mutta ei loppujen lopuksi kuitenkaan. Numero 6:n alitajunnan tonkiminen unien kautta on sen luokan yksityisalueelle tunkeutuminen, että sitä ei vain tehdä.

The Prisoner - uudelleenkatselut, osa 2

Katsottu jakso: The Chimes of Big Ben

Marko Ikäheimo

Tämän uudelleenkatselusarjan ensimmäisessä jaksossa selvitetään vähän kirjoitussarjan taustoja. Nämä kirjoitukset olettavat, että koko The Prisoner -sarja on katsottuna, joten ne sisältävät SPOILEREITA.


Esittelyjakson jälkeen päästään asiaan. Alkutekstien jälkeen esitetään ensimmäistä kertaa ”I am not a number” -intro.

The Prisoner - uudelleenkatselut, osa 1

Marko Ikäheimo

The Prisoner on seisonut DVD-hyllyssä jo niin pitkään, että alkoi jo tulla siitä huono omatunto. Niin laadukas sarja ansaitsisi ahkerampaa katsomista. Päätin siis tarttua tuumasta toimeen ja aloitin numero 6:n seikkailujen uudelleenkatsomiskierroksen. Kirjoitan katsomisen tahdissa Kalaksikukkoon mielikuviani sarjasta. Mitään syventävää analyysiä jaksoista ei ole tarkoitus tehdä: kaikkien vihjeiden ja yksityiskohtien läpikäymiseen minulla ei riitä aika.

Babylon 5 vanhassa Kalaksikukossa

Riitta Niemistö

Babylon 5 on yksi niistä jutuista, joita päätoimittajan kanssa yhdessä fanitamme. Sarjaa on tullut useampaankin kertaan yhdessä katsottua ja kommentoitua. Vanhassa Kalaksikukossa on muutama Babylon 5 -aiheinen juttu.

Pronssinen Jättiläinen: Doc Savage

Marko Ikäheimo

Aluksi varoitus kaikille Doc Savage -asiantuntijoille. Tämä juttu on kirjoitettu kuunneltuani ensimmäisen Savagen seikkailuista. Luvassa on siis erittäin subjektiivinen ja todennäköisesti epäreilu näkemys aiheesta. Taustatietojen puutteellisuus ei ole minua ennenkään hidastanut.

Yleisnero rikollisten kauhu

Clark Savage junior, tai ystävien kesken Doc on kansainvälinen seikkailija, jonka pyhänä tehtävänä on puolustaa oikeutta ja rankaista pahantekijöitä. Alkujaan hänellä pyörii mukana viisi apuria, kaikki oman alansa huippuneroja. Docin kyvyt ylittävät kuitenkin määrättömästi heidän taitonsa. Doc ei ole kuitenkaan saanut kykyjään syntymälahjana, vaan hänen isänsä on koulinut häntä lapsesta saakka oman työnsä jatkajaksi. Doc harjoittaa vielä aikuisenakin päivittäin kaksi tuntia ruumistaan, aistejaan ja mieltään, jotta ne pysyisivät äärimmäisessä huipputerässä. Sankarimme on niin huippuun treenattu, että edes sade ei pysty häntä kunnolla kastelemaan! Minkähänlaisilla harjoituksilla tuollaiselle tasolle pääsee?

Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille

Marko Ikäheimo

Kolahtaneiden kirjojen uuden startin aloitukseksi päätin ottaa alan peruskiven: Linnunradan käsikirjan liftareille. Liftari-sarjan perusteella on tehty myös tv-sarja, elokuva, parikin enemmän tai vähemmän onnistunutta musikaalia, tietokonepelejä sekä varmaan myös sarjakuvasovituskin. Syystä tai toisesta en ole niihin tutustunut. Kuulemani mukaan kyllä tietokone-nörttinäkin kunnostautuneen Adamsin suunnittelema tekstiseikkailu oli aika kiero tapaus.

Jos nyt kuitenkin tämä merkkiteos sattuu olemaan tuntematon, suosittelen lämpimästi tutustumaan ainakin sarjan kahteen ensimmäiseen osaan. Linnunradan käsikirja liftareille (The Hitchhiker's Guide to the Galaxy, 1979) on ehdottomasti yksi huumoriscifin perusteoksista, ellei peräti se perusteos. Maailmanlopun ravintola (The Restaurant at the End of the Universe, 1980), on sekin vielä varsin kovaa kamaa omassa lajissaan.