Matias Riikonen: Nelisiipinen lokki

Matias Riikonen: Nelisiipinen lokki

Gummerus 2012, 156 sivua.

Nelisiipinen lokki on Riikosen esikoisromaani. Muodoltaan se on jonkinasteinen episodiromaani, jossa on joukko muutaman sivun mittaisia pikkukertomuksia eri minäkertojien päänsisäisinä monologeina. Kertoja vaihtuu kertomuksesta toiseen, eikä aina ole edes ihminen. Kertomukset tietysti liittyvät toisiinsa, mutta ainoastaan löyhästi, eli mitään suurta punaista lankaa ei kirjassa ole.

Tämä ei ole helpoimmasta päästä kirjoja. Nopealukuinen se kyllä on ja teksti on sujuvaa, mutta kunkin pätkän alussa joutuu ensin pinnistelemään miettiessään, kuka tässä nyt onkaan kertojana. Sen vuoksi olisi paikallaan lukea jokainen kertomus alusta sitten kun on hoksannut kuka siinä puhuu ja mistä. Itse en tehnyt niin, koska ajattelen edelleen siten, että on kirjailijan tehtävä tehdä kirjastaan sellainen, että sen voi lukea kerralla järjestyksessä alusta loppuun. Hyperteksti olisi erikseen, ja olisikin ihan kiinnostavaa nähdä millainen olisi romaani joka hyödyntää sen mahdollisuuksia.

Kertojaäänet on saatu mukavasti erilaisiksi, kuten niiden tulee ollakin. Parantamisen varaa silti on, sillä tokihan se auttaisi huomattavasti, jos tyyli itsessään jo paljastaisi kertojan ilman asiayhteyksistä päättelyjä. Myös väliotsikoilla voisi päästä samaan, mutta se ei selvästikään ole ollut tarkoitus.

Vähän kaksijakoinen tunnelma tästä jäi. Toisaalta idea on hyvä ja osa kertomuksistakin on ihan mainioita, mutta sitten taas osa menee ohi. En tiedä menevätkö yli hilseen vai alta lipan, mutta joka tapauksessa ohi joltain puolelta. Tämä lukija kaipaisi pikkuisen suoraviivaisempaa otetta, mutta silloin olisi pian kyse jo ihan eri kirjasta. En halua antaa tuomiota suuntaan tai toiseen, sillä olen aika varma, että kaikki eivät tästä tykkää ja jotkut taas voivat ihastua. Kunkin täytyy itse kokeilla kumpaan ryhmään kuuluu.