Juha Pihkala & Esko Valtaoja: Nurkkaan ajettu Jumala?

Juha Pihkala & Esko Valtaoja: Nurkkaan ajettu Jumala?

Kirjapaja 2004, 304 sivua.

Kirjoitin pari viikkoa sitten samojen tekijöiden kirjasta Tiedän uskovani, uskon tietäväni. Nurkkaan ajettu Jumala? on "sarjan" ensimmäinen osa, joka valittiin vuonna 2004 vuoden kristilliseksi kirjaksi.

Perusasetelmaltaan molemmat ovat samanlaisia: luterilaisen kirkon piispa keskustelee tähtitieteen professorin kanssa uskontoihin liittyvistä asioista. Tämä kirja eroaa seuraajastaan siinä, että tässä on ainoastaan yksi pitkä keskustelu, kun jälkimmäisessä oli kymmenen lyhyempää. Molemmissa versioissa on puolensa. Pitkässä keskustelussa mitään aihetta ei tarvitse lopettaa kesken vain siksi, että on määrätty kirjoitettavaksi tietty määrä kirjeitä keskustelua kohti, eikä siksi kumpikaan voi saada asetelman vuoksi "viimeistä sanaa". Toisaalta lyhyitä keskusteluja puolustaa se, että aihepiiri on tarkemmin rajattu.

Tässä kirjassa näkyy minun mielestäni vielä enemmän se asetelma, että Valtaoja on hyökkääjä ja Pihkala puolustaja. Kuten arvella saattoikin, on tässä esitetty tunnettuja hankalia kysymyksiä, joihin ei ilmeisesti ole olemassa sellaista vastausta, johon kaikki osapuolet olisivat tyytyväisiä. Yksi esimerkki tällaisesta on pahan olemassaolo. Jos Jumala on hyvä ja kaikkivaltias, niin mistä paha on peräisin ja miksi hän sallii sen olevan?  Muut aiheet ovat mm. seuraavia (otteita kirjeiden otsikoista):

• Mitä jos Jeesus teloitettaisiinkin vuonna 2003 Teksasilaisessa vankilassa
• Loiko Jumala ihmisen vai ihminen Jumalan?
• Yksilön hyvä, yhteisön hyvä
• Abrahamin kohotettu kirves (miksi Jumala käski Abrahamin tappaa poikansa)
• Hiroshima ja tieteen siunaukset
• Kuinka uskonnot syntyvät?

Vaikka olenkin suurimmaksi osaksi samaa mieltä Valtaojan kanssa ja siten Pihkalaa vastaan, niin on nostettava hattua sille miten jälkimmäinen pystyy puolustautumaan niin hankalia kysymyksiä vastaan. Ikävä kyllä menetelmä on usein harhaanjohtaminen, eli vastaus käsittelee eri aihetta kuin kysymys tai sitten vain käsitellään asioita varsinaisen kysymyksen ympärillä pääsemättä ikinä itse kohteeseen.

Mikäli tällainen vastakkainasettelu kiinnostaa, niin voin suositella molempia kirjoja lämpimästi. Pidin ensiksi lukemastani hieman enemmän, mutta se saattoi johtua suuremmasta innostuksesta tai jopa siitä, että kirja oli tavallinen sidottu versio, kun tämänkertainen on nidottu pokkariversio, jonka teksti on ikävän pienikokoista.

Loppuun en malta olla laittamatta pientä lainausta itse kirjasta. Valtaoja on ehtinyt pohtia valmiiksi, jos hän kuolemansa jälkeen joutuukin vastoin odotuksiaan vastaamaan sanomisistaan ja tekemisistään Jumalalle. Näin hän kaavailee lausuvansa:

"Sanoit itse, että hedelmistään puu tunnetaan. Ei ole minun vikani, että osoittauduit niin surkeaksi puutarhuriksi."

Tykästyin Valtaojan osuuksista niin paljon, että suunnittelen lisääväni lukulistalleni jonkun hänen omista kirjoistaan. Kotona maailmankaikkeudessa kuulostaa kiinnostavalta, ja ilmeisesti sen olisi voinut lukea näiden kahden pohjustukseksikin.

Juha Pihkala & Esko Valtaoja: Tiedän uskovani, uskon tietäväni

Juha Pihkala & Esko Valtaoja: Tiedän uskovani, uskon tietäväni

Minerva 2010, 296 sivua. 

Tällä kertaa on tavallisesta poiketen vuorossa romaanin sijaan tietokirja. Pääasiassa luen edelleen romaaneja (ja novellikokoelmia), mutta kiinnostavien tietokirjojen kohdalla aion jatkossakin tehdä poikkeuksia.


Näin kesällä sattumalta Esko Valtaojan telkkarissa jossain keskusteluohjelmassa. En ollut edes kuullut koko ihmisestä entuudestaan, vaikka hän ilmeisesti on tunnettu ihan maallikkopiireissäkin. Ohjelman aikana hän teki minuun vaikutuksen etupäässä ajatustensa ja asenteensa vuoksi. Vaikka onkin kovan luokan tähtitieteilijä ja tiedemies, oli asenne varsin nöyrä ja avarakatseinen. Yhdellä sanalla sanoen fiksu.

Jouduin (tai pikemminkin sain)  viime viikolla viettää aikaa kirjastossa tavallista enemmän, ja tulin sen vuoksi löytäneeksi hyllyn jossa oli kustantamojen uutuusesitteitä. Sellaisesta bongasin tämän kirjan, joka kuulosti oitis liian kiinnostavalta sivuutettavaksi: piispa ja tähtitieteilijä keskustelemassa uskonnosta ja sen aihealueen asioista. Olen itsekin viime vuosina pohdiskellut samoja asioita ystäväni kanssa, joten oli hyvin kiinnostavaa nähdä, mitä asioihin syvemmin perehtyneet keskustelijat saisivat irti.

Kyllähän he saavat. Lienee kuitenkin reilua mainita heti kättelyssä, että tämä on jo kyseisten herrojen toinen kirja samasta aiheesta, ensimmäinen valittiin vuoden kristilliseksi kirjaksi vuonna 2004. Itsekin olisin tätä tietoa arvostanut jo etukäteen, sillä on aika selvää että parhaat paukut ja tärkeimmät asiat on käsitelty jo ensimmäisessä teoksessa.

Tämän kirjan aiheita on mm. marttyyrius, moraali, lasten uskonnottomuus, nautinto, pahuus ja elämän tarkoitus. Erityisesti moraalin osuus kiinnosti minua, ja sitä käsitelläänkin sopivan laajasti. Keskustelua on mielenkiintoista seurata, ja molemmat osapuolet tuovat esiin minulle uusia näkökulmia, vaikka olen yrittänyt aiheita itsekin pohtia. Erityisesti historian tuntemuksessa heidän tietonsa päihittävät omani, ja siinä missä omat keskusteluni ovat olleet enemmän tuntumapohjalla, on näillä herroilla tukena faktaa selkänsä takana.

Tällaisessa asetelmassa tulee lukijana helposti valinneeksi puolensa jo ennalta, sillä kyse on loppujen lopuksi uskon asioista ja aiheista, joita ei yksiselitteisesti voi todistaa oikeaksi tai vääräksi, sillä muutenhan ei mitään keskusteltavaa olisikaan. Minun mielipiteeni fyysikon koulutuksen saaneena on lähes poikkeuksetta Valtaojan puolella. Luultavasti sen vuoksi tuntui moneen otteeseen siltä, että "siitäpä sait, piispa, mitä voit tuohon enää sanoa!", mutta ihailtavasti Pihkala kuitenkin löytää vastauksen. Minusta tuntui, että piispa oli yleensä altavastaajana, ja tässä kohtaa olisikin kiinnostavaa kuulla tuntuuko jonkun muun lukijan mielestä asetelma päinvastaiselta. Onko siis keskustelusta välittyvä tunnelma niin subjektiivinen vai ei. Tiedän, että nämä asiat herättävät joissain ihmisissä voimakkaita tunteita, enkä itsekään osaa täysin kylmästi suhtautua.

Niin kovasti kuin haluankin palata romaanien pariin, en usko malttavani olla lukematta ensimmäistä osaa Nurkkaan ajettu Jumala? (Edit: enkä malttanutkaan, arvostelu löytyy täältä.)

---

Tässä kohtaa totean myös edellisen blogimerkintäni kirja-arvonnan päättyneeksi. Tulokset merkitsen kyseiselle sivulle.