Kreetta Onkeli: Kutsumus
Sammakko 2010, 237 sivua.
Kutsumus löysi tiensä lukulistalleni etupäässä muiden bloggaajien merkinnöistä, joita ovat tehneet ainakin Marielka, Jenni, Ina ja anni.m. Myös aihepiirinä kirjailijan työ on kiinnostavaa, joten halusin itsekin nähdä mitä kirjailijat kertovat työstään. Toki oli selvää, ettei kyseessä olisi mikään dokumentti, mutta vaikkapa Hotakainen on kirjoittanut kirjoittamisesta Klassikossaan ja Ihmisen osassa, ja niistä molemmista pidin.
Onkeli oli minulle entuudestaan uusi tuttavuus kirjailijana. Nimen olen kyllä kuullut, mutta en juuti muuta. Kirjan takakannessa ja sisäliepeessä mainitaan vahvat päälauseet moneen kertaan. Ennalta en tiennyt mitä se oikein tarkoittaa, mutta nyt tiedän. Jos kyseessä on tietoinen tyylikeino, kuten arvelen, niin hyvä. Muutoin pilkkujen säästely vaikuttaa turhalta. Miksi katkaista virkettä turhan takia?
Koska olen ties kuinka mones bloggaaja tämän kirjan tiimoilta, niin en ala turhaan kerrata juonikuvioita tai kuvailla sisältöä, vaan siirryn suoraan kertomaan mielipiteeni: en oikein syttynyt. Ikäväksi koen sen, etten osaa sanoa tarkalleen, missä vika on. Ehkä kirjailijan arki ei olekaan niin kiinnostavaa kuin lukija saattaa kuvitella. Yhden seikan osaan sentään poimia irralleen: dialogeissa oli paikoitellen vaikeuksia pysyä kärryillä siitä, kuka onkaan äänessä. Tarkkaavaiselle lukijalle se tuskin tuottaa ongelmia, mutta minä en etenkään väsyneenä ollut tarkkaavaisimmillani.
Kutsumus jätti minulle sellaisen tunteen, että Onkelin jokin muu kirja voisi upota minuun paremmin, ja voisin antaa mahdollisuudenkin. Ehdotuksia otetaan vastaan!