Juri Nummelin (toim.): Tuhansien zombien maa

Juri Nummelin (toim): Tuhansien zombien maa - Tarinoita elävistä kuolleista ja Suomesta

Turbator 2009, 153 sivua.

Yksi viime vuoden parhaista lukukokemuksistani oli vampyyritarinoita yhteen koonnut Verenhimo.  Vasta aivan äskettäin sain tietää, että vampyyrit eivät suinkaan ollut saman toimittajan ainoa kokoelma, vaan hän on tehnyt niitä melko paljon. Kauhunkaan saralla vampyyrit eivät ole ainoa eikä ensimmäinen, vaan mm. zombit ehtivät ennen. Pidin vampyyrikokoelmasta niin paljon, etten tuhlannut aikaa epäröintiin vaan riensin suin päin kirjastoon ja noukin tämän zombikokoelman mukaani.

Kyseessä on paljon vaatimattomampi teos; tarinoita on vain 11 ja sivumääräkin huomattavasti vaatimattomampi. Kylmä totuus näyttää siis olevan, ettei zombeista ole vampyyreille vastusta ainakaan Suomessa. Kuten aina kokoelmissa, vaihtelee tarinoiden taso ja valitettavasti tämän kohdalla on rima joidenkin kertomusten kohdalla ollut kovin alhaalla. Onneksi vastaavasti sitten hyviäkin on mukana.

Vampyyrien yhteydessä pidin kovasti siitä, miten erilaisia näkökulmia aiheeseen oli löytynyt. Zombien kohdalla ei mielikuvitusta ole päästetty laukkaamaan lainkaan yhtä kovaa. Parin tarinan kohdalla kirjoittaja on minusta keskittynyt aivan epäoleelliseen: annetussa lähtötilanteessa itse novellin aihe ei ole se, mistä kiinnostavimman jutun saisi aikaiseksi, mikä väistämättä harhauttaa myös lukijan pohtimaan tavallaan vääriä asioita.

Hyvät tarinat tässä tosiaan olivat hyviä. Jos ne kokoaisi yhteen, niin mukavaa luettavaa olisi luvassa, mutta valitettavasti hyvin vähän. Sitä ei voisi enää hyvällä tahdollakaan nimittää kirjaksi.

Zombitarinoita ovat lukeneet myös Hreathemus ja Kirjavinkkien Irja.

Blogistanian Finlandia-ehdokkaat

Kaiken voi lukea! asettaa Blogistanian Finlandia-ehdokkaiksi seuraavat kirjat:

1. Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet. Tätä en ole itse lukenut, mutta blogimerkintä löytyy ainakin seuraavilta: Salla, Booksy, Jenni S., Linnea ja  Janne. Minusta on jo tullut kirjan onnellinen omistaja, ja olen vakuuttunut sen ansaitsevan paikkansa tässä kilpailussa, kun varsinaiseen Finlandiaan on tiet sarjakuvamuotoisilta romaaneilta ahdaskatseisesti suljettu.

2. Jari Tervo: Layla. Povasin tälle kovan luokan menestystä varsinaisessa kilpailussa, joten ehdokkuus tällä listalla on itsestään selvä.

3. Miika Nousiainen: Metsäjätti.

4. Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis.

5. Kari Hotakainen: Jumalan sana.

6. Juri Nummelin (toim.): Verenhimo. Laylan ohella tämä oli ainoa kirja, jonka nostin 2011 lukemieni top kymppiin. En ole aivan varma täyttääkö tämä edes sääntöjä, koska osa novelleista on ilmiselvästi kirjoitettu jo kauan sitten.

Tarkempia perusteluja en ryhdy tässä enää esittelemään, kunkin kirjan arvostelu puhukoon puolestaan.

Vuoden 2011 top 10

Viime vuoden tapaan valitsen tämän vuoden aikana lukemistani kirjoista kärkikymmenikön. Kirjat on siis voitu julkaista milloin hyvänsä; ainoa niitä yhdistävä ominaisuus on, että olen lukenut ne loppuun vuoden 2011 kuluessa. Yhteensä kilpailijoita on mukana 94; romaaneja, novellikokoelmia ja tietokirjoja. Sarjakuvia en ole laskenut mukaan, koska en ole niitä myöskään arvostellut.

Vuoden kuluessa olin merkannut 25 kirjaa potentiaalisiksi top-listalaisiksi, mutta mm. kaikki Arto Salmiset niputan yhteisen otsikon alle, jolloin jäi jäljelle 19 merkintää karsittavaksi kymmeneksi. Kaksi viimeistä mukaan päässyttä tulivat valituksi pääosin julkaisuvuotensa perusteella ohittaen tänä vuonna julkaistuja kirjoja. Asetin iän uutuuden edelle siksi, että tulossa on vielä mm. Blogistanian Finlandiaehdokasasettelu, jolta varmasti löytyy näitä pois pudonneita, kun vanhempien kohtalona on vaipua unholaan, jollei niistä muistuteta.

Seuraava lista ei ole missään järjestyksessä muuten kuin ensimmäisen merkinnän kohdalla. Kymmenikkö ei välttämättä edusta kymmentä absoluuttisesti parhaaksi kokemaani kirjaa tältä vuodelta, sillä olen halunnut ottaa mukaan eri tyyppisiä kirjoja. Ehdoton kärki sitä paitsi olisi tylsää luettavaa Salmisen vallatessa kärkisijat.

1. Arto Salminen: Ei-kuori. Ei-kuori saa kunnian edustaa kaikkia Arto Salmisen kirjoja, joiden löytyminen on minulle ehdottomasti kirjavuoden merkittävin tapahtuma. Toivon hartaasti vielä löytäväni jonkun kirjailijan, jonka teokset tekisivät yhtä vahvan vaikutuksen, mutta hieman pessimistinen olen sen suhteen. Kenties maun kehittymisen myötä.

Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni. Tässä toinen kirja, joka edustaa kirjailijaa yleensä. Ravilo löytyi vuoden aikana hieman ennen Salmista, ja olin jo valmistautunut hehkuttamaan häntä samaan tapaan. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että Ravilon kirjoja olen säästänyt tarkoituksella, yksi teos on mm. odottanut puhelimessani e-kirjana lukuvuoroa jo puolen vuoden ajan.

Jan Guillou: Pahuus. Tämä teki luettuani todella vahvan vaikutuksen. Kirja on varsin väkivaltainen, mutta se kaikki esitetään pelkästään alleviivatakseen koko ilmiön mielettömyyttä. Pisteitä myös siitä, että Gandhin mallin mukainen väkivallaton vaihtoehto nostettiin esiin, mutta yhteisö ei ollut siihen valmis.

Juri Nummelin (toim.): Verenhimo. Vuoden suurin yllättäjä. Kauhu ei ole perinteisesti kuulunut lukemistooni, mutta tästä novellikokoelmasta pidin huomattavan paljon. Novellikokoelmaksi se on pitkä - yli 400 sivua - eikä mieleeni jäänyt heikkoja kohtia lainkaan. Vieläkin tahtoo ihmetyttää, miten paljon tästä tykkäsinkään!

Jonathan Glover: Ihmisyys. Tämä ei ollut niinkään nautittava lukukokemus, mutta vaikutuksen se teki. Kirjoittaja on nähnyt paljon vaivaa, ja katsaus aiheeseen on perinpohjainen. Sisältönsä puolesta tietokirjojen ykkönen tänä vuonna.

Esko Valtaoja: Kotona maailmankaikkeudessa. Jos edellinen tuli valittua sisältönsä perusteella, niin tämä edustaa sitten tietokirjoja lukunautinnon puolesta. Valtaoja osaa kirjoittaa aiheestaan kiinnostavasti. Vaikka aihe onkin kovaa tiedettä, hän pehmentää sen kaikkien luettavaan muotoon. Hänen kirjansa tuskin ovat suuressa vaarassa hautautua unholaan, sillä alallaan ne hakevat Suomessa vertaistaan.

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras. Scifi-osaston edustaja. Olen useaan otteeseen miettinyt, tykkäsinkö tästä kirjasta lopulta ja kuinka paljon. Joka tapauksessa se on jäänyt muistiin niin hyvin, että pidän sijoitusta tällä subjektiivisella listallani oikeutettuna. Korkealentoisia tulevaisuudennäkymiä siinä maalailtiin, mutta sopivan järkeenkäyvällä tasolla. Teknologian kehitys ei vaikuttanut joiltain osin pysähtyneeltä kuten esim. joissain elokuvissa. Jos tässä kirjassa olisi räjähdys avaruudessa, niin siitä ei kuuluisi ääntä.

Jari Tervo: Layla. Tervo-fania hemmoteltiin tänä vuonna, kun kirjailijalta tuli jälleen sen tasoinen kirja jota häneltä on lupa odottaakin Koljatti-välisoiton jälkeen. Ei kaipaa enempää perusteluja.

Jussi Valtonen: Siipien kantamat. Tämä tuli mukaan aivan "kilpailun" kalkkiviivoilla. Taistelu mm. Metsäjätin kanssa oli tiukka, mutta ratkesi lopulta juuri sen johdosta, että jälkimmäinen oletettavasti saa sijansa Blogistandia-ehdokkaiden joukossa. Toisaalta lukukokemus oli myös niin tuoreessa muistissa, että sivuuttaminen olisi ollut vaikeaa.

Erik Wahlström: Jumala. Mieleenpainuva, erilainen, hauska. Edellisen kanssa tämä oli suuressa vaarassa pudota pois, mutta juuri nuo kaksi ensimmäistä adjektiivia nostivat sen mukaan. Tämä myös toteuttaa sitä tärkeää kirjallisuuden tehtävää, eli uskaltaa puhua tabuistakin sellaiseen sävyyn, joka ei kaikille ehkä olisi sallittua.

Juri Nummelin (toim.): Verenhimo

Juri Nummelin (toim.): Verenhimo

Teos 2011, 385 sivua.

Kauhu on ollut blogissani tyystin tuntematon kirjallisuuden laji. Oikeastaan minulle tuli yllätyksenä se, että vakikirjastossani Malmilla oli oikein oma hyllynsäkin sitä varten, niin vähän se on minua kiinnostanut. 80-luvun lopulla luin innokkaasti Yöjuttu-lehtiä, joiden tarinat seurasivat ainakin yhdessä vaiheessa jonkinlaista jatkumoa. Tuolloin varhaisteininä ne maistuivat oikein hyvin, mutta fanitus ei kestänyt kovin kauaa. Sen rupeaman jälkeen olen lukenut jonkun yksittäisen Stephen Kingin, enkä muuta. Edellä mainitusta huolimatta olin myyty saman tien, kun Marjis Verenhimosta bloggasi.

Nykyaikaiset siloposkiset teinivampyyrit eivät ole jaksaneet herättää kiinnostustani edes sen vertaa, että tietäisin tuota edellistä lausetta enemmän, mistä niissä on kyse. Verenhimo on kokoelma suomalaisia vampyyrinovelleja, joissa kaikilla on eri kirjoittaja. Suurin osa nimistä oli minulle outoja, mutta mukana on myös tuttuja kuten Johanna Sinisalo, Miina Supinen, Tiina Raevaara ja Kristian Korppi. Korppi on salanimi, jonka takaa paljastuu sellainen kirjailija kuin Mika Waltari.

Verenhimon tarjoama vampyyrikuva on virkistävän vaihteleva. Eroja on jopa niin paljon, että kaikki eivät edes ime verta, vaan jollain onkin kohteena seksuaalinen energia! Osa tarinoista on kirjoitettu perinteiseen tapaan ihmisten näkökulmasta, mutta toisissa kertoja on vampyyri itse. Jossain ihmiset ovat uhreja, toisissa vampyyrit. Yhdestäkään tarinasta ei tule mieleen mitään sellaista mitä kuvittelisin teinivampyyreissä olevan, ja se lienee hyvä, sillä niiden ystäville on lukemistoa tarjolla muutenkin.

Jos hyvä kirja on sellainen, joka vetää puoleensa lukemaan jatkuvasti ja josta haluaisi lukea yhä uudelleen vielä sen yhden luvun, niin millaiseksi tulisi luonnehtia sitä kirjaa, josta tulee jo ensimmäisen kolmanneksen kohdalla huoli, että mistä tätä saa lisää?

Haluan vielä mainita yhden yksityiskohdan, kun satuin lukemaan kirjaa viikonloppulomalla Oslossa. Jussi Katajalan novellissa Korpin silmät kaiken näkevät oli tärkeässä osassa luuranko, joka oli lainattu Kansallismuseoon Oslon Kulttuurihistoriallisesta museosta. Koska hotellini sattui olemaan aivan ko. museon vieressä, niin piti käydä paikan päällä tarkistamassa, olisiko siellä mainittua luurankoa. Ei ollut, joten kannattaa olla varuillaan, etenkin pimeän aikaan ;)

Jos antaisin tähtiä, niin tässä olisi viitosen kirja. Osui ja upposi!