Veijo Meri: Jääkiekkoilijan kesä

Veijo Meri: Jääkiekkoilijan kesä 

Otava 1980 

Sivuja: 189 

Jääkiekkoilijan kesä sijoittuu 50-luvulle, vaikka onkin kirjoitettu selvästi myöhemmin. Sen pohjalta on myös tehty elokuva Iso vaalee, joka ilmeisesti seuraa kirjan tapahtumia varsin tarkasti. Mielestäni elokuvan nimi on parempi. Kirjan nimi on valtavan tylsä, eikä edes kuvaa sisältöä kovin hyvin. Kyllähän siinä kesä on ja päähenkilökin on jääkielloilija, mutta Iso Vaalea on silti keskeisin hahmo.

Juoni ei tässä kirjassa selvästikään ole tärkein, siksi vaatimaton se on. Huomattavasti enemmän vaivaa on nähty mm. sen kuvaamisessa, kun päähenkilö Illu pääsee seksuaaliseen kanssakäymiseen isänsä työmaan keittäjän kanssa. Kuvailu on niin yksityiskohtaista, että on makuasia, onko kyse pornosta vai ei.

Iso Vaalea on entinen uimari, ja kaupungin halutuin nainen. Hän on myös Illun haaveissa, joskaan tämä käy ilmi vasta kirjan loppupuolella, jolloin he pääsevätkin tekemisiin keskenään. Alkupuolella puolestaan liikutaan Illun kaveriporukassa, ja yksi heistä saa surmansa väkivaltaisesti.

Jos kuvailuni kirjan tapahtumista on sekavaa, niin se osuu aika hyvin kohdilleen. Kyllähän ne tapahtumat kerrotaan ja vieläpä järjestyksessäkin, mutta ne eivät liity yhtään mihinkään. Katsotaan vain lyhyttä, päivän tai parin pätkää, joka ei ole tärkeä muiden kuin sen kuolleen kannalta, eikä koko jaksoa edes seurata kaikkien kantilta. Sen sijaan tärkeä osuus on henkilöiden kertomilla tarinoilla, jotka ehkä kertovatkin heistä muuta kuvailua enemmän.

Nykylukijan näkökulmasta on kiinnostavan erilaista se, miten nuoret kolmikymppisetkin miehet ovat sotaveteraaneja, ja ovat olleet mukana sellaisissa tapahtumissa, jotka nykyään jo tuntuvat kovin etäisiltä.

Melko sekava tunnelma tästä kirjasta jäi. Arvatenkin se vaatisi tulkintaa ja tarkempaa perehtymistä auetakseen paremmin, mutta minä en muutenkaan ole sellaisen kirjallisuuden ylin ystävä, vaan pidän suoraviivaisemmasta lähestymistavasta. Vähän tämä taisi hukkaan mennä, kun en kunnolla ymmärtänyt lukemaani.

Veijo Meri: Manillaköysi

Jos edellinen kirja oli päätynyt luettavaksi sattumalta, niin tämä puolestaan kuuluu juuri siihen osastoon, jota pyrin lukulistalleni haalimaan, eli kirjoja, joista olen kuullut ennenkin ja jotka voi luokitella enemmän tai vähemmän klassikoiksi. Ennakkokuvausten perusteella käsitin kirjan kritisoivan sodan mielettömyyttä yleisesti, ja se sopi minulle erityisen hyvin.

Pituutensa puolesta tämä kuuluu samaan suupalaosastoon kuin edellinenkin. Sivuja on alle 200, teksti suht harvaa ja vieläpä kuvitusta seassa. Se oli pienoinen pettymys, että sitä kaipaamaani kritiikkiä ei juurikaan ollut, ainakaan sellaisessa muodossa kuin odotin. Itse köyden kohtalo kylläkin minua viehätti, etenkin kun ottaa huomioon, että sen piti olla "ainoa käyttökelpoinen ja yleisesti pätevä esine jonka hän oli löytänyt koko sotaretken aikana." Jos siis kaikkein suurin hyöty, minkä sotamies sodasta saattoi mukaansa saada, oli tuo köysi, ja kun vielä muistetaan mitä köyden mukana kuljettaminen hänelle aiheutti, niin se summaa hienosti sodan kokonaisuudessaan.

Kirjan juoni sinänsä ei ole kovin kummoinen, eikä päähenkilöäkään käsitellä syvällisesti. Lähinnä kyse on kokoelmasta tarinoita, jotka on jotenkin punottu yhteen, jos ei muuten niin joku niitä kertoo. Tarinat sinänsä ovat kyllä ihan hauskoja.

Hieman jäi sellainen tunne, että ymmärsinköhän minä kirjan hienoutta oikein? Oivallukseni köydestä oli kyllä kiva, muttei sentään riitä kohottamaan tätä klassikkotasolle saakka, eivätkä ne tarinatkaan NIIN erinomaisia ole. Ehkä minun täytyy seuraavaksi lukea jonkun muun kertomana, miksi tämä kirja on sitä mitä on.