Roope Lipasti: Viimeiset polttarit

Roope Lipasti: Viimeiset polttarit
Atena 2016
Sivuja: 236

Miesporukka kokoontuu viettämään yhden jäsenensä polttareita kymmenettä kertaa. Täh? Tuo sama ihmettelevä huudahdus tulee mieleen useammankin kerran tätä kirjaa lukiessa, joten se ei voi olla sattumaa. Mukana on siis muitakin yksityiskohtia, jotka jättävät aluksi lukijan ymmälleen, mutta selitys tarjotaan ennen pitkää.

Miehet ovat tuttuja keskenään ties kuinka monen vuoden ajalta, mutta elämäntilanteet ovat kovin erilaisia. Ammatilliset ja koulutukselliset erot ovat itsestään selviä, mutta yhtä lailla eroa on luonteissa, varakkuuksissa ja perhe-elämän tilanteissakin. Vuosien aikana on ehtinyt tapahtua paljon, ja se kaikki on jättänyt jälkensä miesten väleihin, joten kaikenlaisia jännitteitä kulkee ristiin rastiin.

Näyttämön ollessa tällainen on huumoria luvassa, hieman samaan tapaan kuin Rajanaapurissa, mutta tässä kirjassa se on kuitenkin pienemmässä roolissa, selkeästi sivuosassa. Tärkein rooli on ilman muuta miesten keskinäisellä suhteella ja tapahtuman kuvauksella. Yksi polttarien osallistuja onkin kirjailija, joka aikoo käyttää tilaisuutta materiaalina tulevalle kirjalleen. Tämä yksityiskohta tuo väistämättä mieleen sen, onko Lipasti itsekin kenties toiminut samansuuntaisesti, eli onko kirjalla jopa jonkinlaista todellisuuspohjaa? Valtavan kiinnostava tuo kysymys ei silti ole, eikä mielestäni lisää tai vähennä kirjan arvoa miksikään, oli vastaus mikä hyvänsä.

Vaikka nimenä onkin viimeiset polttarit, on kyse enemmän ihan tavallisesta - joskin vuosittaisesta - mökkiviikonlopusta, johon ei edes ole yhdistetty talkootyötä. Lukija voi hyvin kuvitella, miten ryhmän dynamiikka on ehtinyt muuttua vuosien varrella: alkuaikoina ollaan oltu kuolemattomia ja hölmöilty keskenään kuka mitäkin, mutta elämäntilanteiden muututtua ja iän kartuttua ei enää uskalletakaan ryhtyä mihin tahansa, ja yhdessä pitävänä voimanakin on enemmän tottumus kuin se, että kaikki todella viihtyisivät juuri toistensa kanssa. Ennen kaverit ja hauskanpito oli kaikki kaikessa, nyt siitä on kadonnut terä, joka muutenkin kerkesi ruostumaan jo toissasuvena.

Henkilögalleria on fiksusti laadittu sopivan monipuoliseksi, jotta suunnilleen kuka tahansa oikean ikäinen mieshenkilö voi löytää siitä samaistumiskohteen. Sen kautta jokainen voi ajatella, että "minähän voisin olla tuolla myös", sillä kukapa nyt ei haluaisi olla remuamassa kaveriporukalla. Ja samaan syssyyn tarjotaan lohduketta, että ei se nyt niin hauskaa enää ollutkaan, kuin aluksi kuviteltiin. Minun korvaani Lipastin kuvaus kuulostaa uskottavalta, ja se on tärkeä seikka.

Tämä on hyvä kirja, hyvinkin Rajanaapurin veroinen. Kumpi sitten lopulta on parempi, se riippuu henkilökohtaisista mieltymyksistä. Kukin lukekoon ja tarkistakoon itse!

Roope Lipasti: Linnan juhlat

Roope Lipasti: Linnan juhlat

Atena 2015

Olen aiemmin lukenut lipastin mainion Rajanaapurin, joka tietysti muodostuu vertailukohdaksi, halusin sitä tai en. Aina ei ole reilua vertailla kirjoja tekijän parhaaseen teokseen, mutta niitähän lukijat toisaalta juuri haluavat.

Kirjan asetelma on sellainen, että ensin vaimo jättää päähenkilö Hannun ja sitten hän saa vielä potkut töistäänkin. Miehen elämään ei mahdu muuta sisältöä kuin vaimon saaminen takaisin, ja hän saa jostain päähänsä, että pääsemällä presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle myös vaimo tulisi takaisin, joten linnaan on päästävä, keinolla tai toisella. Siinä häntä auttaa personal traineriksi itseään kutsuva Mikko, joka ei ole PT sanan perinteisessä merkityksessä vaan siinä, että hän auttaa valmentaa ihmisiä pääsemään tavoitteisiinsa, mitä ne sitten ovatkaan.

Lähtökohta on sen verran älyvapaa, ettei kirjaan voi suhtautua liian tosissaan. Rajanaapurissa naapurin tavoitteet tuntuivat paikoitellen yhtä mahdottomilta kuin tässäkin, mutta kaikessa konkreettisuudessaan ne olivat silti halpommin toteutettavissa. Naapurin yritykset olivat vaikeita tai mahdottomia yksin tehtäviksi, Hannun yritys taas kohdistuu toisten ihmisten valintoihin ja haluihin, eli asioihin, jotka eivät viime kädessä ole toisten vaikutusvallassa.

Ollakseen kirjan päähenkilö jää Hannu kovin etäiseksi. Hänen elämänsä suistuu raiteiltaan ja hänellä on pakkomielle saada se edes yhdeltä osalta takaisin. Häntä kiinnostavat Suomen presidentit. Paljon muuta hänestä itsestään ei saadakaan tietää.

Rajanaapurin tasolle tämä ei minun silmissäni yllä. Kyllähän kirjan lukee mieleellään loppuun asti, pitkälti nähdäkseen mitä lopulta tapahtuu. Sen kummempia ajatuksia ei sitten herännytkään, eli kun kirja on loppu, se tosiaan on loppu.

Roope Lipasti: Rajanaapuri

Roope Lipasti: Rajanaapuri
Atena 2012
Sivuja 231

Rajanaapurin tulin valinneeksi sen vuoksi, että nimi oli blogeista tuttu ja se sattui olemaan kirjastossa vapaana e-kirjana. Olen jonkun yksittäisen Lipastin blogitekstinkin lukenut, mutten silti osannut odottaa kirjalta oikein mitään.

Kertoja on arviolta viisikymppinen lapseton leskimies, joka on ammatiltaan historianopettaja. Kotona on kaikki ollut valmista jo vuosikausia, ja suoraan sanottuna hänen elämänsä vaikuttaa kovin tylsältä. Työn ja pakollisten kotiaskareiden lisäksi taidetaan mainita vain lehdenluku. Selvästikin jollekin harrastukselle olisi tilausta. Tai olisi siinä tapauksessa, että hän sattuisi asumaan jossain muualla.

Naapurina hänellä on kuusilapsinen perhe, jonka isää voi kutsua toimeliaaksi. Työ ei häntä juurikaan tunnu rasittavan, vaan aika kuluu siinä, mitä hän suinkin sattuu laajalta tontiltaan tehtäväksi keksimään. Ruohonleikkuu tai muu järjestyksenpito ei tosin niihin kuulu, mutta esimerkiksi jykevän hirsisen saunamökin rakentaminen sen sijaan kuuluu. Kustannuksetkaan eivät pääse kiusaamaan, jos hirret tulevat omasta metsästä ja kaiken mahdollisen yrittää tehdä itse. Ja jos jotain valintoja on tehtävänä, niin valinta osuu siihen, mitä suinkin nurkista sattuu valmiina löytymään.

Kertojaamme kiinnostaa suuresti naapurin edesottamukset, ja hän seuraakin niitä innokkaasti lähietäisyydeltä, mutta jättää tarkoituksella tekemisen sikseen. Koska kyse on hauskasta kirjasta, niin naapurusten näkemykset soveltuvista toimintatavoista eroavat toisistaan useinkin melkoisesti, kertojan panostaessa huomattavasti enemmän mm. sellaisiin seikkoihin kuin työturvallisuus. Naapuri näyttää tekevän asioita hölmösti, vaarallisesti ja suunnattoman raskaasti, mutta myös sinnikkäästi ja sen vuoksi ajoittain myös valmiiksi saaden.

Rajanaapuri on ilman muuta miesten kirja. Tärkeä osa sisällöstä on naapurusten ajatustenvaihdossa, missä he ehtivät käsitellä paljon muutakin kuin juuri käsillä olevaa askaretta. Naapurin työmaa ja perhe-elämäkin näyttää välillä silkalta kaaokselta, mutta silti kertoja ilmiselvästi häntä kadehtii. Tässä taidetaankin tarjota kirjailijan näkemys siitä, mikä miehelle on tärkeää: iso perhe ja itse rakennettu sauna. Niiden eteen voikin riskeerata kaiken muun.

Kirja yllätti minut varsin positiivisesti. En yleensä lue montaa kirjaa samaan aikaan, mutta tämän tulin sattuman johdosta aloittaneeksi. Yritin jatkaa toisella, mutta tämä houkutti enemmän.

Suosittelen lämpimästi kaikille miehille, enkä kiellä naisiakaan lukemasta.