Johannes Lahtinen: Alku
Kansi: Eevaliina Rusanen
Gummerus 2013
Sivuja: 175
Jos alku- ja loppupäiden aiheet eroavat tyypeiltään melkoisesti, niin sama koskee niiden käsittelytapaa. Etenkin puheenmuodostuksen yhteydessä näkyy kosolti hyvin asiantuntevan kuuloisia yksityiskohtia kurkunkansien laskeutumisineen ja resonanssitiloineen. Sen sijaan lait ovatkin ilmiö, joka noin vain otettiinkin käyttöön siksi, että vastaava oli nähty jossain toisessakin populaatiossa ja se sattui olemaan modernia. Tälle ivalliselle käsittelytavallekin onneksi esitetään perustelu, samoin kuin vaihtoehto, joka etenkin tämän kirjan miljöössä kuulostaa järkevältä.
Päähenkilö Aatami päätyy kritisoimaan sen yhteiskunnan oloja, johon hiljalleen on päätynyt, mutta minulle jäi epäselväksi se, kritisoiko kirjailija samalla nyky-yhteiskuntaa ja jos kritisoi, niin miten tosissaan hän sen tekee. Itse en osaa sitä oikein vakavalla mielellä ottaa, sillä kirjan alkupuolen tietokirjamaisempi ote ei tunnu luovan sille edellytyksiä.
Alku on piristävä kirja kaikessa erilaisuudessaan, mutta muuten se tahtoo jäädä laihanlaiseksi. Ihmislajin kehityksen kevyeksikään oppikirjaksi tästä ei minusta oikein ole, sillä tapahtumia käydään läpi kieli liian kaukana poskella, ja toisaalta esitietoja vaaditaan joka tapauksessa, että satiirisen esitystavan osaa asettaa vastaamaan todellisia tapahtumia. Hieman ristiriitaiselta tuntuu se, että vasta loppupuolella kirjailija tuntuu pääsevän kunnolla vauhtiin, mutta kirjan varsinainen idea on juuri alkuosassa. Voi tosin olla, että tämä johtuu vain oman mielenkiintoni kohdistumisesta.
Suosittelen tätä niille, jotka haluavat vaihtelun vuoksi lukea jotain erilaista.
Minna tuntui innostuneen tästä enemmän, joten vilkaise myös hänen mietteensä!