Petri Karra: Kotiinpaluu

Petri Karra: Kotiinpaluu
Gummerus 2015
Sivuja: 327

Olen aiemmin lukenut Karran kirjan Pakenevat unet, josta jäi päällimmäisenä mieleen tunne siitä, että kirjoittaja toivoisi jonkun tekevän kirjastaan elokuvan. Kotiinpaluun kohdalla toive on toteutunut, sillä samoihin aikoihin kirjan julkaisemisen kanssa tuli myös samaan tarinaan perustuva elokuva Elämältä kaiken sain. En ole sitä nähnyt, eikä lukeminenkaan siihen tarvetta herättänyt.

Eevert Ylitalo on nelikymppinen pankinjohtaja, joka on asunut aikuisikänsä Helsingissä railakasta poikamieselämää viettäen, mutta yrittää nyt vakiintua viettämään rauhallisempaa perhe-elämää tuoreen avopuolisonsa ja tämän 17-vuotiaan tyttären kanssa. Koko kööri muuttaa Eevertin kuolemansairaan isän Ylermin luokse Vaasaan.

Kaikki tapahtumat ajoittuvat parin päivän ajalle. Henkilögalleriaan lisätään vielä kaksi remonttimiehinä esiintyvää varasta, jotka ovat kuulleet, että Ylermillä olisi talossaan kätkettynä valtaisa kulta-aarre, jota tietysti pitäisi päästä rokottamaan.

Tarina on kovin yksinkertainen, ja lukemani perusteella olettaisin, että elokuvan viehätys rakentuu vahvasti Ylermin hahmon varaan, jota esittää itseoikeutetusti Vesa-Matti Loiri. Hän on vanha rietas ukko, joka haluaa tarkoituksella käyttäytyä epäsovinnaisesti ja ottaa elämästä ilon irti niin kauan kuin sitä hänelle suodaan. Eevert on hahmona niin yksioikoinen, etten yhtään ihmettele, että hänet on elokuvassa korvattu kokonaan.

Kokonaisuutena minulle tuli kirjasta mieleen kesäteatteri ennemmin kuin elokuva tai romaani. Ihmiset eivät osaa puhua toisilleen, vaan tekevät omia virhepäätelmiään ja vievät asioitaan väkisin eteenpäin niihin nojaten, kunnes päästään suureen loppukohtaukseen, jonka tapahtumat lukija onkin ehtinyt arvata jo sata sivua aiemmin. Ja kun näytös on loppu, niin ainoa mieleen jäänyt ajatus on, että minnekäs mentäisiin syömään.

Petri Karra: Pakenevat unet

Petri Karra: Pakenevat unet 

Kansi: Tuomo Parikka 

Kustantaja: Gummerus 2012 

Sivuja: 286 

Nasta on 14-vuotias koulupoika, joka joutuu huolehtimaan 6-vuotiaasta pikkusiskostaan Nadjasta. He molemmat asuvat äitinsä kanssa, mutta tämä on niin pahasti koukussa suonensisäisiin huumeisiin, ettei hänestä ole hoitamaan edes itseään, saati sitten lapsia.

Nasta kärsii myös unettomuudesta, ja käyttää sen tuoman vapaa ajan hyväkseen piirtämällä fantasiasarjakuvaa. Sen tarina kertoo hänestä itsestään fantasiamaailmassa, jossa vuoristokylän asukkailta on riistetty unet jollain maagisella tavalla.

Kirjan tapahtumat kattavat vain muutaman päivän mittaisen ajanjakson, mutta se riittää hyvin piirtämään kuvan teinistä, jolta on riistetty lapsuus ja pakotettu kantamaan kohtuuttoman paljon vastuuta. Maailmassa on varmasti pelottavan lukuisa joukko 14-vuotiaita lapsia/nuoria, jotka ovat olosuhteiden pakosta joutuneet aikuisiksi. Meidän hyvinvointiyhteiskuntaamme sellainen ei kuitenkaan kuulu, ainoastaan pahoinvointi-.

Pikkusisko on Nastalle tärkein asia maailmassa, ja tämä kirja ottaakin kantaa siihen, miten yhteiskunnan pyrkimys lasten parhaaseen saattaa sekin olla uhkaavan armoton vaihtoehdotomuudessaan. Jos lapselta on ehditty jo riistää lapsuus, niin sen palauttaminen pakottamalla ei välttämättä ole paras vaihtoehto, vaikka tarkoitus olisikin hyvä.

Tekstinsä puolesta Pakenevat unet toimii hyvin, ja houkuttelee lukemaan vielä ainakin sen yhden kappaleen. Moitittavaa näen ainoastaan siinä, että kirja on niin selvästi kirjoitettu elokuvaksi, joissa jostain syystä on pakko olla jonkinlainen toimintakohtaus koppukliimaksinaan. Minä saan niistä vain näppylöitä, eikä tilanne kirjoissa ole paljonkaan parempi.

Mukana on myös pienimuotoinen koulukiusaamisosuus, joka varmasti näyttää valkokankaalla kivalta ja tuo mukanaan sympatiapisteitä. Se sopii myös Nastan henkilöön hyvin, mutta ennalta-arvattavuus nakertaa pisteitä.

Näen tässä ainakin pyrkimyksen jonkinlaiseen kannanottoon, mutta epäselväksi jäi, minkä puolesta tai mitä vastaan. Ihan hyvä silti.

Vilkaise myös Sannan ja Annika K:n mietteet.