Jari Järvelä: Parempi maailma
Kansi: Markko Taina
Tammi 2012
Sivuja: 340
ISBN: 978-951-31-6867-4
Ministeri sanoo ajattelemattomuuksissaan puhelinhaastattelussa sanan "neekeri", ja hetken kuluttua hän ei enää olekaan ministeri. Kaikki kääntävät hänelle selkänsä, ja puhdistaakseen maineensa hän ryhtyy rasisminvastaiseen kampanjaan. Hänen rinnallaan kampanjassa seisoo irakilainen nuori äiti pienen tyttärensä kanssa. Tämän parivaljakon tie Suomeen on ollut kaikkea muuta kuin helppo, sillä työn ja turvapaikan sijaan he joutuivatkin ihmiskaupan uhreiksi linja-autosta tehtyy bordelliin parinkymmenen muun naisen kanssa.
Ministeri ja äiti ovat kirjan kaksi kertojaa, ja kolmas on vanhojen kirjeiden kautta ministerin isoäidin nuoruudenrakastettu, kuvanveistäjä, joka loi uraa Saksassa 20- ja 30-luvuilla.
Kolmikko muodostaa keskenään kiinnostavia kontrasteja. Ministeri tuomittiin julkisuudessa siitä, että hän lausui ääneen yhden sanan, kohdistamatta sitä edes kehenkään. Toisaalta ihmiskauppiaat saavat samaan aikaan rellestää kenenkään puuttumatta asiaan mitenkään, vaikka toiminta ilmiselvästi on lukuisten tahojen tiedossa - asiakkaitahan riittää ja viranomaisiakin täytyy välillä voidella. Kuvanveistäjä puolestaan toimi ylpeänä natsien puolella, kenties epähuomiossa tiedostamatta kokonaisuutta, mutta oikeastaan se sama epähuomioisuus koitui ministerinkin kohtaloksi.
Kansikuvassa on pino kirjoja sytytettynä tuleen. Kirjarovioita tosiaan esiintyy oikein monikossa, mutta nyt kiellettynä aiheena onkin rasismi. Kukin voi itse todeta, onko kirjojen tuhoaminen tällaisesta äärisyystä sen parempi kuin muistakaan äärisyistä. Ministerin puolueen puheenjohtaja ei ainakaan liikkeen seurauksista ollut mielissään, vaikka minua lukijana hänen kohtalonsa huvittikin.
Kirjailija haluaa kysyä, miksi joistain asioista ei saa puhua lainkaan. Haastattelussa hän mainitsi esimerkiksi sen, miten maahanmuuttoa on mahdotonta kritisoida hiukkaakaan leimautumatta välittömästi ääripersuksi. Vastakkain tuntuu olevan vain ääripäitä, eikä mitään sillä välillä. Toinen mieleentuleva esimerkki löytyy päihteistä: niitä voi käyttää ainoastaan väärin, juoden talot ja perinnöt ja piikittäen hassiksella itsensä kuoliaaksi asti, tai sitten olemalla absolutisti. Tällaisista aiheista on siksi mahdotonta käydä järkevää julkista keskustelua. Kun katse on keskitetty vahtimaan sitä, ettei jotain tiettyä kieltolakia vain päästä yhtään rikkomaan, pääsee toisaalla huomattavasti vakavampia asioita livahtamaan kokonaan huomaamatta, eikä se varmastikaan ole viime kädessä kenenkään mielestä tarkoituksellista.
Järvelän kirjassa on siis sanoma, ja sen lisäksi se toimii muutenkin hyvin. Herkkämielisiä lukijoita kuitenkin haluan varoittaa, sillä ihmiskauppaosuudet eivät ole kaunista luettavaa. Ikävä kyllä on helppo uskoa, että ne silti ovat totista totta jossain tälläkin hetkellä. Vahvaääninen kannanotto, mutta minä tykkäsin!