Juha Itkonen: Seitsemäntoista
Otava 2010, 383 sivua.
Julius Ilonen on kirjailija, joka kirjoittaa siitä kun oli 17-vuotias. Elämän tärkein sisältö näytti olleen kesätyö tavaratalon ruokakaupassa, ja paljon palstatilaa saa myös Vesku. Hän on yhdeksän vuotta vanhempi, töissä saman kaupan vihannesosastolla. Vesku tuntuu väkisin pyrkivän Henrikin - Juliuksen nimi hänen kirjassaan - ystäväksi, eikä Henrikille oikein tahdo selvitä, miksi Vesku niin tekee. Oman osansa tapahtumista kertoo Päivi, todellisen maailman ihminen, joka tuntee Henrikin ja Veskun nimillä Julius ja Harri. Päivin luettua Juliuksen kirjan hän huomaa, ettei todellisuus ja kirjan tapahtumat oikein pidä yhtä.
Siitä päästäänkin kirjan mielestäni tärkeimpään aiheeseen: onko kirjailijalla oikeus "muokata" historiaa haluamakseen? Onko oikein kertoa valtaosa tapahtumista juuri kuten on tapahtunut, mutta muokata omaa itseään edustavan henkilön osuus miellyttävämmäksi? Aivan kuin teinipoika, joka kertoo viime viikonlopun seikkailuistaan. Itse en ainakaan ihastu ajatuksesta.
Takakannessa mainitaan kirjan olevan monitasoinen. Niin se varmaankin onkin, itse en pysty vahvistamaan. Ilmeisesti juuri tuosta syystä minulla oli vaikeuksia tarttua kirjan sanomaan. Juliuksen kirjoittaman kirjan osuus oli ihan kivaa, mutta en kyllä maksaisi sellaisesta mitään. Idea on ihan hyvä, näyttää sekaisin kirjassa kirjoitettua kirjaa ja sen rinnalla toisen kertojan kuvaamaa todellisuutta. Lukija ei vain saisi tarvita opasta selittämään mikä näiden kahden suhteessa on jujuna. Minä tarvitsisin, ja siksi lukukokemukseni jäi vaisuksi.
Olen aika varma siitä, että Itkonen on parempi kirjailija kuin mikä tunne minulle jäi tästä kirjasta. On helppo kuvitella, että hän itse ajattelisi mielessään näin: "Olen aika varma siitä, että Jori on heikompi lukija kuin tämä kirja olisi vaatinut." Ehkä niin, mutta minun subjektiivisessa kokemusmaailmassani se ei paljon lohduta. On harmillista huomata jäävänsä tällä tavalla kirjan ulkopuolelle.