Antti Hyry: Uuni
Otava 2009, 400 sivua.
Nyt voin sanoa Finlandia-haasteeni todella aloitetuksi, kun ensimmäinen kirja on sitä varten luettu. Hyry oli minulle entuudestaan tuntematon kirjailija, olin ainoastaan kuullut tämän palkintokirjan nimeltä. Katsoessani aiemmin mitä Antti Tuurista sanottiin Wikipediassa, sain tietooni myös Hyryn olevan diplomi-insinööri. Oli kiinnostavaa nähdä, millainen kirja tällaisella koulutuksella oikein päätyy palkittavaksi.
Kirjan kantava idea on siinä, että kirjailijan ikäinen Pietari rakentaa kesäasuntoonsa uunia. Ei mitään tavallista sähköhellaa, vaan muuraa reilua leivinuunia; kooltaan sellaista että aikuinen mies mahtuisi helposti sen sisään pitkäkseen, jos vain luukku antaisi myöten. Kirjailija on työn kuvauksessa varsin tarkka, teksti kuulostaa usein siltä kuin radioselostaja katselisi vierestä ja kertoisi mitä kulloinkin tapahtuu. Ensimmäisten sadan sivun jälkeen mieleeni tuli ajatus, että onko kirjailija mahtanut olla aivan tosissaan. Jospa hän onkin lyönyt kavereidensa kanssa vetoa siitä, millaisesta aiheesta voi kirjoittaa kirjan niin että se otetaan yleisesti vielä tosissaan. Lukekaa vaikka itse sivulta 101:
"Ensiksi ruuveilla kiinni suikaleitten päät lautoihin, akkuporakone, sopivia pieniä ruuveja ja ruuvauskärki ja pieni poranterä jolla saa reijät vaneriin. Sai syntymään kaksi asetelmaa, kummassakin kaksi keltaista vanerisuikaletta syrjällään ja päästä kiinni kahdeksan tuuman laudanpätkässä. Kun hän oli saanut ne tiilipinoilla tuetuksi ja taivutetuksi oikeisiin asentoihin, ne lepäsivät siinä kuin hevosen länget ruomista alaspäin, hevosen länkien alaosat, ruomien kohdalta katkaistut. Panen nyt reikien kohdalle styroksisuikaleet ja sitten valu."
Jos ei suurin osa, niin joka tapauksessa suuri osa kirjasta on tällaista kuvausta, missä lukija sitten joko yrittää pysyä ajatuksissaan mukana tai luovuttaa. Joku ennemmin, joku myöhemmin. Jos ei luovuta, niin todennäköisesti leivinuuneja on tullut tapitettua joko valmiina tai kesken valmistuksen. Kertoja, tai pikemminkin ajattelija, kertoo työn vaiheista sitä mukaan kun suunnittelee ja tekee. Onneksi sentään kirjassa on muutakin, mm. dialogia kertojan ja hänen vaimonsa välillä. Tyyliltään se on huvittavan pelkistettyä, on helppo uskoa, että sellaisen ajatustenvaihdon takana on kymmenittäin yhdessä elettyjä vuosia.
Välillä Pietari käy ostamassa lisää rakennustarvikkeita. Kirjailija muistaa mainita mm. sähköjohdon liittämisen kiinnitettäessä peräkärryä auton perään samoin kuin kärryn kannen sitomisen pyykkinarulla. Selvää top 100- kiinnostavuuslistan tarinaa siis, ei vain ihan sieltä kärkipäästä. Myös hillasuolla käydään ihmettelemässä marjojen väriä ja auttamassa poikaa omakotitalon sähkötöissä pitkän matkan päässä.
Kirjan selkeä kohokohta on ikäihmisten bussiretki Pohjois-Ruotsiin. Matka kestää yli yön, ja sen varrella tutustutaan useisiin kirkkoihin sekä erityisesti niiden urkuihin. Lukijalle esitellään erityyppisten urkujen erityispiirteitä ja kuvaillaanpa näkymää jonkinlaisen kannen sisällekin. Siellä on koukkua ja tappia ja abstraktia ja ties mitä. Kuulemme myös urkupillien valutekniikasta. Henkilökohtaisesti olen usein ihmetellyt miksi juuri kirkot ovat jokaisessa paikassa niitä itsestään selviä nähtävyyksiä. Turistioppaissa mainitaan aina paikallinen kirkko, sen rakentamis- ja palamisvuodet. Miksi juuri kirkot, eivätkä vaikkapa kirjastot, jotka juuri minua kiinnostavat enemmän?
Huolimatta edellä olevasta negatiivisesta sävystä on Uunissa jotain salaperäistä viehätystä. Vaikka kiitänkin onnea siitä ettei Hyry ruvennut rakentamaan urkuja ja päätyi "pelkkään" uuniin, niin kirjan jaksaa lukea loppuun eikä keskeyttäminen käy mielessä kuin ehkä siinä vaiheessa, kun antaa periksi muuraustyön etenemisen kuvittelussaan. Selvästikin kirjailijalla on tuollaisesta työstä kokemusta, sillä hän osaa ottaa esiin lukemattomia huomioitavia yksityiskohtia ja mainita niiden perustelun. Se kaikki on kokemuksen tuomaa tietoa, yrityksen ja erehdyksen kautta opittua, ja sen eteen on takuulla ehditty rakentaa lukemattomia uuneja ja muitakin rakennelmia.
Uuni on kuvaus käsityöläistaidosta. Sellainen käy väistämättä vieraaksi niille, joiden lähin kosketus aiheeseen on kirjahyllyn kokoaminen Ikean ohjeiden mukaan. En minä kuitenkaan elokuvaa tästä jaksaisi katsoa, vaikka kieltämättä olisikin kiinnostavaa nähdä miten se lopun pakollinen takaa-ajo-toimintakohtaus saadaan perusteltua.