Jenny Dahlberg: Sopivasti lihava
Otava 2003, 157 sivua.
Voitin Sopivasti lihavan Susan kirjaston arvonnasta. Pääsiäislomalle lähtiessäni halusin mukaani luettavaa, joka ennen kaikkea kulkisi mahdollisimman helposti mukana, ja mikäpä siihen tarkoitukseen paremmin sopisi kuin pienikokoinen pokkari.
Jenny on vähän alle kolmekymppinen, kouluikäisen tytön yksinhuoltaja ja lihava. Kirjan sanoman voisi voimakkaasti tiivistää siten, että noiden kolmen asian keskinäinen suhde vaihtelee tapauksen mukaan. Lähtökohtaisesti painon pitäisi olla tukevasti viimeisenä, mutta jos se poikkeaa riittävästi normaalipainon normista, nostaa se myös sijoitustaan listalla päätyen usein aina ensimmäiseksi saakka.
Jennyn kaveri Linda asuu hänen kanssaan joko samassa asunnossa tai ainakin aivan naapurissa. He eivät siis syö yksinäisyyttään vaan siksi, että ruoka maistuu niin hyvältä. Kieltämättä siihen on itse kukin joskus päässyt sortumaan... Yksityisesti Jenny on sinut ulkomuotonsa kanssa, mutta muulle maailmallepa se ei tunnu sopivan. Kenellä tahansa on oikeus kehoittaa lihavaa laihtumaan. Kioskin myyjällä, vaatekauppialla, kaikilla. Mutta miksi oikeus kommentoida painoa kohdistuu ainoastaan lihaviin?
Parasta Sopivasti lihavassa on se, että se on kirjoitettu ja julkaistu. Ylipainoa käsitellään monelta kantilta, ja mukana on ihan hauskojakin juttuja. Silti kirjaa ei ole kirjoitettu ensisijaisesti hauskaksi tai huumoriksi, vaan taustalla on myös vakavampi äänensävy. Tietysti ylipaino on epäterveellistä, mutta niin on se alipainokin, jota nykyään tunnutaan tuputettavan eri puolilta ihanteeksi, etenkin muotimaailmassa. Sille ilmiölle tämä kirja tarjoaa tervetulleen vastapainon.