nähtävyydet
Showing posts with label nähtävyydet. Show all posts

Louhisaaren kartano

18/06/2022

Kävimme Marsalkka Mannerheimin syntymäkodissa Louhisaaren kartanossa Askaisissa. Olipas vaikuttava paikka! Se on yksi parhaiten säilyneitä kartanokokonaisuuksia Suomessa ja todellakin pystyi aistimaan menneiden aikojen tunnelman. Linna ja päärakennus ovat vuodelta 1655. Tuolloin linna sijaitsi meren rannalla. Nykyään meri on kadonnut jo kauas pois merennousun takia. Mannerheim syntyi kartanossa vuonna 1867. Sitä ennen linna kuului Flemingin suvulle.

Flashback Friday: Luonto Skotlannissa - Nature in Scotland

23/11/2021


Tällä kertaa mennään vanhoilla luontokuvilla Pieni Lintu -blogin kuvahaasteessa. Samalla tulee vähän jatkoa Flashback Friday -sarjassa (tosin eri viikonpäivänä kuin normaalisti), jossa olen käynyt mm. Skotlannin-aikojamme läpi.

Raippaluodon silta

03/08/2021


Vaasassa käydessämme piti tietysti myös käydä katsomassa Suomen pisin silta, Raippaluodon silta.

Vanha Vaasa

30/07/2021


Teimme pienen kesälomareissun Vaasaan ja kävimme ensimmäistä kertaa tutustumassa Vanhaan Vaasaan. Kyllä, sellainen tosiaan on. Vanha Vaasa sijaitsee noin seitsemän kilometriä Vaasasta kaakkoon.

Kristiinankaupunki

18/07/2021


Kristiinankaupunki on viehättävä, pieni puutalokaupunki Pohjanmaan länsirannikolla, jossa saa mukavasti vierähtämään päivän. Kaupungissa on kivoja ruokapaikkoja, kuten tämä meren äärellä oleva terassiravintola Jungman tai Gastro, josta saa maukasta kotilounasruokaa. 

Susikosken vanha kivisilta ja vesimylly

20/04/2021

Poriin kuuluvassa Laviassa on kulttuurihistoriallisesti arvokkaita paikkoja, kuten Susikosken vanha kivisilta ja vesimylly. Tälle paikalle rakennettiin ensimmäinen mylly joidenkin lähteiden mukaan jo 1700-luvun alussa mutta ainakin viimeistään vuonna 1785 Satakunnan museon dokumenttien mukaan.

Susikosken silta 1950-luvulla. Kuvaaja Raimo Seppälä. Kuvalähde: Satakunnan museo.

Pirulanvuoren näkötorni

15/11/2020


Haluatko nähdä suomalaisen euron kolikon kääntöpuolen maiseman ihan oikeassa elämässä? Silloin kannattaa suunnata päiväretkelle Suodenniemelle Sastamalaan ja kohti Pirulanvuoren näkötornia. Tornista näkee tuon maiseman toisesta suunnasta. Kolikossa on nimittäin etualalla Lavijärvi ja Miekkajärvi takana.

Flashback Friday: Loch Lomond ja Trossachsin kansallispuisto

17/04/2020


Olen kahtena aiempana keväänä koettanut kirjoittaa tätä postaussarjaa Skotlannin-ajoistamme. Viime vuonna sarja jäi jälleen kesken väitöskiireideni ja Yhdysvaltoihin kesäksi muuttomme takia. Jospa nyt koettaisin jatkaa tätä sarjaa uudestaan, kun koronakaranteenissa ei pääse matkustelemaan (jos enää milloinkaan ylipäänsä...) niin lähdetään virtuaalimatkalle sitten!

Alexandria

16/09/2019


Alexandria on vanha historiallinen kaupunki lähellä Washington DC:tä, Virginian osavaltiossa. Kaupunki on saanut nimensä John Alexanderilta, tupakanviljelijältä, joka hankki maan omistukseensa vuonna 1669 englantilaiselta kapteenilta Robert Howsingiltä. Suurin osa Alexandriasta muodostuu tuosta 24 neliökilometrin kokoisesta maapalasta. 

Autolla Floridassa ja muualla Yhdysvaltain etelävaltioissa

31/08/2019


Kauhulla katselen uutisia nyt, kun hurrikaani Doriania odotellaan Floridaan maanantaiksi. Floridassa juuri kuukausi sitten automatkalla oltuamme tuntuu hurjalta, että kohta hurrikaani voi tuhota paikat, joissa kävimme. Vaikkakin samaan aikaan Floridan subtrooppinen (etelässä trooppinen) ilmasto on aurinkoinen ja kuuma kesällä, se takaa myös sen, että etenkin kesäaikaan jokapäiväiset ukonilmat ovat rutiinia, mutta myös näihin hurrikaanikausiin täytyy varautua. Yleensä ukkonen alkaa kello 13 jälkeen. Nuo ukonilmat ovat myös ihan jotain muuta kuin mihin Suomessa olemme tottuneet. Ajoimme Floridaan juuri tuollaisen ukonilman aikaan. Pelkästään salamointi ja hurja sade tekivät ajamisesta paikoitellen hankalaa.

Floridan alligaattorit

30/08/2019


Tämä postaus ei ole heikkohermoisille! Meillä oli road tripimme aikana varattu yksi lepopäivä upeassa hotellissamme, Gaylord Palmsissa. Tarkoitus oli nauttia uima-altaista ja levätä ennen pitkää ajomatkaa takaisin Washingtoniin. No, pääsimme toki uimaankin, mikä ei ole yllättävää kyllä Floridassa aina ihan taattua, koska jokapäiväiset ukkoset aiheuttavat uima-altaiden sulkemisia, kuten kävi tuonakin lepopäivänä. Onneksi ehdimme uida ihan kunnolla, ennen kuin myrsky tuli ja uima-altaat suljettiin. En ottanut tällä kertaa kuitenkaan mitään uima-allaskuvia, vaan ajattelin näyttää teille ihan muunlaisia juttuja, mitä kävimme tuossa hotellissa ihmettelemässä.

Savannah - toinen "Southern Belle"

28/08/2019



Yhdysvaltain etelävaltiot ovat kokemisen arvoinen paikka. Kaupunkien vanhaa charmia, plantaasiviljelmiä, magnoliapuita ja subtrooppista ilmastoa. Aiemmin  vierailemamme Charlestonin lisäksi etelävaltioissa Georgian puolella on toinen etelän kaunotar, Savannah. 

Universal Studios Orlando

20/08/2019


Kun suunnittelimme matkaa Orlandoon, Floridaan, oli itsestään selvää, että haluamme käydä myös The Wizarding World of Harry Potterissa, eli Universal Studios Floridassa, koska viime syksynä Lontoossa käydessämme emme ehtineet Harry Potteria mennä katsomaan Warner Bros Studioille. Sen sijaan meille ei ollut ihan valjennut, että Orlandossa kyseessä ei olisi mikään studiokierros, vaan että menisimme huvipuistoon! No, ei se sitten tahtia haitannut, vaan otimme kaiken ilon irti, kun vain ensin sisäistimme meiningin. 

Disney World: Epcot

11/08/2019



Orlandon Disney Worldissa on monta eri puistoa, joihin voi mennä eri päivinä tai ostaa Park-to-Park-lipun. Me ostimme kahdeksi päiväksi liput kahteen eri puistoon eli lauantaina kävimme Magic Kingdomissa ja sunnuntaina sitten Epcotissa.

Disney World: Magic Kingdom

10/08/2019


Walt Disney World Floridan Orlandossa on maailman suurin teemamaailma. Magic Kingdom Park on rakennettu ensimmäisenä, jo vuonna 1971. Etukäteen olimme kuulleet kauhujuttuja Disney Landien ja Worldien pitkistä jonoista mutta olisivatko nämä koskeneet Pariisia tai muita puistoja mutta Orlandossa ei ollut mielestämme niin paljon väkeä emmekä joutuneet muodottoman pitkään laitteisiin jonottamaan missään vaiheessa. Toki joihinkin laitteisiin meillä oli Fast Pass, joka kuului lippujen hintaan, ja joilla pääsi kolmeen laitteeseen tavallisen jonon ohi nopeammin.

Charleston - Etelän kaunotar

05/08/2019


Yhdysvaltain etelävaltioiden ehdoton helmi on mielestäni Charleston Etelä-Carolinassa. Kaupunki kasvaa nopeaa tahtia ja on erityisesti turistien suosiossa: onhan sen historiallinen rakennuskanta säilynyt poikkeuksellisen hyvin ja on mielenkiintoinen sekoitus eurooppalaista ja barbadoslaista arkkitehtuuria. 

Thomas Jeffersonin kotitila Monticello

03/08/2019


Yhdysvaltain kolmannen presidentin Thomas Jeffersonin kotitalo sijaitsee upeassa vuoristomaisemassa Charlottesvillessä, Virginiassa.

George Washingtonin kotitila Mount Vernon

02/08/2019



Yhdysvaltain ensimmäisen presidentin George Washingtonin kotitila Mount Vernon on huikaiseva kokonaisuus. Talon rakensi George Washingtonin isä vuonna 1734 mutta sen jälkeen  George Washingtonin aikana sitä on laajennettu huomattavasti yksikerroksisesta pienestä talosta. Käydessämme Mount Vernonissa oli sen julkisivu valitettavasti remontissa.

National Museum of African American History and Culture

11/07/2019


Washingtonissa on paljon upeita museoita, joihin moneen on myös vapaa pääsy, kiitos Smithsonian Instituten. Olemme tähän saakka käyneet National Air and Space Museumissa (josta koetan postata myöhemmin vielä), National Museum of American Historyssä, jossa on näytillä Yhdysvaltain ensimmäinen lippu ja paljon mielenkiintoista tietoa Yhdysvaltain historiasta, Smithsonian National Museum of Natural Historyssä, jossa on erityisesti luonnontieteistä pitäville lapsille kiinnostavia työpajojakin tarjolla, ja National Geographic Museumissa, joka ei ole ilmainen mutta jossa toisaalta kyllä saa rahalle vastinetta. Siellä oli tällä kertaa kiinnostava näyttely Egyptin kuningattarista, missä pääsi 3D-matkalle hautakammioon. Kaikista museoista en ole ottanut edes valokuvia, vaan koettanut lähinnä kokea museon omin silmin.

Smithsonian's National Zoo - Washingtonin eläintarha

10/07/2019

Washingtonissa on mahtava käsite nimeltä Smithsonian Museums. Smithsonian's tarjoaa 19 museota ja eläintarhan ilmaiseksi kaikille. The Smithsonian Institution perustettiin vuonna 1846 englantilaisen James Smithsonin perinnön pohjalta. Hänen toiveensa oli lisätä tietoa, ja sitä nämä museot ja eläintarha pyrkivät tekemään.
© KAHDEN TALON VÄKEÄ • Theme by Maira G.