Tuomaansilta

Katselin Arleenan sanomista kuvia Turun silloista, ja mieleeni muistui kuinka Tuomaansiltakin notkahti aikoinaan jo rakennusvaiheessa. Satuin löytämään vielä ottamani kuvankin (klikkaamalla isommaksi). Kuva on otettu tammikuussa 1999.

Koti

Istuin takapihalla ja ihmettelin. Päätin tehdä betonia. Kokeilin tällä kerralla vähän erilaisia, pyöreitäkin muotoja. On vaikeaa sekoittaa sopivan paksuista tahnaa. Saa nähdä miten se tällä kertaa toimii, tein vähän löysempää. Dymon tarrarullan muovikuori oli vähän lehden muotoinen, yhteen mötikkään koitan tehdä sillä kuopan. Erästä hauskaa muottia olisin käyttänyt, mutta se ei ollut tarpeeksi tiivis. Myöskään tavallisen leivontakulhon päällä ei betoni pysynyt. Siihen tarvittaisiin varmaan vähän sakeampaa seosta tai joku tartuntapinta. Yhden kulhon pohjalle koitin leikata semmoisesta pehmusteesta M-kirjaimen. Tarkoitus olisi että siitä tulisi sen muotoinen reikä. Jos betoni ottaakin ja imeytyy jotenkin siihen pehmusteeseen, reiästä voi tulla joku toinen kirjain. Ehkä iso O.

Betonin liruttelun jälkeen katselin loppua pehmusteenpalaa ja tartuin saksiin. On yhtä vaarallista antaa sakset minulle kuin viisivuotiaalleni. Tällainen siitä sitten tuli

Toisenkin kuvan olisin halunnut laittaa, mutta älypuhelimeni ei halua tehdä kuvanjakopalvelun kanssa yhteistyötä tämän enempää eikä minulla ole piuhaakaan täällä kotona. Eiku, sain sen ladattua Facebookiin ja haettua sieltä tietokoneella :D Näppärä keksii kiertotiet.

P.S. Täytyy vielä ihmetellä tätä kiehtovaa tekniikkaa. Jos lähetän kuvan yhteen kuvanjakopalvelun antamaan osoitteeseen, siitä tulee paluupostissa herja olemattomasta kansiosta mutta kuva menee perille. Jos lähetän kuvan olemassaolevaan kansioon, se ei mene perille. Oiskohan tässä vähän fiilaamista vielä.

Kaikki maailman aika ja mitä sillä tekisi

Leipuri hiiva vei pikkuremppaajan (ja kameran) mennessään pikku lomamatkalle ja minä jäin tänne yksin työviikon loppua viettämään. Nyt olisi kovasti aikaa, mutta mihin sitä ryhtyisi?

Ukkonen jyrisi jo työpäivän aikana ja tuli muutama tippa vettäkin, mutta liian äkkiä se loppui. Kotiin päästyäni otin jääkaapista mansikoita ja syötiin ne koirien kanssa. Tupsut maistuivat niille oikein hyvin. Sitten tulikin uusi ukkoskuuro. Seisoin vain sateessa ja annoin veden valua. Tulipa varsin kukkamainen olo!

Nyt tulee kello puoli seitsemän. Sisällä on tukahduttavaa, täytynee siirtyä taas ulkotiloihin. Ei millään jaksaisi edes suunnitella koirien kanssa lenkkeilyä. Voisi melkein käydä vaatteet päällä suihkussa ennen sitä, kun paitakin on jo kuivunut.

Jos jaksaisi istua tässä tietokoneen ääressä, selailisi vaikka blogeja ja saisi luovuuden puuskan. Nyt vaan laiskottaa. Tuskin se kovin synnillistä sekään on.

Ystävältä tuli surullinen tekstiviesti. Heidän vanhalta koiraltaan oli muun lääkärikäynnin yhteydessä löytynyt kasvain ja se oli pitänyt lopettaa. Muistan koiran nuorena, se tuli pitämääni koirakouluun ja oli oikein iloinen ja oppivainen otus. Omistaja jäi mukaan koiraseuran toimintaan aktiiviksi ja ystävystyimme. Koiraseuran ihmiset lähtivät aikanaan eri suuntiin ja koirat vanhenivat. Aktiiviaikojemme koiria ei taida olla enää yhtään hengissä.

Tässä oma vanhukseni vuosia, vuosia sitten seuran touhuissa mukana

Taustalla soi Dixie Chicks

Well, I've been afraid of changin'
Cause I've built my life around you
But time makes bolder
Children get older
And I'm getting older too

Leipuri hiiva apulaisineen kokeilukeittiössä

Pikkuremppaajalla oli syntymäpäivä ja koska olimme kahdestaan kotona, päätimme odotellessamme työn sankaria leipoa jotakin juhlistamaan tilaisuutta. Tähän saakka olen pitänyt täytekakun leipomista vähintäänkin ydinfysiikan tutkintoa vaativana suorituksena, joten yllätyin iloisesti löytäessäni keittokirjasta kakkupohjan reseptin: munaa, sokeria ja jauhoja.

Taikina valmistui kätevästi sähkövispaimella, mutta ilmeisesti vuoan voiteluun jäi huomauttamisen varaa. Pohja repesi otettaessa sitä irti. Onneksi päälle voi aina laittaa kermavaahtoa sen verran paksulti, etteivät pienet muutaman sentin kolot enää näy. Tähän aikaan vuodesta luonnollinen valinta oli mansikkakakku. Kaupasta tarttui mukaan purkillinen mansikkahilloa sekä kaksi litraa tuoreita marjoja.

Hyvää siitä tuli hieman kolhosta ulkomuodosta huolimatta. Ja lahjatkin olivat mieluisia.

Hellepäivänä poikaa hakemassa

Sunnuntaina sain pojan takaisin. Sitä varten piti tosin ajaa reilut 200 km suuntaansa, ja ihan pakko mainita että takaisin tullessa navigaattori neuvoi eri reitin kuin mennessä ja ajelutti meitä pitkät pätkät ihan väärään suuntaan. Onneksi ei oltu sentään lumimyrskyssä ja ilmastointikin toimi, ja lopulta päästiin kotiin. Pakollinen typerä kiintiöohittelijakin sitten sattui kumpaankin suuntaan mennessä kohdalle. Menomatkalla kiintiötyperys ohitteli kaikki samaan suuntaan menijät, oli sitten mutka tai mäki tai keltainen viiva tai vastaantulija. Paluumatkalla lajikumppaninsa ajoi ohituskaistalla ylinopeutta, asettui edellisen takapuskuriin kiinni ja ahdisti tämän vaihtamaan kaistaa. Sitten seuraavan takapuskuriin.

Se tomppeleista, mieluummin ajattelen famon kauniita kesäkukkia ja uima-altaassa lämmennyttä vettä :)

Sorsanpoikia ja lokkiliitoa

Remppaystäväni ulkomaille muuttanut työkaveri tuli käymään perheineen Suomessa ja kutsui grilli-iltapäivän viettoon leirintäalueelle.

Heittelin heidän pikku tyttärensä kanssa kiveä veteen niin että molskahti, ja opetin että kyllä kesä kuivaa kastuneet sortsit :)