| Leikattu omenapuu |
Eipä tuosta isosta puusta tarvinnut paljoa leikellä, pari vähän paksumpaa oksaa ja sitten vesiversoja. Alkuvuosina leikkelin sitä rajummin, kun se oli ollut monta vuotta leikkaamatta, nyt riittää jo pienemmät harvennukset. Pikkuomppupuita typistin hiukan. Nyt vaan pitäisi kirjata johonkin ylös, että pikkupuihin pitää asetella painoja, jotta oksat saisi kasvamaan sivulle, eikä ylöspäin. Suunnittelin sitä jo viime vuonna, mutta niinpä jäi tekemättä...
Omppupuiden lisäksi parturoin onnenpensaita. Tämä leikkaus olisi pitänyt tehdä jo istutuksen yhteydessä, mutta jäi silloin tekemättä.
| Leikkaamaton onnenpensas |
Onnenpensaan paleltumattomat oksat toin sisälle maljakkoon. Kokeillan saanko kukkia...
Sitten listallani lukee istutusta ja koulimista. Soihtuliljat ovat jo viikon odottaneet ruukkuun pääsyä, sitten keijunmekot, petuniat ja ahkeraliisat pitäisi koulia. Saunamökistä nappasin mukaani myös viimekesäisen kannan juurakon, jossa näytti olevan elämään.
Soihtuliljan sain multaan, kanna pääsi uuteen multaan ja 2 purkillista keijunmekkoja, mutta sitten loppui multa :( Ärsyttävää!!! Toin kuitenkin varastosta uuden multasäkin sisälle sulamaan. Eli tiistaina homma jatkuu, vasta silloin, koska maanantaina ajelen Lahteen Hyötykasviyhsityksen järjestämään Pelargoni-iltaan.
| Soihtuliljat |
Nyt pannullinen teetä, vähän työtöitä ja illalla voisikin ajella vielä kuntosalille. Ihanan rentouttava viikonloppu!!! Toivottavasti sinullakin oli