Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lomailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lomailu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Joulun ja uudenvuoden tunnelmia ❤️

Moikka kaikille blogini lukijoille pitkästä aikaa!❤️
Viikko mennyt jo arkea pyörittäessä, mutta kauniit joululoman muistot ovat olleet onneksi vielä tuoreena mielessä. Nyt tulin jakamaan niitä blogiinkin kuvien muodossa :)

Blogini täyttää helmikuun alussa 10 vuotta(!)
ja monenlaisia vuosia on tähän väliin mahtunut. 
Vuodet 2017 ja 2018 olivat uuden opettelua monellakin tavalla. Sisustusnettikaupan myyminen ja tilitoimiston avaaminen ja nopean kasvun seuraaminen on ollut viimeisen vuoden yksi merkittävimmistä jutuista. On ollut niin kiitollinen mieli kaikista näistä tapahtumista❤️

Opinnoissa on myös mennyt hurjasti aikaa ja siinäkin on ollut paljon uuden oppimista. 
Opinnot ovat nyt kevään aikana puolessa välissä ja  lastentarhanopettajan kelpoisuus on kiikarissa. Onneksi jo näinkin hyvällä mallilla kaikesta muusta kiireestä ja arjesta huolimatta. Blogin kirjoitus on näin ollen jäänyt, kun läppärillä istuessa on täytynyt tehdä koulutehtäviä. 

Mutta uusi vuosi näyttää kaikkinensa rauhallisemmalta, kuin edeltäjänsä. Nyt saadaan lisäkäsiä yritykseen ja opintoihin suhtautuu nyt jo erilailla, kun kaikki on tutumpaa. 

En oikeastaan itsekään kyllä tiedä mitä tulen tekemään työkseni tämän koulutuksen jälkeen, sisustussuunnittelijan ja sisustusalan työt kiehtovat edelleen,
mutta koulutus ei ole koskaan huono ajatus.
Näen itseni helposti sekä sisustussuunnittelijana, että lastentarhanopettajana ja toivon, että näitä kahta eri asiaa voi jossain suhteessa yhdistellä tulevaisuudessa ja tehdä vaikka vähän molempia.
Tai sitten jotain ihan muuta 😅

Nyt kuitenkin kuvien muodossa vielä vähän meidän perheen joulun tunnelmaan😍

Joululoman ja vuoden vaihteen vietimme Ranskassa tuttuja paikkoja kierrellen. Olimme vuokranneet pariksi viikoksi kivan asunnon aivan Cannesin keskustasta ja se osoittuikin aivan nappivalinnaksi. Nautimme auringosta ja lämmöstä, lämpötilat olivat +15 ja +19 asteen välillä päivisin, joten aivan ihanteellinen ilma tällaiselle kaupunkilomalle. 


Kävimme moikkaamassa lasten vanhalla koululla lasten entisiä luokkakavereita ja opettajia. Oli ihan todella ihanaa nähdä taas tuttuja kasvoja ja jutella kuulumisia❤️

Ehdimme myös käydä ystävillä kylässä ja vanhin tyttö vietti aikaansa vanhan koulukaverinsa kanssa, jonka kanssa he ovat pysyneet yhteyksissä Ranskasta Suomeen muuton jälkeen. He ovat jo niinkin isoja, että kiertelevät Antibesissa kaksin, kävivät luistelemassa, tivolissa ja keksivät kaikkea muuta kivaa ajanvietettä. 

 Tässä lasten lempparilelukauppa, vuodesta toiseen ❤️
Tänä vuonnakin sieltä löytyi mm. ihana nukke pienimmälle joululahjaksi.
Heidän nettisivunsa ja osoitteensa löytyy täältä.


Cannesin rannassa karuselliajelut ja kauko-ohjattavilla veneillä ajelu 
olivat juuri sopivaa ajanvietettä jouluaattona.

25. päivä menimme ihailemaan todella kaunista jouluseimeä Cannesin vanhan kaupungin kukkulalla sijaitsevaan Église Notre-Dame d'Espérance-kirkossa.
(Instagramin puolella minulla on seimestä pieni videokin nähtävillä,
 nimellä _kaunispienielama_anne_)
Cannesin joulutorilla on joka päivä luistinrata auki ja aamupäivisin luistelut ja luistinten vuokraus on ilmaista. Iltapäivälläkin tämä huvi maksaa vaan muutaman euron. 
Lapset niin tykkäsivät luistella, kun ilmakin oli lämmin, musiikki soi ja aurinko jaksoi paistaa siniseltä taivaalta koko ajan ☀️

Teimme koko loman ajan päiväreissuja lähikaupunkeihin, lapset saivat joululahjoiksi mm. balettiliput Monacossa esitettävään Pähkinänsärkijä-balettiin, Monacon merimuseoon ja automuseoon. 

Automuseo on kyllä upea ja kyllähän me naisetkin sieltä löydettiin lempiautot,
kuten tämän vaaleansinisen kaunokaisen😍
Balettinäytös oli kyllä myös aivan upea!
Pähkinänsärkijä kuuluu jouluun ja upeiden pukujen, musiikin ja lavastusten kanssa
tämä oli kuin sadusta.
Monacon merimuseo on joka Rivieran reissun pakollinen juttu. 
Lapset ovat käyneet siellä toistakymmentä kertaa ja silti sinne täytyy aina mennä, kuin mahdollista. 
Museossa on paljon tutkittavaa pienille ja isommillekin.


Vaihtuvat näyttelyt tekevät merimuseosta kiinnostavan kerta toisensa jälkeen!
Monacon satamassa oli perinteinen joulutori ja Monte Carlossakin oli kauniita kojuja
vaikka kuinka😍
Yksi kivoimmista päivistä lomalla oli, kun lähdimme vuoden viimeisenä päivänä Alpeille laskemaan. Päätimme mennä Isola 2000 -laskettelukeskukseen. Toinen vaihtoehto olisi ollut lähellä sijaitseva Auron, mutta valitsimme Isola 2000, koska emme olleet käyneet siellä aikaisemmin. 

Isola 2000 sijaitsee aivan Ranskan ja Italian rajalla ja on sopiva paikka lapsiperheelle. 
Ja mikä parasta, laskettelukeskus sijaitsee vain 90km päässä rannikolta!
Ehdimme vielä illaksi katsomaan Cannesin upean uudenvuoden ilotulituksen, 
josta myös pieni videopätkä Instagramin puolella.

Loma teki meille kaikille niin hyvää ja katkaisi sopivasti talvea 💖
Tästä on hyvä jatkaa uusin voimin kevättä kohti!

Näiden kuvien myötä onnellista uutta vuotta kaikille blogini lukijoille❤️

Anne

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Upea Hotel Schlössle

Tänään esittelen teille upean Tallinnan vanhan kaupungin helmen, 
viiden tähden Schlössle Hotellin,
jossa saimme yöpyä blogiyhteistyön merkeissä syyslomalla.
Iltaisin, palattuamme takaisin hotellille,
oli ihana astua sisälle hotelliin ja istua pehmoisille sohville
ja nauttia takkatulen äärellä.
Hotellissa on todella kaunis sisustus ja
remontti on toteutettu hienosti keskiaikaisia rakennuksia kunnioittaen.
Hotellissa on yhteensä 23 upeaa huonetta.
Huoneista meidän kokoiselle lapsiperheelle sopii erityisesti tämä L-mallinen sviitti, 
jossa on parisänky ja levitettävä sohva.
Täällä Pandakin kuulemma nukkui mahtavat unet :)
Lapsilla oli aamuisin rento lomatunnelma omassa siivessään 
katsoessaan vieri vieressä lastenohjelmia.
Ikkunoista näkyi vanhan kaupungin tunnelmallisia taloja 
ja aamulla oven ulkopuolelle oli ripustettu kooste eri maiden uutista. 
Aamupala oli katettu upean tunnelmallisessa kellarissa sijaitsevaan 
hotellin omaan Stenhus-ravintolaan.
Tarjolla oli kattavat noutopöydät ja lisäksi keittiöstä
sai tilattua lisäksi lämpimiä aamupaloja kuten erilaisia munakkaita
ja pannukakkuja.
Lasten mielestä parasta aamupalassa oli tietenkin vasta paistetut
pannarit ja vaahterasiirappi :)
Palvelu ja henkilökunta olivat ihanan lapsiystävällisiä!❤️
Vieraskirjoissa oli kuvia ja kirjoituksia
kuuluisuuksilta ja kuninkaallisilta jotka ovat yöpyneet Hotel Schlösslessä.
Tapasimme matkan aikana myös hotellin johtajan Sergei Drobjatskin
hotelliketjun toisessa näyttävässä hotellissa nimeltään St. Petersbourg.
Hotelli sijaitsee myös aivan vanhan kaupungin sydämessä.
Saman rakennuksen kellarissa on myös ihanan kotoinen 
ravintola Kuldse Notsu Kõrts (Golden Piglet Inn),  josta saa Eestiläisiä perinneruokia.


Kiitos Hotell Schlössle upeasta yhteistyöstä!
Meidän perhe sai paljon hienoja muistoja 
kauniista Tallinnasta ❤️

Käykää ihmeessä tutustumassa Schlössle hotellin
kauniille suomenkielisille kotisivuille jossa on upeita kuvia hotellista ja 
sisäpihan satumaiselta kesäterassilta joka on auki toukokuusta syyskuuhun.
Hotellin kotisivuille pääset täältä:


Anne

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Syyslomareissu Tallinnaan

 Ihana syysloma lähestyy loppuaan.
Loma alkoi onnellisesti,
kun Kappahl oli lähettänyt blogiyhteistyön merkeissä lapsille ison paketillisen 
lämpimiä vaatteita mm. 
nämä isommilla lapsilla päällä olevat neuleet ja muuta mukavaa :)
Hauska nähdä kuinka nämä omasta lapsuudesta tutut poolokaulukset tulevat takaisin muotiin :)
Pienemmän tytön syksyinen mekko ja villatakki ovat Nextin vuoden takaista mallistoa.
Syysloman ensimmäisenä viikonloppuna ehdittiin viettää naisten kanssa myös ystäväni baby showereita meillä yksisarvisteemalla. 
Kauniin yksisarviskakun tilasimme valmiina Katri Porkkukselta. 
cata82_@hotmail.com on sähköpostiosoite, 
josta näitä juhlien katseenvangitsijoita saa tilattua (ainakin Etelä-Pohjanmaan alueella :)

Yksisarvispehmo on Monsoonilta 
Ja Nextin baby-lahjapussukat ovat käteviä,
kun niissä tulee myös kortti ja sävyihin sopiva silkkipaperi valmiiksi mukaan!

Nextillä kuljetukset maksavat 3€ kotiovelle ja jos tilaus on yli 25€ postarit ovat ilmaiset.
Olen turvautunut Nextiin nyt viimeisimpien vauvalahjojen osalta ja 
esim. kuvissa oleva suloinen lahjapussi löytyy täältä
Syyslomalle osui myös poikamme synttäripäivä ja aamun lahjojen 
avaamisen jälkeen lähdimme koko perhe syyslomareissulle Tallinnaan.
(kauniit Leonen pastillirasiat ovat Deli Delistä

Syyslomamatka toteutettiin Ekerö Linen kanssa blogiyhteistyössä.
He tarjosivat meno-paluut meidän koko porukalle.
Olemme olleet viimeksi Tallinnassa yli 11 vuotta sitten vanhimman 
tyttömme ollessa vauva, 
joten lapsille tämä oli eka reissu Tallinnaan, jonka muistavat.
Onhan se hassua, että ollaan reissattu ympäriinsä,
mutta näinkin lähellä oleva kaupunki on jäänyt lapsilta näkemättä :)
Laivareissuillamme Tukholmaan meillä on ollut aina auto mukana,
joten lapset olivat innoissaan, kun pääsivät vihdoin "putkea pitkin", 
jossa olivat nähneet ihmisten kävelevän laivaan.
Laivalla hauskuutti taikuri ja lasten leikkihuoneessa katsoimme 
Liisa Ihmemaassa-elokuvaa ja lapset osallistuivat kilpailuun ja
olivat innoissaan kun heille taiteiltiin pitkistä ilmapalloista erilaisia eläimiä.
Matkat kestivät 2,5 tuntia, joka meni kyllä todella nopeasti!
Laitan nyt joitain ostosvinkkejä reissusta ja 
Tallinnassa oli tietenkin pakko päästä käymään Jacadilla :)
 Ekana aamuna lähdimme käymään Bussilla Ülemiste kauppakeskuksessa,
joka oli kyllä kiva kauppakeskus kaikin puolin.
Omat lempparini ovat Zara Homen jälkeen Mothercare ja Okaïdi.
Mothercarelta pystyy kyllä tilaamaan myös Suomeen,
mutta harmillisesti kauniimmat pienten tyttöjen vaatteet loppuvat jo 110cm.
Ja ne ovat meidän pienimmälle jo vähän liian pieniä.

Alakerrassa oli paljon kivoja lelukauppoja vierekkäin, 
joissa oli tuttujen merkkien lisäksi sellaisia leluja,
joita meillä päin ei ole näkynyt myynnissä.


Tallinnan vanhasta kaupungista löytyi paljon kiinnostavaa
katseltavaa ja kierreltävää,
onneksi meille sattui hyvät ilmat!
Viimeisenä päivänä kävimme vielä Rocca al Mare- kauppakeskuksessa,
jossa pääsin pitkästä aikaa käymään Debenhamsilla (josta saa kyllä myös tilattua Suomeen) ja 
Rocca al Maresta ja Viru keskuksestakin löytyvä
Accessorize on aina kiva meidän perheen naisten mielestä :)
Ihanan kepeä reissu ja kiitos Ekerö Line mukavasta yhteistyöstä! :)

Seuraavassa postauksessa kerron meidän 
huippu ihanasta Hotellista!

Mutta nyt käperryn sohvalle ja otan mussukat kainaloon,
lupasin nimittäin että lopetetaan syysloma pitämällä leffailta 
Netflixiin tullutta Haikara-elokuvaa katsoen.

Onnellista viikon alkua kaikille! 
Anne