Tuija Lehtinen - Sumulaakson kartano

Tämä Tuija Lehtisen uutuus ilmestyi elokuussa, hyvin niihen aikoihin sen myös ostin ja luin. Samalla ostin myös toisen Lehtisen uutuuden Viesti menneisyydestä (Erja Revon tutkimuksia 2).

Kuten olen useasti maininnut Lehtisen kirjat kuuluvat niihin, jotka ostan automaattisesti niiden ilmestyttyä (ja kun löydän ne kaupasta). Itse pidän hieman enemmän Lehtisen nuorten kirjoista, mutta eivät nämä aikuisille suunnatutkaan huonoja ole.

Tällä kirjalla on muuten oma facebook-sivunsa, jossa Lehtinen hieman avaa kirjan syntyä. Sivu löytyy laittamalla facen hakuun kirjan nimen tai tästä linkistä. Itse löysin tämän vasta kirjan lukemisen jälkeen.

Goodreads

Tässä kirjan takakansi lainattuna;

Kiristä kureliivisi - siniveriset siskokset saapuvat 

Silja ja Elsa Herfurth ovat pienestä pitäen tienneet, etteivät ole keitä tahansa. Heitä velvoittavat aateluus, kartano ja suvun henkinen perintö. Heidän ainoana päämääränään on naida sukuun mies, joka on sopivaa säätyä ja taitaa etiketin. 

Silja on aina ollut myötämielinen perinteille, mutta Elsa kapinoi niitä vastaan. Miten siniveristen sisarusten käy, kun sukukartano joutuu myllerrysten keskelle?

Tuntuu hassulta kirjoittaa tästä näin vähän myöhässä ja myös siksikin että tälle on selvästi tulossa jatko-osa. Päällimmäisenä tästä jäi mieleen että tämän pari juonikuvioita muistuttivat kovasti jotain toista lukemaani kirjaan. En vain saa päähäni että mitä kirjaa. Se oli joku historiallinen rakkausromaani.

Mutta eteenpäin vaikka mikään ei ole ärsyttävempää kuin melkein kielenpäällä oleva nimi. Elsa on aika tyypillinen Lehtisen hahmo, hahmot muutenkin asettuivat tutuille paikoilleen ja niissä ei suuria yllätyksiä tullut. Miljöö sen sijaan oli virkistävä kartano ja sen selviytyminen uudelle vuosituhannelle (vr. Dowton Abbey tv-sarja). Hieman tuli toinen Lehtisen päähenkilö mieleen paikkapaikoin Nooran, kirjoista Maria, Onnentyttö ja Samppanjataivas.
Toivottavasti tähänkin tulisi pari osaa, aina kivempi seurata juonen ja hahmon kehitystä pitempään kuin kirjan verran.

Valitettavasti lopun juonenkäänten arvasi liian helposti, mutta pisteet siitä ettei näitä päähenkilöitä ihan niin vain lepytetä ja he tekevät juuri niin kuin haluavat. Jään odottamaan seuraavaa osaa ja toivon ettei lopputulema ole ihan niin kuin epäilen.

Sama kuin aina, suosittelen Lehtis faneille mutta jos olet vasta tutustumassa niin aloita toisesta kirjasta vaikkapa Maria, Mallitoimisto Pandora tai Nappikaupan naiset.

Tuija Lehtinen - Väärä vainaja (Erja Revon tutkimuksia)

Tämä on Lehtisen ensimmäinen dekkari ja vaikka en yleensä pidän ns. pohjoismaisista (tai suomalaisista) dekkareista niin silti ostin tämän kun löysin sen kauppareissulla. Lehtinen on kuitenkin kirjailijan yksi suosikeistani.

Kuva omani. Kuvassa Juniori ja kirja.

Koska en onnistunut tätä löytämään Goodreadsista, tai mistään muualtakaan josta olisin voinut lainata hyvää kuvaa kirjan kannesta, niin päätin vaihtelun vuoksi ottaa oman kuvan kirjasta. Kuvassa mukana myös malli pitelemässä kirjaa.

Samoin tämän takakannen tekstiä ei löytynyt mistään, joten otin siitä kuva ja lisään sen tuonne loppuun niille joita se kiinnostaa. Kirja on eri kustantamon kuin muut Lehtisen, tämä on Crime Timen eikä Otavan.

Kirjaa kuvataan joka paikassa näillä kolmella lauseella;

Viihdekirjojen kuningatar Tuija Lehtinen debytoi dekkaristina. Väärä vainaja aloittaa Erja Revon tutkimukset. Lapsuudenystävän sukulainen on kuollut mutta kuka oikeastaan haudattiin?

Kirjan päähenkilö on tosiaan juuri poliisin virasta eläkkeelle jäänyt Erja Repo. Hän on selvittämässä äitinsä kuolinpesää kun äidin asunnon oven taakse ilmestyy yhtäkkiä lapsuudenystävän tytär Jenni. Hän on vakuuttunut siitä että vuosi sitten hänen kummitätinsä tilalta on tuhkattu ja haudattu toinen vainaja kuin hänen kummitätinsä. Erja ei haluaisi alkaa tutkia tapausta ja toivookin että pelkän ruumisavauksen pöytäkirja kertoo totuuden ja juttu loppuisi siihen. Kummitytön epäilys osoittautuukin oikeaksi ja näin alkavat tapahtumat rullaamaan.

Liikaa en halua juonta kuitenkaan paljastaa, sehän näissä on kuitenkin se juttu. Itse luokittelisin tämän ns. cozy mysteryksi eli ei mikään verinen jännitysnäytelmä. Juoni oli aika tyypillinen tälle genrelle, mitä olen näitä lukenut. Itse ihmettelen hieman tuota hehkutusta kuinka tämä olisi ensimmäinen dekkari-tyylinen kirja Lehtiseltä. Koska hänen alkupään tuotannostaan löytyy parikin kirjaa, jotka löyhästi luokitellen voisi sijoittaa tähän kategoriaankin. Esimerkiksi Pirunsaaren veljekset - kirjassa päähenkilö selvittää äitinsä epäilyttävää kuolemaa ja Kulkurilinnut -kirjassa Tuire selvittää serkkunsa katoamista. Noissa tosin on mukana enemmän romantiikkaa.

Juonellisesti ehkä odotin hieman monimutkaisempaa, tai sitä että se olisi ollut jännittävämpi ja olisi saanut minut enemmän pohtimaan ratkaisua. Isoja yllätyksiä ei siis tullut. Ehkä odotan liian Agatha Christie tyylistä lopputulosta kun sana dekkari mainitaan. Muuten tämä cozy mystery genre on suosikkejani ja pidän mm. Sue Graftonin, Sujata Masseyn kirjoista. Eikä tämä juoni niin suuresti niistä eroa. Pidin myös tietynlaisesta realistisuudesta, siviilihenkilöllä olkoonkin entinen poliisi, ei ole paljon valtuuksia ja pääsyä tietokantoihin. Kiva ettei ollut jotain vanhaa tuttua joka tarkistaa jonkun rekkarin etc. Uskoisin että tuota seurataan Suomessa sen verran tarkasti, päätellen iltapäivälehtien jutuista, ettei se olisi realistista. Yllättävän paljon Suomessa silti yksityisetsiviä, piti oikein googlettaa tämän luettuani. 

Hieman ensin kohottelin kulmiani päähenkilölle, eniten yllätyin hänen iästään. Mutta kirjan edetessä tämä katosi ja aloin pitää Erjan hahmosta. Hänen taustaansa valotettiin sopivasti, juuri sen verran että mielenkiinto heräsi ja haluat senkin vuoksi lukea seuraavan osan. Ainut miinus hahmoon tulee tämän omituiselta tuntuvat vaatevalinnat, ne tuntuivat hirveän epäuskottavilta ja vanhanaikaisilta. Kuka pukee pyöräilyshortsit vaikkakin kyseessä on valepuku mutta silti..?  

(Itselläkin on kyllä ehkä yhdet kaapissa mutta ne on tarkoitettu hameen alle..) 

Tämä toki voi johtua omasta ikäerostani hahmoon, mutta en voisi kuvitella äitinikään pukevan pyöräilyshortseja tai kenenkään muunkaan tuntemani yli 40v naisen.

Kirjassa esiteltiin myös pari sivuhahmoa, joiden uskon pysyvän Erjan mukana jatko-osissakin. Ensin kauemmin eläkkeellä (myös entinen poliisi) Kalle, jonka tallissa Erja säilyttää Harley-Davidsoniaan. Kalle on myös mukana kerhossa eläkkeellä olevista rikospoliiseja. Eli perinteinen vanha viisas mies-tyyppi. Itse pidin enemmän toisesta sivuhahmosta, Jortikasta. Hän on pikkurikollinen, jonka Erja on aikoinaan toimittanut vankilaan. Myös rikostoimittaja Vattulainen (hauska nimi, sopii hahmolle btw) tullaan näkemään jatkossa arvaukseni mukaan. Mielenkiinnolla odotan saammeko jatkossa enemmän naishahmoja, nyt kaikki esitetyt olivat jotenkin kirjoitettu vastenmielisiksi tai siten ettei Erja heitä ymmärtänyt kunnolla.   

Loppu tuomio, tämä oli tarpeeksi outo palapeleineen ja grappoineen erottuakseen edukseen tusina poliisien ja muiden sellaisten seasta. Itse olen tosiaan siinä mielessä jäävi että Lehtisen huumori kun on aina iskenyt minulla nauruhermoihin. Eli jään odottamaan seuraavia osia. 

Kuva omani.

K.K. Alongi - Kevätuhrit

Goodreads

Tämä lukemisesta on jo aikaa mutta halusin silti postata tästä omassa postauksessaan. Tämä oli kotimaiseksi nuortenkirjallisuudeksi sen verran hyvä että ansaitsee oman postauksensa.

Itse törmäsin tähän ensin useammassa blogissa, joten kun eräällä kirjasto reissulla näin tämän hyllyssä tarttui tämä lainattavaksi. Muistelisin että olen lukenut tämän heinäkuussa.

En olisi tähän tarttunut jos en tosiaankin olisi useammasta blogista tästä lukenut. Ensinnäkin kansi ei ole yhtään makuuni, tulee hämärästi mieleen Ilkka Remeksen nuorten kirjat. Liian synkkä ja sekava. Lisäksi kirjailija on oudosti nimikirjaimilla ja mietinkin onkohan kustantajan/kirjailijan tavoite sama kuin J. K. Rowlingin aikoinaan eli pojat eivät lue naiskirjailijoiden kirjoittamia kirjoja. Ei sinänsä se nyt vain on pieni mietintä eikä vaikuta muuten mitenkään kirjan laatuun.


Kirjasta kerrotaan seuravaasti:

"Maailma muuttuu silmänräpäyksessä keskellä toukokuista aamupäivää. Uuden kotimaisen trillerisarjan avaus, piinaavan koukuttavaa jännitystä Lostin hengessä.

15-vuotias Jade herää metrossa Sörnäisissä ympärillään pelkkää pimeyttä. Pian paljastuu karmea totuus: kaikki muut ovat kuolleet. Jadesta tietämättä neljä muuta nuorta kohtaa saman kauheuden eri puolilla kaupunkia. Sattuma heittää heidät yhteen, ja yhdessä he aloittavat matkan kohti tuntematonta maailmassa, jossa mikään ei ole niin kuin ennen."

Se tässä hiljaisessa kirjapäivitys tahdissa on sekä etuna että haittana että eipä oikein paljoa kaikesta jää pakosti mieleen. Kuten en saanut pohtimallakaan mieleeni yhdenkään päähenkilön nimeä, tuosta ylläolevasta yhden huomasin ja muistan kyllä ketä sillä tarkoitetaan. Tosin jos se ei kävisi ilmi tuossa samaisessa teksitissä niin voisi olla eriasia. Toisaalta mieleen jää se todellinen päällimmäinen fiilis kirjaa kohtaan, joka on positiivinen.

Eli pidin tästä ja taatusti varmaan luen jatkoakin jos/kun sitä tulee. Mistään en kylläkään löytänyt tietoa koska ja mitä jatkoa olisi tulossa. K.K. Alongilta löysin vain facebookissa sivut, lisäksi kyllä onnistuin googlettamalla löytämään hänen ihan eriaiheisen bloginsa. Mutta kirjoitus suunnitelmista en oppinut mitään. Tämä on kuitenkin ilmeisesti trilogia, kuten tuossa taustatekstissä todetaan.

Juonellisesti pidin tästä ja siitä kuinka tietyllä tapaa tämä oli erittain realistinen eikä liian siloiteltu. Ihmiset eivät sokeasti luottaneet toisiinsa ja ruumiit haisivat. Hahmot oli tosiaan kuvailtu erittäin uskottaviksi, ja vaikkakin kertoja vaihtui niin se ei häirinnyt ja jokaisella oli oma äänensä.
Mysteeriä oli juuri riittävästi ja mielenkiinto säilyy helposti koko kirjan. Silti tämä ei loppunut cliffhangeriin, vaan tavallaan eräs etappi saatiin päätökseen ja seuraavan osan alussa voikin olla jopa useamman kuukauden aikahyppykin (tai sitten jatkaa suoraan siitä mihin jäätiin).

Itse pidin juurikin tuosta realistisuudesta, vaikkakin tämä on dystopia ja scifiä. Itselleni tästä tuli vahvasti mieleen tv:ssä aikoinaan pyörinyt Klaani-sarja (Tribe), lisäksi hieman Salla Simukan kirjat Jäljellä ja Toisaalla.

Erittäin mielenkiinnolla odotan jatkoa.

Kirjan on julkaissut Otava, 2016

Elina Rouhiainen - Vainuttu (Susiraja 4)

 

Goodreads 

  

 Jospa vihdoinkin saisin aikaiseksi kirjoittaa tästä. varasin kirjan   kirjastosta ja luinkin sen jo tuossa kesemmällä. Tosin täytyy  myöntää että harvinaisesti en lukenut  tätä yhdellä kertaa. Vaan  aloitettuani tämä jäi kesken ja olikin kesken useamman viikon ´ajan.  Oli myös hyvin lähellä ettei se jäänyt tuosta syystä  lopullisesti kesken. 

 Susiraja-sarja on neliosainen ja päättyy tämän osan myötä.

 Sarjaan kuuluvat:

 1. Kesytön, 2012
 2. Uhanalainen, 2013
 3. Jäljitetty, 2014
 4. Vainuttu, 2015

 Koko sarjasta voi lukea lisää Elina Rouhiaisen kotisivuilta täältä.

 Postaukset osista 1 ja 2 löytyvät täältä. Olen kyllä lukenut kolmannen osankin mutta ilmeisesti en ole siitä postausta ainakaan erikseen  tehnyt. Muistikuvat ovat että se ei ollut mikään suosikkini näistä.  Nyt neljännen osankin luettuani taitaa tuo kolmas osa ollakkin se vähiten suosikkini koko sarjasta. Se ihme Kreikka sekoilu, laski pisteitä.

Näin kirjasta kerrotaan esittelyssä/takakannessa;

"Kuuman sarjan huikea huipennus!

Voiko rakkaudella olla mahdollisuutta, kun voitettavana ovat yliluonnollisen suuret esteet ja henkeä uhkaavat vaarat?

Siitä lähtien kun Raisa tapasi Mikaelin ensimmäistä kertaa, pojan siniset silmät ovat seuranneet häntä. Mutta liian monet asiat repivät heitä eroon toisistaan. Mikael on ihmissusi. Raisa on daimon, minkä merkitys kaikessa hurjuudessaan on vasta alkanut avautua. Raisa on taidetta rakastava kaupungin kasvatti, Mikaelin koti on Kainuun metsissä ja hän haluaa omistautua lääketieteelle ja yhteisönsä auttamiselle. He ovat hellepäivä ja pakkasyö, ja heitä ajavat takaa tuhoa lietsovat voimat."

Ensin täytyy myöntää että olin hieman pihalla kun aloitin tämä lukemisen. Minulla ei ollut mitään vahvoja muistikuvia edellisestä osasta tai osista. Parhaiten onkin jäänyt mieleen ensimmäinen osa. En siis lukenut edellisiä osia ennen tämä lukua, vaikkakin aika usein sarjan ollesssa kyseessä, niin luen helposti edellisetkin osat uudelleen. Tämän vakio tavan puuttuminen osaltaan kertookin suhtautumisestani koko sarjaan, eli mikään erikoinen suosikki tämä ei ole vaan sellainen ihan kiva. Hyvä suomalaiseksi ja hyvin kirjoitettuja, kun lukemisen vauhtiin pääsi niin se oli helppoa. Vaikeinta näissä onkin se aloittaminen. 

Osa asioista palasin edellisistä osista nopeasti mieleen ja osa ei. Esim . Raisan veljen tyttöystävästä en muista mitää edellisistä vai edellisestä osasta. Nämä yksityiskohdat eivät kuitenkaan niin paljoa vaivanneet että olisin halunnut lukea edelliset osat. Tämäkin tavallaan puhuu kirjoittamisen laadusta, juonessa ja tunnelmassa pysyy kiinni vaikka ei olisi  ihan kaikesta perillä. 

Juonellisesti kirja oli ok tasoa. Itse ihmettelin Raisan suhtautumista Mikaeliin pariin otteeseen, tai siis siihen Mikaelin levottumuuteen, joka paljastuikin ihan päinvastaiseksi. Miksi tässä lajissa tytöt ovat aina niin epävarmoja, nyt se hylkää etc. Sama toki Mikaelin salailuun aiheen tiimoilta. Samoin Danielin paluu oli outo lisä varsinkin kun hänen tekonsa unohdettiin yhtäkkiä. Mutta kuten sanottua juoni toimi vaikkakin ihmetytti pariin otteeseen. 

Plussaa tosiaan Kainuun maisemista ja miinusta Kreikka-sekoiluista. Daemoni-kuviot tuntuivat irrallisilta, pakosta keksityiltä. Ihmissusista pidin, ne oli toteutettu hyvin ja toimivat Suomessa. Itse olisin ehkä nähnyt että Raisa olisi voinut olla joku muu kuin ulkomaalainen daemoni, joka saa kykyjä joita ei sitten saakkaan.. Esim. muu muodonmuuttaja, haltija, metsänhenki, joku suomalaisesta mytologiasta. Sivuhahmoista pidin Nikosta, muut jäivät etäisiksi. Vampyyrin puuttuminen tästä viimeisestä osasta ihmettytti (tai jos hän siinä oli niin ei ainakaan jäänyt mieleeni).  

Sarja kokonaisuutena menee tasolle ihan ok, epäilen tulenko lukemaan uudelleen. Suomalaiseksi tämä on tokikin virkistävä aluevaltaus ja kirjoittaminen on hyvää ja sujuvaa. Lukeminen ei ole pakkopullan tuntuista vaan helposti eteenpäin soljuvaa. Takuulla luen Rouhiaisen seuraavatkin tuotokset (jos eivät ole siis runoja ym). 

Tuija Lehtinen - Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta

Ilmeisesti tuo lähi Prisma on lakannut tilaamasta Lehtisen uusia kirjoja, koska tämä ei sinne ikinä ilmestynyt kuten ei uusin Selma ja Saimi-kirjakaan. Sinänsä harmi koska, nämä ovat olleet niin helppoja ostaa normaalin kaupan reissun yhteydessä mutta nyt pitää sitte lätemään erikseen eri kauppoihin näitä etsimään. (olisi ne saanut nettikaupan kautta tilattua sinne ilmeisesti mutta kamalasti vaivaa siitäniin..)

Toinen mielenkiintoinen asia on että kun yritin etsiä kuvaa kirjasta mm. goodreadsista niin tätä kirjaa ei ole siellä (edit 25.7.2016 ilmestyi tällä viikolla sinne). Tai että edes jos haet googlella kirjaa niin Otavan sivut eivät ole ensimmäisten kolmen haku-tulosten sivulla (kylläkin pdf-versio Otavan syksyn uutuuksista oli). Siellä kyllä löytyi mm. yksi artikkeli Lehtisestä, jota en ole huomannut, ja Lehtisen Instagram-tili.. Eli haku ei mennyt ihan hukkaan.

Tuosta jutusta selvisikin että tämä on 111. kirja Lehtiseltä, eli pari minultakin vielä puuttuu kokoelmasta (lopussa linkki artikkeliin).

Goodreads

Joten luotan nyt adlibriksen kuvaukseen kirjasta;

"Kotimaisen viihteen kuningatar vie lukijan huutokauppakamarin kiihkeään maailmaan.Helmi on töissä isäpuolensa omistamassa Huutokauppakamari Salomonissa sekä samaa firmaa olevassa antiikkiliike Divarin Helmissä. Ala kiinnostaa, mutta Helmi ei ole varma, haluaako hän sitoutua vanhoihin esineisiin kokopäiväisesti.Kun eräs asiakas tarjoaa Helmille huonetta kimppakämpästä kaupungin keskustassa, Helmi päättää ottaa etäisyyttä tuttuihin kuvioihin. Uusia ihmisiä astuu elämään, mutta kuten Helmi on antiikin puolella oppinut: kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää."





Helmistä pidin hahmona ja juoni oli ok, Helmin oikean isän arvasin ennen sen paljastumista. Hieman lopullinen mies valinta ihmetytti, mutta se oli erittäin tyypillinen Lehtiselle. Eli rakkaus-kuvio ei pakosti ole ihan tärkein juonikuvio tai parempi kuvaus olisi ettei sitä korosteta liiaksi.

Helmin äidin salailu oikean isän suhteen hieman ihmetytti mutta laitetaan se sen piikkiin että hän on eri sukupolvea minun kanssani.

Lukemisesta on nyt viikko pari ja tuossa onkin mielikuvat, jotka ovat jääneet kirjasta eli aika perus hyvä Lehtinen.

Hauskana lisänä tässä päästiin näkemään vanhoista kirjoista tuttuja eli Mirkka ja Juuso perheineen. Myös Masa vilahti nopeasti, näitä on aina kiva lukea.



Isoimman yllätyksen koinkin kun sain kirjan käsiini ja sisälehdeltä löytyikin oman blogin nimi :D

Saman voisin todeta tästäkin kirjasta eli:

Kuvat omiani.

Niin se löytämäni Tuija Lehtisen haastattelu Me Naisissa on täällä (3 kirjailijaa esittelee: tällainen on työhuoneeni; Tuija Lehtinen, Juha Itkonen ja Iida Rauma).

Hauska tuo maljokko täynnä korkkeja, yksi jokaiselle kirjalle. Hyvä tietää että kaikki ne ovat juhlittuja saavutuksia.

Leena Lehtolainen - Surunpotku (Maria Kallio)

Nyt mennään oman mukavuusalueen ulkopuolelle, tähän asti olen välttynyt tästä pohjoismaisesta rikoskirjallisiuden lukemisesta..

Mutta töihin ilmeistyi tälläinen lappu seinälle ja sen alle tämä kyseinen kirja halukkaille lainattvaksi. Sen myötä sitten loppujen lopuksi tartuin tähän. Täytyy myöntää että tämä jäi keskenkin kerran, ja sitten kun työkaveri mollasi tämän loppuratkaisua niin innostuin lukaisemaan tämän loppuun. Lisäksi myönnän etten olisi tähän tarttunut ilman tätä tilaisuutta.. (Tässä ehkä samalla paljastui missä työskentelen..)

Kuva oma.

Goodreads

Tämähän on jo 13. Maria Kallio-kirja. Sarjaan kuuluvat

1. Ensimmäinen murhani (1993)
2. Harmin paikka (1994)
3. Kuparisydän (1995)
4. Luminainen (1996)
5. Kuolemanspiraali (1997)
6. Tuulen puolella (1998)
7. Ennen lähtöä (2000)
8. Veren vimma (2003)
9. Rivo Satakieli (2005)
10. Väärän jäljillä (2008)
11. Minne tytöt kadonneet (2010)
12. Rautakolmio (2013)
13. Surunpotku (2015)





Lisäksi Maria Kallio esiintyy parissa kirjassa sivuhahmona tai tarinoissa päähenkilänä;

Tappava säde: sivuhenkilö  (1999)

Sukkanauhatyttö ja muita kertomuksia: kertomukset Maria Kallion ensimmäinen tapaus, Ruma juttu, Joulutähdet, Ruumiin kulttuuria ja Sydänverellä.  (2001)

Viimeinen kesäyö: kertomukset Toivon hetki jaValkoinen prinssi (2006)

Maria Kallio -extra: kertomukset Basistin tapaus ja Kuollut lumiukko  (2013)

Tietoni Maria Kalliosta ennen tätä olivat lähinnä mielikuva Minna Haapkylän esittämästä poliisista. En ole kyllä tuota sarjaakaan katsellut vain vilauksen joskus nähnyt. Samoin olisin toki osannut nimetä kuka näitä kirjoittaa.

Leena Lehtolaiselta en siis ole lukenut mitään ennen tätä.

Kirjan takakansi lupaili hiukan edes mielenkiintoista tarinaa, jos ei muuta niin töiden puolesta;

"Jalokivet ovat joskus tappavan kauniita.

Komisario Maria Kallio kollegoineen huomaa, että lumoavat jalokivikorut voivat nostaa esiin ihmisen raadollisimmat piirteet.

Tapiolan kirkon tiloista löytyy jalokiviasiantuntija Jaakko Pulman ruumis. Tämän puoliso on urallaan nousussa oleva kansanedustaja. Kuka himoitsi Pulman välittämiä perinnejalokiviä niin paljon että tappaisi? Maria Kallion ryhmän tutkimukset johtavat rahapelien ja rahanpesun maailmaan. Kansanedustajan menneisyydessä tapahtuneesta hiihto-onnettomuudesta paljastuu yllättäviä piirteitä, ja vainajan puhelimesta alkaa tulla outoja viestejä ja lopulta pommiuhkaus. Tilanteen kiristyessä eivät sivullisetkaan ole turvassa, ja Kallion ryhmää uhkaa sen uran pahin surunpotku. "

Helppolukuinen tämä oli, ihan hyvin kirjoitettu ja hyvää kieltä. Kiva lukea vaihteeksi jotain suomeksi.

Valitettavasti kuitenkaan en voi sanoa että tämä olisi imaissut mukaansa tai että etten malttanut laskea tätä käsistäni. Päinvastoin välillä sai olla tiukkana etten alkanut hyppimään sivujen yli. Aku oli hieman lupaava mutta sitten lässähti..

Varsinkin loppuratkaisu kummastutti, enkä ollut ainoa parin työkaverin kanssa kun tästä juttelin niin hekin olivat samaa mieltä. Lähinnä oli kummastu että kuka tämä murhaaja nyt oikein olikaan..? Melkein piti tarkastaa selailemalla taaksepäin missä hänet mainitaan, mutta totta puhuen ei minua jaksanut se sitten niin paljoa kiinnostaa lopuksi.

Muutenkin rikoksen ratkaisemis kuviot tuntuivat keskeneräisiltä ja samoin myös Marian henkilökohtaisen elämä kuviot. Postikortti joltain mieheltä, ja se ohitettiin vain mainaisulla eikä se liittynyt mitenkään mihinkään tai aiheuttanut mitää ei tunnetta tai tekoa. Ehkä kiva muistutus tutuille lukijoille vanhasta heilasta (päättelin kortin olevan joltain sellaiselta). Sama juttu vanhan pomon soitoilla, ihan outoja mihinkään liittymättömiä. Noita ei saatu sidottua itse tarinaan mitenkään.

Ideat olivat ihan ok-tasoisia toteutus sitten vähän niin ja näin, itse en saanut tästä mitään otetta ei tullut odottamiani ahaa-elämyksiä murhaajasta tai syyllisestä. Hahmot jäivät myös vieraiksi, jopa kliseisiksi. Ehkäpä syynä voisi olla etten ole lukenut edellisiä osia mutta eipä tämän perusteella tullut mitään hinkua niitä lukeakkaan. Oma vaistoni oli oikeassa, ei minulle.

Tuija Lehtinen - Välivuosi

Goodreads

Uusin Lehtinen, tavoistani poiketen en ostanut tätä (vielä) omaksi vaan bongasin tämän kirjastossa ollessani uutuus hyllystä.

Tämä on saanut ainakin Goodreadsissa aika murskaavat arviot. Ei tämä ihan tyypillisintä Lehtistä ole.

Kirja kerrotaan kahdesta eri näkökulmasta; Simon ja Limen.´

Takakannessa kirjaa kuvataan osuvasti (lainaus Goodreadsista):

"Välivuosi on Simosta huono läppä. Hän ei olisi ikinä voinut kuvitella, että vuosi olisi oikotie onneen.Kaksi hyvin erilaista yksinhuoltajaperhettä päätyy yhteen. Simo, boheemi kulttuurituottajaäiti ja pikkusiskopuoli Tikkurilasta.Lime, avaruusfysiikasta luennoiva professori-isä ja pikkusisko Kauniaisista. Simo aloittaa kymppiluokan. Lime on matikkaluokalla ja nero, kuten isänsä.Simosta tuntuu kuin hän olisi joutunut huonoon tosi-tv-ohjelmaan, jossa uusperheen jäsenet yrittävät tappaa toisensa. Lime puolestaan elää todeksi vanhaa perhesarjaa Me hirviöt. Ei mikään love story."

Valitettavasti, tämä ylti minulla vain ihan ok-tasolle. Tuntui että huumori puuttui. Yllätävän kliseinen, tämän ansan Lehtinen kyllä yleensä välttää. Luin tämä silti suhthelposti eli ihan sujuvaa tekstiä tämä on.

En oikein tykännyt kummastakaan päähenkilöstä, Lime oli kuvattu aika ylimalkaisesti ja hänen päänsä sisään ei päässyt. Plussaa siitä ettei ollut mikään kiltti tyttö -> ylisuorittaja -> burn out -> etc. Vaan hän oli reilusti oma itsekäs itsensä. Simo taas, on aika tyypillinen vätys hahmo, helpommin lähestettyvä, mutta itse silti pidin Limestä enemmän. Simo sai lopussa sen "unelma lopun" Australian matkoineen. Olisi muuten kiva tietää että tapahtuuko tälläisiä matkoja oikeasti, joku tuttu mummeli kustantaa nuoren matkaseurakseen valtameren taakse (Masa ja Sylvi, Mirkka-kirjoissa. Sara ja Mummo, Sara-kirjat.)

Normaalisti Lehtisen sivuhahmot ovat niitä kutkuttavimpia, nyt ne tuntuivat suurimmaksi osin puuttuvan tai he jäivät puolitiehen esim. Monnista olisi kiva ollut saada hieman enemmän irti.. Toinen mikä tästä tuntui puuttuvan oli aikuiset, yleensä Lehtisen kirjoissa on ollut yksi ns hyvä aikuinen, joka edesauttaa ja on ns viisauden ääni. 

Lopusta plussaa, ettei tämä loppu ollut ihan niin ruusunpunainen kuin voisi olettaa. Ei se perhe elämä muuttunut auvoiseksi ja kaikki eivät tulleet ylimmiksi ystäviksi keskenään. Vaan olivat lähinnä onnellisia etteivät joutuneet enään asumaan saman katon alla.
Jäin myös kaipaamaan enemmän juonikuvioita, nyt tämä jäi enemmän kuvauksen puolelle ja mistään ei saanut kiinni. Pinnan alla kyllä väräilee tärkeitä teemoja mutta ne jäivät turhautumisen taakse itsellä.

Harmittava kirja, mutta ei aina voi onnistua.

Magdalena Hai - Kerjäläisprinsessa (Gigi ja Henry 1)

Goodreads

Olen toki tiennyt tästä kirjasarjasta tovin, ja jopa katsellut tätä kirjaa useampaan otteseen. En kylläkään muista olisinko jopa lainannutkin tämän joskus, mutta lukenut en ole tätä ennemmin.

Tämä tosiaan nousi lukulistan kärkeen sen jälkeen kun sattumalla kuuntelin Magdalena Hain juttuja Turun kirjamessujen paneelissa, tunne vahvistui kun tutkin hänen kotisivujaan. Hieman minulla oli kyllä vaikeuksia saada tätä kirjaa käsiini, lopulta se onnistui kirjastosta, toki tähän piti tehdä varaus ja sitten odotella.




Tämähän on trilogian aloitusosa:

Gigi ja Henry

1. Kerjäläisprinsessa, 2012. Karisto
2. Kellopelikuningas, 2013. Karisto
3. Susikuningatar, 2014. Karisto

(BTW. Kirjojen nimet muistuttavat hirveästi minua toisesta lukemastani steampunk-sarjasta, Cassandra Claren; Infernal Devices; 1. Clockwork Angel 2. Clockwork Prince 3. Clockwork Princess) 

Risingshadow taas jälleen kerran onnistuu minua paremmin kertomaan kirjasta yleisesti joten tämä on suoraan sieltä.


"Huima seikkailuromaani Jules Vernen hengessä

Umbrovian prinsessa Gigin perhe on paennut vallankumousta halki Euroopan kaukaiseen Keloburgin satamakaupunkiin. Vallankaappaajat eivät kuitenkaan luovuta: perheen asuntoon heitetään pommi, ja kuningatar ja Gigin kolme siskoa siepataan. Pelastusoperaatiosta sukeutuu Gigille ja hänen parhaalle ystävälleen katupoika Henrylle hurja ja vaarallinen seikkailu, täynnä ihmissusia, merirosvoja, salakuljettajia ja mielikuvituksellisia koneita.

Kerjäläisprinsessan maailma on omintakeinen ja kiehtovan aistivoimaisesti kuvattu. Teos on steampunkia, vaihtoehtoista historiaa, joka herkuttelee 1800-luvun keksinnöillä ja ajankuvalla. Magdalena Hain huima seikkailuromaani tuo tämän maailmalla suositun kirjallisuudenlajin suomalaiseen nuortenkirjallisuuteen. Teos aloittaa Gigin ja Henryn vaiheista kertovan trilogian"

Tämä ei ihan vastannut odotuksiani,ja kirja oli ok/ihan hyvä-tasoinen minulle. Hyvin kirjoitettu, juoni oli aika tavanomainen eikä se yllättänyt kertakaan. Minusta tämä kaipasin jotain maustetta, joka olisi nostanut sen seuraavalle tasolle, huumoria, romantiikkaa, yllätystä tai muuta vastaavaa.

Maailma oli hyvin luotu ja mietitty, lisäksi se oli uskottavasti mielenkiintoinen. Siitä olisin kernaasti lukenut enemmänkin, ehkä seuraavissa osissa. Pidin myös siitä että kirja ei ollut yli pitkä, mikä taatusti vetoaa niihin joille kirja on pääasiassa suunnattu eli nuorille (itse sanoisin vielä että varhaisnuorille eli alle 15 vuotiaille.)

Päähenkilö Gigin toiminta kävi pari kertaa hermoilleni, mutta ennemmin niin kuin mitäänsanomaton hahmo. Itseäni häiritsi myös Gigin äiti ja siskot, samoin kliseisen hajamielinen keksijä.. Ihmisusista pidin samoin kuin pääpahiksesta. 

Voisin lukaista seuraavatkin osat mutta varailemaan niitä en aio ryhtyä.. Ja muutkin Hain teokset varmasti stekkailen joskun kun törmään. 

Erityismaininta mielenkiintoisista ja kivoista kansista, jotka ovat Sára Köteleki tekemät. 

Yleisesti kiitosta siitä että näitä erikoisempia (tai itselleni tavallisen) genrejen kirjoittajia alkaa pulpahdella pintaa ihan Suomessa ja suomeksi. Kiva välillä lukea suomeksikin.