Vihdoin ja viimein pääsi lukemaan jatkoa Rebecka Martinssonin tarinaan! Mutta samalla olin, että ääääääää, ku tää on viimenen kirja tähän sarjaan.
Tää oli just niin hyvä, ku sarjan aiemmatkin kirjat. Viihdyttävä, tunteita herättävä, ahmittava. Ja oli tosiaan haikea olo lukiessa, ku tiesi, ettei tää jatku tästä enää. Että viimeistä viedään.
Tarina alkaa siitä, kun pieneltä saarelta vanhasta talosta löydetään ruumis pakastimesta. Paljastuu, että ruumis on 60 vuotta sitten kadonnut nyrkkeilijä ja että hänet on tapettu. Asioita mutkistaa se, että tää talo, josta ruumis löytyi, on Rebecka Martinssonin sukulaisten talo. Sukulaisten, joiden kanssa hän ei tule toimeen ja jos pikkutarkkoja ollaan, ni eivät he ole biologisia sukulaisia, koska he olivat Rebeckan äidin ottoperhe.
Tarina polveilee eteenpäin ja sivut vain kääntyilivät menemään, kun murhatutkinta etenee.Oli mukavaa olla vanhojen tuttujen hahmojen parissa, vaikka hieman joutu kyllä vuosien jälkeen pinnistelemään, että kuka oli kuka jne. Ja varsinkin, kun patologi kuoli, olin että ääh ja kun muitakin kuolemia tuli ni meno vaan parani tai paheni. No, joka tapauksessa, tää oli todella hyvä kirja!
Mää niin toivon, että Larsson jatkais tätä sarjaa tai alottas vaikka uuden dekkarisarjan.