Pengoin vähän kaappejani ja löysin paperin, johon entinen työkaverini oli tulostanut runon ja antanut sen minulle. Tämä runo pyörii aika ajoin mielessäni ja laitan sen nyt tännekin muistiin. Minusta tässä runossa on suurta viisautta. Kiitos sinulle, L, tästä runosta, jos luet tätä postausta.
Aika
Ei ole hyvää, ei huonoa aikaa.
On vain nyt ja on parastaikaa.
Mikä on alkanut jatkuu yhä.
Säilyy paha ja kestää hyvä.
Ei ole synkkää, ei iloista aikaa.
Toistensa veroiset hetket paraikaa.
Elämä elämän jatkua antaa,
Kronoksen leikkeihin leluja kantaa.
Ei ole mennyttä, tulevaa aikaa.
On vain nyt ja on parastaikaa.
Sattuman saatosta mitään et poista.
Yksikään hetki ei häivytä toista.
Tehtävätöntä ei ole aikaa.
Tarkoitus vain ei näy parastaikaa.
Enempää, vähempää olla ei voisi.
Liikaa ei elämä verotta soisi.
Mikään ei tuhoa, lahota aikaa.
Pysyvää hetkeä elät paraikaa.
Alkanut aika ei voi laata,
ikuista vain emme aistia saata.
Artur Alliksaar