Oletko- ?

Enid Blyton on kirjoittanut myös runoja. Tässä se ainut, jonka olen koskaan lukenut ja josta pidän todella, todella paljon. Ekaa kertaa tämän lukiessa, joskus 10v sitten, se kosketti minua syvästi.

Kuvassa Pikisaaren silta Oulussa

Oletko- ?

Oletko kuunnellut yön hiljaisuutta, kun koko maailma nukkuu

ja istut ikkunasi ääressä aivan yksin? 

Oletko hengitystä pidätellen ihmetellyt taivasta, joka on niin musta ja syvä?

Oletko kaivannut tähteä joka olisi yksin sinun?

Oletko nähnyt miten kesätaivaalla välähtää valojuova,

kun tähti on kyllästynyt olemaan niin kauan paikallaan?

Oletko kuullut yötuulen kuiskeen, kun se hiljaa kulkee ohi?

Oletko erottanut sen laulun keinahtelevan suhinan?

Oletko kuunnellut tarinoita, jotka vain kuusama tuntee,

kun se lähettää hentoa tuoksuaan yöhön?

Oletko suudellut köynnösruusun pikkuisia nuppuja?

Oletko sydämesi kyllyydestä rakastanut kärsimyskukkia?

Oletko tuntenut itsesi yksinäiseksi, oletko miettinyt miksi sinun pitäisi olla yksinäinen,

kun olet katsellut tähdenlentojen kirkkaita välkähdyksiä?

Oletko kaivannut lähellesi jotain toista, jotain rakasta joka

ymmärtäisi?

Oletko koskaan ojentanut kätesi - ulos yöhön?

(Suomennos Heikki Salojärvi)

Aika

Pengoin vähän kaappejani ja löysin paperin, johon entinen työkaverini oli tulostanut runon ja antanut sen minulle. Tämä runo pyörii aika ajoin mielessäni ja laitan sen nyt tännekin muistiin. Minusta tässä runossa on suurta viisautta. Kiitos sinulle, L, tästä runosta, jos luet tätä postausta. 

Aika

Ei ole hyvää, ei huonoa aikaa.

On vain nyt ja on parastaikaa.

Mikä on alkanut jatkuu yhä.

Säilyy paha ja kestää hyvä.

Ei ole synkkää, ei iloista aikaa.

Toistensa veroiset hetket paraikaa.

Elämä elämän jatkua antaa,

Kronoksen leikkeihin leluja kantaa.

Ei ole mennyttä, tulevaa aikaa.

On vain nyt ja on parastaikaa.

Sattuman saatosta mitään et poista.

Yksikään hetki ei häivytä toista.

Tehtävätöntä ei ole aikaa.

Tarkoitus vain ei näy parastaikaa.

Enempää, vähempää olla ei voisi.

Liikaa ei elämä verotta soisi.

Mikään ei tuhoa, lahota aikaa.

Pysyvää hetkeä elät paraikaa.

Alkanut aika ei voi laata,

ikuista vain emme aistia saata.

Artur Alliksaar

Ylistyslaulu elämälle

Ylistyslaulu elämälle

Tänään,

kun auringon kuumat ja häikäilemättömät

hyväilyt jälleen kerran ovat herättäneet eloon

koko luomakunnan,

ja maailma räjähtänyt täyteen

luomisen riemua,

juuri tänään

tahtoisin laulaa ylistyslaulun

Sinulle, Elämä.

Tahtoisin laulaa

lasinkirkkaan laulun,

jonka sävel soisi kuulaana ja kauniina

niin kuin mustarastaan huilu

himmeässä kesäyössä.

Tahtoisin laulaa

yksinkertaisen laulun,

jonka jokainen sana olisi tosi ja aito,

niin kuin koivuntuoksu

ensimmäisen kevätsateen jälkeen.

Tahtoisin laulaa näin:

rakastan sinua, Elämä,

rakastan sinua silloin, kun sinä annat,

kun ruhtinaslahjojesi runsaus

ryöppyää ylitseni,

kun ilo, hellyys, ystävyys, ihmisen läheisyyden

lämpö

lankeavat osakseni,

ja sydämeni on kevyt ja onnellinen.

Mutta tahdon oppia rakastamaan sinua

silloinkin, kun sinä otat,

kun vaadit takaisin jonkun lahjoistasi,

kun kiellät jotain keskeistä,

jotain, jota ilman on autiota elää,

tai pakotat minut hyväksymään

kipeää tekevien jäähyväisten välttämättömyyden.

Sillä saaminen ja luopuminen,

tuleminen ja lähteminen,

alku ja loppu,

kaikki ne kuuluvat sinun kuvaasi, Elämä,

ja siksi tahdon tänään kiittää sinua kaikesta,

itkusta ja naurusta,

ilosta ja tuskasta,

rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta,

kukkimisesta ja kuihtumisen kivusta,

sillä katoamisen ja kuolemankin varjon alla

täyttää sydämeni kiitollisuus:

olen saanut olla ihminen.

Raili Malmberg

Rannalla

Yksi runo on kulkenut kauan mukanani: Saima Harmajan Rannalla. Luin sen ensimmäisen kerran ala-asteikäisenä, olisinkohan ollut 11-vuotias. Runo iski tähän tyttölapseen täysillä ensimmäisen ihastumisen pyörteissä. Minulle runo kuvaa täydellisesti sitä läheisyyden ja rakkauden kaipuuta, jota koin ja kärsin siihen asti, että löysin avopuolisoni. Monet kerrat luin tätä runoa ääneen pääni sisällä. Opin nimittäin tämän runon ulkoa heti, se suorastaan kaivertui mieleeni. Tämä runo on ollut kumppanini monet monituiset kerrat toiveiden ja haaveiden, tuskan ja kaipuun keskellä.

Rannalla

Ihanat vaaleat pilvet
liukuvat taivaalla.
Hiljaa ja lumoavasti
laulaa ulappa.

Aaltojen hyväilyistä
hiekka on väsynyt.
tulisit aivan hiljaa,
tulisit juuri nyt -

Saima Harmaja

Kuva täältä