Bea Uusma: Naparetki - minun rakkaustarinani

 Vihdoin minäki sain luettua tän! Jam huh mikä kirja tää olikaan! Ahmin kahdessa päivässä.

Tää on yksinkertaisesti Uusman oma tarina siitä, miten hän kiinnostuu kirjassa käsitellystä naparetkestä ja miten hän uppoaa siihen oman elämänsä rinnalla. Tutkii ja tutkii kaiken rinnalla. Kerrassaan ahmittavasti Uusma kirjoittaakin kaikesta, itsestään, elämästään, omasta uppoamisestaan tähän epäonniseen naparetkeen, tutkimusretkistään tapahtumien perässä. Oispa tällaisia kirjoja lisää! Jos on ehdottaa samankaltaisia niin vinkkaa minulle, kiitos!

Itse tää naparetki. Nää seikkailijat oli ensinnäkin helvetin ylimielisiä. Ne ei ees testannut tota palloaan ennen lähtöään. Miettikää! Ja sehän se koitui sitten kohtaloksi. Sitten heillä ei ollut edes kunnon varusteita mukana. Meinaan vaatetusta. Kyllä oli hienot juhlavaatteet sitä hetkeä varten, ku ovat pallolla ylittäneet napajään. Muttei kuitenkaan mitään sen varalta, että ei onnistuiskaan homma, jotain sattuis. Argh. Miehet! Väitän, että todella harvassa on ne naiset, jotka ois tolleen lähteneet tommoselle reissulle. Onneksi heillä oli kuitenkin ruokaa, lääkkeitä ja sellasia kunnollisesti. Niitten puolesta olisivat ehkä voineet selvitäkin.

Mutta siis, todellakin loistava kirja! Uskon, että tuun lukemaan tän vielä uudelleen.

Zahran paratiisi

Huh. Zahran paratiisi on semmonen sarjakuva, että välillä teki ihan pahaa lukea sitä.

"Suora lähetys Iranista sarjakuvassa

Nuori mielenosoittaja Mehdi katoaa Iranin vaalien jälkimainingeissa vuonna 2009. Hänen muistoaan pitää elossa rohkea ja peräänantamaton äiti ja bloggaava veli. Molempien pahin pelko on, että lukuisten muiden kapinoitsijoiden ja toisinajattelijoiden tavoin Mehdi päätyy Zahran paratiisiin – Iranin suurimmalle hautausmaalle.

Zahran paratiisi punoo todellisten ihmisten ja tapahtumien kudelman. Tarina syntyi kun maailma todisti YouTubessa, Twitterissa ja blogeissa jotain, mitä ei enää voitu lakaista maton alle. Iranin vaalien jäljiltä on edelleen kateissa satoja mielenosoittajia, joita äidit etsivät epätoivon vimmalla.

Käsikirjoittaja Amir on iranilais-amerikkalainen ihmisoikeusaktivisti, toimittaja ja dokumenttifilmien tekijä. Khalil on ylistetty taiteilija, joka on piirtänyt sarjakuvia varhaisnuoresta asti. Tekijät ovat päättäneet olla kertomatta sukunimiään ilmeisistä poliittisista syistä. Sarjakuva ilmestyy myos internetissä osoitteessa www.zahrasparadise.com jo 11 kielellä, ja sillä on kymmeniätuhansia lukijoita ympäri maailman." Näin Liken sivuilla tästä sarjakuvasta.

Jotenkin tämän sarjakuvan ajankohtaisuus ja se, että tällainen on mahdollista täälä Suomessakin, teki tästä ahdistavan lukea. Siksi kaikkien pitäisi tämä lukea. Ja ahdistua. Ja alkaa toimia. Vaikka itsehän olen vain ahdistunut ja kirjoitan tänne pieneen kirjablogiini, miten mua ahdistaa tämä maailma ja minne se on menossa ja ahdistun ja lamaannun vain lisää. Enkä saa tehtyä mitään. Lääh puuh.

Lukeminen muuttaa maailmaa. Siihen uskon. Ja ihmisten pahuuteen. Teen mitä pystyn. Edes kirjoitan ahdistuksestani. Enkä ainakaan äänestä, enkä aio ikinä äänestää persuja. Onhan sekin jotain. Onhan?