Näytetään tekstit, joissa on tunniste Inger-Mari Aikio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Inger-Mari Aikio. Näytä kaikki tekstit

30 marraskuuta, 2020

Inger-Mari Aikio: Aurinko juo kermaa

Ihastuin tässä runokirjassa aika moneen runoon. 




 lumisen kuusen
surumieliset oksat
viiltävät ihoon jäätä


kettu oikaisee
tumman järven ylitse
uskoen elämäänsä



Kaikki runot olivat näin lyhyitä. Ne olivat kauniita. Niitä oli ilo lukea. Ne koskettivat. Niinkuin nuo kaksi yllä olevaa runoa. 

Inger-Mari Aikio on runojensa kanssa hiipinyt mun elämään. Toivon, ettei hän hiivi pois.

30 elokuuta, 2019

Maailmalta tähän

Saamelaista kirjallisuutta lisää! Minulle suositeltiin Twitterissä myös Inger-Mari Aikiota ja kirjastosta löysin tällaisen runoteoksen häneltä.




Tässä runokirjassa Aikio käsittelee runoissaan naimisiinmenoa, raskautta ja elämää pienen lapsen kanssa kaukana kotikonnuilta. Aiheet eivät minua kiinnostaneet, mutta välillä hän sanoi niin osuvasti asioista. Esimerkiksi:

päivien 
ainoa ero
nimi

Voiko paremmin enää kuvata, miltä välillä päivien kuluminen tuntuu? Käsittämättömän hyvin neljällä sanalla osattu tämä kertoa. Uskon, että tuohon voi samaistua niin moni, oli lapsia tai ei.

Aikion tyyli kuitenkin iski minuun, vaikka aiheet ei tässä teoksessa kiinnostaneetkaan, ja aion tutustua hänen muihin runoteoksiinsa. Käsittääkseni hän on itse suomentanut runonsa. Pohjoissaameksi hän ne kirjoittaa.