#naistenviikko2024: Jani Toivola: Ainoa huoneessa - Sara Salmanin tarina

Hetken se tämäkin kirja kerkes olla mun lukulistalla Joskus muinoin törmäsin Salmaniin jossain somessa ja hän vaikutti niin fiksulta ja mielenkiintoiselta tyypiltä. Tänään siis naistenviikon postauksessani musliminaisen tarina.

 

Kirjan lukemisen alotin junassa, ku oon kuukausittain puksutellu Oulun ja Kajaanin väliä. Junassa otin tän kuvankin, ku kirja niin hienosti mätsäs mun kahvikuppiin. 

"Ainutlaatuinen ja koskettava tositarina nykyajan musliminaisesta ja siitä, millaista on elää ainoana huoneessa.

Sara oli 11-vuotias, kun hän päätti perheensä toppuutteluista huolimatta alkaa käyttämään hijabia. Hän oli huivistaan hyvin ylpeä. Ei kestänyt kuitenkaan kauaa kun koulun, aikuisten ja jopa oman suvun ennakkoluulot alkoivat nakertaa Saraa: nähtiinkö hänet tästä lähtien vain huivin kautta?

Sara on aina elänyt kahden kulttuurin välissä iranilaisen isän ja suomalaisen äidin lapsena. Hän on tyttö, joka on ainoa huivipäinen punk-keikan moshpitissä. Nainen, jonka on sanottu olevan liian kaunis kantaakseen huivia. Ennakkoluulot huivia käyttävistä naisista pyörivät sen ympärillä, että huivi on pakotettu, huivia käyttävät naiset ovat alistettuja, voimattomia, ja pelastuksen tarpeessa. Ainoa huoneessa on kutsu lukijalle tarkastella omia kapeita mielikuvia islamista.

Sara on elävä esimerkki ihmisestä, jossa erilaiset arvot ja tavat elää voivat kulkea limittäin. Hän viestii pukeutumisellaan, että musliminainen voi myös olla mitä tahansa. Sara pukee huivin näyttääkseen ylpeästi muiden ihmisten rinnalla kuka hän on ja mille hänen elämänsä rakentuu. Tämä on Sara Salmanin tarina Jani Toivolan sanoittamana."

Kirja oli mielenkiintoista luettavaa ja ahmaisin sen aika äkkiä! Salmani on kyllä ihailtava ihminen ja tykkään siitä kuinka hän ajattelee asioista. Aloinkin seurata häntä somessa siitä hyvästä.

Åsne Seierstad: Yksi meistä - kertomus Norjasta

Tää oli ihan hitsin vaikuttava kirja! Ahmaisin parissa päivässä, ku ei tätä voinu laskea käsistään, vaikka suunnilleen tiesin, että mitä tulee tapahtumaan, mutta yksityiskohtia ei tiennyt.

Seierstad on tehnyt hyvää työtä haastatellessaan Norjan terrori-iskujen uhreja ja ottaessaan selvää Breivikin taustoista. Itse Breivikiä hän ei ole haastatellut kirjaa varten. Kaiken tuon keräämänsä aineiston hän on muuttanut ahmittavaksi kirjaksi, joka piti otteessaan. Tunteet vaihteli kyllä laidasta laitaan tätä lukiessa. Breivikin lapsuus on ollut kauhea, tunsin myötätuntoa häntä kohtaan sen takia. Kuitenkin oli mahdotonta ymmärtää sitä, että hän päätti rueta tappamaan ihmisiä jonkun ideologian takia ja miten hän suhtautui tekoihinsa. Lapsuus ei selitä tekoa mitenkään kokonaan, koska suurin osa kamalan lapsuuden kokeneista ei koskaan ala mihinkään kamaluuksiin. Mutta vaikutusta lapsuudella on ollut Breivikiin. Sitten taas uhrien tarinat oli koskettavia ja elämää täynnä ja tunsin menetystä uhrien läheisten kanssa. Voin vaan kuvitella, että millaista olis kokea jotain tuollaista.

Tätä kirjaa voin suositella lämpimästi! Tarina on kerrottu hyvällä tyylillä.

Marjatta Tiirola: Orvon tytön koti-ikävä

Tämä on elämäkerrallinen kirja. Mummuni kirjoittama.

 

Tätä kirjaa lukiessa pystyin kuulemaan mummuni ääneen. Lukiessa nousi suru siitä, etten koskaan kerenny tutustua häneen. Olin 18-vuotias, ku mummu kuoli. Nyt sain jollain lailla kiinni hänen persoonastaan. Hän vaikuttaa niin hyvältä tyypiltä! Tuntuu pahalta se, ettei me koskaan tunnettu kunnolla toisiamme. 

Kirja valaisi mulle paljon asioita mummustani ja hänen puolen suvusta. Luin tän kyllä silloin, ku tää ilmesty, mutta eipä ollu jääny mitään mieleen. Nyt näki ihan eri perspektiivistä asiat. Mummullani ollut rankka elämä. Suurimpia juttuja ehkä se, ku neljä hänen lapsistaan tippui heikkoihin jäihin ja kaksi selvisi ja kaksi jäi Oulu-jokeen. Ihan hirmuista!

Tuli kyllä mummua ikävä tätä lukiessa. Suru ja haikeus. Enää ei ole yksikään isovanhemmistani elossa, kun viimeinen heistä kuoli vuosi sitten. Onneksi on edes tämä kirja olemassa! 💛

Alkuvuodesta luin kolme hyvin erilaista elämänkertaa

 Yllättävästi se lukumaraton-postauksen tekeminen sai pienen kipinän syttymään bloggaamisen suhteen. Katotaan, jos saan kirjoiteltua enemmänkin kuin vaan tän postauksen.

Miten hassusti sattukaan, että jokainen alkuvuodesta lukemani elämänkerta on Pohjois-Amerikasta? Kaksi Yhdysvalloista ja yksi Kanadasta.

Michaela&Elaine DePrince: Hope in a ballet shoe

Tämä kirja kertoo Michaelan tarinan. Kuinka hän joutuu pienenä orvoksi, joutuu lastenkotiin ja kuinka hänet sieltä sitten adoptoidaan Yhdysvaltoihin. Kuinka hänestä tuli ballerina. Tarina oli ihana ja vähän liikuttava. Jos googlaa Michaelan niin löytää hänestä upeita kuvia. Hänestä on myös tehty dokkari, jonka haluaisin ehdottomasti nähdä.

(Vahvat naiset- lukuhaaste: Selviytyjä)

Jes Baker: Landwhale

Bakerin kirja kertoo hänen lihavuutensa tarinan. Oli monin tavoin samaistuttava mulle. Minullakin on ollut täysin vääristynyt kehonkuva ja olen teininä tosissani pitänyt itteeni tyyliin 50kg lihavampana ku oon ollut. Oikiasti ihan järkyttävää. Oon vieläki järkyttyny tosta vääristymästä, minkä mun mieli oli kehittäny. 

Bakerilla on hyvä tyyli kirjoittaa asioista. Oon seurannu häntä somessa pitkään ja lukenu hänen blogiaan. 2v sitten hän oli myös puhumassa Suomen ekoilla bodyposi-messuilla. Suosittelen lukemaan tämän ja hänen aiemman kirjansa, jos yhtään kiinnostaa kyseenalaistaa omia ajatuksiaan lihavista kehoista ja niiden kohtelusta.

(Vahvat naiset- lukuhaaste: Elämäkerta)

L.M.Montgomery&Sisko Ylimartimo: Alppipolku - L.M.Montgomeryn elämä ja teokset

Montgomery on ollut aina mun elämässä. Luin lapsena hänen Anna- ja Emilia- kirjansa ja oon lukenut ne useampaan kertaan elämäni aikana. Samaten oon lukenut hänen Sara-, Jane-, Marigold-, Kilmeny- ja Pat-kirjansa sekä Sinisen linnan ja muut teokset, mitä on suomennettu. Tässä kirjassa käydään läpi Montgomeryn elämä ja teokset. Ne kulkevat käsi kädessä kirjan läpi. Oli ihan mielenkiintoista lukea Montgomeryn elämän vaiheista. Tätä lukiessa nousi pintaan taas halu päästä Kanadaan ja Prinssi Edwardin saarelle. Ehkä jonain päivänä!

Alppipolun suomentanut Saana Rusi.

(Vahvat naiset- lukuhaaste: Nainen joka ei ole 2000-luvulta)

Harvakseltaan luen elämäkertoja ja nyt niitä oli näköjään näin monta. Ihan kivaa ja vaihtelua!

Onko joku muu lukenu nämä tai edes jonkun näistä?

Zlata Filipović: Zlatan päiväkirja

Luin Zlatan päiväkirjan lapsena. Olin muistaakseni neljännellä luokalla sillon. Kirja on jääny mieleen, vaikka sisältö ei sen kummemmin.

 

Lyhykäisyydessään tässä on 11-vuotiaan Zlatan päiväkirja Bosnian sodan ajalta. Zlatan perhe asuu Sarajevossa ja hän kirjoittaa kokemuksistaan siellä. Suht mielenkiintoista luettavaa, mutta aikuselle minulle jo vähä tylsää. Muistelen tän lapsena olleen paljon mielenkiintosempi. Toisaalta mietin, että onko vähän tylyä sanoa tylsäksi, mutta onko sota joskus jotenkin mielenkiintosta? Ei mun mielestä. Sota on aina väkivaltaa ja väkivalta on todella tylsää. Sota on monelle selviytymistaistelu ja se selviytyminen voi kyllä olla mielenkiintosta. Se myös sai mut lukemaan tämän loppuun asti.

Mun mielestä on arvokasta, että esimerkiksi tämä päiväkirja ja myös Anne Frankin päiväkirja on julkaistu. On hyvä, että jälkipolville jää jälki ja todistus siitä, millaista elämä on ollut sodan aikana. Eihän itsekään muuten tietäisi. Voi vain kuvitella ja kuvitelmat ei kyllä vastaa aina todellisuutta. Lukemisen kautta myös asiat paremmin realisoituu, kun lukee kuvauksia elämästä sodan keskellä. Ainakin minulla niin.

Kuin moni muu on lukenu tän? Tiiättekö muita tän kaltaisia kirjoja kuin Zlatan päiväkirja ja Anne Frankin päiväkirja? Saa vinkata! Vois olla ihan mielenkiintoista lukea lisää. Ton Anne Frankin päiväkirjan aion lukea vielä uudelleen. Sen luin lapsena samoihin aikoihin kuin tän.

Audre Lorde: Zami

Tää kirja otti ja vei. Tän lukemisen jälkeen mietin, että onko enää elämää sen jälkeen ku luki ensimmäisen Audre Lordensa.

 

Tää oli niin hyvä, ettei oikein ole edes sanoja kertomaan asiasta. Tää vaan uppos muhun veitsi sulaan voihin. Lorden tyyli on jotenkin niin mukavaa ja mukanaan vievää lukea.

Tää oli ihana kirja. Samaan aikaan myös kamalakin kirja, johtuen joistain Lorden kokemuksista. Tää oli sellanen lukukokemus, että Zami pyyhkäs yheksi mun lempikirjaksi heittämällä. Gayn Hunger on toinen lemppari. 

Lukekaa tää. Mulla ei kertakaikkiaan oo sanoja kuvata tätä kirjaa ja mun lukukokemusta tän enempää.

Scott Kelly: Kiertoradalla - vuosi avaruudessa

Astronautin elämänkerta? Tartuin. Ihan uteliaisuuttani. En oo lukenu tän sorttisia kirjoja ollenkaan. Scifi on scifiä, mutta oikean astronautin tarina on toinen juttu.

Kirjassa Kelly kertoo kahta tarinaa rinnakkain: miten hänestä tuli astronautti ja millaista oli viettää vuosi avaruudessa. Oli todella mielenkiintoista luettavaa! Astronautin työ on kyllä kovaa. Jotenkin sitä ei ole itse osannu kauheana edes ajatella, että millaista se todella on. Ei kaikkeen mielikuvitus riitä. Lukiessa myös heräsi tunne, että vitsi miten siistiä ois itse päästä kansainväliselle avaruusasemalle ja sieltä katsella maata. Kelly osas hyvin kuvata sitä kaikkea, myös huumorin avulla. Tää oli sellainen elämänkerta, että suosittelen kyllä kaikille. 

Lukemisen aikana sitä myös mietti, että millaista joskus voisi olla. Että jonain päivänä vois asua vaikka kuussa. Tai lähteä pitkälle matkalle meijän aurinkokunnassa. Tai vielä kauemmas. Entä jos oikeasti pystyisi tekemään niitä hyppyjä, mitä monissa scifielokuvissa ja -sarjoissa tehdään avaruusaluksilla? Että pääsis hurjan pitkän matkan silleen vaan. Ei sitä vielä tiedä, vaikka jonain päivänä kaikki mielikuvituksellinen oliski totta.

Lilian Thuram: Vår historia

Jalkapallosta en pahemin välitä, enkä ollut koskaan kuullutkaan tällaisesta jalkapalloilijasta ku Lilian Thuram. Ruotsinkielen petrausprojektini takia lainasin tällaisen sarjakuvan.

Sarjakuvassa Thuram kertoo elämästään ja kuinka hän lapsena muutti Ranskaan Guadeloupesta. (Googletin ja Guadeloupe on Ranskan hallinnon alainen saari Karibianmerellä.) Ranskassa hän kohtaa vanhemman mustan miehen, joka kertoo heidän yhteisen kotisaaren historiasta. Thuramin tarina oli mielenkiintoinen ja hänen kotisaarenssa tarina oli mielenkiintoinen. Kaiken kaikkiaan lukemisen arvoinen sarjakuva.

Caitlin Moran: Naisena olemisen taito

Tää kirja oli iso pettymys! Ootin hauskaa ja oivaltavaa tekstiä, sain fatfobiaa ja misogyniaa niskaan.

Mää tosistaan petyin tähän kirjaan. Jotenkin mulla on ollu ihan erilainen käsitys Caitlin Moranista, vaikka en oo lukenu hänen juttujaan aiemmin tai mitään. En tiiä ees miten sain kahlattua tän läpi, ehkä jääräpäisyyttäni. Ehkä toivoin niin kovasti, että meno kirjassa paranis. 

Kirjan jutut on täynnä naisvihaa ja läskipelkoa. Se oli ärsyttävää ja tylsää ja ahdistavaa lukea. Moran kirjottaa huumorin varjolla tota paskaa. Ei uponnu minuun millään lailla, vaikka pari kohtaa oliki suht oivaltavia. Huumori oli jotenkin niin päälle liimattua tässä. Ehkä mää just siksi petyin niin pahasti tähän, ku ootin feminismiä ja sain kylmän suihkun naisvihaa ja läskipelkoa. 

Tätä kirjaa en voi suositella kellekään luettavaksi. Ei oo sen arvonen.

Ari Folman & David Polonsky: Anne Frankin päiväkirja - sarjakuvaversio

Luin joskus ala-asteella Anne Frankin päiväkirjan. Siksipä tämän sarjakuvaversion ilmestyessä pistin sen mun lukulistalle ja nyt oon sen lukenu!

Sarjakuvaversio on tietysti typistetty versio Anne Frankin päiväkirjoista. Tämä versio oli mielestäni ihan hyvä. Mulla tökki ainoastaan se, että välillä oli sivuja, joissa oli suora kopio päiväkirjan tekstistä ja ei kuvitusta. Se mielestäni rikkoi sarjakuvan jatkumoa ja teki niillä paikoin raskaaksi lukea. Muuten ei valittamista. Pidin kuvituksesta. Jäin miettimään, että pitäiskö lukea uudelleen Annen päiväkirjat. Aihe on ajankohtainen, kun Suomessa ja Euroopassa ja maailmalla muutenkin äärioikeisto on nousussa.

Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa

Mää oon suuresti tykästyny näihin tän kaltaisiin kirjoihin. Tosisatuihin.

Tää kirja on niin samankaltainen ku aiemmin lukemani vastaavat, etten osaa oikein sanoa sen kummemmin juuta taikka jaata. Hyvää oli, että tutustuin itselleni aiemmin tuntemattomiin suomalaisiin tyttöihin/naisiin ja se oli mahtavaa. Kirjan kuvitus oli kivaa. Tarinat sopivan pituisia.

Lukemisen arvoinen kirja kuitenkin! Nyt pidän ehkä taukoa näistä, koska väkisin nämä tämän kaltaiset kirjat toistavat itseään. Päähenkilöt vain vaihtuvat.

Ennen olin pakolainen

Kirja täynnä tarinoita.

Kirjassa on monen Suomeen pakolaisena tulleen suomalaisen tarina. Tarinat on koskettavia ja osa hyvinkin karuja. Tarinoissa on myös paljon toivoa, toivoa paremmasta.

Kirjan luettua jäin miettiin, että näiden ihmisten tarinoille olisi mukavaa kuulla jatkoa.

Musta on todella hyvä, että tällaisia kirjoja tehdään! Tehtäis vaan enämpi! 

Kiki - Montparnassen kuningatar

Jos kaikki elämänkerrat ois tällasia, ni lukisin ilomielin elämänkertoja paljon enemmän.

Kiki teki muhun vaikutuksen. Mikä tyyppi! 

GoodReadsin kuvaus:

"Alice Prin nousi köyhästä maalaistytöstä karismaattiseksi "Kikiksi" ranskalaiseen maailmansotien väliseen taidemaailmaan. Kiki oli Pariisin boheemien taiteilijapiirien legendaarinen malli ja muusa, joka innoitti muiden muassa Foujitaa, Moise Kislingiä ja eritoten elämänkumppaniaan Man Rayta. Kikin ystäväpiiriin kuuluivat niin Picasso, Cocteau kuin Hemingway. Hän maalasi itsekin ja menestyi myös levyttävänä laulajana. Kiki rakasti, juhli ja tanssi, mutta elämän varjopuolella vaanivat huumeet ja alkoholin liikakäyttö. Ennen kaikkea Kiki oli 1900-luvun alun emansipoituneen, tunne- ja seksielämän rajoituksista itsensä vapauttaneen naisen perikuva. Vielä nykyäänkin Kikissä henkilöityy Montparnassen kulta-ajan rohkea ja omintakeinen luovuus."

Kävi vielä niin, että tän sarjakuvaromaanin lukemisen jälkeen katsoin Yleltä tulleen kuusi-osaisen dokumenttisarjan Ranskan modernismin kiehtova historia ja siellä myös mainittiin Kiki useampaan otteeseen. Se teki Kikistä vielä todellisemman. Samaten dokumenttisarjassa kerrottiin yllämainituista taiteilijoista tietysti.

Tää sarjakuva oli kyllä semmonen elämys, että suosittelen isosti lukemaan sen!

Meghan - prinsessa Hollywoodista

Omaan lukuhaasteeseeni luin tämän kirjan, kohtaan 5 eli kirja, joka ei tunnu yhtään kiinnostavalta. Mua ei nykyään pahemmin enää kuninkaalliset kiinnosta. Joskus 10v sitten katsoin kyllä kaikki kuninkaalliset häät ja lapsena kuninkaalliset oli isokin juttu.

No, tää kirja oli semmonen Meghanin ylistyslaulu, että se kävi tylsäksi lukea. Kun mennään niin, että ihminen on suurinpiirtein täydellinen ja niin taitava ja sisukas ja päläpälä, ni huokaus vaan. Plussaa kirja saa siitä, että kerronta oli sujuvaa ja helppoa lukea. Mitään muuta sanottavaa tästä kirjasta ei oikein oo. Elä lue, jos sua ei ehdottomasti kiinnosta Meghan. 

Armo

Omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani.

Mitä mää osaisin sanoa tästä? Tää oli jotenkin tyhjentävä tapaus, ku tuntuu, ettei osaa sanoa mitään. Paikoin yhtäläisyyksiä omaan elämääni, esim. olen itsekin ollut osastolla.

Kuvituksesta pidin. Värien käytöstä. Sisäisen mustuuden kuvaamisesta.

Se jäi mulle mysteeriksi. että miksi tän sarjakuvan nimi on Armo.

Itsenäisiä naisia

Mää oon jotenkin nyt niin ihastunut näihin ns. tosisatukirjoihin. Saan näistä valtavasti potkua. Oispa näitä ollu mulla luettavana lapsena. Olisin tarvinut.

Tässä kirjassa naisia käydään läpi nykyhetkestä taaksepäin heidän syntymäpäiviensä mukaan. Monet heistä tiesinkin, mutta osa oli sellaisia, joita en tiennyt. Tekstit olivat helppoa ja selkeää luettavaa. Kuvituksessa minua häiritsi se, ettei monikaan ollut mun silmiin näköisensä. Jos en olisi tiennyt, että ketä kuva esittää, en olisi aina tunnistanut.

Tähän mennessä oon tykännyt näistä kirjoista aivan valtavasti. Ainut mikä pelottaa näissä on, että kyllästyn näihin, ku ahmin näitä. Kirjahyllyssä odottaa seuraava tällanen nytkin.

Lost in Suomi

Tämä kirja on yhdenlainen matka suomalaisuuteen. Yhdysvaltalainen Tim tutustuu suomalaiseen tyttöön, rakastuu ja loppu onkin historiaa.

Tämä kirja on kirjotettu hyvällä tyylillä ja hyvällä otteella. Ehkä Walkerin huumori osui mun huumoriin niin hyvin. Hän kertoo lapsuudestaan, jossa tutustunut naapurustossa asuviin outoihin suomalaisiin, miten teini-ikäisenä rakastuu suomalaiseen tyttöön ja alkaa etäsuhteeseen hänen kanssaan, miten he menevät naimisiin ja lopulta lasten takia päättävät muuttaa Suomeen asumaan, ja millaista on olla Suomessa opettajana, kun on tottunut erilaiseen koulukulttuuriin Yhdysvalloissa.

Kirjaa lukiessa monet kerrat hörähteli menemään ja kappaleessa, jossa käsiteltiin jääkiekkoa, ei voinut kuin nauraa. Joo, saatoin tunnistaa paikoin itseni kirjasta. Kuinkas muutenkaan, kun suomalainen on. 

Kirja on hyvä ja aika nopea lukea. Oli hyvää vaihtelua omaan lukemistoon.

Sydämen asioita

Tälleen itsenäisyyspäivänä onkin hyvä pohtia Suomea ja Suomen tulevaisuutta. Ilmastonmuutos on paska tosiasia, vaikka moni ihminen haluaa sen kieltää. 

Tää kirja on Greta Thunbergin ja hänen perheensä tarina siitä, miten Greta ja hänen siskonsa Beata oirehtivat, saivat diagnoosit ja miten Greta heräsi ilmastonmuutokseen ja miten hänestä tuli aktivisti. Kirja on ädin, Malenan, äänellä kerrottu. Kirjan lopussa on mukana myös Gretan pitämiä puheita. 

Kyllä tää kirja herätti ittiäki. Että ei helvetti, tässä tulee käymään paskasti. Vaikka itse olen lapsivapaa ihminen ja sen puolesta ei tarvi miettiä jälkipolveni tulevaisuutta pätkääkään, ni kyllä tää ilmastonmuutos ahdistaa. Tilastollisesti ite elän vielä n.50v ja sinä aikana jo tulee ilmastonmuutoksen vaikutukset näkymään isommin. Ei oma vanhuus kovin ruusuiselta ilmastonmuutoksen valossa näytä. Saatikka sitten vaikka oman 7-vuotiaan kummilapsen tulevaisuus. Se on astetta tai kahta paskempi, kirjaimellisesti. 

Kaikista pahinta ilmastonmuutoskeskusteluissa on ihmiset, jotka kieltää sen olemassaolon, eli ilmastodenialistit. Ja yleensä näillä ihmisillä on vielä lapsia. Ja näitä ilmastodenialisteja ahdistaa ja ärsyttää nk. ilmastohysteria. Miksi heitä ei ahdista ja kiinnosta omien lastensa tulevaisuus yhtään? En ymmärrä. Ymmärrän kyllä sen mekaniikan, miksi ihmiset kieltä vaikeita asioita, onhan se tuttua itsellekin. Mutta tää, ilmastonmuutos, on niin iso asia, että kiellot pitää laittaa roskiin ja tehdä se mitä pystyy. 

Moni sanoo, ettei yhellä pienellä Suomella oo väliä kaikkien isojen ja saastuttavampien maiden rinnalla. Sehän ei oo totta millään lailla. Suomesta esim. on siirretty monia tehtaita Aasian maihin ja sillä lailla suomalaiset saastuttaa ihan järkyttävästi. Suomalaiset lentää väkilukuun suhteutettuna eniten maailmassa ja lentäminen on pahimpia saastuttajia. Suomi on kaiken kaikkiaan aika kova saastuttaja, ei siitä pääse mihinkään.

Ja ne pienet teot. Niistähän se kasvaa puro ja purosta virta. Jo se, että pitää huolen, ettei tule ruokahävikkiä, on kova juttu. Tai että kierrättää kaiken, mitä vaan voi. Meijän taloyhtiöön tuli nyt syksyllä muovinkeräysastia ja me alettiin sen myötä kierrättään muovit. Muovia muuten kertyy ihan älytön määrä kierrättää. En ollu aiemmin tajunnu asiaa. Lisäksi esim. se auttaa, että lisää kasvisten syöntiä, koska se vähentää lihantuotantoa. 

Itsellä ahdistaa monesti se, ettei mulla oo voimavaroja tehdä enempää. Yritän muistuttaa itteeni, että ne pienet purot on jo virran alku. Ku tarpeeksi moni ihminen saa aikaan pienen puron niin siitä syntyy virta.

Viimeinen kirjani

Swanin kirja oli niin kaunis kieleltään, että se jäi lukemisen jälkeen soimaan mieleen. Ja soi edelleen, vaikka lukemisesta on jo pari kuukautta.

Mitä ajatuksia mielessä liikkuu, kun sairastaa parantumatonta syöpää ja elämä on vielä ihan kesken? Siitä tämä kirja kertoo. Swan käy elämäänsä ja ajatuksiaan läpi. Upposin tekstiin. Swanin kirjoituksissa oli jotain niin samaistuttavaa. Swanin teksti ja ajatusten ilmaisu oli niin kaunista, että tuntui, että se alkoi soimaan mun mielessä. Ei enää muista tarkkoja sanoja tai tarinaa, mutta silti se kaikki soi kauniina mielessä, haikeina ja haalistuvina sävelten muistoina. Tuntuu, että kiinnityin kirjaan. Ei minulle käy juuri koskaan minkään kirjan kanssa näin. (Roxane Gayn Hunger on toinen kirja, joka on jäänyt soimaan minuun ja johon kiinnityin.) Viimeinen kirjani oli täynnä sitä jotain. Tämä minun täytyy lukea vielä toisenkin kerran. Ja ehkä kolmannenkin. Ja saada mun kirjahyllyyn, että voin selata sitä ja lukea sointuja kirjan sivuilta.

Neiti Brander

Oletko joskus kuullut neiti Branderista? Minä en.

Signe Brander toimi valokuvaajana Helsingissä 1900-luvun alussa. Hän sai Muinaismuistolautakunnalta urakakseen kuvata Helsinki ja sen muutokset. Niin hän teki, kunnes toimi yhtäkkiä sanottiin irti. Kuvia hän kerkesi ottaa yli 900.

Kuvitus oli minulle mieleinen ja kaunis. Pidin siitä, että sarjakuvassa oli tarinan rinnalla myös Branderin ottamia valokuvia. Tarina itsessään taas oli osin sekava, kun yhtäkkiä hypättiin eri hetkeen tai aikaan varoittamatta. 

Valokuvaaminen oli 100 vuotta sitten himppusen erilaista kuin nykyään! Huh hei! Hauskaa oli seurata Branderin valokuvausta tässä sarjakuvassa. Ihan poliisivoimin välillä otettiin kuvia.