Huh, mikä kirja! Heittämällä parhaita, mitä oon tänä vuonna lukenu tai tuun lukemaan.
Kirjassa tarinat etenee kolmen naisen kertomuksen ryppäissä. Kukin heistä kertoo samaan tarinaan oman versionsa. Sitten vaihtuu naiset ja tarina. Punainen lanka kaikissa tarinoissa on yksi naisista, Amma, johon kukin muista naisista on tavalla tai toisella yhteydessä. Se oli supermielenkiintoista! Pieni maailma ja silleen.
Kun kirjaa aloitti lukemaan, meni aikaa tottua siihen, ettei ole pisteitä. Eikä lauseiden alussa isoja alkukirjaimia. Ainoastaan erisnimet oli kirjassa isolla alkukirjaimeilla. Piste tuli kunkin luvun lopussa. Se oli outoa. Miksihän Evaristo oli valinnut tehdä näin? Tehokeino, johon en ole aiemmin törmännyt. Se ei kuitenkaan mitään, koska kirja vei mennessään hyvin pian.
Naisten tarinat oli ihania ja kamalia. Varsinkin kirjan lopussa oleva 1900-luvun alkuun sijoittuva Hattien tarina oli riipaiseva ja jäi mieleen. Muista tarinoista jäi mieleen Dominiquen ja Carolen tarinat.
Kirjan ihan viimeisessä luvussa saatiin myös miesääni kehiin. Se tuntui ihan tökeröltä ja jäi vaan miettiin, että oliko pakko. Kirja oli kuitenkin niin vaikuttava lukukokemus, että annan sen anteeksi.
Melkoinen oli lukukokemus, kun tätä kirjaa miettii vielä 2kk lukemisen jälkeen. Harva kirja jättää sellaista jälkeä mieleen.