Pikkusormi sosiaaliselle medialle...

Nyt kun blogin aloittamisesta on kulunut reilu vuosi, on hyvä palata ensimmäiseen postaukseeni ja paljastaa antaneensa juuri pikkusormensa myötä koko käden sosiaaliselle medialle.
Olen jo useamman vuoden parjannut, haukkunut ja voivotellut Facebookin alias Naamakirjan ongelmia ja ilmoittanut, että se on se vihoviimeinen rotankolo, jonne minä päädyn.
Ellei se työ ja tutkijanura minua sitten sinne aja.

No, nyt se ajoi.
PPCS-seminaarista palanneena (kerron tästä lisää myöhemmin) tulin lopulta siihen tulokseen, että koska koko maailma on Naamakirjassa, siellä ovat myös ne konferensseissa ja muualla tavatut tutkijakollegat, joiden kanssa yhteydenpito toimisi parhaiten juuri Facebookin kautta.
Voi työ ja tuska.
Eipä siinä, ylpeys piti niellä ja kärsiä hieman (kirjaimellisesta) fyysisestä ahdistuksesta, mutta nyt minäkin olen siellä, missä kaikki muut.

Mutta koska olen lukenut niin paljon Failbookia ja Feissarimokia, tulen pitämään henkilökohtaisen elämäni erossa Internetsin ihmeellisestä maailmasta ja lupasin itselleni muutaman asian.

1) Ei mitään Farmvilleä tai muita älyttömiä pelejä, sovelluksia tai muuta ylimääräistä härpäkettä. Kyseessä on yhteydenpitoväline. Jos haluan pelata, otan vanhan N64:n tai Xboxin esille.

2) Olen yksityinen ihminen, joka on julkisuudessa tutkimuksensa takia. En ole kenen tahansa kaveri, ja säädän yksityisyyttäni ihan miten haluan.

3) Enkä tasan tarkkaan vietä koko päivääni Facebookissa. Eihän siellä edes ole niin paljon elämää.

Jeps.
Blogi päivittyy edelleen täällä, joten te kaikki fiksut, jotka onnistutte pysymään kaukana Naamakirjan raskaasta ja epäkäytännöllisestä sivustosta, pääsette lukemaan Rosa-tutkimukseni uusista kuvioista.
Lisää asiaa tulee lähiaikoina muun muassa viime viikon PPCS-seminaarista. Avaudun myös Twilightin kolmannesta osasta ja kerron lempitaiteilijastani numero kolme. Hänen taiteelleen on omistettu museo ja baari muun muassa Sveitsissä. Sen perusteella voisi jo päätellä paljonkin.

Nyt voinkin mennä sinne Facebookiin odottelemaan niitä Johnny Deppin kommentteja.

Rosa Suomeen!?

Koska olen edelleen anti-Facebook, saan tietoni aivan muilta kanavilta. Olen nyt ahkerasti lukenut Kvaak.fin Don Rosaa käsitteleviä ketjuja ja pongasin sieltä tiedon, että Rosa tulee Suomeen Helsingin kirjamessuille, jotka järjestetään lokakuun viimeisenä viikonloppuna 27.-30.10.!
Rosa tulee siis mainostamaan uutta Kootut-kirjasarjaansa. Tarkempaa tietoa esimerkiksi virallisesta päivämäärästä ei ollut, ehkä Aku Ankan Facebook-sivut kertovat enemmän. Haluaako joku naamakirjaa käyttävä lukija tarkentaa faktoja?
Sinne on nähtävästi lähdettävä.

Viime vuonna tein päivän mittaisen ex tempore -reissun Helsinkiin hakemaan Don Rosalta nimmaria 25.9.2010. Jotenkin aina onnistun kuulemaan näistä vierailuista aivan liian myöhään, joten tänä vuonna olenkin hyvissä ajoin varustautuneena.
Viime vuonna siis tapasin Rosan ensimmäistä kertaa, vaikka olinkin jo aiemmin lähettänyt hänelle sähköpostia ja kertonut tutkimuksestani. Ja Rosa muisti minut siitä!
Voiko hienompaa hetkeä olla!
Jonotin tosiaan reilut pari tuntia - signeeraustilaisuus alkoi kahdeltatoista jo itse olin paikalla kymmeneltä - ja päädyin kirjakauppa Infon eteiseen. Sain oman nimikirjoitukseni siinä vartin yli kaksitoista, joten jono liikkui ihan mukavasti. Ehdin jopa vaihtaa muutaman sanan herra Rosan kanssa ja antaa hänelle kirjeen, jossa kerroin väitöskirjastani.

Siinä vaiheessa jono oli oikeasti varmaan 150 metriä pitkä. Ihmettelen, jos kaikki saivat nimikirjoituksensa...

Kirjakauppa Infolta lähtevä jono 25.9.2010 klo n. 12.15

(Ja Rosahan siis antoi pelkän nimikirjoituksen, ei omistuskirjoituksia saati piirroksia. Jos joskus saisin Rosalta henkilökohtaisen piirroksen, olisin siitä valmis maksamaan vaivanpalkkaa ihan kunnolla.)

Rosa nimmaroimassa 25.9.2010

Tässä vaiheessa on hieno hetki heittää suora lainaus, jonka eräs yliopiston professori minulle tokaisi, kun ilmoitin haluni tehdä väitöskirjani Don Rosan Aku Ankka -sarjakuvista.
"Eihän ketään kiinnosta joku Don Rosa."

Käsi ylös kuinka moni on eri mieltä?

Ropeconissakin mainostetusta TV-pätkästä: Yle Areenalta löytyy muuten vielä se kesällä tullut rahaa käsittelevä sarja, jonka kolmannessa osassa puhuttiin Rosasta ja Roope Ankan elämä ja teot -kirjasta. Se löytyy täältä.
En ole itsekään vielä katsonut sitä, pitää varmaan tehdä se nyt viikonloppuna.

Tämä viikko on mennyt "The Once and Future Duck" -tarinaan liittyvää artikkelia väsätessä. Lähetin eilen ensimmäisen version eteenpäin ja odotan palautetta ensi viikolla. Ilmoittelen sitten, kun tiedän, milloin se julkaistaan.

EDIT: Ankkalinnakkeen blogi kertoi juuri samaa: Rosa siis on tulossa Suomeen ja Rosa-dokumenttiakin pääsee katsomaan Riihimäellä - sinne siis, jos hieno kokemus kiinnostaa!

Sukellus sosiaalisen median mustaan aukkoon

Blogin perustaminen on jo pitkään ollut harkinnan alla.
Ihan jo pelkästään siitä syystä, että olen suurimman osan elämästäni pitänyt jonkinlaista päiväkirjaa. Kuitenkin sosiaalisen median mustan aukon edessä on ollut iso kynnys, jota en ole vielä halunnut ylittää.
En ole ikinä ollut ensimmäisten joukossa tarttumassa uusiin keksintöihin, varsinkaan sosiaaliseen mediaan liittyen. MySpace oli jotain ihan hirvittävää. En ole ikinä tajunnut Twitteriä ja Facebook lähinnä lisäsi valtavaa repulsiota kaikkiin yhteisöpalveluihin.
Vaikka kuulunkin joihinkin netin laajoista yhteisöistä (mm. Last.Fm) ja erääseen kansainväliseen fantasia- ja science fiction -forumiin (jossa olen pitänyt päiväkirjaa englanniksi jo vuodesta 2004), en ole kokenut tarpeelliseksi liittyä Naamakirjaan. Suurin syy tähän on maailman huonoin perustelu: kaikki on jo siellä.
Miksi minun pitäisi tehdä jotain vain siksi, että kaikki muutkin tekevät niin? Tämä on seikka, jota en ole koskaan ymmärtänyt.
Siksi ne kaikki kutsut, joita vanhat ystäväni, sukulaiseni ja perheenjäseneni minulle lähettivät tuonne Naamakirjan valtavaan yhteisömaailmaan, lensivät suoraan sähköpostin roskakoriin ja sieltä bittitaivaaseen.
En välitä, vaikka Facebookin uumenissa postailisi itse Johnny Depp, joka vain odottaisi kommenttejani. Se paikka on vihoviimeinen rotankolo, jonne menen vasta sitten, kun kaikki toivo on heitetty.
Tai että työni ja urani minut sinne pakottavat.

Ymmärrän Facebookin hyvät puolet. Sen avulla pystyy pitämään yhteyttä kaukana asuviin ystäviin ja sukulaisiin ja näkemään heti, mitä heille kuuluu. Ongelmana on kuitenkin se, että kaikki eivät osaa käyttää niitä suodattimia eivätkä tajua kirjoittaessaan, että mitä nettiin joskus lähettää, sitä ei välttämättä ikinä saa pois.
Parhaimmista (=pahimmista) tulee sitten niitä Internet-meemejä ja vitsejä feissarimokiin. Kyllähän nekin tuovat lisänsä tämän hetkiseen urbaaniin kulttuuriin, mutta itse en ehkä haluaisi tulla tunnetuksi sinä tyyppinä, jonka netti ei toiminut, mutta facebookiinhan tietysti pääsi.
Netti netti netti.

Siksi tämäkin blogi on oma riskinsä. Se, että kirjoittaa julkista blogia omalla nimellään on aina riski. Siinä antautuu osaksi sosiaalista mediaa ja heittäytyy niiden kommenttien ryöpytettäviksi, joita saa - tai joita ei saa.
Olen kuitenkin seurannut jo jonkin aikaa muutamia sarjakuvablogeja ja ihaillut sitä, miten nämä nuoret taiteilijat heittävät itsensä alttiiksi. Osa heistä on jo julkaissut materiaalia valtakunnallisella tasolla ja no, Milla Paloniemen tietävät kaikki. Millan blogi on yksi lemppareistani ja se, jonka päivityksiä odotan suurimmalla innolla.

Tässä nyt olen sitten itse. Sarjakuvafani ja -tutkija, joka tasapainottelee akateemisen ja populaarin välimaastossa. Vaikka tulenkin kirjoittamaan pääosin tutkimuksestani Ankka-universumissa ja kirjallisista harrasteistani, tänne saattaa eksyä jotain muutakin. Viittauksia elokuviin tai kommentteja arjen hankaluuksista. Lukuvinkkejä, huomioita tai something completely different...

Tervetuloa.