Tutkimusrintaman (toivottavasti) tulevat tuulet

Syyskuu on ohi, hurraa lokakuu!

Kuten edellisen merkinnän alussa totesin, syyskuu on yksi kiireisimmistä kuukausista akateemisessa maailmassa. Ei pelkästään Koneen säätiön rahoitushaut vaan myös Suomen Akatemian haut ovat silloin ja hirvittävän suuri osa ajasta menee hakemusten tekoon. Pitää miettiä budjetti ja käyttää se laitoksen rahoitusvastaavilla. Pitää kirjata aikataulu ja pohtia yhteistyötahot. Pitää kirjoittaa pirskatin hyvä tutkimussuunnitelma ja a) pohtia Koneelle, miksi tämä on rohkea avaus, ja b) sopertaa jotain fiksun kuuloista Akatemian aineistonhallintasuunnitelmaan.

Koska Näkymättömät-hanke vetelee viimeistä vuottaan, olen joutunut palaamaan takaisin tähän ihanaan apuraharumbaan, josta tutkimus valitettavasti on riippuvainen. Tällä hetkellä minulla on vetämässä neljä hakemusta: henkilökohtaiset apurahat Kordelinille ja Koneelle, Nörttikulttuuri-hankerahoitus Koneelle ja tutkijatohtorin pesti Akatemialle. Tämä oli ensimmäinen Akatemia-hakemukseni ja minun piti ottaa se iisisti.

No, eihän siitä mitään tullut, kun piti ruveta säätämään ja innostumaan projektista.

Loppujen lopuksi sekin rumba on koettu ja voi hyvillä mielin kokeilla onneaan uudestaan ensi vuonna. Akatemialla liikkuvat tunnetusti ne isoimmat rahat, mutta myös myöntöprosentti on pieni. Tällä hetkellä pidän peukkuja Koneen suuntaan ja toivon, että sieltä innostuttaisiin vertailevasta Ankka-tutkimuksestani Suomen ja Italian välillä. (Kone halusi muuten hakemuksessaan hakijan sosiaalisen median kanavalinkit, joten pitää yrittää aktivoitua taas blogin suhteen.)

Parastahan tässä on se, että sain Akatemian hakemusta varten kutsun Bolognan yliopistoon tutkijavaihtoon, mikäli rahoitus järjestyy. Siellä ollaan kasaamassa populaaritaiteen ja -kulttuurin keskusta, jonka vastuuprofessori tuntee paikallista Disney-väkeä. Totesivat, että se olisi minulle kieltämättä oikea paikka.

Olisihan se mukavaa palloilla maailman vanhimmassa yliopistossa mm. Danten, Petrarcan ja Kopernikuksen jalanjäljissä. Mutta ensin pitäisi vain saada napattua se rahoitus kolmen vuoden projektiini. Haaveenani on siis vertailla Aku Ankan kulttuurista merkitystä Suomessa ja Italiassa sekä hahmon että lehden kautta.

Viimeistelin tänään Intellectin Fandom-sarjaan (toivottavasti!) menevän artikkelini, jonka deadline oli eilen. Toivottavasti siitä ei tule hirvittävästi satikutia, vaikka palautinkin tekstin hieman myöhässä. Artikkelini avasi keväällä tekemäni Aku Ankka -kyselyn tuloksia ja suomalaisten suhdetta Aku Ankkaan. Valitettavasti sanamäärä oli naurettavan pieni, maksimissaan 3500 sanaa, joten paljon jäi sanomatta. Kirjasin tutkimussuunnitelmaani, että aion myöhemmin kirjoittaa aiheesta laajemman, suomenkielisen artikkelin osana post doc -tutkimustani.

Tyrkkäsin myös yhden yhteisartikkelivedoksen menemään Äidinkielen opettajain liiton vuosikirjaan ja seuraava deadline olisi lokakuun lopussa. Sarjainfon vuoden viimeinen (?) numero käsittelee lasten sarjakuvia ja lupauduin kirjoittamaan sinne ajatuksiani Ankoista. Katson, josko saisin kyselyn tuloksista jotain kiinnostavaa kirjattua ylös. Seuraavassa numerossahan pitäisikin tulla minun ja Viivin yhteisartikkeli sarjakuvabloggaamisesta.

Studio italiano all'università.

Panostan tällä hetkellä myös aika vahvasti tulevaisuuteen, sillä aloitin opettajan pedagogiset opinnot JAMKissa, jossa ajattelin hankkiutua eroon huijarisyndroomastani.

Lisäksi sain oikeuden italian kielen perusopintoihin tulevaa tutkimusta ajatellen, joten käyn tässä töiden ja kaiken muun ohessa italian kielen kursseja. Che bello! Pääsen sitten, kun sitä rahoitusta tulee, lukemaan Topolinoa italiaksi.

Syksyn ainut konferenssimatka onkin jo syyslomalla, eli meillä viikolla 42 (koska elämän tarkoitus on syysloma), jolloin suuntaamme kollegani Karoliinan kanssa Tampereelle Narrative & Wellbeing -konferenssiin puhumaan mielenterveyttä käsittelevistä sarjakuvista. 

Tässä ehkä kaikki olennaisimmat viime aikojen kuulumiset näin pähkinänkuoressa. 

PS. Muistathan seurata Don Rosan Facebook-sivuja. Hän on tulossa taas loppuvuodesta Suomeen ja hänen somevastaavansa Jano päivittää päivämäärät Faceen heti, kun ne varmistuvat.

PPS. Otin sarjishaasteen vastaan ja twiittaan tässä kuussa joka päivä eri teemoista ja aiheista käsin lukemistani sarjakuvista. Twiittejä voi seurata myös tuosta sivupalkista.

Millainen on hyvä apurahahakemus?

Tutkijan, olipa sitten väitöskirjantekijä, post doc -tutkija tai professori, arjesta menee aivan liian suuri osuus erilaisten apurahojen hakemiseen. Rahoitus on oleellista, jotta tutkimusta voisi tehdä täysipainotteisesti muusta työstä vapaana. 

Olen ollut nyt siitä onnellisessa asemassa, ettei minun ole tarvinnut hetkeen miettiä henkilökohtaisen apurahan hakemista. Osa-aikaisuus Näkymättömät-hankkeessa ja opetus sanataidekoulussa ovat pitäneet taloudellisen tilanteen kurissa. Kaipuu tutkimuksen pariin on kuitenkin kova ja kun hankkeemme päättyy ensi vuoden toukokuussa, on jo viimeistään syksyllä korkea aika kaivella ne tutkimusideat naftaliinista ja päivittää oma CV.

Osallistuinkin juuri siksi viime kuun lopussa laitoksemme tutkijayhdistyksen iltapäivään, jossa "tuunasimme" tutkimussuunnitelmiamme. Parin tunnin sessiota alusti tiedekuntamme varadekaani Laura Stark, joka antoi konkreettisia neuvoja hyvän apurahahakemuksen kirjoittamiseen. Professori Stark on itse ollut mm. Koneen säätiöllä asiantuntijana määrittelemässä niitä rahoituksen saajia, joten hän tiesi, mistä puhui.

Koska tutkijoilla ei koskaan ole liikaa rahaa ja hyvä tutkimus ansaitsee tulla rahoitetuksi, jaan tässä alla Starkin vinkit. Tajusin tehneeni aiemmin niin monta asiaa väärin.

1) APURAHAHAKEMUS ON MYYNTIPUHE.

Kun kirjoitat hakemukseen tutkimussuunnitelmaa, se on hanketarjous, jossa lupaat toteuttaa projektisi 3-4 vuodessa. Se ei ole sama suunnitelma, jota esittelet kollegoillesi ja proffallesi seminaarissa. Säätiöitä kiinnostavat tulokset, eivät se, mitä tutkit. Aiheellasi ei siis ole väliä. Jos jostain on karsittava, niin niistä "kiehtovista" taustatiedoista.

On myös hyvä aloittaa jollain dramaattisella lauseella tai kiinnostavalla yksityiskohdalla. Älä aloita "Tässä väitöskirjassani aion tutkia..." Niin aloittavat ne sadat muutkin.

2) KIRJAA YLÖS TOIMINTASUUNNITELMA.

Tämä ei ole sama asia kuin aikataulu. Etene askel askeleelta ja kerro, mitä teet, miten ja missä vaiheessa. Tämä kertoo säätiölle siitä, onko tutkimus realistinen: valmistuuko se koskaan ja annetuissa aikarajoissa. Muista myös se, että kaikkia suunnitelmaan kirjoitettuja asioita ei tarvitse toteuttaa. Kyseessä on nimenomaan suunnitelma.

Älä kirjoita: "minua kiinnostaisi myös tutkia X:ää ja ehkä Y:tä tästä näkökulmasta..." Se menee haahuiluksi. Keskity olennaisiin seikkoihin: vähempi on parempi.

3) PERUSTELE.

Miksi tutkimuksesi on tärkeää a) yhteiskunnalle ja b) omalle tutkimusalallesi. Joskus pelkkä b voi riittää.

4) OLE SELKEÄ.

Hakemuksen on oltava yleisymmärrettävä. Se henkilö, joka suunnitelmaasi arvioi, ei välttämättä ole omalta alaltasi eikä tiedä yhtään mitään tutkimuksen kohteestasi. Väännä rautalangasta, ole konkreettinen. Lue teksti mummollesi tai ystävällesi, joka ei ole käynyt yliopistoa. Jos he saavat pointistasi kiinni, olet oikeilla jäljillä. Liiallinen jargonin viljely voi myös jättää sellaisen kuvan, ettet itsekään ole vielä sisäistänyt aihettasi, vaan yrität päteä hienoilla sanoilla.

5) RAJAUS JA TIIVISTYS OVAT HYVEITÄ.

Valitse tutkimuskohteestasi se olennainen. Tiivistä tutkimuksesi maksimissaan kolmeksi tutkimuskysymykseksi. Erottele ne konkreettisesti muusta tekstistä kysymysmerkeillä. Millä perusteella olet rajannut aineistosi?

6) LIITÄ TUTKIMUKSESI AIEMPAAN KENTTÄÄN.

Avaa arvioijalle, miten tutkimuksesi osallistuu alasi tieteelliseen keskusteluun. Tuoko se siihen jotain uutta? Syventääkö se jotain vanhaa?

7) MIKÄ ON METODISI?

Miten merkitykset ja tulkinnat saadaan tutkimuksessasi esille? Kirjoita auki käyttämäsi menetelmä. Se voi olla se diskurssianalyysi tai kirjallisuudentutkijoiden rakastama lähiluku, mutta näistä huolimatta kerro, miten sinä käytät sitä tutkimuksessasi. Menetelmälläsi ei välttämättä ole vielä edes nimeä, joten kerro säätiölle, miten etenet, jotta saat aineistosi analysoitua.

Periaatteessa nämä kaikki mahtuvat kolmelle sivulle. Professori Stark sijoittaisi ensimmäiseksi perustelut: tutkimuksen ja sen merkityksen, tutkimuskysymykset sekä menetelmät. Mutta kannattaa aina noudattaa säätiön antamia ohjeita siitä, mitä suunnitelman tulisi sisältää.

PS. Kuva ois kiva. Jos sinulla on kuva / kaavio, joka selkeyttää tutkimustasi, sen liittäminen suunnitelmaan ei ole huono ajatus.

PPS. Muista kielenhuolto! Jos kirjoitat englanniksi, olisi hyvä, jos natiivi tarkastaisi kieliasusi. Eikä varmaan olisi pahitteeksi katsastaa läpi äidinkielelläkin kirjoitettu suunnitelma...

Sataakohan näillä ohjeilla muutakin kuin pennejä ensi vuodelle?
Aina sopii toivoa. © Disney

Tutkijablogihaaste, osa 2: Kolme asiaa, joita inhoat työssäsi. Avaudu.

© Disney (Rosa, "Gyro's First Invention", s.1)

Koska ei ole tutkimuksen osalta mitään sen kummempaa sanottavaa, jatketaan tutkijablogihaasteen parissa. Seuraa avautumista tutkijanuran ikävimmistä asioista. TOP3, jotka kaikki itse asiassa liittyvät toisiinsa eli kulkevat nätisti käsi kädessä. Järjestyksessä mennään, eli rasittavin asia edellä.

1) Kerjuukirjeet eli apurahojen hakeminen

Miten paljon aikaa siihen tutkimukseen jäisikään, jos ei koko ajan tarvitsisi kirjoittaa niitä samperin apurahahakemuksia? Kun pitää pitää itsensä ajan tasalla siitä, mitä hakuja on käynnissä milloinkin ja mikä säätiö myöntää millekin alalle rahaa. Sitten niistä jokainen haluaa eri mittaisen tutkimussuunnitelman, joten tutkimussuunnitelmakansiossa on kymmenen eri mittaista ja eri rakenteeseen kirjoitettua tutkimussuunnitelmaa, joita pitäisi muistaa päivittää heti, kun jotain uutta ja uranuurtavaa tulee mieleen.

Sitten täytät viimeisenä iltana paniikissa sitä hakemusta netissä ja yrität miettiä, miten ihmeessä perustelet Disney-sarjakuvien postmodernismin tutkimisen kannattavana juuri tälle säätiölle. Parhaassa tapauksessa huomaat, että tämä p****le haluaakin vielä postitse toimitetut kopiot hakemuksesta ja kaikista liitteistä. Olikohan tulostimessa sitä mustetta?

Pohdit, ketä laitat suosittelijoiksi ja onko heillä aikaa antaa lausuntoa. Säädät liitteitä, jotka jokainen säätiö haluaa eri nimillä tallennettuina. Yrität samalla tiivistää CV:täsi kolmeen sivuun. Lasket budjettia post doc -uralle ja mietit, miten ison summan ilkeät laittaa "tutkimuskirjallisuuteen". Kiroilet, kun lasket Melan sivuilta tutkijan eläkevakuutusmaksujen naurettavaa summaa, jotta saat sen sijoitettua vuoden budjettiisi.

Kirjoitat vielä uudestaan tutkimussuunnitelmasi aloituskappaleen, koska hakemusten arvioijat tuskin koskaan lukevat kaikkia hakemuksia kannesta kanteen, vaan heidän huomionsa on napattava heti selkeällä ja tiiviillä aloituksella. Poistat jo liittämäsi tutkimussuunnitelma-tiedoston ja lisäät sen muokattuna uudestaan.

Lopulta painat "lähetä hakemus" -nappulaa ja pohdit, ettei täältäkään mitään rahaa kuitenkaan tule, kun se on niin tuurista kiinni ja joltain Akatemialta ei kannata edes haaveilla, vaan pitäisi olla iso porukka ja hieno hanke ja vaikka mitä ja jo pelkkä "apurahahakemus" nimelläänkin nauraa tutkijalle keskellä olevalla huvittuneella haha-tavulla...

2) Epävarma (rahaton) projektielämä

Olen kuullut villejä huhuja siitä, että jossain Aalto-yliopistossa post doc -tutkija saattaisi saada oikeasti suht isoa palkkaakin, jos sattuu olemaan työsuhteessa. En ole tavannut sellaista harvinaisuutta vielä luonnossa. Meiltäkin tosin löytyy työsuhteessa olevia tutkijoita; olen tavannut sellaisia  väitöskirjantekijöitä ja post doc -tutkijoita, mutta ne ovat harvinaisia ja lähestulkoon uhanalaisia. Ja nyt kun katsoo ja kuuntelee kauhulla tätä uuden hallituksen nerokasta ohjelmaa koulutuksen ja tutkimuksen kustannusten leikkaamisen osalta, voi vain todeta, että erityisesti tällaiset pienten laitosten ja oppiaineiden tutkijat kulkevat kohti sukupuuttoa.

Yliopistotutkijan arki on epävarmaa ja projektiluontoista. Rahoitusta saa (yleensä) kerrallaan vuodeksi ja sitä on sen jälkeen haettava taas lisää. Jos on onnekas, ympärillään pätevä työryhmä ja esimerkiksi tunnettu professori, on mahdollista tunkea itsensä mukaan johonkin laajaan hankkeeseen, joka saattaa kestää useammankin vuoden. Jos tällainen tulee vastaan, siihen on tartuttava kiinni kynsin ja hampain, vaikka se ei olisikaan juuri se oma juttu. Koska parinkin vuoden projektilla köyhä tutkija ei enää olekaan aivan täysin köyhä ja hetken pääsee tekemään sitä niin ihanaa tutkimusta selvillä kuukausituloilla.

Mutta sekin ilo on hetkittäistä. Vuodenkin rahoituksen saatuaan voi nauttia elämästä vain sen puolisen vuotta. Viimeinen puoli vuotta menee siihen, että etsit tutkimuksellesi paniikissa jatkorahoitusta ja kierre alkaa alusta. Kuluja pitää laskea koko ajan, milloinkaan ei tiedä seuraavan vuoden tulotasoa, sillä ei voi olla varma siitä, mistä sitä rahaa tulee ja miten paljon.

3) "Eihän tuo nyt mitään oikeaa työtä ole." 

Vaikka ainut hiki, joka tutkijan työssä yleensä nousee, on tuskanhiki, se ei tee siitä yhtään "vähemmän" työtä kuin mikä tahansa muu ammatinharjoittaminen. Tästä asiasta kirjoitettiinkin muun muassa viime vuoden puolella Hesarissa ja jaoin sitä somessa ilomielin. Yliopistoelämä voi olla asiaan perehtymättömälle outo ja jopa elitistinen ympäristö. Filosofian tohtorin oppiarvo ei puolestaan välttämättä kerro mahdolliselle työnantajalle suoraan todellisen osaamisen sisällöistä. Mutta tutkimus - oli se sitten väitöskirjan työstämistä tai väitöskirjan jälkeistä tutkimusta - on oikeaa työtä. 

Tutkimuksen teko ei tapahdu klo 8-16 välillä. Sitä ei voi jättää töihin ja tulla kotiin lepäilemään, sillä tutkimus kulkee aina mukana ja vaatii tietynlaisen mentaliteetin. Tutkimusta voi tehdä etänä kotoa tai mennä yliopistolle. Siihen kuuluu tiedonhankintaa, lukemista, kirjoittamista, luetun ymmärtämistä ja analysointia, tulkintojen ja päätelmien tekemistä. Tutkijan pitää osata kirjoittaa eri mittaisia tieteellisiä tekstejä: esseitä, arvosteluja, artikkeleja ja monografioita. Pitää osata vertailla ja harjoittaa lähdekritiikkiä. Tutkimusta tehdessä tarvitaan suullisia taitoja esimerkiksi konferenssi- ja seminaariesitelmien pitämistä ajatellen, sosiaalisia taitoja verkostoitumiseen muiden tutkijoiden kanssa ja oman tutkimuksensa mainostamista mahdollisia yhteistyökuvioita varten. Tutkijat yleensä myös opettavat, organisoivat tapahtumia ja seminaareja, toimivat töiden ohjaajina, oikolukijoina, toimittavat julkaisuja ja koordinoivat projekteja. Tutkijat tekevät budjettilaskelmia, aikataulu- ja matkustussuunnitelmia ja tarvitsevat kykyä sietää epävarmuutta, stressiä ja painetta. 

Jotain tästäkin listasta taatusti unohtui, mutta lähdetään näillä liikkeille. Nämä kaikki kuuluvat tutkijan CV:hen ammattiosaamisen alle.

Jos jotain inhoan, niin sitä, että joku sanoo minulle, etten muka tee oikeaa työtä.

Populaarikulttuuria tutkimassa

Populaarikulttuurin tutkimuksen tohtoriohjelma (PPCS) avattiin virallisesti viime perjantaina 17.2. Turun yliopistossa. Lähes me kaikki onnelliset, jotka olimme päässeet mukaan ohjelmaan, olimme paikalla, kun ohjelman vastuuhenkilö, professori Hannu Salmi, avasi tilaisuuden.
Siinä vaiheessa, kun hän kertoi, että ohjelmasta oli haaveiltu jo 90-luvun alkupuolella, tuli sellainen olo, että aivan sama, vaikkei rahoitusta tullutkaan - jo se, että minulla on etuoikeus osallistua tähän ohjelmaan, on niin valtava mahdollisuus, ettei paremmasta väliä.
Salmen puheen jälkeen populaarikulttuurin tutkimisesta puhui dosentti Kari Kallioniemi, jonka olin tavannut jo ensimmäisen kerran viime kesän PCA-kesäkoulussa. (Seuraava kesäkoulu on muuten kesäkuun alussa - jälleen Seilillä. Oi, kun kiinnostaisi.) Muun muassa Disney mainittiin kohteena, jonka tutkimista ei aiemmin katsottu oikein hyvällä akateemisissa piireissä.
Paneelillinen ohjelman johtokuntaa keskusteli myös omasta suhteestaan populaarikulttuuriin ja sen tutkimiseen. Täytyy sanoa, että varmasti tulee saamaan hyvää ohjausta myös sieltä suunnasta.

Meitä tohtoriopiskelijoita oli paikalla 15, ainakin yksi puuttui tietojeni mukaan, eli lähes koko ohjelmallinen aiheestaan innostuneita tutkijoita oli esittelemässä tutkimussuunnitelmaansa. Porukkaa oli siis niistä tietyistä valikoiduista oppiaineista Turun, Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistoista (meitä oli kaksi) sekä Åbo Akademista.
Kun aihepiirit liikkuivat katutaiteen, pelitutkimuksen, tatuointien, urheilumusiikin, girl powerin, deitti-ilmoitusten, Monty Pythonin ja tietenkin sarjakuvien välillä, ei voi muuta sanoa kuin että seminaari oli monipuolinen, mielenkiintoinen ja ihmiset olivat niin innostuneita omista aiheistaan. Ja pakkohan sitä on olla, jos meinaa väitöskirjaa työstää.

Perjantai-ilta tuntui melko pitkältä, kun kunnon ruokaa ei ollut varattu (tästä ainut miinus) ja saavuimme baariin, josta sai myös ruokaa, joskus kahdeksan aikaan illalla. Siinä vaiheessa oli melko nälkäinen ja väsynyt, joten seurustelu jäi hieman vähäiseksi. Edellisillan keikka tuntui kropassa, mutta en valita, koska se oli sen arvoinen.
Onneksi myös pari muuta kollegaani kannatta aikaista nukkumaanmenoa, joten lähdimme yhtä aikaa majapaikkaamme.

Oma esitykseni oli lauantaiaamuna. Puhuin ensimmäistä kertaa tutkimussuunnitelmastani englanniksi - koko seminaari oli luonnollisesti englanniksi - mikä oli hieman jännittävää. Varsinkin tutkimussuunnitelman kääntäminen. Koska aikataulu oli tiukka, keskityin lähinnä oman Ankkalinna-teoriani esittelyyn. Sainkin sitten hyviä vinkkejä teoriapuolelle luettavaksi ja kannustavia kommentteja.

Seuraava virallinen seminaari on näillä näkymin syyskuun alussa, mutta sitä ennen toivomus oli, että osallistuisimme mahdollisuuksien mukaan PCA:n kesäkouluun. Porukka oli aivan mahtavaa ja juttu lensi puolin ja toisin kaikesta tutkimukseen liittyvästi ja vähän sen ohikin. Toivottavasti seuraava tapaaminen on pian. Ehkä silloin en olisi niin väsynyt.

Iso kiitos Kimille kaikesta organisoinnista!

Postilaatikossa Rosahtelee jälleen

Vaikka postilaatikkomme lukko päätti jumiutua niin, että kaikki mainosposti, lehdet ja mahdolliset laskut ovat saavuttamattomissa, se ei kuitenkaan estänyt minua ahtamasta kättäni luukun raosta sisään ja sieppaamasta uusinta pakettiani suoraan Tanskasta.
Tanskalainen ankisti ja uusi tuttavuuteni Anders postitti minulle juuri uuden uutukaisen Don Rosa -dokumentin Life and Times of Don Rosa. 75 minuutin mittainen dokumentti on tanskalaista tekoa, mutta englanniksi puhuttu. En ole vielä ehtinyt elokuvaa katsoa, mutta toivon, että se toisi Rosasta henkilönä esille jotain uutta sen lisäksi, että saisin siitä myös lähdemateriaalia väikkäriini. DVD on myös siitä tärkeä, etten ole varma, julkaistaanko sitä ikinä muualla kuin Tanskassa. Joten iso kiitos, Anders!

Anders postitti minulle myös kaksi viimeisintä tanskalaisten Donaldistien fanzinea, Rappettia. Ne ovat luonnollisesti tanskaksi, jota en ole opiskellut ikinä pätkääkään, mutta pienellä tavaamisella tekstiä alkaa ymmärtää jo pelkän ruotsinkin pohjalta.
Nämä lehdet siksi, koska Anders pyysi minua kirjoittamaan heidän julkaisuunsa (englanniksi, jonka he sitten kääntävät tanskaksi), ja halusin vilkaista, minkälaista materiaalia he tuottavat. Ja koska vain jäsenet voivat saada kyseistä lehteä, päädyinkin sitten liittymään tanskalaisten Donaldistien joukkoon. (Postituslistassa oli tietenkin herra Rosa itsekin ja kolme suomalaista, joista yksi oli Aku Ankan päätoimittaja Jukka Heiskanen.)

Tässä vaiheessa olisi varmaan syytä myös liittyä Suomen Ankisteihin.

Ensi kuukausi tulee olemaan kiireinen. Heinäkuun puolessavälissä esitän paperini FINFARin tutkijapäivillä Turussa Finnconin yhteydessä ja tänään tuli varmistus, että puhun myös itse conissa. Näin ollen minulla on ensi kuussa kolme varmistunutta esitystä, kun Ropecon lasketaan mukaan. Näihin aiheisiin palaan vielä myöhemmin ja mainostan tapahtumia täällä häpeilemättä.

Minulla oli myös tapaaminen professorini ja ohjaajani kanssa päivitetystä tutkimussuunnitelmastani ja tutkimukseni tilasta. Vieläkin suunnitelma kaipaa viilausta, mutta se on varmaan valmis vasta sitten kun väikkärikin. Tutkimuskysymykseni olivat kuitenkin nyt selkeitä ja hyvin esillä.

(Kiitoksia tästä Rappio! -seminaarin piinaaville kyselijöille!)

Elättelen edelleen epätoivoisia haaveita apurahasta, joka pelastaisi väsymyksessä rämpivän elämäni. Jotenkin tuntuu siltä, että tällä hetkellä pienikin ylimääräinen raha ratkaisisi kaikki ongelmat, mikä on aivan sietämätöntä.
Kun haaveissa siintää omakotitalo ja maksettu opintolaina, ei sivutoimisella työllä pitkälle pötkitä, kun viime tilikauteen tuli kaksi ja puoli päivää töitä.

Muistan, kun minulle sanottiin kirjallisuuden laitokselta, että varsinkin aloittelevan tutkijan elämä on kovaa ja rahaa ei vain ole. Viime vuonna olin liian onnekas, kun sain puolen vuoden apurahan. Nyt se rahattomuus tuntuu kahta kauheammalta, vaikka täytyy myöntää, että ilman sitä apurahaa en olisi näinkään pitkällä.
Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Asioilla on taipumus järjestyä.
Niin minä ainakin yritän uskoa.

Ilmestys - Kirja - NYT!

Nyt se tuli.
Ilmestys nimittäin.
Olin juuri päässyt pari viikkoa sitten kirjoittamasta tutkijaporukan vertaistukiblogiin siitä, että jonkinlaisen murroksen partaalla tässä seistään. Että jossain tuolla tajunnan reunalla kurkkii se vihoviimeinen neronleimaus, jonka tutkimukseni vaatii.
Ja nyt se sitten tuli, tai tarkalleen ottaen se tuli eilen ja se vaati Linda Hutcheonin kirjan Politics of Postmodernism saavuttaakseen ilmestyksen statuksen. Kiitos tästä kuuluu kotimaisen kirjallisuuden määräaikaiselle professorille, joka vinkkasi teoksen minulle perjantain seminaarissa.
(Kiitos ja kumarrus.)
Hämmennyin niin pahasti, että ahmin neljännesosan koko opuksesta ja vielä teki mieli lisää.
Nyt olen lukenut päälle puolet, enkä saa millään tarpeeksi.

Kyse oli siis postmodernismista ja sen suhteuttamisesta Rosan sarjakuviin ja koko tutkimukseeni. Postmodernismi on se avain, jota tarvitsin mimesiksen tueksi. Nyt mimesis ei muodostakaan enää sitä kolikon kääntöpuolta, vaan sen tilalle hivuttautuu postmodernismin käsitys historiallisen ja fiktiivisen kirjoittamisen sekoittamisesta. Ja toisella puolella seisoo fantasia.
Halleluja ja aamen.

Pitää kirjoittaa koko tutkimussuunnitelma uusiksi, mutta sillä ei ole väliä. Tutkimuskysymykset ja -ongelmat eivät sinänsä ole muuttuneet, vaan se teoriapohja, johon nojaan. Nyt analyysini saa tukevan pilarin, johon voi ripustautua.
Nyt kun vielä tulisi se apuraha jostain, niin johan alkaisi Katja kirjoittamaan.