Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuomas Holopainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuomas Holopainen. Näytä kaikki tekstit

26.11.2017

The Scrooge Mystery -dokumentin viimeiset kuvaukset

Don Rosan, Aku ja Roope Ankan hahmojen ja faniuden merkityksistä kertovan The Scrooge Mystery -dokumentin viimeiset kuvaukset järjestettiin Hollolassa sunnuntaina 19.11. Ohjaaja Morgann Gicquel pyysi minua mukaan avustamaan kuvauksissa eli pääsin tekemään pikatulkkausta kuvausten aikana. Kaikkien fanien osuudet kuvattiin heidän äidinkielellään, joten käytännössä tulkin tehtäviin kuului tehdä pikatiivistys siitä, mitä oli sanottu, jotta Morgann tietäisi, että kaikki olennaiset asiat tuli mainittua. Samalla vältyttiin juoksemasta edestakaisin ja kuvattava olevan fanin ei tarvinnut itse sanoa samoja asioita kahteen otteeseen eri kielillä. Minullakin piti olla tulkki paikalla, mutta emme saaneet järjestettyä ketään siihen hätään.

Studio Petrax
Ajelin sitten sunnuntaiaamun pimeydessä Hollolaan Petrax-studioille. Studio on yksi Suomen arvostetuimmista äänitysstudioista, jossa ovat työskennelleet muun muassa sellaiset nimet kuin Apulanta, CMX, Him, Ismo Alanko, Kotiteollisuus, Nightwish ja Von Hertzen Brothers. Tässä samassa studiossa äänitettiin myös Tuomas Holopaisen sooloalbumi The Life and Times of Scrooge ja kuvattiin albumin musiikkivideo A Lifetime of Adventure. Kyseessä on siis studio, jossa on Don Rosa piirsi videon taiteen ja kuuli albumin kokonaisuudessaan ensimmäisen kerran.

Joko arvaatte, ketä siellä kuvattiin?
Tuomas Holopaista tietenkin.

Haastattelukysymysten läpikäyntiä sisätiloissa
Olin aika etuoikeutettu, että pääsin mukaan avustamaan. Olen fanittanut Nightwishiä varmaan jostain 15-vuotiaasta saakka ja arvostanut Holopaisen säveltäjäntaitoja, jotka tietenkin pääsivät esille myös Roope Ankan elämä ja teot -sarjakuvaromaanin soundtrackissä. Olin tavannut Tuomaksen aiemmin muutama vuosi sitten Helsingin kirjamessuilla, jolloin hän lahjoitti albuminsa kultalevyn Don Rosalle. 

Kuvaukset kestivät aamukymmenestä noin puoli yhteen. Aluksi kuvausten punainen lanka käytiin läpi englanninkielisessä haastattelussa sisätiloissa ja sitten kamerat viriteltiin pihalle. Lunta ei tietenkään ollut, mutta parin tunnin seisoskelu pihalla pienessä tihkusateessa onnistui palelluttamaan meidät kaikki - varsinkin ranskalaisen kuvausryhmän. 

Morgann ohjeistaa Tuomasta, Franklin testaa välineitä.
Tuomaksen osuus kattoi hänen taustansa muusikkona, haaveensa meribiologin ammatista ja suhteen Disney-sarjakuviin, erityisesti Rosan tarinoihin Roopen nuoruudesta, joista "The Last Sled to Dawson" on ollut Tuomakselle merkittävin. The Life and Times of Scrooge tietenkin käsiteltiin faniuden loppuhuipentumana.

Viimeisten ottojen aikana paleltaa ja naurattaa.
Studion puitteet olivat hulppeat ja omistajat olivat varanneet meille kunnolla evästä suomalaisista lakuista kotitekoisiin lihapiirakoihin kasvisversioineen. Ehdin myös jutella Tuomaksen kanssa Aku Ankasta, Donista, sarjakuvista ja Disneystä yleensä ja lahjoittaa hänelle väitöskirjani printattuna kansiossa (koska virallista kirjaversiota siitä en vieläkään ole teettänyt - katsotaan, milloin se tapahtuu). Lisäksi sain häneltä omistuksen The Life and Times of Scrooge -LP-levyyni.


The Scrooge Mysteryn ensimmäinen osa esitettiin perjantaina 17.11. Kööpenhaminassa, jossa sen näki myös itse Don Rosa. Nyt materiaali on kasassa ja viimeisten osien editointi edessä. Kuvausryhmälle on luvassa näytös Pariisissa juuri joulun alla, joten dokumentti valmistunee siihen mennessä. Sen levittäminen on vielä kuitenkin avoinna. Suomessa neuvotteluja on käyty Ylen kanssa, mutta tähtäimessä on myös Netflix. 

Jos siis haluat nähdä dokumentin, kannattaa lähettää terveisiä niin Ylelle kuin Netflixillekin. Twitterissä ainakin on trendannut hashtag #WhatTheDuckNetflix, jolla yritetään saada dokumenttia suoratoistopalveluun. Suomessa on sen verran ankisteja ja muita faneja, että tämän dokumentin saaminen kaikkien nähtäväksi olisi kulttuuriteko.

9.8.2016

Äänestä The Scrooge Mystery -dokumenttia 9.-18.8.!

Kuva tapahtuman Facebook-sivuilta.
Kuten moni Don Rosa -fani jo tietää, ranskalainen Morgan Gicquel kuvaa parhaillaan The Scrooge Mystery -nimistä dokumenttia Don Rosasta fanina, joka on inspiroinut muita faneja tuottamaan Disneyn - tai pikemminkin Carl Barksin - ankkamaailmaan liittyviä tuotoksia. Paraatiesimerkkinä tästä on tietenkin Tuomas Holopaisen "soundtrack" The Life and Times of Scrooge.

Gicquelin tekeillä oleva dokumentti osallistuu parhaillaan elokuvantekijöiden Audience Awards -kilpailuun, jossa yleisö saa äänestää lemppariaan kerran päivässä 9.-18.8. välisenä aikana. Jotta elokuva toteutuisi toivotussa aikataulussa, tekijät toivovat mahdollisimman monen fanin äänestävän dokumenttia. Tarkempia tietoja ja äänestysohjeet tulevat tänne Audience Awardsin sivuille, kunhan äänestys myöhemmin tänään avautuu noin kuuden tunnin kuluttua tämän tekstin julkaisemisesta. Kannattaa siis merkata tuo sivu selaimen kirjanmerkkeihin.

The Scrooge Mysteryn Facebook-sivut päivittyvät ja kertovat tapahtumasta koko ajan lisää. Tänään on vielä julkaisubileet Pariisissa, Le Dernier Bar Avant La Fin du Monde -nörttikahvilassa, jossa olen itsekin jokunen vuosi sitten piipahtanut. Jos satut olemaan Pariisissa ja fanitat Rosaa, siellä kannattaa pyörähtää.

Äänestämisestä saa myös mahdollisuuden nähdä ennakkoon materiaalia tulevasta dokumentista.

Tietoa saa jakaa eteenpäin! Allekirjoittanuttakin pyydettiin välittämään tietoa suomalaisille faneille. Itse en tästä saa mitään ylimääräistä.

* * * * *

Kuten Ankkalinnakkeen blogi jo kertoikin, Rosahan saapuu jälleen Suomeen. Facebookin kiertuekalenterissa Suomen päiviä ei ole vielä merkitty, mutta jo viime vuonna oli alustavasti puhetta, että Rosa saapuu Helsingin kirjamessuille, jotka tänä vuonna järjestetään lokakuun 27.-30. päivänä. Signeerausaikataulut varmistunevat myöhemmin ja tiedotan niistä heti lisää, kun ne selviävät.

28.10.2014

Helsingin kirjamessut - viikonloppu Don Rosan avustajana

Kun Don Rosa kävi edellisen kerran Suomessa huhtikuussa promoamassa Tuomas Holopaisen The Life and Times of Scrooge -levyä, ehdimme tavata ainoastaan erittäin pikaisesti hotellin aulassa. Tämä taisi jäädä harmittamaan molempia, sillä sovimme hetimiten tapaamisen Helsingin kirjamessuille ja lupasin, ettei minulla sillä kertaa ole koulutusviikonloppua tai muita pakollisia menoja.

Ja kun Aku Ankan väellä ei ollut mitään sitä vastaan, tämä tutkija päätyi Don Rosan viralliseksi avustajaksi. Kyllä, minähän se siellä instagramiinkin päätyneissä kuvissa istun nimmarointitilaisuuksissa Donin vieressä ja avustan kieliongelmien yllättäessä ja sujuvoitan kirjapinojen etenemistä, jotta kaikki halukkaat saivat ainakin sen nimikirjoituksen.

Tapasimme Rosan kanssa ennen yleisöesiintymistä noin neljän jälkeen perjantaina, sillä Keskisuomalaisen toimittaja oli onnistunut saamaan meille yhteishaastattelun, jossa Rosa kommentoi uuden kokoelman, Ankkalegendat 1, Kielletyn laakson tarinat ja muita sarjakuvia -teoksen sarjakuvia ja mitkä Barksin tarinoista olivat hänelle merkittävimpiä. Puhuimme myös tutkimuksestani sekä faniudesta. Kunhan lehtijuttu ilmestyy Keskisuomalaisessa, skannaan sen tänne luettavaksi.  
Lavalla Don Rosa. Paikalla jokunen fani.
Rosa puhui perjantaina puoli kuudelta Aleksis Kivi -lavalla suhteestaan Carl Barksin sarjakuviin ja niiden merkityksestä hänen uransa kannalta. Mukana oli paljon faneille varsin tuttua asiaa ja huomautuksia suomalaisten faniuden poikkeuksellisuudesta. Juuri Saksan kiertueelta saapunut Rosa kertoi, miten häntä harmittaa, että siellä, missä hänellä on eniten faneja, hänellä on heille vähiten aikaa. Kun Saksassa hän ehti piirtää halukkaille, Suomessa jonot ovat niin valtavia, että fani voi olla tyytyväinen nimikirjoitukseen ja kädenpuristukseen, josta Rosa ei suostu luopumaan, vaikka kiire olisi millainen.
Haastattelijana Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä
Suurena chilin ystävänä ja kasvattajana tunnettu Rosa yllätti fanit heittämällä viimeiset mukanaan tuomat chilinsä nopeimmille halukkaille. Tätä edelsi painava varoituksen sana: suurin osa chileistä oli lajikkeiltaan maailman tulisimpia. Syömistä ei suositella...
Huima nimmariurakka alkoi vähän vajaa kuusi Sanoman Aku Ankka -osastolla. Jono oli melkoinen ja tahtia piti pitää yllä, jotta kaikki halukkaat saisivat nimikirjoituksen ja rohkeimmat myös kuvan yhdessä idolinsa kanssa. Omistuksia ei jaettu, mikä aiheutti pientä pettymystä, mutta tilanne ymmärrettiin kyllä. Rosa oli myös tarkka reiluudesta: sääntöjä ei muutettu kesken kaiken. Jos aikaisemmat olivat saaneet maksimissaan kolme nimikirjoitusta, niin saivat myös seuraavat. Olit sitten jonottanut kolme tuntia tai viisitoista minuuttia, sinua kohdeltiin samalla tavalla.
Ensimmäinen rupeama ohi perjantailta.
Illalliseksi kevyt sushi-buffet kalaa rakastavan Donin mieliksi.


Olin varautunut toimimaan nimmariavustajana vain Helsingin kirjamessuilla, mutta Don pyysi minua mukaan myös Tampereelle. On kuulemma mukavampi olla sen valtavan fanijoukon edessä, kun ei joudu olemaan aivan yksin. En uskonut, että missään vaiheessa joutuisin hätistelemään pettyneitä faneja pois, mutta huomasin kyllä, että pöydän molemmilla puolilla ujosteltiin kohteliaisuuksien johdosta ja koettiin hämmennystä: fanit siitä, että tapasivat idolinsa, Rosa siitä, miten häntä ylistettiin.

Tampereen ensimmäinen etappi oli Suomalainen kirjakauppa klo 11. Aki Hyyppä haastatteli Rosaa ensin lyhyesti, jonka jälkeen jonotusnumeroilla varustetut fanit pääsivät hakemaan nimikirjoitukset uusiin ja myös vanhoihin teoksiin. Suomalaisen nimmarituokiota ei ollut varmaan mainostettu niin runsaasti kuin illemmalla ollutta Sokoksen keikkaa, joten ihmismäärä oli huomattavasta pienempi. Se mahdollisti halukkaille uudelleen jonottamisen: jos sinulla oli aikaa odottaa, kierros aloitettiin alusta ja nimikirjoituksen lisäksi mukaansa sai omistuskirjoituksen. Tässä apu oli tärkeää, jotta Rosa sai kirjoitettua kunkin suomalaisen nimen oikein kansilehdelle. Opin nimittäin sen, että hän työskentelee jäljentämistaktiikalla: myös englantilaiset nimet on nopeampi ja helpompi kirjoittaa ensin paperille ennen omistuskirjoitusta, sillä Rosan mieli saattaa askarrella samaan aikaan ihan jossain muissa asioissa. 

Suomalaisen kirjakaupan tilaisuuden päätti historiallinen hetki: kolme kertaa jonottanut kärsivällinen fani Aku Ankka -t-paidassa sai piirroksen. Oikean, upean piirroksen Klondiken ajan Roopesta. Tilanne oli yhtä aikaa kadehdittava ja mahtava. 

Tampereen aamupäivän epämiellyttävin tilanne oli outo radiotoimittaja, joka ei selvästikään ollut täysin perillä siitä, ketä tuli haastattelemaan. Hän kysyi outoja kysymyksiä ja lopulta nimmarinjakotilaisuuden alettua kiilasi jonon kärkeen. Olimme kumpikin erittäin pettyneitä hänen käytökseensä.
Sokokseltakin selvittiin - ja yksi julisteista lähti mukaan.
Tampereen Sokoksella kolmen aikaan olikin sitten huomattavan isompi määrä ihmisiä kuin kirjakaupassa. Jono kiersi ja kaarsi kirjoituspisteen ympäri ja kuulemani mukaan ainakin 400 ihmistä oli saapunut paikalle katsomaan arvon ankkapiirtäjää. Kiire oli vielä kovempi kuin perjantaina messuilla, mikä puolestaan tarkoitti sitä, ettei Don ehtinyt poseeraamaan kunnolla kuvissa. Ylitimme varatun ajan kahdellakymmenellä minuutilla, jotta ne, joille oli nimikirjoitus luvattu, saivat haluamansa. Täytyy kyllä sanoa, että on se häkellyttävää saapua paikalle valtavien aplodien keskelle ja istahtaa siihen Don Rosan viereiselle penkille...

Tampereen päivän reissu oli rankka, mutta kaikin puolin antoista. Koko viikonlopusta voisi todeta sen, mitä Rosa sanoi Sokoksen ystävälliselle henkilökunnalle: jos hän voi niinkin pienellä eleellä kuin oman nimensä kirjoittamisella tuottaa iloa ihmisille, niin miksi hän ei tekisi sitä? Se tekee hänet iloiseksi. (Ja myös ne sadat muut ihmiset, joiden hymyjä, fanityttömäisiä kiljahduksia ja pientä pomppimista oli mahtavaa katsella. Pienten poikien jännityksestä vakavat naamat sulivat valtavaan hymyyn, kun vasta ostetussa kirjassa komeili paksulla tussilla oman idolin nimikirjoitus.)
Takaisin Helsinkiin ja Aku Ankan osastolle
Sunnuntaiaamuna elin vielä täysin kesäajassa, minkä takia olimme ystäväni kanssa ajoissa messuilla. Ehdinkin sitten kaikessa rauhassa kiertää messuja ostosten merkeissä ennen viimeistä rupeamaa. Mukaan tarttui kaksi joululahjakirjaa, miehelle tuliaisiksi Frank Herbertin Dyyni-sarjan osat 2 ja 3 (kovakantisina!) sekä Tad Williamsin Taru kolmesta miekasta -sarjan viimeinen puuttuva osa 11 eli Varjojen vanki, Catel & Bocquetin sarjakuvaromaani Kiki - Montparnassen kuningatar sekä toivottavasti hyödyllinen Aino Kontulan Opettajan selviytymisoppi. Hirvittävän paljon jäi näkemättä ja kokematta, enkä esimerkiksi ehtinyt metsästää haluamaani Magdalena Hain Susikuningatar-kirjaa. Mutta kyllä se vielä hyllyyn päätyy...
Don, Tuomas, Aki ja kultalevyt
Minulla oli tapaaminen kahdeltatoista Sanoman pisteellä, koska olin saanut jo perjantaina kuulla, että Tuomas Holopainen on saapumassa paikalle. Holopainen toi sekä Rosalle että Aku Ankan toimitukselle upeat kultalevyt The Life and Times of Scrooge -albumista. Samalla Don esitteli minut ja Tuomaksen toisilleen (sain hillittyä fanityttökiljahduksen), mitä hän ei ollut ehtinyt tehdä huhtikuussa. Tuomas oli erittäin kiinnostunut väitöskirjastani ja koska se on tekijälleen kuin oma lapsi, en ehtinyt edes huomata paasaavani ummet ja lammet aiheestani ja kutsuin Holopaisen jo väitöstilaisuuteenikin. Olin niin suunnitellut kehuvani hänen levyään ja miten pidin hänen sävellystyöstään ja tuotannostaan noin yleensäkin ja sitten suustani tulee ulos vain väitöskirja sitä ja tätä.
Kolme fania: muusikko, tutkija ja sarjakuvataiteilija. Arvatkaa, ketä jännitti?
Viimeinen kolmen tunnin nimmarointisessio meni sujuvasti, eikä ihmisiä ollut paikalla läheskään niin paljon kuin perjantaina. Missään vaiheessa jono ei päättynyt, mutta kärsivällisimmät suuntasivat jonon päähän uudestaan ja saivat myös omistuskirjoituksen. Rosalta kysyttiin useaan otteeseen, eikö hänen ranteensa kipeydy, mutta vastaus oli aina sama: hän on parhaimmillaan tehnyt tätä 11 tuntia (!) putkeen ja siihen sisältyi myös piirustusten tekoa. Pari kolme tuntia ei tunnu yhtään missään. (Ja sitä paitsi hän ei liikuta rannetta, vaan olkapäätään - siksi nimmareista tulee niin isoja.)

Yllättävän useaan otteeseen jouduin sanomaan jonottajille, etteivät he saa käsissään olevaan teokseen nimikirjoitusta. En tiedä, oliko kyseessä tietämättömyys, vai mikä, mutta todella monet olivat tarjoamassa Aku Ankan taskukirjaa, Carl Barks -kokoelmaa tai jopa Kari Korhosen uutta albumia nimikirjoitusta varten. Ihmiset kuitenkin ymmärsivät nopeasti, että eihän taiteilija suostu muiden töitä signeeraamaan, joten he ottivat paperit kouraansa ja saivat siihen toivomansa nimikirjoituksen. Parhaimmillaan metsästin joulukokoelmassa olevaa yhtä Rosan tarinaa, jotta Rosa sai nimmaroitua edes sen oikean sivun, johon oli luovuuttaan käyttänyt.

Sunnuntaina minulla oli onneksi hyvä piirustuslehtiö mukanani. Hätätapauksissa otin siitä sivuja niille pettyneimmille pienille fanipojille ja -tytöille, joilla ei ollut yhtään paperia mukana, jotta he saisivat edes sen nimikirjoituksen. (Ja sen verran laadukasta paperia olikin, että saatte laittaa ne kunnon kehyksiin sitten...)

Rosa raapusti nimeään tuttuihin albumeihin, useampiin Kootut -sarjan teoksiin ja muutamiin kansikoteloihin, julisteisiin, Aku Ankka -lehtiin ja jopa kreikkalaisiin, italialaisiin ja ruotsalaisiin lehtiin. Ja aina hän jaksoi muistuttaa ensimmäisen, ruskeakantisen Roope Ankan elämä ja teot -albumin omistajille, että käykää ostamassa uusintapainos. Hän ei kieltänyt vanhan hävittämistä, vaan kertoi, ettei hänellä ollut mitään kontrollia sen sisältöön. Siinä on paljon väritysvirheitä, sisältövirheitä ja jopa hänen taidettaan on poistettu (esim. ensimmäisen sivun alareunasta Roopen kakkuloiden läpi kuuluisi näkyä silmät). Uudempi painos on uskollisempi taiteilijan omalle näkemykselle, mistä Rosa oli todella tarkka.

(Tässä vaiheessa kirjoitin itselleni mentaalisen muistilapun käydä hankkimassa se uudempi versio itsellenikin...)

Joissain tilanteissa Rosan tuntema ärsytys Disney-yhtiötä kohtaan näkyi siinä, miten hän nimmaroidessaan ruksi Walt Disney -nimen yli ja korosti sen sijaan omaansa. Ja miksi ei? Eihän Walt Disneyllä ollut mitään tekemistä sarjakuvien kanssa...

Useat fanit saivat myös kutsun amerikkalaisille sarjakuvafestivaaleille. Siellä kun Rosalla on aikaa vaikka koko päivän ajan jututtaa fanejaan ja piirtää heille niitä kadehdittuja, omistuskirjoituksin varusteltuja taideteoksia.
Työt on tehty ja hommat hoidettu
Viikonloppu oli kaikin puolin aivan mahtava ja jotenkin häkellyttävä tajuta, että mihin tämä pieni fanityttö on päätynytkään. Omia hienoja hetkiä oli kuulla, miten jonossa oli supistu siihen malliin, että minut oli tunnistettu, tai että joku fani yllättäen moikkaa minua ja kiittää blogistani. Sain omistuskirjoituksen omaan The Life and Times of Scrooge -levyyni, tutustutin ystäväni Don Rosaan ja toinen, matkaseuranani ollut ankkafani sai sekä valokuvan että nimikirjoituksen. Kassiini survottiin myös Betoniporsas-yhtyeen levy, jonka kansikuvan Rosa on muinoin piirtänyt sekä uusi Aku Ankka -t-paita kiitokseksi. Aki Hyypän kanssa juonimme jo ankka-aiheisia suunnitelmia ensi vuodelle, koska se on Rosan juhlavuosi: hän tuli ensimmäistä kertaa Suomeen 20 vuotta sitten.

Vaikka en ujona ja tyypillisenä suomalaisena vieläkään uskaltanut vaivata Rosaa piirros-pyynnöllä, annoin hänelle virallisen väitöskutsun. Pelkkä tieto siitä, että joku väittelee tohtoriksi hänen töistään olisi Donin omien sanojen mukaan vierailun arvoista, mutta ei hän valitettavasti kuitenkaan pääse tulemaan paikalle.

Kirjamessuilta lähti väsynyt, mutta varsin onnellinen tutkija kotipuoleen. Mukanaan kaiken lisäksi kaksi kassillista Sarjakuva-Finlandia-ehdokkaita.

27.4.2014

Tuomas Holopainen ja Roope Ankan elämä musiikkina

Tällainen paketti odotti minua postilaatikossa perjantaina 11.4., kun tulin kotiin luovuusterapiakoulutuksesta. Ennakkoon tilattu Music Inspired by The Life and Times of Scrooge, cd-single A Lifetime of Adventure (molemmat Tuomas Holopaisen nimmaroimina), neljä postikorttia ja t-paita. Kuin lahja fanilta toiselle.
Olen pantannut tämän merkinnän kirjoittamista, sillä olen halunnut kuunnella levyt etu- ja takaperin. Levyt siinä mielessä, että albumista on julkaistu kaksi eri versiota: se virallinen sekä instrumentaali. Oma tapani on kuunnella aina virallinen versio ensin ennen kuin tartun instrumentaaliin, sillä on helpompi totutella musiikkiin ilman laulua kuin istuttaa lyriikoita kappaleisiin, joita on tottunut kuuntelemaan pelkkinä instrumentaaleina.

Tämä blogipostaus on arvostelu, joka perustuu henkilökohtaiseen mielipiteeseeni niin Nightwishin (ja Tuomaksen) kuin Don Rosankin tuotannon fanina. Nightwish vaikuttaa taustalla sen verran, että Holopaisen tekemät tietyt musiikilliset ratkaisut (ja maneerit) voi helposti tunnistaa levyltä. Toisaalta sellaiset hoocee-fanit, joiden musiikkimaku on rankempaan rajoittunut, eivät välttämättä fanita levyä samalla tavalla. Ja miksi oikeastaan pitäisi? Kyseessä ei ole Nightwish-albumi, vaan Disney-fanin kunnianosoitus idolilleen.

Koska pidän valtavasti Tuomas Holopaisen säveltäjäntaidoista sekä hänen teksteistään, minulla oli aika suuret odotukset levyn suhteen. Ja täytyy todeta, etten pettynyt. Jo Don Rosan piirtämät kerrassaan upeat kannet ja kansilehtisen sisältämät alkuperäiset tarinaluonnokset sitovat Disney-taiteilijan ja suomalaisen säveltäjän tuotoksen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, joka kertoo musiikilla Roope Ankan tarinan.

On kuitenkin huomioitava, ettei Holopainen ole seurannut The Life and Times of Scrooge McDuck -sarjakuva-albumia kokonaisuudessaan. Verrattuna 12-lukuiseen sarjakuvaromaaniin levy sisältää 10 kappaletta (sekä vaihtoehtoisen version A Lifetime of Adventuresta). Erityisesti kaksi näistä, kappaleet 5 ja 6 eli Cold Heart of the Klondike sekä The Last Sled, viittaavat The Life and Times of Scrooge McDuck Companioniin eli suomennettuna toiseen osaan. Jos siis haluaa kuunnella levyä lukemisensa taustalle, täytyy varautua hyppimään luvusta toiseen ja jopa kirjasta kirjaan.

Minulla on tapana kuunnella uudet levyni läpi jatkosyötöllä useiden viikkojen ajan. Erityisesti nyt olen istunut bussimatkoilla napit korvissa ja viettänyt aikaani Roopen seurassa Glasgow'ssa, villissä lännessä, Australiassa ja Yukonin kultakentillä. Todettakoon, että olen aika koukussa.
Saatan olla jäävi sanomaan, mutta levy on oikeasti loistava, mutta sitä on kuunneltava useampi kerta, jotta vaikeammin hahmottuvat kappaleet avautuvat kunnolla. Lukemissani arvosteluissa on puhuttu paljon siitä, miten levy saattaa olla vaikeaselkoinen ja melkoinen irrottautuminen Nightwishistä.
Tietenkin se on. Kyseessä on soundtrack-albumi sarjakuvasta.

Kuuntelen itsekin jonkin verran soundtrack-musiikkia ja pidin kovasti eri kappaleiden folk-tunnelmista, joita luotiin esimerkiksi säkkipilleillä ja didgeridoolla. Myös taustakuoro ja mahtipontiset orkesteriosuudet upposivat kuin veitsi voihin (näissä näkyi eniten Holopaisen sävellysmaneerit).

Levyn ensimmäinen kappale, Glasgow 1877 vaati useamman kuuntelukerran ja vaikka pidänkin siitä, miten siinä käytetyt sävelkuviot toistuvat levyllä myöhemmin, olen sitä mieltä, että albumin ensimmäisessä biisissä olisi voinut olla hieman enemmän ytyä. Muutenkin suurin kritiikkini kohdistuu siihen, että paikoitellen Holopainen on tehnyt levystä melko turvallisen. Jos haluaa repäistä poikkeavalla sooloprojektilla, niin kyllä niitä säkkipillejä sitten saa puhaltaa kunnolla. Didgeridoonkin ääni haipuu paikoitellen liiaksi taustalle Dreamtime-kappaleessa.

Into the Westissä kuulen hieman Rosan fanittamaa Ennio Morriconea, kuten myös The Last Sledin loppuosassa. Jälkimmäinen kappale on muuten yksi levyn parhaimmista biiseistä ja se, joka sai minut herkistymään miltei kyyneliin. Cold Heart of the Klondikessa on myös hieno tunnelma, koska se kuvaa niin tyylikkäästi sanoituksillaan Roopen ja Kultun vaikeaa suhdetta, mutta minulla on hieman antipatioita solistina toimivaa Tony Kakkoa kohtaan. Tähän lauluun olisin toivonut eri solistia. Muuten levyllä pääosin laulava Holopaisen puoliso Johanna Kurkela on kerrassaan ihana. Hänen äänensä on herkkä ja voimakas, mikä kuuluu myös singleksi valitulla A Lifetime of Adventurella. Se onkin levyn tarttuvin kappale ja radiosoittoon sopivin, vaikka en pidä lainkaan alkuperäisen version loppuun ilmestyvästä sähkökitarasoolosta. Sekä vaihtoehtoisesta versiosta että instrumentaalista kitara onneksi puuttuu.

Levyn paras kappale on mielestäni "The New Laird of the Castle McDuck" -sarjakuvaan perustuva täysin instrumentaali Duel & Cloudscapes, joka alkaa ukkosenryminällä ja voimakkaalla poljennolla muuttuen keskellä kappaletta mustavalkoisten filmien takaa-ajokohtauksista muistuttavaksi pimputukseksi. Lopussa ukkonen palaa kuvioihin ja kun samalla katsoo sarjakuvan ruutua, jossa litimärkä, vallihaudasta noussut Roope tuijottaa miekka kädessä linnan ovelta, nousee kylmiä väreitä.
Aina, kun kuuntelen tätä biisiä, minun on pakko tanssia.

Tuomas, olet säveltänyt minulle oman elämäni soundtrackin tunnusbiisin.

Suosittelen kuuntelemaan instrumentaalia lukemisen taustalla (niin minä tein) ja muuten alkuperäistä albumia. Muutamat kappaleet, joissa lyriikat ovat merkityksellisiä, nousevat muuten häiritsemään lukukokemusta. (Ja minulla ainakin tietyn tarinan lukemisessa meni kauemmin kuin biisin kuuntelussa - luin tosin sarjakuvat englanniksi, joten se saattoi vaikuttaa asiaan.)
Holopainen on poiminut lyriikoihin suoria lainauksia Rosan alkuperäisistä sarjakuvista. Glasgow 1877n kuvaukset McAnkkojen autiosta linnasta ja The Last Sledin alussa oleva Robert W. Servicen runo ovat peräisin sarjakuvista "The Last of the Clan McDuck" ja "Last Sled to Dawson", jonka Holopainen on maininnut omaksi suosikikseen.

Jos olisin levyarvostelija, antaisin Tuomas Holopaisen sooloprojektille neljä tähteä. Kritiikkiä tulee siitä pienestä rohkeudenpuutteesta repäistä kunnolla voimakkaampien folk-vaikutteiden suuntaan. Esimerkiksi levyn viimeinen kappale Go Slowly Now, Sands of Time on hieman vaisun oloinen ja toimii parhaiten täysin instrumentaalina. Mutta kun levyä kuuntelee tarpeeksi monta kertaa, sen taustalta alkaa kuulua muutakin kuin tuulet Skotlannin nummilla tai veden solina Australian aavikkotulvien jälkeen.
Ja tietyissä kappaleissa, tietyissä kohdissa, voi nähdä Don Rosan kuvaaman Roopen sarjakuvaruuduissa ratsastamassa pitkin preeriaa uhmakas ilme kasvoillaan.