Tuleva ankkataiteilija Avi haastoi minut osallistumaan 31 päivän sarjishaasteeseen Twitterissä. Päädyin tekemään haasteen lokakuussa, joten sain koottua sarjiksia ja twiittejä joka päivälle. Samalla päätin tehdä aiheesta vielä erillisen blogimerkinnän, koska yhteen twiittiin ei vain saan mahtumaan kaikkia perusteluita. Joten tässäpä nämä vastaukset. Otan myös vastaan sarjakuvasuosituksia, koska aina voi sivistää itseään vähän lisää hyvillä teoksilla.
1) Viimeksi lukemani sarjakuva: Apila Pepita Miettinen: Moss Dash. Teoksen kantavana aiheena kulkee prostituutio ja sukupuolen moninaisuus sekä asunnottomuuden tuomat haasteet. Teemaltaan rankka sarjakuva ei välttämättä sovi kaikille. Eniten teoksessa viehätti realistinen piirrosjälki ja taidokas sivusommittelu, jossa ruutujako katosi.
2) Paras seikkailusarjakuva: Don Rosa: Roope Ankan elämä ja teot 1 & 2. Päädyin valitsemaan koko paketin, koska kakkososassa on sellaisia helmiä kuin "Cutty Sarkin cowboykapteeni" (nerokas) ja tietenkin "White Agony Creekin vanki". Olen vahvasti sitä mieltä, että Roope Ankan elämä ja teot kuuluu suomalaiseen yleissivistykseen.
3) Paras kauhusarjakuva: Brian Coldrick: Behind You. Törmäsin tähän digitaaliseen, yhden ruudun animoituun sarjikseen ystäväni laittaman linkin kautta ja laitoin sen heti kirjanmerkkeihini. Tähän suuntaan digitaalisuus voi parhaimmillaan sarjakuvia viedä. Yhdessäkin ruudussa voi tapahtua niin paljon. Erityisestä tämä
esimerkkisarjis aiheuttaa aina kylmiä väreitä!
4) Paras taidesarjakuva: David Mazzucchelli: Asterios Polyp. Käytän tätä sarjakuvaromaania sarjakuvakursseillani esimerkkinä siitä, mitä sarjakuvan ruutusommittelulla voi tehdä. Lisäksi teos on malliesimerkki nerokkaasta tunteiden kuvauksesta. Muodolla ja värillä tehdään hienosti eroa kahden hahmon erilaisen maailmankuvan välille. Lue tämä.
5) Paras strippisarjakuva: Bill Watterson: Lassi ja Leevi. Tätä merkintää tehdessä oli pakko mennä Adlibrikseen ja tilata Wattersonin kokoelma. Lassi ja Leevi on kertakaikkisen upea sarja, jonka viehätys perustuu monitasoisiin tarinoihin ja niiden kuvauksiin sarjakuvakerronnalla (Lassin mielikuvitusmatkat), lapsuuden kuvaukseen ja yleisesti ottaen siihen, miten Watterson käyttää ruutuja strippisarjakuvan haastavassa ilmaisumuodossa. Rakastan edelleen Lassin lumiukkotaidetta.
6) Paras scifisarjakuva: Hayao Miyazaki: Tuulen laakson Nausicaä. Katsoin animen ennen kuin pääsin lukemaan tätä mangaa. Dystooppinen, luonnonsuojelu-teemainen tarina, jonka kuvitus on taidokasta ja yksityiskohtaista. Päähenkilö on kertakaikkisen upea ja voimakastahtoinen Nausicaä, jota kunnioittavat niin oma kansa kuin vihollisetkin. Minulta puuttuu hyllystä vielä osat 1 ja 7. Sitten sarja on täydellinen ja voin lukea sen taas järjestyksessä ihastellen Miyazakin taitoja tarinankertojana.
7) Paras autobiografinen sarjakuva: En osannut valita, joten päädyin tuplaan: Marjane Satrapin Persepolis ja Guy Delislen Pyongyang. Kummankin vahvuus on historian ja yhteiskunnan kuvaus. Länsimaisessa yhteiskunnassa kasvaneelle nämä maat avautuvat absurdeina, joita karikatyyrimäinen piirrosjälki tukee. Mutta samalla teoksia lukiessa tajuaa, että totuus piirtyy karikatyyrien takaa.
8) Sarjis, joka tekee minut onnelliseksi: Don Rosa: "Kirje kotoa". Tämä on Rosan uran ehtoovuosien upea seikkailu, jossa perheen merkitys nousee keskiöön. Roopen sisar Matilda palaa kuvioihin ja Roope ymmärtää taustansa. Ja Aku on tietenkin tarinan sankari päihittäessään pahiksen. Rosa kuvaa taidokkaasti ankkojen tunnemaailmaa erityisesti noilla lasittuneilla silmillä, mikä koskettaa lukijaa - oli sitten tällainen hoocee-Ankisti tai ei.
9) Sarjis, joka tekee minut surulliseksi: Hanneriina Moisseinen: Isä. Suru ei johdu pelkästään sarjakuvan omaelämäkerrallisuudesta ja tarinan koskettavasta otteesta, joka korostuu lyijykynällä tehtyjen ruutujen vaikuttavuudessa. Siihen yhdistyy myös oma henkilökohtainen menetykseni, sillä tekijän kadonnut isä muistuttaa monin tavoin omaa edesmennyttä isääni. Nimi, ikä, ulkonäkö ja kotiseutu yhdistävät isiämme. Itken aina tätä lukiessani.
10) Sarjis, joka pitäisi suomentaa: Steffen Kverneland: Munch. Visuaalisesti hengästyttävä sarjakuvaromaani merkittävästä taiteilijasta. Teoksen piirrosjälki mukailee Munchin taidetta ja sisältää versioita klassikkomaalauksista, kuten Huudosta ja Madonnasta. Teoksessa kulkee historiallinen taso, joka kertoo Munchin elämästä ja kollegoista, sekä metataso, jossa taiteilija pohtii teoksen tekemisen mielekkyyttä ja mielettömyyttä. Teosta tuskin heti saadaan suomeksi, sillä se on jo käännetty englanniksi, eikä noin värikylläisen sarjakuvaromaanin painattaminen suomeksi ole oikein kannattavaa kustantajan kannalta. Pitänee tilata se englanninkielinen versio itselleni, kun ruotsiksi lukeminen oli hieman haasteellista.
11) Sarjis, josta muistan joka ruudun: Kaipa se on tuo Don Rosan "Ankkalinnakkeen valloittaja", johon lektiossanikin viittasin. Tämä sivu erityisesti on jäänyt mieleen Akun vanhempien ensikohtaamisen takia. Se viehätti jo 11-vuotiaana ja ilahduttaa edelleen. (Toisaalta muistan niin paljon häkellyttäviä asioita Rosan koko tuotannosta, joten kysymys oli haaste itsessään.)
12) Paras tuntematon sarjakuvantekijä: Taina "Myrntai" Koskinen.
Otus Opus -pöllösarjikset ovat kertakaikkisen herttaisia. Niitä voi lukea suoraan
DeviantArtista, ja kokoelmina on ilmestynyt tällä hetkellä kolme osaa. Ostan häneltä aina myös söpöjä pöllötarroja, kun hän sattuu olemaan conien taidekujilla.
13) Paras sarjis nuoruudesta: Wendy & Richard Pini: Elfquest. Fantasia, hahmot ja piirrosjälki viehättivät. Yritin teininä kaivella näitä kotikuntani kirjastosta, mutta sieltä löytyi ainoastaan neljä ensimmäistä albumia suomeksi. Kun muutin vuodeksi Joutsenoon, löysin sieltä laajemman, kovakantisen kokoelmavalikoiman englanniksi, joita luin satunnaisessa järjestyksessä innostuneena hahmojen matkasta. Suosikkia minulla ei oikeastaan koskaan ollut, enkä koskaan lukenut sarjaa loppuun. Ehkä pitäisi harkita.
14) Paras sarjisleffa: Sin City. Leffa on oikeastaan antologia Frank Millerin sarjakuvista. Se on toimiva kokoelma visuaalisesti ja tunnelmallisesti onnistuneita tarinoita. Erityisen paljon pidän film noir -hengestä ja satunnaisista väriläiskistä, jotka ovat uskollisia sarjakuville. Lisäksi leffassa on erinomainen roolitus: Bruce Willis, Benicio Del Toro ja Mickey Rourke istuvat kuin nyrkki silmään. Jessica Albasta olen tykänyt
Dark Angelista asti, vaikka hän ei sen jälkeen olekaan tehnyt mitään hyvää. Ja Elijah Wood. Siinä on muuten karmiva roolisuoritus.
15) Sarjis, jota ennen rakastin ja nyt vihaan: Mort Walker: Masi. "Rakastaa ja vihata" on makuuni turhan voimakas ilmaisu, mutta Masi on ongelmallinen sarjis. Luin näitä mummolassa ihan kakruna, eikä silloin vielä tajunnut sarjakuvan esittämää mallia muun muassa sukupuolikuvauksesta ja armeijan simputuksesta. Nämä tajusi vasta aikuisiällä, enkä sarjakuvaan sen jälkeen ole koskenut.
16) Paras sitaatti mistä vain sarjakuvasta: Olen sitä mieltä, että näissä pitää aina valita se, mikä tulee ekana mieleen, siksi valitsin tämän. Don Rosan "Ankantaan miljardöörissä" Roope lausuu ylämaan kisoissa limerikin. Koottujen uusi (alkuperäiselle uskollinen) käännös on erittäin löysä tähän verrattuna.
"Ol' piikasen koti nebraska,
hänt' piiritti Sipuli-Jaska.
Hänen henkensä tuoks
sai neitoset juoksuun,
ol' tarpeeton vihkipumaska."
17) Ensimmäinen lukemani sarjakuva: Tämä on erittäin hankala kysymys, johon on olemassa kolme vaihtoehtoa: Joko
Aku Ankka (taskari),
Nalle Puh tai kuvan
Maija Mehiläinen. Kuvassa Katja max. 7-v lempipuuhassaan. Taskareita ahmin mummolassa, mutta sekä
Nalle Puhia että
Maija Mehiläistä tilattiin nimelläni meille kotiin. Minulla on edelleen muutamia kansioita kumpaakin lehteä olemassa.
18) Viimeisin ostamani sarjakuva: Kaoru Mori: Aron morsiamet 9. Eräs opiskelijani kirjoitti sarjakuvakurssin esseensä tästä sarjasta ja jäin heti koukkuun. Fanitan sarjaa mm. pikkutarkan taustatyön ja upean piirrosjäljen takia. Ei ihmekään, että albumeja ilmestyy niin harvakseltaan, kun Mori tekee niin paljon töitä visuaalisen ilmeen ja historiallisten faktojen kanssa. Myös mangan ruutukerronta on upeaa ja hahmot sympaattisia.
19) Paras sarjakuva, minkä luin viime vuonna: Lewis Trondheim & Nicolas Keramidas: Mikin hulluimmat seikkailut. Esitelmöin tästä keväällä siihen malliin, että jossain vaiheessa on pakko saada tästäkin artikkeli ulos. Trondheimin ja Keramidaksen konsepti on kerrassaan nerokas, joskin sitä voisi hyödyntää vielä lisää. Enemmän kerronnallisia kokeiluja Disney-sarjiksiin, toivoo Ankkatohtori, joka saa kiksinsä metatason jipoista.
20) Tekisipä hän enemmän sarjakuvia: Kukas muu kuin minulle niin merkittävä Don Rosa. Odottelen edelleen Barksin ja Rosan seuraavaa manttelinperijää ja sitä odotellessa luen Rosan klassikoita yhä uudelleen. Kukaan muu ei ole kyennyt tuomaan ankoille samanlaista historiaa ja saati herkkyyttä monipuolisiin persoonallisuuksiin. (Huumoria toki unohtamatta!)
21) Paras sarjakuvapiirtäjä: Ajattelin, miten haluaisin sanoa tähän Don Rosa. Ja kyllä sanonkin. Mutta sitten ajattelin Blacksadia ja sanon Juanjo Guarnido, koska katsokaa nyt tämän miehen tekniikkaa! Inhimillistettyjen eläinten ilmeikkyys jaksaa albumi albumin perään ihmetyttää minua. Ei ihmekään, että taiteilija oli aikoinaan töissä myös Disneyn animaattorina. Nämä kuvat ovat Ranskasta ostamistani postikorteista.
22) Paras sarjakuvakäsikirjoittaja: Tähän kysymykseen on vain yksi vastausvaihtoehto ja se on Neil Gaiman. Mies on nero kaikessa, mitä tekee. Mutta sarjakuvista parasta on on ehdottomasti Sandman, jonka löysin teini-ikäni loppuvuosina. Haaveilen sarjan kovakantisista kokoelmista. Ehkä sitten joskus.
23) Sarjakuva, jolle toivoisin jatkoa: Ai Yazawan Nana. Tämäkin mangainnostus on peräisin opiskelijaltani, joka teki sarjasta esseen. Luin ensimmäisen osan eikä siinä jäänyt muita vaihtoehtoja kuin etsiä kirjastosta ne loputkin. Sarja jäi kesken tekijän sairastuttua. Tässä sarjassa viehätyin musiikkimaailman kuvauksesta ja monimuotoisten hahmojen keskinäisestä dynamiikasta. Erilaisetkin persoonat voivat tulla toimeen keskenään.
24) Aliarvostetuin sarjakuva: Jarkko Vehniäinen: Kamala luonto. Minulla kesti kauan löytää tämän sarjakuvan todellinen pointti kaiken sen pieruhuumorin alta. Totuus on se, että Vehniäinen kuvaa muun muassa erilaisia mielenterveydellisiä ongelmia ja haasteita eläinhahmojen kautta. Arvostan tätä.
25) Lempihahmo mistä vain sarjakuvasta: Se, jota leikin pienenä. Se, joksi pukeuduin väitöstilaisuudessani. Se napolilainen velhotar, joka yrittää tavoitella Roopen ensilanttia. Millassa parasta on goottilaishenkisen tyylikkyyden lisäksi asenne. Hän on niitä harvoja voimakkaita naishahmoja Disneyn sarjakuvissa, joten pakkohan hänestä on pitää.
26) Sarjis, jota kukaan ei arvaisi minun rakastavan: Misaho Kujiradou, Courtney Love & D.J. Milky: Prinsessa Ai. Todettakoon, että tämä musiikkia käsittelevä manga on ehkä poikkeavin pitämistäni sarjiksista. Syynä on mangalle ominainen visuaalinen sommittelu ja ruutujen käyttö tarinankerronnassa, mihin totuttelu tosin aluksi vaati hieman aikaa. Ja tietenkin Ain hahmo ja tämän asut!
27) Guilty pleasure -sarjis: W.I.T.C.H. Muistan elävästi, miten kyttäsin kirjastossa nuortenhyllyjen välissä, ettei kukaan ole lastenosaston sarjispuolella ja livahdin sinne hakemaan uusimpia W.I.T.C.H.-sarjiksia. Ja olin siis sarjan ilmestyessä noin parikymppinen. Käytän tätäkin sarjaa analyysiesimerkkinä sarjakuvakurssillani erityisesti dynaamisen ruutusommittelun osalta. Ja tottahan toki minullakin oli lempparini noista samaistuttavista päähenkilöistä. Se oli tietenkin Irma. (Mutta Hay Linillä on upein keijuasu erityisesti sen jälkeen, kun tyttöjen taika-asut kokivat muutoksen!)
28) Paras klassikkosarjis: Art Spiegelman: Maus. Toiseen maailmansotaan sijoittuva, Pulitzer-palkinnon saanut elämäkertaromaani on sarjakuvamaailman klassikko, jonka tulisi kuulua pakollisena yläkoulun historian tunneille. Eläinhahmojen käyttö etäännyttää historiallisista tapahtumista, mutta ei poista totuutta ihmiskohtaloista. Se koskettaa syvältä. Lue tämä.
29) Sarjakuva, jota uskaltaisin suositella kenelle tahansa: Tähän kysymykseen ei ole muita vaihtoehtoja kuin Don Rosan Roope Ankan elämä ja teot. Meille suomalaisille tärkeimpiä sarjiksia, kun olemme Aku Ankka -kansaa. Lisäksi teos sopii kokonaisuudessaan kaikenikäisille: siitä löytää tarinankerronnan huumaa, huumoria, historiallisia viittauksia ja koskettavia henkilökuvauksia ja -kohtaloita. Pitäisi olla kaikkien hyllyssä.
30) Parhaiten väritetty sarjakuva: Juan Díaz Canales & Juanjo Guarnido: Blacksad. Sarjakuva on kirjaimellisesti film noir -genreä, mutta väreissä. Guarnidon valon ja varjon käyttö on upeaa ja sarjakuvan tyyliin sopivaa. Vain Amarillo on tähän mennessä ollut visuaalisesti pettymys. Se on liian kirkas.
31) Paras suomalainen sarjakuva: Tove Jansson: Muumit. Tämäkin on oikeastaan se ainut oikea vastaus. Muumien maanläheinen filosofia (jota Pappa yllä olevissa ruuduissa tarjoilee), kaikki ne hahmot ja strippisarjakuvan tehokas kerronta tekevät Janssonin töistä merkittäviä. Lisäksi hän oli strippisarjakuvan uudistaja tuomalla mukaan välipalkit korvaavat kuvat. Muumit ovat instituutio, joka kuuluu yleissivistykseen.
* * * * *
Kiitän Avia tästä haasteesta. Todettakoon, että hän veikkasi listassani olevan seitsemän kohtaa ankoista. Se meni muuten alakanttiin.