Sankaritarinoita elossa

Ensinnäkin: anteeksi animaatioähky! Se juhlistaa sitä, että vuosi 2012 oli osaltani ennätyksellinen elokuvien suhteen. Katsoin 200 leffaa, mikä on enemmän kuin koskaan. Muistan vuosiluvun myös siitä, että hankin Nonnan suosituksesta itselleni tunnukset iCheckMoviesiin. Sen myötä haastoin itseni katsomaan yhä enemmän klassikkoelokuvia.

Sadannen elokuvan katsoin vasta syyskuussa. Toiset sata näin siis vain kolmessa ja puolessa kuukaudessa! Useimmat elokuvat katsoin televisiosta, josta tuli yllättävän paljon kaikkea hyvää. Elokuvateatterissa näin seitsemän pätkää ja vuokraamoon päädyin harvoin. Siksi olen nähnyt vuonna 2012 julkaistuista elokuvista vain yhdeksän.

Enemmän uutuuselokuvista kiinnostuneita ohjaan ehdottomasti vilkaisemaan listan asioista. Heli on katsonut leijonanosan kiinnostavista uutuuksista. Povasinkin, että hänen listaltaan löytyy monta uutta lempielokuvaani. Minulta on näkemättä mm. Moonrise Kingdom, The Artist, Kovasikajuttu, Pappi lukkari talonpoika vakooja, Take This Waltz sekä Luihin ja ytimiin.

Vaikka fanityttöily on minusta kaukana, kaikki edellisen vuoden lempparini ovat osia elokuvasarjoista tai ainakin jostain laajemmasta elokuvamaailmasta. Vuoden 2011 lempielokuvat Melancholiaa lukuunottamatta olivat itsenäisiä osia! Tämä parhaiden uutuuselokuvien lista olkoot top-4. Viidennettä elokuvaa en nosta listalle, koska mikään noista jäljelle jääneistä ei herättänyt isompaa hypetystä, vaikka hyviä pätkiä kaikki olivatkin.

4. The Hobbit: An Unexpected Journey

Odotettu, kovin odotettu Hobitti oli vuoden viimeinen yllättäjä. Jaksoin pysyä pitkän elokuvan hereillä, vaikka kävin teatterissa unettoman yön jälkeen. Visuaalisuutta on pidetty elokuvan vahvimpana alueena, mutta minusta parasta oli palata vanhoihin tuttuihin maisemiin. Tuntui turvalliselta. Gandalf on yhä suosikkini.

3. The Avengers

En odottanut tältä elokuvalta oikein mitään, mutta vau, sehän upposi! Olisi pitänyt uskoa, että viisivuotias supersankarifani on supersankarifani myös parin vuosikymmenen päästä. Innostuin katsomaan Avengersin takia muitakin supersankarileffoja, jotka eivät kuitenkaan vetäneet tälle vertoja. Robert Downey Jr. (Iron Man) oli ihmeellinen. Tykkäsin myös Chris Evansista (Captain America) ja Mark Ruffalosta (Hulk)! Ja Scarlett Johansson (Black Widow) ja Jeremy Renner (Hawkeye)... No joo, lopetan jo.

 2. The Dark Knight Rises

Teatteriin ehtiessäni IMDB:n pistearvo taisi olla päälle ysin. Paljon osasin odottaa myös edellisten osien perusteella. Vaan kyllä: täyttä laatua sekä viihde- että draama-arvoltaan! Vaikka se ehkä hassulta kuulostaakin, minusta tuntui, että sain elokuvaan paljon uusia ulottuvuuksia Jussin Arkham City -pelin kautta.

1. Skyfall

Hymyilin koko elokuvan alusta loppuun, vaikka lapsuuden sankarini ollessa kyseessä leffalla oli hävittävää erityisen paljon. Konseptia loistavasti päivittäneeltä ohjaaja Sam Mendesiltä nappisuoritus. Daniel Craig ja Judi Dench ovat lempinäyttelijöitäni, vaikka Craig näyttää häiritsevän paljon Vladimir Putinilta. Ehdoton kymppi. Odotukset tulevia Bondeja kohtaan kasvavat!

Muut vuonna 2012 ensi-iltansa saaneista katsotuista ovat Ted (odotin liikaa), Prometheus (ihan ok, ei mulle), Chronicle (kiva ja vähän yllättävä, lösähti loppua kohti), 21 Jump Street (hassu!) ja Safe House (ookoo).

Vuosi elokuvissa

Katsoin vuonna 2011 säälittävän vähän elokuvia. Osasyy siihen on se, että katsoin sarjoja ja luin enemmän kuin ikinä. Silti 81 elokuvaa on anteeksiantamattoman vähän, ja tänä vuonna lupaan tsempata.

Uutuusleffoja näkemistäni oli kuitenkin peräti yhdeksän. Movie Monday kysyy niiden järjestystä.

TOP-5-LEFFAT 2011:

5. Black Swan
Suomessa Black Swanin ensi-ilta tuli aivan törkeästi muuta maailmaa jäljessä, ja niinpä tämä onkin oikeastaan vuodelta 2010. Visuaalisuus ja tunnelmat olivat aivan omaa luokkaansa. Jos olisin nähnyt tämän pienempänä tyttönä, olisin varmaankin ruvennut tanssimaan balettia. Nyt se jää haaveeksi.



4. Drive
Drive ansaitsisi paikan paljon korkeammalla, sillä nappiin osui kaikki. Erityisesti pidin valojen käytöstä ja musiikista. Komeinta elokuvassa oli silloin, kun oli pimeää. Katuvalojen loiste, oijoi.




3. Crazy. Stupid. Love.
Vuoden yllättäjä: romanttinen komedia, jonka jokaisesta sekunnista nautin. Hauska ja viihdyttävä, muttei missään vaiheessa tylsä. Olen vieläkin niin häkeltynyt tämän arvosta romcomina, että pisteet nousevat kenties suhteettoman paljon. No, Gosling mikä Gosling.




2. The Adventures of Tintin
Vuoden ehdottomasti odotetuin elokuva ei pettänyt. Tykkäsin kaikesta, ja odotan innolla jatko-osaa. Milou on lemppari-lemppari-lemppari! Ikinä!




1. Melancholia
Kysyttäessä mainitsen tämän lempielokuvanani. Loistavat näyttelijät, hyvin visuaalinen, hienot äänet, kauniit värit. Elokuvan sanoma kosketti minua silti eniten, se oli suorastaan pakahduttava. Melancholia ymmärsi jotain ihmisyydestä. Se ymmärsi ja laittoi minut ymmärtämään jotain itsestäni - mikä on paljon enemmän, kun hyvältä elokuvalta voi vaatia.

xxx

Kuudetta sijaa pitävät True Grit, Paul, Rango ja Rio, jotka kaikki ovat omalla tavallaan erinomaisia elokuvia. Pitäisin mennyttä vuotta kerrassaan erinomaisena leffavuotena - ja monta hyvää jo ilmestynyttä on vielä näkemättä!

Verta ja kermavaahtoa

(Movie Monday #19 -haasteessa luettavissa muiden vastauksia aiheesta!)

Minulla kävi odottamaton flaksi. Kun olin 14-vuotias, siis. Poika lähti kanssani treffeille! Siis ihan oikeille treffeille. Ihan oikea poika.

Kyseinen uros pyysi minua elokuviin katsomaan lempileffaansa, Ringiä. Vaikka pätkä oli kielletty alle 15-vuotiaiden silmiltä, pääsin sisään ilman kyselyitä. Ai että, miten pieni tyttö oli ylpeä itsestään! Poika oli jokusen vuoden minua vanhempi, eivätkä hänen kämmenensä olleet jännityksestä märät ainakaan sisäänpääsyä pelätessään.

Leffateatterin penkillä minun jännitykseni raukesi. Elokuva oli absurdiudessaan hillittömän hauska, ja välillä kätkätin penkkirivistössäni kaksinkerroin. Kerran taisin kirkaistakin, niin kuin kauhuleffassa kuuluukin. Kirkaisu kohdassa, jossa joku aukaisee tavallisen oven, ei tosin tainnut olla elokuvantekijöiden tarkoitus.

Elokuva loppui, ja olin valmis lähtemään kahville. Deittiseurani kuitenkin lähti kalppimaan kotiinsa. Poika ei enää koskaan pyytänyt minua minnekään.

Pari vuotta sitten tapasimme hänen kanssaan sattumalta anniskeluravintolassa. Jo mieheksi varttunut kauhuleffafani tarjosi minulle tuopin, ja muistelimme menneitä. Olin jo lähes unohtanut tapauksen Ring, ennen kuin poika tunnusti loukkaantuneensa minulle verisesti lempielokuvansa pilkkaamisesta.

"Sinähän nauroit", hänen otsansa painui ryppyyn. Kyllä, niin tein - ja nauran vastaisuudessakin elokuville, joiden erikoistehosteet ovat typeriä, säikyttely ennalta-arvattavaa ja väkivalta ylikorostettua.

Saimme erimielisyydet sovittua. Sen verran taisin lasketella omiani, että lupasin antaa Ringille uuden mahdollisuuden. Muistot kyseisestä elokuvasta ovat hälventyneet armeliaasti, eikä niiden kirkastaminen kiinnosta. Myös kaikenmaailman grudget ja gothikat olen jättänyt videovuokraamon hyllylle.

Kaikkea kauhua en toki ole skipannut. Esimerkiksi ranskalainen Frontière(s) oli siideripullon kanssa katsottuna loistokamaa. Natseja! Sisäsiitosta! Brutaalia väkivaltaa! Kannibalismia! Vaikka avomiehelleni en tätä suoraan myöntänytkään, myös natsizombeista tai zombinatseista kertovassa Død snø -kauhukomediassa oli jotain riemastuttavaa. Ein! Zwei! Die!

Suhteeni kauhuelokuviin on ilmeisesti verraten omituinen. Siksipä kasaan mielelläni listan elokuvista, jotka ovat nostaneet minun niskakarvani pystyyn.

Sallan lempparikauhu, top-5:

5. Irréversible on yksi harvoista elokuvista, joille olen antanut arvosteluissani täyden kympin. Gaspar Noén mestariteos on oikeastaan draama, mutta yksikään kauhuelokuva ei ole vaikuttaneet minuun samalla tavalla. Elokuvan, jonka teemat käsittelevät raiskausta ja murhaa, täytyykin olla kamala. Muunlainen aiheiden käsittely on oikeastaan huijausta. Loppukohtaus - kaiken alku - on ihana. Katharsiksen sijaan se korostaa elokuvan teemojen kauheutta.










4. Norjalainen Naboer taas on jotain trillerin ja kauhuelokuvan väliltä. Olkoon se sitten kumpaa vaan, mutta kuvakerronta jäi tykyttämään alitajuntaan. Painajaisunimainen Naboer vaikutti minuun syvästi myös sen takia, että katsominen muistutti eräänlaista unta. Komea ja juonikas elokuva jäi Suomessa harmittavan vähälle huomiolle joidenkin kriitikoiden syyttäessä sitä plagioinnista. Pål Sletaune on polanskinsa katsonut, mutta minä en näe sitä pahana asiana.










3. Funny Gamesin yhdysvaltalaisversion näin samoihin aikoihin Frontièresin kanssa. Siinä missä Frontièresin väkivalta oli naurettavaa brutaaliudessaan, Funny Games U.S. ei naurattanut sitten yhtään. Ahdistavimpia näkemiäni elokuvia, mutta toisaalta leffan musta huumori ja viittaukset Kellopeli Appelsiiniin lämmittivät tunnelmaa. Myös Michael Haneken ohjaamaan saksankieliseen versioon en tätä voi verrata, sillä sitä en ole nähnyt.












2. Ranskalaisen Pascal Laugierin Martyrs pääsee listalle alkunsa takia. Kuvakerronnaltaan Martyrs on häijyllä tavalla kaunis. Loppua kohti juoni lässähtää ja elokuva saa tuttuja naurettavia piirteitä. Kidutuskeinot ovat toinen toistaan mielikuvituksekkaimpia. Elokuvafestareilla pyörtyiltiin, mutta ehkä kyse oli nestehukasta? Jokin Oikea Kauhuelokuva minun piti listalle ottaa, olkoon se sitten tämä.










1. Oikeasta kauhuelokuvasta puhuttaessa minun kyllä täytyy vielä peruutella vähän. Stanley Kubrickin The Shining on Kauhua isolla k-kirjaimella. Olen nähnyt Hohdon lähemmäs kymmenen kertaa, mikä taitaa riittää minulle pitkäksi aikaa. Hohto nimittäin on oikeasti pelottava, karmaiseva ja hirvittävä elokuva. Ja ehdottomasti Jack Nicholsonin paras roolisuoritus, vaikka Yksi lensi yli käenpesää rakastankin.