Isän rakkauskirje

Isän rakkauskirje

Lapseni...

Et ehkä tunne minua, mutta minä tiedän kaiken sinusta. Ps. 139:1
Tiedän milloin istut ja milloin nouset. Ps. 139:2
Tunnen kaikki sinun tiesi. Ps. 139:3
Olen laskenut kaikki pääsi hiuksetkin. Matt. 10:29-31

Tein sinut minun kuvakseni. 1. Moos. 1:27
Minussa sinä elät, liikut ja olet. Ap.t. 17:28
Sillä sinä olet minun lapseni. Ap.t. 17:28
Tunsin sinut jo ennen syntymääsi. Jer. 1:4-5

Valitsin sinut, kun suunnittelin luomakuntaa. Ef. 1:11-12
Et ollut vahinko. Ps. 139:15-16
Kaikki sinun päiväsi on kirjoitettu minun kirjaani. Ps. 139:15-16
Päätin tarkkaan, milloin synnyt ja missä asut. Ap.t. 17:26

Sinä olet ihme, suuri ihme. Ps. 139:14
Kudoin sinut kokoon äitisi kohdussa. Ps. 139:13
Saatoin sinut maailmaan syntymäpäivänäsi. Ps. 71:6
Ne, jotka eivät tunne minua, ovat antaneet minusta väärän kuvan. Joh. 8:41-44

En ole kaukainen enkä vihainen vaan täydellinen rakkaus. 1. Joh. 4:16
Ja haluan antaa sinulle ylen määrin rakkauttani 1. Joh. 3:1
vain siksi, että olet minun lapseni ja minä olen Isäsi. 1. Joh. 3:1
Tarjoan sinulle enemmän kuin maallinen isäsi koskaan kykenisi. Matt. 7:11
Sillä minä olen täydellinen Isä. Matt. 5:48

Kaikki hyvä, mitä saat, tulee minulta. Jaak. 1:17
Minä olen sinun huolenpitäjäsi ja täytän kaikki tarpeesi. Matt. 6:31-33
Suunnitelmani sinun tulevaisuutesi varalle on aina ollut täynnä toivoa. Jer. 29:11
Minä rakastan sinua ikuisella rakkaudella. Jer. 31:3

Ajatukseni sinua kohtaan ovat lukemattomat kuin hiekanjyväset meren rannalla. Ps. 139:17-18
Minä iloitsen sinusta laulaen. Sef. 3:17
En koskaan lakkaa tekemästä sinulle hyvää. Jer. 32:40
Sillä sinä olet minun aarteeni. 2. Moos. 19:5

Haluan koko sydämestäni ja sielustani palauttaa asemasi lapsenani. Jer. 32:41
Ja tahdon näyttää sinulle suuria ja ihmeellisiä asioita. Jer. 33:3
Jos etsit minua koko sydämestäsi, löydät minut. 5. Moos. 4:29

Iloitse minussa, ja annan sinulle, mitä sydämesi toivoo, Ps. 37:4
koska juuri minä olen antanut sinulle ne toiveet. Fil. 2:13
Voin tehdä sinulle enemmän kuin osaat edes kuvitella, Ef. 3:20
sillä olen suurin rohkaisijasi. 2. Tess. 2:16-17

Olen myös Isä, joka lohduttaa sinua kaikissa murheissasi. 2. Kor. 1:3-4
Kun sydämesi on särkynyt, olen lähelläsi. Ps. 34:18
Kannan sinua sylissäni niin kuin paimen kantaa lammastaan. Jes. 40:11
Kerran tulee päivä, jolloin pyyhin silmistäsi kaikki kyyneleet. Ilm. 21:3-4
Ja otan pois kaiken sen tuskan, jota olet kärsinyt maan päällä. Ilm. 21:3-4

Olen Isäsi ja rakastan sinua aivan kuin poikaani Jeesusta. Joh. 17:23
Jeesuksessa rakkauteni sinuun tulee ilmi. Joh. 17:26
Hän on olemukseni täydellinen kuva. Hepr. 1:3
Hän tuli osoittamaan, että olen puolellasi, en sinua vastaan, Room. 8:31
ja kertomaan, etten pidä kirjaa synneistäsi. 2. Kor. 5:18-19

Jeesus kuoli, jotta sinä ja minä voisimme tehdä sovinnon. 2. Kor. 5:18-19
Hänen kuolemansa oli lopullinen osoitus rakkaudestani sinua kohtaan. 1. Joh. 4:10
Annoin kaiken, mitä rakastin, saadakseni sinun rakkautesi. Room. 8:31-32

Jos otat vastaan Jeesuksen, otat vastaan minut. 1. Joh. 2:23
Eikä mikään enää erota sinua minun rakkaudestani. Room. 8:38-39
Tule kotiin, ja järjestän taivaassa kaikkien aikojen juhlat. Luuk. 15:7
Olen aina ollut ja tulen aina olemaan Isä. Ef. 3:14-15

Kysyn sinulta: haluatko olla lapseni? Joh. 1:12-13
Minä odotan sinua. Luuk. 15:11-32


Rakkaudella, Taivaallinen Isäsi
Kaikkivaltias Jumala

Löytyi täältä. Ja englanniksi täällä.

Testailen, pieni hetki

Yksi, kaksi, yritän soveltaa blogin asetuksia, että saan kuvat suuremmiksi. Pieni hetki :)
Ei kun kesken jää, pakko mennä nukkumaan!

Vielä kysymys - jos kukaan näkee tätä täällä: Onko kuvat liian suuria? Kestääkö liian kauan blogin latautua?

Ruskakuvia

Tyttöjen kanssa kävimme ajelulla koulun jälkeen, että saisimme otettua kuvia kauniista syksyisestä Mainestä. Asumme oikeasti niin upealla alueella. Lisää kuvia Mothership-blogissa.

Sunnuntaina

How lovely on the mountains are the feet of Him
Who brings good news, good news,
Proclaiming peace, announcing news of happiness,
Our God reigns, our God reigns.
(Onko tätä laulua käännetty suomeksi?)

Meidän pieni kotikaupunkimme täällä Mainessä. Jopa kirkon valkoinen torni näkyy viimeisen kuvan oikealla puun takana. Vasemmalla kaksi lahjakauppaa, sitten tyhjä apteekki, ja punainen rakennus on elokuvateatteri, jossa ei taideta säännöllisesti näyttää elokuvia, ainakaan uusimpia :) Valkoisen kirkon jälkeen tiilinen pankki. Kuvassa ei näy, mutta kirkon oikealla puolella on myös pieni (mutta loistava) kirjasto.

Ensimmäiset kaksi kuvaa on juuri ennen kuin ajat mäkeä alas keskustaan. Viehättävä pieni paikka - sunnuntaina (tai siis usein) kovin hiljainen :)

Eilen kirkon jälkeen kävimme kotona lounaalla, sitten suuntasimme patikoimaan metsään. Upea, kaunis reitti joen ja rotkon varrella - välillä sai pitää etenkin pikkuisesta kiinni, ettei vaan liukastu. Tälle reitille palaamme, pian!

Harrastuksista

Hurjan kiireisen kesän jälkeen on tuntunut hyvältä pitää rauhallisempaa arkea lasten kanssa. Noh, niin rauhallista kuin se voi olla kotikoulua ja mökkiä uudelleen rakentamisessa voi olla, suurperheessä. Missasimme jalkapallon alun täällä Mainessä, joten pojillakaan ei ole mitään urheiluharrastuksia juuri nyt. En ole huolestunut, koska tiedän, että myöhemmin tänä vuonna niitä tulee mukaan. Viime vuonnakin lapset ehtivät harrastaa vaikka mitä.

Eilen Saara pääsi kokeilemaan steppiä (tap dance - käänsikö google oikein?) ensimmäistä kertaa, ja tykkäsi! Eka tunti oli pieni, mutta kuulemma futiksen loputtua tanssijoita tulee lisää mukaan.



Tänään samalla opettajalla oli ensimmäinen Jazz I tunti, ja Saara kävi sitäkin kokeilemassa. Niin päätimme, että hän saa mennä kummallekin tunnille mukaan, siksi aikaa kun olemme Mainessä. Saara tanssi balettia parisen vuotta New Hampshiressä, mutta siitä on jo 4-5 vuotta aikaa.

Kotiin tullessa Saara tuumasi, että hän tykkäsi tap-tanssista enemmän, mutta jazz kivaa myös, mutta vaikeaa. Jazz-tunnilla oli enemmän tyttöjä, ja toivommekin, että sitä kautta löytyisi ystäviä täältä Mainestä.



Jazz-tunnin aikana Anna kokeili kirjaston Pöllökerhoa. Noin 25 kerholaista, 5-7 ikäisiä. Annalle tekee todella hyvää olla ryhmässä mukana, kerho New Hampshiressä oli ihana kokemus, mutta en tiedä vielä tuleeko tämä Pöllökerho olemaan Annan juttu. Nyt kun pidämme kotikoulueskaria, olisi hyvä saada samanikäistä seuraa, mutta kirjastotädillä oli hurjasti vaikeuksia saada ryhmä pysymään kurissa. Villiintynyt iso joukko juuri koulusta koulubussilla tulleena - toisilleen tuttuja koulusta - oli kyllä vähän liikaa Annalle (tai kenelle tahansa!).

Ehkä kokeilla vielä ensi viikolla, mutta parempi vaihtoehto voisi olla jutella toisen kotikouluäidin kanssa (tapasin kirkossa), ja keksiä leikkitreffejä yhdessä.

Saa nähdä mitä muita harrastuksia tulee mukaan tänä vuonna. Onneksi kaikki lapset rakastavat lukemista, ja Tuomas innostui kitaransoitosta. Ulkoilu on myös helppoa ja kätevää täällä Mainen metsissä :)

So Loved-paita

Tarkkasilmäinen lukija on varmaankin nähnyt Annan ja minun So Loved-paitamme blogin kuvissa. Myös Saaralla on samanlainen, mutten ole tainnut saada kuvaa paidasta vielä hänen yllään.



Oman paitani tilasin Wild Olives-nettikaupasta keväällä, paidan ostaminen tuki pienen Esther-tytön adoptoimista Kiinasta. Hänellä oli sydänvika, ja adoptioperhe oli adoptoimassa kaksi tyttöä samaan aikaan, ja keräsivät varoja kustannuksia varten.



Surullisesti pieni Esther kuoli 21-kuukautisena Kiinassa lastenkodissa, ennen kuin pääsi adoptioperheensä luokse, ja saamaan apua sydänvikaansa. Muutama kuukausi myöhemmin adoptioperhe päätti alkaa myymään näitä samoja t-paitoja, ja kaikki tulot menevät Kiinaan tukemaan orpolasten sydänleikkauksia. Päätin tilata Annalle ja Saaralle omat paidat myös.

En tiedä voiko paitoja tilata ulkomaille, mutta jos joku haluaa tilata, eikä firma toimita minne sinä asut, ota minuun yhteyttä ja voin auttaa. Paidan voi ostaa täältä. Aikuisen paita on aika pieni. Yleensä minä pidän joko M-kokoisia paitoja, ja tämä L-paita on ihan tiukka, vaikka en ole kuivuriin laittanut. Annalla on lasten koko 6 ja Saaralla aikuisen S. Sekin on just sopiva Saaralle nyt, eli kannataa ostaa isompina.

PS. Maailman PARHAAN mustikkapiirakan ohje löytyy Mothership-blogista. Pitäisikö suomentaa resepti?

Kävelyllä meidän tiellä

Meillä oli kaunis lämmin syksyinen päivä tänään, ja Annan kanssa kävelimme omalle mökille viemään lounasta Daddylle, ja kahdelle koululaiselle siellä. Päätin ottaa kameran mukaan, ja näyttää teille minkä näköistä meidän uudella asuinalueellamme on. Olemme siis pohjoisessa, Mainen osavaltion metsissä, Kanadan rajalle on noin tunti ajaa. Naapureita on, muttei tietääksemme yhtään, joka asuisi tällä tiellä ympäri vuoden. Suurin osa kesäasukeistakin on jo lähtenyt etelään talvea pakoon.

Ensimmäinen kuva on vuokratalon pihasta, talo on korkeammalla kuin meidän mökki. Sama järvi pilkahtelee puiden välistä.



Nyt olemme tiellä, jonka varressa on vuokratalo, ja jonka päässä on meidän mökki. Kävelemme (Anna hyppelehtii) alas kohtia järveä. Tämän vuokratalon pihatien vieressä on mökki, joka on ollut tyhjillään koko kesän ja kuvan keskellä näkyy tie, jonka varrella on useampi kesämökki. Myös vasemmalle menee pieni tie, jossa on muutama pikkuruinen mökki.

Meillä on myös naapurit molemmilla puolilla ja näemme heidän rakennuksensa. Jos katsoo tieltä järveenpäin, oikealla on vanhempi pariskunta, joka tulee Kaliforniasta joka kesäkuu, ja ovat mökillään koko kesän. He lähtevät tämän kuun lopussa. Naisen vanhemmat olivat rakentaneet heidän mökkinsä, ja hän on tullut tänne joka kesä pienestä tytöstä lähtien. Vasemmalla puolella on pieni venevaja ihan järven rannassa, ja naapurimme tulevat sinne silloin tällöin, yöpyen teltassa (!). Hassuinta asiassa on se, että heidän kotinsa on New Hampshiressä, kivenheiton päässä edellisestä kodistamme, muttemme tunteneet toisiamme siellä. Yhteisiä ystäviä kyllä löytyy :)







Anna nautti niin kävelystä, välillä pysähdyttiin noukkimaan kukkia, välillä ihailemaan oravaa tai pihlajanmarjoja. Luonto täällä on kovin samankaltainen kuin Suomessa.



Nyt olemme tien päässä, edessä näkyy meidän kahteen halkaistu mökkimme, ja järvi. Punainen mökki on oikealla (ei näy kuvassa).



Punainen mökki ja asuntoautomme. Ensin aiomme muuttaa remontin edistyessä isosta mökistä näihin kahteen, mutta olen huojentunut ja kiitollinen, että saimme tämän vuokrakotimme. Punaisessa mökissä on vain kaksi huonetta, ja vaikka meillä olisi ollut käytössä asuntoautokin, tila olisi ollut hankala ja ahdas isolle perheellemme, varsinkin kun Scott tekee töitä kotoa käsin ja minä pidän kotikoulua lapsille.

Viikonloppuna Scott alkoi sisustamaan punaista mökkiä, ja vaikka se ei ole vielä ihan valmis, hänen toimistonsa on nyt siellä, sekä pieni olohuone, jossa osa lapsista teki kotikoulua tänään (parempi internet kuin vuokratalossa).



Laiturillakin piti käydä. Kyllä sielu lepää vettä ja taivasta katsellessa...



Tässä vaiheessa on mökin uudelleen rakentaminen, edelleen.. Maahan on valettu kivijalan perustat, ja tällä viikolla on tarkoitus valaa myös kivijalka.



Annan kanssa käännyimme takaisin vuokrakotia kohti, painavan korin ja vesigallonan kanssa. (Aina kun käväisemme mökillä löytyy lisää kamaa takaisin tuotavaksi.) Kävi ilmi, ettei vuokrakotimme todellakaan ole viiden minuutin päässä, niin kuin olen väittänyt. Etenkin ylämäkeä raskaan kuorman kanssa. Lääh ja puuh, meillä meni lähemmäs puoli tuntia paluureissulla.

Tässä kuvassa (yllä) Anna seisoo pihatien alussa, vuokratalo on kovin puiden piilossa, sitä ei näe tieltä. Ihania koivuja tien varressa!

Niin, ja olemme juoneet pullotettua vettä täällä, koska emme ole kuulleet vielä omistajilta onko heidän vettä turvallista juoda. Näillä seuduilla on kuulemma korkea arsenikkipitoisuus (!!!), joten varmuuden vuoksi ostamme vettä.. Omalle mökille kaivoimme kaivon keväällä, ja Scott on juuri lähettämässä testiä veden laadusta. Tiedämme, että vedessä on paljon rautaa (värjää niin altaat, pytyt kuin minun hiuksenikin oranssiksi).



Ja vuokrakoti ulkoa päin. Siihen päättyi meidän pieni kävelyreissumme :)

Miltä näyttää teidän ympäristössänne?

Normaali sunnuntai

Meillä oli pitkästä aikaa normaali sunnuntai. Aaaah, kun tuntui hyvältä!! Kirkon (kiva pieni kyläkirkko täällä!) jälkeen suuntasimme pienille syksyfestareille (ilmainen sisäänpääsy) lounaalle, ja ehkä tunnin verran kiertelimme ympäriinsä, ennen kuin suuntasimme kotiin (kyllä, tilapäinen vuokratalo alkaa tuntua kodilta).



Lapset hirvikeinutuolissa :) Anna ei halunnut ylös sisarusten syliin, oli sen verran korkea keinu.



Huhtikuun, osan toukokuusta ja kesäkuun olimme täällä Mainessa, ja vaikka silloin mökissä oli vielä keittiö, se ei oikein kutsunut isoja kokkailemaan ja leipomaan - jopa uuninluukun avaaminen oli työn takana. Osa toukokuusta reissailimme, kuin myös heinäkuun, elokuu oli muuttokuukausi, joten en ole kunnolla keittiössä puuhannut pitkiin aikoihin (mitä nyt muutaman kerran tein rommikakkua, heh heh).

Omenapiirakoista on jäljellä yksi pieni pala, ja eilen koululaiset toivat mökin pihasta neljä uutta pussillista omenia. Millään ei huvittanut alkaa väkertämään uusia piirakoita (iso työ!), joten tuumasin Scottille että etsin netistä omenareseptin, jota varten ei tarvitse kuoria ja pilkkoa omenia.

Kun Scott, Grandpa (tuli eilen putkitöihin mökille, lähti tänään) ja pojat menivät takaisin mökkiin töihin, me Saaran kanssa päätimme kokeilla omenahillon tekemistä crockpot-padassa. Suomessa en ole törmännyt näihin patoihin, mutta tosi käytännöllisiä. Aamulla saa laittaa raa'at ainekset pataan, pata seinään kiinni, ja illalla ruoka valmista. Olen käyttänyt crockpot-reseptejä myös kaasuhellallani, edellisen kodin hellalle sai ihan pikkiriikkisen liekin, joka hitaasti kypsytti ruoan päivän aikana valmiiksi.

Saara-ihanainen kuori omenat minulle, minä paloittelin siivuiksi, ja täytimme padan 3/4 täyteen (ehkä 15-20 omenaa?). Lisäsin 1/2 kupillista vettä, 1/2 kupillista hunajaa ja teelusikallisen kanelia, ja laitoin hautumaan. Neljän tunnin jälkeen sekoitin lusikalla seoksen hyvin, omenat ihan hajosivat hilloksi, ja lapset ja Scott söivät sitä iltapalaksi kulhoista (kovin amerikkalaista). Amerikkalaiseen tapaan tarjoilen omenahilloa myös porsaanlihan kanssa, ja ihan hyvin maut sopivatkin yhteen :)



Omenahillon kypsymisen aikana tein myös jauhetusta kalkkunasta tacoja itsetehdyn guacamolen kanssa (nam), sekä kaksi kurpitsapiirakkaa. Tacoista ei tullut mieleenkään ottaa kuvia, ja hillosta ja piirakastakin napsin vain nämä kännykkäkuvat, mitkä eivät taida palvella tarkoitustaan ollenkaan :-P En edes saa kuvia kääntymään oikeinpäin, plääh.

Kurpitsapiirakkaa en maistanut vielä, koska tämä resepti maistuu mielestäni parhaimmalta kylmänä. Mutta tiedän mitä aion syödä kahvini kanssa aamulla :) Tämä kurpitsapiirakka on toinen amerikkalainen herkku, josta en koskaan ole tykännyt. Kunnes löysin tämän reseptin, jonka salaisuus on appelsiini. Suosittelen! Resepti löytyy täältä.

Niin, ja huomenna on tarkoitus pitää kotikoulupäivä, ja syödä viikonlopun herkkuja, eikä kokkailla mitään uusia :-D

Adoptiomatka

Kuva Annan blogista (klikkaa kuvaa)

Muuton aikana luin Anna Pihlajaniemen kirjan Adoptiomatka, ihan ahmien. Kirja on kirjailijan omakohtainen päiväkirja (ja myös blogi) adoptiosta ja pitkästä odotuksesta, hänen ajatuksiaan lapsettomuudesta, äidiksi tulemisesta ja adoptiosta Kiinasta.

Suosittelen. Jokaiselle - tämä kirja koskettaa jokaista lukijaa, oli omakohtaista kokemusta adoptiosta, tai ei. Rehellisesti, hienosti kirjoitettu. Rohkeasti paljastaen myös kaunistelemattomat tunteensa (mitä meillä kaikilla tietenkin on).

Vaikka mekin adoptoimme Kiinasta, meidän kokemuksemme oli todella erilainen, vaikka toki oli paljon samaakin. Meillä oli kotona jo neljä lasta pitämässä meitä kiireisinä (tosin koin monia kirjoituksia kirjassa tutuiksi lapsettomuusvuosilta). Vaikka Kiinan osa adoptiosta on sama adoptoit Suomessa tai Usassa, Suomen prosessi on paljon pidempi ja monimutkaisempi kuin Usan. Minusta liian pitkä ja vaikea. Se on tarpeeksi vaikea Usastakin päin, en voi kuvitella kuinka vielä pidemmän odotuksen jaksaa Suomesta käsin.

Anna, ja hänen miehensä olivat odottaneen jo vuoden adoptioneuvontaan silloin kun me lähetimme ensimmäiset adoptiopaperimme amerikkalaiseen toimistoomme. Me saimme lapsemme syliimme Kiinassa joulukuussa 2006, kun kirjailija Anna oli toisen odotusvuoden lopussa (hän ei laske mukaan vuoden odotusta adoptioneuvontaan, eli tavallaan he olivat odottaneet jo melkein kolme vuotta). Heidän odotuksensa päättyi kolme vuotta myöhemmin.

Suosikkikohtani kirjassa (sivu 165):

19.12.2008
Joulukirje, jota ei koskaan lähetetty (osa 1/2)

Lapseni ensimmäinen äiti,
En tiedä, kuinka kutsuisin sinua. Olet tuntematon, tärkeä, miten tervehtisin.
Kun ajattelen sinua, jokin minussa järkkyy. Nämä asiat ovat niin suuria, nämä meidän asiamme.
On olemassa lapsi, joka yhdistää meidät.
Emme koskaan tapaa toisiamme.
Sinä synnytät lapsen, minä kasvatan hänet kaukana Kiinasta.
Sitä sinä et saa koskaan tietää.
Kun suren, että joudun odottamaan lastani näin kauan, sinä suret sitä, että saat pitää hänet lähelläsi vain vähän aikaa...

Normaalisti en kertoisi miten kirja päättyy, mutta nyt paljastan: Adoptiomatka-kirjassa on onnellinen loppu :)

Mummo Ankan omenapiirakkaa

Taas on se aika vuodesta, kun Kolmenkolkkalaiset kääntävät keittiönsä omenapiirakkatehtaaksi. Tänään leivoimme neljä Mummo Ankan eli Scottin hunajaomenapiirakkaa, joista on jäljellä enää kolme.



Kuvat kännykällä napsittuja, ja otin kyllä kamerallakin kuvia mökin oman pihan omenista ja lapsista omenia kuorimassa, mutta kun ei löydy kameran piuhaa.. Olisiko mökissä, asuntoautossa, autossa vai jossain täällä vuokrakämpässä?



Emme tiedä mitä omenalajia omenat olivat, mutta todella kirpeitä. Aika pieniä, ja suurin osa huonoja - ehkä puolet neljästä kassillisesta meni piirakoihin, loput pois.



Meillä oli hyvä työnjako: lähetin koululaiset aamukävelylle poimimaan omenoita. Noin tunti myöhemmin meillä oli neljä pussia omenoita, joita yksi isoista lapsista kerrallaan kuori 20 minuuttia. Minä samalla paloittelin sekä kuorin. Omenat olivat isotöisiä, eli tätä teimme muutaman tunnin... Anna sekoitti piirakan mausteet ja hunajan keskenään, ja minä sekoitin isossa kattilassa omenat ja maustesekoituksen, ja täytin piirakkapohjat kukkuralleen omenasekoituksella. Saara ja Scott laittoivat piirakoiden 'kannet' päälle, viilsivät hengitysauot ja voitelivat kananmunan valkuaisella.



Oikein hyvin onnistui meidän neljä piirakkaa!!



Kaikille maistui vaniljajäätelön kera, ja suunnittelimme jo että aamupalaksi on myös omenapiirakkaa :)

Scottin hunajaisen omenapiirakan resepti

noin 12 isoa Cortland omenaa viipaloituna
1/3 kupillista hunajaa (vajaa 100ml)
1.5 tl kanelia
1/8 tl muskottia
1/8 tl suolaa
n. 4 rkl. maissijauhoa (perunajauho ehkä kävisi myös?)
1 tl. vaniljaa
2 isoa piirakanpohjaa (Amerikassa deep-dish)
voita
munanvalkuista tai maitoa

Esilämmitä uuni 230C (450F) asteeseen. Sekoita omenat ja mausteet. Laita taikinapohjan päälle piirakkavuokaan, lisää muutama pieni voikimpale, laita toinen piirakanpohja päälle (Scott täyttää piirakan niin täyteen korkeaksi kuin mahdollista, omenat menevät kasaan piirakan sisällä uunissa). Rypistä reunat yhteen, tee viiltoja piirakan kanteen (että kuuma ilma pääsee pakenemaan), ja sivele kananmunanvalkuaisella tai maidolla.

10 minuuttia kuumassa uunissa, sitten alenna uunin lämpö 177C (350F), ja anna piirakan kypsyä n. 30-45 minuuttia, tarkista koska omenat ovat pehmeät.

Tarjoile vaniljajäätelön kanssa.

PS. Hyvin toimi vuokrakeittiö - ihana ihana kun saadaan olla täällä!

Keskiviikkoiltana

Työmaalla jatkuu kaivuu, poraaminen, sahaaminen ja paukuttaminen. Siihen heräämme joka aamu kukonlaulun aikaan. Viime yönä satoi, ja tänään piha oli yhtä mutaa. Sisälläkin oli satanut poikien makuuhuoneeseen ja käytävälle myös. Muta änkeää sisälle ja asuntoautoon - vielä en ole ehtinyt imuroimaan tai yrittämään siivota, ja tänään sähkömies alkoi työskennellä makuuhuoneissa ja vessoissa. Ei oikein voi pyytää ottamaan kenkiä pois, joka kerta kun tulee sisälle..

Ihana optimistinen mieheni katsoo ympärilleen ja huokailee onnellinen hymy kasvoillaan: "Eikö tämä ole mahtavaa!? Tästä tulee upea paikka!!" Ja minä taas katselen ympärilleni ja välillä jopa purskahdan itkuun - minun työni: kodinhoito ja ruoanlaitto on vitsi tai painajainen täällä! Kotikoulusta puhumattakaan.




Mieli on tietenkin hyvä ja kiitollinen monesta asiasta, on ihana kun koko perhe on taas koossa (elokuussa kaksi lasta oli Suomessa ja Scott täällä pohjoisessa minun ja kolmen lapsen pakatessa New Hampshiren taloamme), asumme niin kauniilla paikalla - järvi, metsät ja vuoret häikäisevän upeat, ja olemme kaikki terveitä (paria nuhapotilasta lukuun ottamatta) ja kaikki on hyvin.

Mutta leirielämä on ollut rankkaa ja arki hankalaa. Olen yrittänyt pysyä positiivisena - tämä on vain pieni aika elämässä, ja lopputulos tulee olemaan uusi koti. "Kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa. (Fil. 4:13)" ja myös edellinen jae: "Osaan elää niukkuudessa, osaan myös elää runsaudessa; kaikkeen ja kaikenlaisiin oloihin minä olen tottunut; sekä olemaan ravittuna että näkemään nälkää, elämään sekä runsaudessa että puutteessa." Kyllä Paavali. Kiitos Jeesus.



Herra on hyvä. Aina. Silloinkin, kun me emme jaksa kiittää.

*************************************

Tänä iltana kirjoitan tätä postausta uudesta vuokratalostamme. Vieläkin tekee mieli nipistää käsivartta - täällä istun mukavassa nojatuolissa elokuvaa katsellen. Sain kunnon keittiössä laittaa ruokaa perheelleni, ja saimme kaikki istua saman pöydän ääressä. Illalla sain peitellä kaikki lapset omiin sänkyihinsä.

Olimme jutelleet mahdollisesti vuokra-asunnon etsimisestä, mutta Scott alkoi miettimään että ehkä meidän ei tarvitsisikaan - punaisen mökin pitäisi pian olla valmis. En tarkasti tiedä mikä sai miehen mielen muuttumaan (rukoukset todennäköisesti!), mutta tänään kotikoulua pitäessämme kirjastossa Scott lähetti tekstarin, että minun pitää käydä hakemassa avain vuokratoimistosta (!!!).

Tämän täytyy olla täysin Jumalan lahjoja, koska saimme vuokrata talon meidän tieltä! Ja tarpeeksi suuri meidän perheelle, ja kaunis myös. Talojen välillä on ehkä viiden minuutin kävelymatka. Vuokrasimme tämän kahdeksi viikoksi, ja sen jälkeen suunnitelmana viikko kerrallaan, niin kauan kun on tarvis.

Allaolevat kuvat ovat netistä, mutta juuri tuollaiselta täällä näytti ennen kuin toimme omat kassimme ja pussukkamme sisälle :) Alakerrassa on täydellinen tila lapsille - poikien huoneessa on kahdet kerrossängyt ja tyttöjen huoneessa kaksi sänkyä.





Netti ei vielä toimi (muuta kuin Scottin kännykän yhteys), ja Scott aikoo tehdä töitään meidän mökissä, että saa pidettyä rakentamista silmällä myös, joten huomenna vielä aiomme suunnata kirjastoon kotikoulua pitämään. Sen jälkeen toivottavasti voimme pysyä kotona ja yrittää järkätä syksyn rutiinit helpottamaan arjen pyörittämistä.

Ja huomenna? Pakko päästä hakemaan ainekset piirakoiden tekoon, nyt kun meillä on taas uuni käytössä :)

Kiitos, Jeesus, meidän väliaikaisesta uudesta kodistamme!

Mainen mustikat

Luulin jo, että Mainen villien mustikoiden kausi on jo ohi, mutta ei onneksi! Naapurin täti kutsui meidät mukaansa tänään, näyttäen meille yhden seudun parhaimmista paikoista, mistä mustikoita saa poimia. Muuten oli kuin lapsuuden mustikan keruut, paitsi kyykimme niityllä, ei metsässä. Pari viikkoa naapurin arvoiden mukaan marjoja vielä saisi. Noukimme isot maitokannut täyteen (ei ihan sangollisia niin kuin äiti Suomessa :), ja ihan syömällä ollaan niitä nyt illalla syöty jokainen. Nam! Uudestaan noukkimaan, ja pian!

Aika makeita mustikkanaamoja löytyy tästä kollaasista.