2011

Vuosi 2011 alkaa olla lopuillaan. Mitä tapahtui Kolmessa kolkassa tänä vuonna?

TAMMIKUU oli hiljainen kuukausi meille New Hampshiressä. Olimme joulukuussa miehen kanssa lentäneet Australiasta Floridaan, ja sieltä vajaassa viikossa piti muuttaa pois kämpästä ja tulla New Hampshireen. Eli tammikuu oli palautumista hektisestä joulukuusta. Koululaiset aloittivat kotikouluharrastuksia kuten Gym-kerhon ja Nerf-kerhon, ja Anna meni takaisin vanhaan kerhoonsa. Juhlimme 17-vuotishääpäiväämme koko perheellä, kera kiinalaisen aterian. Ja loppukuusta vietimme miehen synttäreitä myös.

HELMIKUUSSA lisäsimme laskettelun ja jousiammunnan kotikouluharrastuksiin, nautimme New Hampshiren kodistamme, ja yhden viikon vietimme Mainessä moottorikelkkaillen.

MAALISKUUSSA Anna täytti viisi vuotta! Koululaiset viettivät hurjan hauskan viikonlopun kristillisessä keskuksessa kirkkomme nuorten kanssa. Mies ja minä menimme viikonlopuksi Maineen appivanhempien ja sukulaisten kanssa, ja sinä viikonloppuna löysimme Mainen talomme.

HUHTIKUUSSA ostimme Mainen mökkimme ja muutimme sinne asumaan. Huhtikuu oli täysin talvi pohjoisessa, eikä meillä ollut eristyksiä talossa, järvivesi tuli putkista, orava asui talossa kanssamme, eikä minulla ollut pyykkikonetta käytössä. Melkein lähdin takaisin New Hampshireen, ja kävinkin etelä-Mainessä naisten viikonlopussa.

TOUKOKUUN ekan puoliskon vietimme Mainessä, Tuomas aloitti pelaamaan pesäpalloa kahdessa eri joukkueessa. Lähdimme reissuun pysähtyen ensin New Hampshiressä muutamaksi päiväksi. Antti ja Tuomas jäivät vierailulle A-ystävänsä ja hänen perheensä luokse ja Saara jäi isovanhemille. Lensimme kahden lapsen kanssa Floridaan hoitamaan juoksevia asioita ja hakemaan asuntoautoa pohjoiseen. Olimme Floridassa vajaan viikon ennen kuin lähdimme taas reissuun. Pikaisesti pysähdyimme siskoni luona Virginiassa, ja Anna jäi heille reiluksi viikoksi (ilman meitä muita). Asuntoauto hajosi Virginiassa (ei kuitenkaan siskon lähellä), ja matka viivästyi muutamalla päivällä, kunnes löysimme paikan, joka sai sen korjattua.

KESÄKUUSSA pääsimme takaisin pohjoiseen, haimme Tuomaksen ja Antin ystäviltämme, Saaran isovanhemmilta, ja ajoimme takaisin mökille. Tuomas jatkoi pesäpalloa. Minä vain pyörähdin mökillä, koska lensin takaisin Virginiaan siskoni luokse. Siskon kanssa kävimme kotikoulukonferenssissa, ja sitten Annan kanssa lensimme takaisin pohjoiseen.

HEINÄKUUN reissasimme New Hampshiren ja Nantucketin väliä, Mainen mökkimme ollessa vuokralla. Vietimme Nantucketissa aikaa niin miehen perheen kanssa kuin loppukuusta myös ystäviemme kanssa. Saimme tarjouksen New Hampshiren talostamme, jonka pitkien keskustelujen jälkeen päätimme hyväksyä.

ELOKUUSSA Tuomaksella oli leikkaus, Saara ja Antti lensivät Suomeen siskoni perheen kanssa, ja minä aloitin pakkaamaan New Hampshiren kotiamme. Mies suuntasi puolessa välin kuukautta Maineen aloittamaan Isoa Remonttia, mutta palasi loppukuusta muuttotöihin. Omaisuus säilöttiin anoppilan kellariin (jossa ne vieläkin ovat). Loppukuusta Saara ja Antti palasivat kotiin.

SYYSKUUN alussa saimme hyvästit rakkaalle kodillemme, ja siirryimme Mainen taloomme. Kaksi viikkoa kestin remontin keskellä ilman keittiötä ennen kuin muutimme vuokrakotiin saman tien varrelle. Aloitimme kotikoulun, Saara aloitti jazz-ja tap-tanssitunnit, Anna aloitti kirjaston kerhon. Teimme monta patikointireissua lähistöllä, kävimme mustikassa, saimme omia omenoita ja leivoimme paljon piirakoita.

LOKAKUU oli hiljainen arkikuukausi vuokrakodissa. Koululaiset aloittivat nuortenpiirin kirkossa. Iso Remontti jatkui.

MARRASKUUSSA huomasimme, että olemme viettäneet melkein kuusi kuukautta jo Mainen osavaltiossa. Äkkiä piti alkaa pakkaamaan vuokrataloa, ja muutimme sieltä pois 11.11. Kaupungista lähtiessämme satoi lunta, ja asuntoauto liukui ojaan, onneksi ei kenellekään sattunut mitään, ei asuntoautollekaan. Vietimme yön tien vieressä, seuraavan päivän anoppilassa juhlien Kiitospäivää etukäteen sukulaisten kanssa. Seuraavana päivänä treffasimme pikaisesti New Hampshiren ystäviämme, ja lähdimme saman tien lunta pakoon, eli ajamaan etelään. Saavuimme siskoni luokse Virginiaan 14.11, parkkeerasimme asuntoauton heidän talonsa eteen, ja jäimme sinne loppukuukaudeksi. Mies teki töitä vauvanhuoneesta käsin, koululaiset nukkuivat toimistohuoneessa, ja mies, Anna ja minä nukuimme asuntoautossa. Saimme viettää ihanan Kiitospäivän siskon luona, ja isosiskomme nuorin poika Suomesta tuli vierailulle myös! Teimme kivoja reissuja Williamsburgiin kaikki yhdessä, ensin ulkomuseoalueelle, sitten huvipuiston joulukylään.

JOULUKUUN ensimmäiset kymmenen päivää olimme vielä siskoni luona. Treffasimme appivanhempani ja miehen isoäidin Virginiassa yhtenä viikonloppuna leirintäalueella, he omassa asuntoautossaan, me omassa. Heidän oli tarkoitus tulla Floridaan kanssamme, mutta reissaaminen miltei 95-vuotiaan isoäidin kanssa olikin aika rankkaa, ja he palasivat pohjoiseen. Me vietimme ihanat kolme viikkoa Floridassa asuntoautossamme, myös joulun. Koululaisista tuli teinit, kun vietimme heidän 13-vuotissynttäreitä, ja samalla vietimme Annan 5-vuotisadoptiopäivää. Kuun lopulla mies lensi pohjoiseen Saaran ja Antin kanssa, minä lensin takaisin siskoni luokse kolmen lapsen kanssa.


Huh. Tähän vuoteen mahtui vaikka mitä. Paljon kyyneliä.. Paljon onnea. Uudistunut luottamus Hyvän Jumalan huolenpitoon, ja johdatusta uusille poluille. Mitä vuosi 2012 tuo tullessaan? Varmasti hyvä, etteme tiedä etukäteen, en tiedä olisiko voimia kohdata vuoden koettelemuksia, jos niitä pitäisi murehtia etukäteen. Mutta vuoden siunauksista voi iloita etukäteen jo - niitä aina löytää, kun etsien kulkee:)

Minun henkilökohtaisia toiveitani - en oikein osaa tehdä uuden vuoden lupauksia:

- saada vietettyä enemmän aikaa jokaisen lapsen kanssa, niin yhdessä kuin erikseen
- saada painoa alaspäin ja kuntoa ylöspäin (jokavuotinen toive, heh)
- kasvaa Jumalan tuntemisessa ja armossa
- saisimme aloitettua adoptioprosessin tuodaksemme pikkusiskon kotiin Kiinasta
- remontin loppuun saanti Mainessä, ja talon saaminen vuokralle osaksi vuotta
- edes väliaikaisen kodin löytyminen Floridasta kevääksi ja syksyksi
- reissu Suomeen?

Mutta suurin toiveeni on, että Taivaan Isän tahto tapahtuisi elämässämme - jos mikään ylläolevista ei ole Hänen tahtonsa, siihen tahdon tyytyä. Hän on minua ja meitä siunannut jo paljon.

Onnellista ja siunattua uutta vuotta 2012 jokaiselle lukijalleni! Kiitos kommenteista, tuestanne ja välittämisestänne - on ollut antoisaa jakaa elämäämme tämän blogin kautta. Olette parhaita!!

Hei hei, Florida..

Onneksi lentokoneen nokka suuntautui siskoni luokse Virginiaan, muuten olisin varmasti missannut lentomme, tai jotain. Floridassa oli ihana olla, ja jopa asuntoauton varastoon laittaminen kirpaisi (yleensä olen ihan valmis palaamaan kotiin asuntoautoreissulta, on arki kuitenkin monella lailla hankalampaa asuntoautossa kuin talossa). Ihana joulukuu, innolla odotamme paluuta huhtikuussa (jos Jumala suo).



Mies kahden lapsen kanssa lensi eilen New Hampshireen, minne lapset jäivät loppuviikoksi ystävien luokse, mies ajoi vanhemmilleen tänään, ja huomenna aikoo ajaa Mainen kotiimme. Ihan tarkalleen en tiedä kuinka kauan Tuomas, Taneli, Anna ja minä saamme olla täällä Virginiassa, mutta arvio on 3-4 viikkoa. Sillä aikaa mies yrittää saada Mainen mökin asuttavaan kuntoon.


Nyt kuitenkin laittamaan lapsia nukkumaan, sitten sohvalle chick-flick'in kanssa!

Pesukarhuvauvoja!

Eilen löytyi meidän ja naapurin leiripaikkojen välistä puskista pesukarhujen pesä! Siellä oli ainakin kolme pientä, suloista pesukarhuvauvaa. Kamerani on reistaillut, mutta onneksi toimi eilen, niin sain zoomattua nämä kuvat, ja onneksi ei äitipesukarhu tullut kotiin kuvienottoaikana!

Täällä leirintäalueella on paljon pesukarhuja, eivätkä he ole kovin arkoja - ovat tottuneet ihmisiin. Käyvät läpi kamaa, mitä on jätetty ulos, esim. toissapäivänä Taneli jo hätääntyi, että legopeli on varastettu teltasta, kunnes löysin sen puskien läheltä pakkaus auki ja pesukarhun lähistöllä. Me emme jätä yhtään ruokia tai roskia ulos, kaikki menee heti tynnyreihin, joissa on painavat kannet, tai pidämme asuntoauton sisällä.

Pesukarhut liikkuvat enemmän pimeän tullen, mutta näemme kyllä valoisaankin aikaan. Leirintäalueelle ovat oikea riesa, kun yrittävät päästä roskatynnyreihin (ja mahdollisesti myös purressaan levittävät vesikauhua (?) rabies), mutta meistä oli eksoottinen ja suloinen näky. Etenkin kun Anna tänä vuonna oli pesukarhu Halloweenina, ja lempipehmolelu on Tanelin pesukarhu "Junk".



Kunhan vaan pesukarhut eivät tule niin lähelle että purisivat!!

Joulu asuntoautossa

Oikein siunattuja joulupyhiä teille jokaiselle!! Meillä oli yllättävän ihana joulu täällä leirintäalueella asuntovaunussa, niin ihana että mahdollisesti vietämme ensi joulunkin täällä, vaikka Mainen talomme olisi valmis sitten. Mutta saa nähdä, mikä on Herran tahto ensi vuonna meidän perheelle, tänä vuonna se selvästi oli olla täällä. Ekassa kollaasissa on kuvia joulunlaitosta ja koristeluista - kyllä se joulun tunnelma tropiikkiinkin tuli:)



Jouluaatto alkoi riisipuurolla. Tai oikeastaan joulukaakaolla, sillä välin kun riisipuuroa piti keittää ja keittää. Kaksi tuntia meni arborio-riisiä hauduttaessa, minulla meni jo usko puuroon, ja rukoillen sain keitettyä kunnon puuroksi - ja kyllä siitä herkkua tulikin!

Kiitos Muori ja Vaari enkelikellosta, ihanasti toi tunnelmaa jouluumme!! (Ja kaikista muista lahjoista myös!!:)

Laitoin pöydälle rusina-pähkinäsekoitusta välipalaksi, kunnes vihdoin saimme syödä joulupuuron voin ja kanelisokerin kanssa. Tuomas löysi mantelin, ja sai Fazerin suklaalevyn mantelilahjaksi.

Olin tehnyt edellisenä iltana jamssimuusia ja rosollia, sekä laittanut kinkun valmiiksi crockpot-pataan. Muut ruoat haimme ruokakaupasta, jopa sillit ja puolukkahillot. Meidän ateriamme oli sekalainen sekoitus suomalaista ja amerikkalaista jouluateriaa, ja kaikille löytyi lempiruokia. Jopa Turun sinappia löytyi pöydästä, nam! Ihan liikaa ruokaa.. Lasten ystävä C söi meidän kanssamme, siksi kuvasta löytyy kuusi lasta:) Luimme jouluevankeliumin ruokapöydässä (maman vuoro tänä vuonna), mutta Turun joulurauhan julistamisen täysin unohdin, pöh.

Pienen ruokalevon jälkeen (tiskitkin jäivät joulupäivälle, kun mies lupasi ne tiskata) lähdimme jouluaaton kirkkoon. Floridan kirkkomme monen kirkon lailla piti vain aaton jumiksen, eikä ollenkaan joulupäivän jumista. Kutsuimme C:n perheensä kanssa mukaan, ja C tuli äitinsä kanssa, muun perheen jäädessä leirintäalueelle.

Niin tyypillistä: minä pieni ihminen pienen uskoni kanssa sanoin C:n äidille etten tiedä kuinka tulen edes tykkäämään tästä jumiksesta, koska olen tottunut Uuden Englannin pieniin herkkiin kynttilähartaushetkiin.. Noh, siellä kirkon parkkipaikalla yli neljän tuhannen muun ihmisen kanssa ylistäessä Taivaallista Isäämme pieni minä sai kohdata Jumalan. Tuntui kuin olisi saanut ylistää enkelikuoron kanssa!

Ja tämän joulun paras lahja - lasten ystävä C antoi elämänsä Jeesukselle siellä jumiksessa, kun pastori esitti alttarikutsun. Ei siinä voinut kuin itkeä ilon kyyneliä nuoren miehen tehdessä elämänsä tärkeimmän päätöksen - ja valiten viisaasti!

Kun tulimme takaisin asuntoautolle, yllättäen teltasta löytyi pussillinen lahjoja, ja vaikka oli jo aika myöhä, avasimme lahjat yksi kerrallaan, nauttien jokaisesta lahjasta. Pelkäsin etukäteen, että vaatimaton joulu olisi ollut pettymys lapsille (ja eka joulu ilman joulupukin vierailua), mutta ei, joulu oli ihana, lapsille myös. Onneksi jokaiselle löytyi jotain mieluista paketeista:)



Joulupäivän aamuna löytyi vielä joulusukat täynnä herkkuja. Lapset aloittivat uusilla leluilla leikkimisen, ja koko päivän touhusivat. Nautimme jouluaaton herkuista ja leppoisasta yhdessäolosta koko päivän. Teinit eivät halunneet tulla kävelylle iltapäivällä, mutta Anna tuli daddyn ja minun mukaani kun teimme pitkän kävelymatkan rannalla. Aah, ihana päivä.

Ihana joulu 2011.

Hyvää joulua 2011!

Oikein siunattua ja rauhaisaa joulua 2011 jokaiselle lukijalle!

t. Kolmenkolkan väki

Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Luukas 2:10-11

Neljä teiniä + adoptiopäivä!

Joulukuun 18. päivää oli odotettu!! Kolmetoista oli tärkeä syntymäpäivä koululaisille, ja meillä vanhemmilla olikin pieni paine saada päivästä onnistunut, vaikka vietimmekin synttäreitä asuntoautossa, eikä kaverisynttärit olleet käytännölliset tänä vuonna.

Aamu alkoi sankareiden avatessa ensin lahjat toisiltaan (jokainen antoi yhden lahjan yhdelle sisarukselle), sitten meidän vanhempien lahjat. Viimeiseksi Anna sai avata adoptiolahjan, viisi vuotta sitten, nelosten 8-vuotissynttäripäivänä, allekirjoitimme adoptiopaperit Kiinassa, ja Kiinan viranomaisten silmissä Annasta tuli meidän tyttäremme.

Sisaruslahjat olivat pienet (asuntoauto on ahdas!): Antti antoi Tanelille pienen legopakkauksen, Taneli Tuomakselle Pictureka-korttipelin, Tuomas Saaralle Apinat sangossa-pelin, Saara Antille kaksi pähkinänsärkijää. Meidän lahja pojille oli reissu pelaamaan paintball'ia (värikuulien ampumista) Virginiaan daddyn ja M-sedän kanssa, ostimme jo lahjakortit. Mutta koska tätä lahjaa he eivät voi heti 'käyttää', annoimme pojille myös yhteislahjaksi radio-ohjattavan helikopterin. Saara on jo kauan toivonut pattereilla toimivaa kissaa, ja kerran jo omilla rahoillaan ostikin sellaisen, mutta palautimme sen, koska kissa ei toiminut. Vaikkei mama kauheasti kissoista ymmärrä mitään, tämä lahja oli tärkeä ja rakas Saaralle.. Anna sai pienemmän kissan adoptiolahjaksi (yleensä nämä gotcha-ja adoptiolahjat ovat pieniä muistoja Kiinasta, tosin tänä vuonna Kiina-lahjat ovat jossain laatikossa anoppilan kellarissa, heh heh.) Kovin olivat kaikki innoissaan lahjoistaan<3

Olimme varoittaneet lapsia jo, että aamupalan (pakastin-vohveleita leivänpaahtimesta mansikoiden ja kermavaahdon kera) jälkeen meidän pitää pakata kamppeet ja lähteä leirintäalueelta, joten he menivät ulos leikkimään C-ystävänsä kanssa sillä aikaa kun me valmistauduimme lähtöön.

Söimme piknik-lounaan leirintäalueen lähellä, sitten suuntasimme Orlandoon. Matkalla haimme kaupasta synttärikakun, ja saimme laulaa lapsille Happy Birthday (ja loppuun " and Happy Adoption Day, too!").

Kakkukahvit (lisää kuvia kamerassa):



Päivän kohokohta lapsille oli reissu linnaan. Kun neloset olivat noin 5 tai 6-vuotiaita, kävimme tällaisessa Medieval Times-näytöksessä, ja he kaikki muistivat sen ihanana kokemuksena. Paikalla oli hyvä synttäritarjous, me saimme kolme ilmaislippua :)







Näytös oli hyvin tehty, meidän mustavalkoinen ritarimme voitti. Ruokakin oli todella hyvää, ja etenkin pojat tykkäsivät kun ei saanut haarukoita tai veitsiä käyttöön, keittokin piti hörppien syödä :)

Illalla lähdimme ajamaan kohti Manatee Springs-leirintäaluetta, lapset katsoivat matkalla elokuvaa. Ihan perille asti emme päässeet, nukuimme tien sivussa rekkapysäkillä ja aamulla jatkoimme matkaa taas.

Oikein onnistunut juhlapäivä!

Ihan järkkyä, että meillä on neljä teiniä talossa asuntoautossa nykyisin!!! Että kolmetoista vuotta sitten meidän pikkurääpäleet syntyivät Dartmouth-sairaalassa...! En löytänyt kuvaa koko konkkaronkasta, mutta alla kuva Tuomaksesta (kaikkein pienin syntyessään) ja daddyn kädestä, todennäköisesti yhden päivän ikäisenä.

Oikeasti raskausaika, synnytys ja nelosten alkuvuodet ovat ihan puuroa mielessäni - moni pyytää kirjoittamaan millaista se oli, mutta kun ei muista, ei muista.. Sen muistan, että edellisenä päivänä (17.12) lääkärit päättivät, että seuraavana päivänä on keisarinleikkaus. Edeltä käsin minua varoitettiin, että puudutus tuntuu siltä, etten pysty hengittämään, mutta kyllä ihan normaalisti hengitän, vaikken sitä itse pysty tuntumaan. Varoituksesta huolimatta se tunne oli aivan kauhea. Onneksi mies oli vierellä ja mielessäni toistin yhtä lempiraamatunlausettani.

Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa. Fil. 4:13

I can do all this through him who gives me strength. Phil. 4:13

Meillä mitään teinejä:)

Olemme niiiiin nauttineet olosta St. Petessä. Voi tietty olla, että jos palaisimme New Hampshireen kotikaupunkiimme, kyyneleet valuisivat alati (muutto sieltä tänä vuonna oli rankka), mutta täytyy myöntää, että yllätyin kuinka vahvasti fyysisesti olen reagoinut täällä Floridassa oloon (en normaalisti itke näin paljon:).

Viime vuonna näköjään kotiuduimme tänne todella hyvin ja kaikki tykkäämme olla täällä. Olemme nähneet rakkaita ystäviä, vierailleet rakkaita paikkoja, ja viime lauantaina koimme taas vahvasti kuinka tämä paikka on meille tärkeä. Toivomme ja rukoilemme, että joku päivä meillä on oma koti täällä, vaikka viettäisimmekin 6 kk Mainen metsissä.

St. Petessä on lauantaisiaamuisin mahtava tori, josta löytää niin vihanneksia, hedelmiä, eri elintarvikkeita, ruokakojuja kuin paikallisia käsityöläisiäkin. Kun asuimme täällä viime vuonna, yritimme mennä torille niin usein kuin vain pystyimme, joten viime lauantaina luonnollisesti suuntasimme torille. Menimme aika myöhään, joten eka söimme lounaan siellä, sitten kiertelimme kojuja. Matkaan tarttui thai-kastiketta kanalle, ananas, ja lapset saivat maistaa kookospähkinää.

Torilta suuntasimme Target-tavarataloon, tarkoitus oli hakea teltta ja joulukoristeita, mutta mukaan tarttui myös synttärilahja pojille, sekä ainakin yksi joululahja.



Illalla suuntasimme meidän St. Peten kirkkoon, sama jossa koululaiset kävivät perjantaisin kotikouluryhmätunneilla. Viime vuonna tykkäsimme käydä kirkossa lauantai-iltaisin, ja usein sen jälkeen käydä syömässä Chick-Fil-A-pikaruokalassa, joka on kiinni sunnuntaisin. Oli kiva seurata traditiotamme, nähdä ystäviä kirkossa, ja sen jälkeen juhlia viimeistä päivää Ilman Teinejä kanaravintolassa:)



Ihana perhe meillä, kiitos Taivaan Isä:)

Kotikoululaisten pipari-päivä

Perjantaina meidät kutsuttiin paikallisten kotikoululaisten Piparipäivään. Ehkä 10-15 perhettä kokoontui puistoon koristelemaan piparitaloja (loistava idea tehdä näitä ulkona, sotku oli hurja!) ja syömään hot dogeja lounaaksi.

Olisin toki voinut ostaa valmiin piparitalon, koota sen asuntoautossa ja viedä puistoon mukanamme, mutta en ollut niin ahkera ja yritteliäs - me ostimme edellisenä päivänä pipariukot ja koristeluvärkit, ja lapset saivat koristella ukkelit puistossa. Tuomas tosin oli ainoa, joka ei malttanut koristella, söi kyllä yhden :) Poikien kohokohta oli muiden poikien kanssa leikkiminen, tapahtuman vetäjän poika on yksi Tuomaksen parhaimmista kavereista täällä Floridassa.

Kaikista ihanin oli mielestäni tuo seimi, sellaisen aiomme mekin tehdä joku vuosi!

Ja illalla auringonlaskua ihailemaan:

Viides Gotcha-päivä

Viisi vuotta sitten Guangzhoussa, Kiinassa, saimme vihdoin Annan syliimme. Tätä lasta oli odotettu, hänen puolestaan rukoiltu, välillä ihan itkettykin odotuksen pituutta, sekä ajatusta lapsestamme lastenkodissa..

Muistan, kuinka pieni Xiao Li oli, pienempi ja kevyempi kuin oletimme. Painoa oli 15 lb (vajaa 7 kg), ja pienimmät vaatteet, jotka mahtuivat päälle oli pyjamat kokoa 3-6 kk. Ikää Annalla oli 8 kk, kaksi hammasta suussa. Anna istui jäntevästi, katsoa tapitti silmiin, konttasi ja räpläsi kaikkea pientä taitavin sormin.

Ekana päivänä lähinnä tarjosimme korviketta pullosta ja kuivia muroja, joista pikkuinen tykkäsi, mutta selvästi oli shokissa ja varuillaan koko päivän. Kunnes. Samana iltana menimme hotellin ravintolaan syömään, vaikka suositukset adoptiotoimistosta oli pysytellä hotellihuoneessa ekat päivät, tutustuen toisiimme, eikä lähteä seikkailemaan. Mutta olimme saapuneet samana päivänä Pekingistä, lento oli ollut myöhässä, missasimme lounaan, kun piti syöksyä vauvoja hakemaan ja illalla olimme kuolla nälkään.

Kun Anna näki pöydän ruokineen, hän ihan heräsi eloon. Taisi olla tyttökin nälissään, kun olimme vain antaneet vauvaruokaa :) Anna söi mitä eteen laitettiin, ja välillä ihan kirkui ilosta :)

Kiinassa Anna nukkui joka yö yön yli, ja vaikka sai jonkin flunssan, oli silti todella tyytyväinen lapsi. Kannoin häntä kantoliinassa aina kuin mahdollista, ja uskon, että se auttoi kiintymiseen. Meillä oli ihana 2-3 viikkoa Kiinassa. Pojat jäivät kotiin Muorin, Vaarin ja Sainan (sekä Epun ja jouluna Sainan miehen) kanssa, meillä oli Saara mukanamme.







Gotcha-päivän aamuna nyt viisi vuotta myöhemmin Anna sai avata pienen lahjan. Iltapäivällä vein lapset rakkaalle rannallemme (taas itkuhanat aukesivat mamalla) nauttien lämmöstä, hiekasta, simpukoista ja viileästä merivedestä, sekä jäätelöstä :)

Ja illalla tradition mukaan menimme Kiinalaiseen ravintolaan syömään, nam. Ihana juhlapäivä!



Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä. Jaak. 1:17

Juhlaa

Meillä alkoi juhlakausi (adoptiopäivät ja synttärit), ja ohjelmaa ja touhua on ollut niin paljon etten tiedä mistä aloittaisin. Siihen lisäksi tottelematon nettiyhteys ja tien päällä elo, joten tietsikka-aika on ollut kortilla. Yritän nyt kuitenkin kirjata näitä ihania päiviä tänne - jaettu ilo jne. sekä tietty muistiin itselleni ja lapsille. Saa nähdä tuleeko sarja lyhyehköjä postauksia, vai iso mammuttipostaus, näistä kun ei koskaan tiedä :)

Nyt kuitenkin istun uima-altaan vieressä auringon lämmittäessä selkääni. Lapset polskuttavat lämmitetyssä altaassa leikkien Marco-Polo-peliä, mies tekee töitään uima-altaan vieressä myös. Meidän piti lähteä Fort Desoto-leirintäalueelta muutamaksi päiväksi pois, että voimme palata jouluksi takaisin (max 14 päivää/kk), joten ensin suuntasimme Orlandoon, ja sieltä Manatee Springs-leirintäalueelle katsomaan merilehmiä (postauksia tulossa, kunhan saan ne väsättyä).

Eilen saavuimme Crystal River-leirintäalueelle pariksi päiväksi, kiva paikka levähtää hetken, ja paras lahja olikin saada päivä laiskottelua. Pyykkiä pitää pestä jossain välissä, mutta muuten vain olla ja levätä. Mies lupasi grillata hamppareita ja hodareita illalla (tervetuloa vaan:), ja kaupasta ostettua sunnuntaista synttärikakkua riittää tällekin päivälle.

Joulustressistä ei ole tietoakaan, vähäiset lahjat on ostettu, asuntoautossa ei ole uunia, joten leipomiset jäävät, ja päätimme olla lähettämättä joulukortteja tänä vuonna. Joululomakin alkoi koululaisilla muutama päivä sitten kun netti alkoi reistailemaan. Ehtiihän sitä tammikuussakin:) Aah tätä ihanuutta, kiitos Jeesus<3

Lisää aurinkoa ja päätöksiä

Meillä oli aivan mahtava päivä tänään! Miehen kanssa aloitimme aamun kävelylenkillä, ja napsin näitä kuvia kävellessä.



Rakastan Floridan kasvillisuutta, etenkin kauniita kukkia, palmuja, ja roikkuvaa espanjalaista sammalta (spanish moss). Aamulla oli taas viileää, kun heräsimme, mutta aurinko pian lämmitti lämpötilat noin +25 C asteeseen. Täydellistä - ei liian kuumaa, eikä ilmasto ole edes hirveän kostea tällä hetkellä.



Annan leikkiessä leiripaikan rannalla istuin leirituoliin viereen, ja kun 'naapuripoika' käveli noin viidennenkymmenen kerran ohi (sillä aikaa kun olemme olleet täällä), aloin juttelemaan hänen kanssaan. Kävi ilmi, että C-poika (kuvassa vasemmalla) on saman ikäinen kuin koululaiset, hän täyttää 13 ensi kuussa, ja myös kotikoululainen. Myöhemmin C:n äiti tuli juttelemaan meidän kanssa myös, ja kävi ilmi, että he asuvat asuntoautossaan vakituisesti! Äiti, isä, kaksi teiniä ja C. Matkustavat milloin matkustavat, ja välillä tekevät töitä tai vapaaehtoistöitä yhdessä paikassa. Tällä hetkellä ovat kolme kuukautta tällä leirintäalueella, ja auttavat leirintäalueen ylläpidossa.

Kun koululaiset tulivat paikalle myös, kaikki viisi (itse asiassa Anna myös!) aloittivat leikit, ja lopettivat vasta nukkumamenoaikaan :)



Työt ja arki luonnollisesti jatkuu myös paratiisin lämmössä. Minä pesin pyykkiä, siivosin asuntoautoa, laitoin ruokaa, tein kotikouluhommia, miehen tehdessä normaalitöitään ja järjestelleen remonttireiskoja pohjoisessa myös. Iltapäivällä piti myös ajaa asuntoauto 'puskan taakse', niin harmaa likavesi kuin musta jätevesi piti tyhjätä. Minä pysyttelin sen verran kaukana että sain otettua kuvan, muttei ollut hajuvaaraa :-D *** Niin ja siis siellä puskan takana oli ihan oikea tyhjäysasema tankkeineen :)

Olemme tällä leiripaikalla perjantaiaamuun, sitten pitää vaihtaa paikkaa (samalla leirintäalueella kuitenkin), ja sunnuntaina suuntaamme todennäköisesti Orlandoon muutamaksi päiväksi. Palaamme tänne torstaina, ja olemme täällä siis joulun yli.



Tänään ostin lentoliput joulukuun 28. päivälle: Mies lentää Antin ja Saaran kanssa pohjoiseen, minä lennän kolmen muun lapsen kanssa siskoni luokse Virginiaan noin kolmeksi viikoksi. Olemme jo muutaman viikon miettineet minne jätämme asuntoauton ja milloin kuka lähtee pohjoiseen. Tuntuu hyvältä, että on selvyyttä suunnitelmiin. Näin ne asiat järjestyvät:)

Oikeasti oli kyllä niin upea päivä, että miehen kanssa mietimme, että mitä jos keväällä tulemme tälle samalle leirintäalueelle 2-3 kuukaudeksi. Pitäisiköhän harkita vapaaehtoistyötä myös, sitten saisi asua yhdellä leiripaikalla koko ajan. Muuten täällä saa olla vain 14 päivää kuukaudesta. Hm...

Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesipuroille, tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. Jeremia 31:9

Postikortteja Floridasta

Sunnuntaina saavuimme siis Floridaan, tietämättä missä yövymme. Orlandon kohdalla muistaakseni päätimme soittaa leirintäalueelle, joka on lähin edellistä (viime vuotista) asuinpaikkaamme täällä rannalla, ja koska heillä oli tilaa, suuntasimme asuntoauton nokan kohti rakasta St. Peteä. Matkalla koukkasimme Tampan lentokentän kautta, ja haimme vuokra-auton käyttöön.



Saimme leiripaikan ihan meren rannalta Fort De Soton puistosta . Lapset heti suuntasivat veden ääreen.



Saara löysi kauniita kukkia.



Emme ehtineet nauttia ympäristöstä kovin paljoa sunnuntaina, sillä ensin piti asettautua paikoilleen, laittaa ruokaa, ja sitten koukkasimme toimistolle hakemaan postia. Maanantaina pitikin kiltisti tehdä kirjanpitotyöt, ugh. Kotikouluakin olemme pitäneet, joinain päivinä saamme tehtyä kokonaisia päiviä, toisina vain puolikkaita.

Maanantaiaamulla minulla oli se neurologiaika myös, ihan rutiiniaika. Olin itse jättänyt betasalpaaja-estolääkkeen pois tänä syksynä, kun jonkin talonvaihdon aikana unohdin ottaa lääkkeet niin monen päivän aikana. Ei tullut sivuoireita, ja koska en kokenut että lääke olisi tehnyt hurjan suurta eroa migreeneihin, jätin pois. Neurologi oli ihan ok päätöksen kanssa. Jatkohoito on kipulääkkeet tarvittaessa (käytössä nykyisin Naproxen-niminen lääke, joka on vain vahvempi Aleve, jota saa täällä apteekista ilman reseptiä, sekä oikein pahoihin migreenikohtauksiin Relpax-triptaani), ja sain Botox-piikistä otsan ja niskan hiusrajaan sekä korvien yläpuolelle (ei siis kosmeettista:). Uusi aika huhtikuulle.



Leirintäalueella on paljon pesukarhuja, lapset jopa näkivät yhden tänä iltana. Rannalla näkee muutakin kuin rapuja - eikös nämä juuri ole pesukarhun jälkiä?



Eilen illalla vihdoin pääsimme meidän omalle rannalle. Ja minulta pääsi itku. Tämä paikka on niin rakas, ja vaikka on ihana olla täällä taas, se sattuu myös - minun on ollut ikävä tätä paratiisirantaa. Ajoimme edellisen vuokrakämpän ohi, ja siellä todella oli uudet asukit (olin toivonut, että se olisi ollut tyhjillään, ja me olisimme voineet olla siellä joulun ajan, mutta ei...).



Leikimme tervapataa, treffasimme ystäviä rannalla, ja katselimme auringonlaskun. Nauttien, mutta niin haikein mielin. Ainakin minä.



Oli jo kylmä kun lähdimme takaisin asuntoautolle, jossa onneksi odotti padassa lämmin lasagne. Onneksi mies tykkää tästä alueesta paljon myös, ja edelleen haaveilemme, että joku päivä meillä on oma koti täällä. Ensin pitää saada pohjoisen remontti valmiiksi.. Alustavasti kuitenkin suunnittelemme paluuta huhti-kesäkuuksi, pitää vaan löytää sopiva vuokrakoti sille ajalle. Toisaalta meidän perheestä ei koskaan tiedä, miehen esimerkiksi tekee mieli lähteä asuntoautoreissulle länteen. Mutta toivon että palaamme silloin, sekä syksyksi 2012 myös.



Tänään suunnittelin lasten kanssa rantapäivää, mutta aamulla olikin kylmä, joten jäimme hengailemaan leirintäalueelle. Vuorovesi oli alhaalla, ja lapsilla oli hauskaa etsiä rapuja ja muita pieniä mereneläviä. Minä sain pestyä puolet pyykeistä, huomenna jatkuu sama lysti siis. Onneksi leirintäalueella on pesukoneet, ja yllätyin kuinka edullista oli pestä: vain $1 .75 pesusta ja kuivauksesta, tosin koneet olivat aika pienet.



Iltapäivällä jouduin viemään miestä kiropraktikolle, selkä alkoi vaivaamaan ajamisten jälkeen. Onneksi ehdimme takaisin auringonlaskua katsomaan, mikä on täällä noin 17:30 aikaan. Mainessä on pimeää jo klo 16 - jännä kuinka iso ero.

Tänään selvisi myös joulun suunnitelmat - jäämme tänne leirintäalueelle. Ensimmäinen joulu asuntoautossa, saa nähdä millainen tulee. Koristelemmeko palmun jouluvaloin vai haemmeko jonkin sortin kuusen asuntoautoon?

Palmujen havinasta ja auringonpaisteesta terveisiä lähettäen,

Sennie

Floridassa!

Lähdimme eilen Virginiasta ajamaan, ja juuri ylitimme rajan Georgiasta Floridaan, eli vielä olemme tien päällä. On pilvistä, ei kuuma eikä kylmä, mutta tien molemmilla puolilla on jo ihania palmuja huojumassa. 'Meidän' rannalle on vielä noin neljä tuntia ajamista.

Suunnitteilla on olla yö leirintäalueella neurologin toimiston lähellä, koska kävi ilmi, että minulla on aika jo huomisaamulle (miten niin viime tipassa saavuimme??). Ja ei, ei ole mitään varauksia mihinkään, ei tietoa missä tulemme olemaan ja kuinka kauan, mutta odottelen uteliaana mitä Taivaan Isällä on meitä varten:)

Treffasimme appivanhemmat Virginiassa ja vietimme 2-3 päivää heidän kanssaan (postaus tulossa myöhemmin joko tänne tai Mothership-blogiin). Heidän oli tarkoitus ajaa meidän kanssamme Floridaan, mutta arki asuntoautossa 94-vuotiaan isoäidin kanssa olikin rankempaa, kuin he olettivat. Nanny tarvitsee paljon apua, joten lauantaiaamulla he päättivät suunnata kohti pohjoista, ja me etelää.

Lisää myöhemmin! Siunattua kolmatta adventtisunnuntaita jokaiselle<3

Toivoa ja rauhaa

Paita ja Peppu.
Anna ja Eppu.



Mutta kyllä nämä kolme serkusta kaikki tulevat hyvin toimeen. Kuin myös Elli-taapero ja (melkein)-teinit. Ja tänään täältä löytyy 4-vuotias - Nooalla oli tänään synttärit! Onnea isolle pojalle!

Juu, ei me vieläkään tiedetä missä olemme joulun, tai koska matka jatkuu (tällä viikolla, kuitenkin?), mutta ei se mitään. Tämä aika täällä siskon luona on ollut ihana lahja, lahja Taivaan Isältä. Mies on pystynyt pyörittämään firmaansa yläkerran vauvanhuoneesta käsin, koululaiset ovat tehneet lyhyitä koulupäiviä ja muuten ovat panostaneet ulkona olemiseen pikkuväen kanssa. Oli upeaa, että isosiskon nuorin poika tuli tänne samaan aikaan myös! Ja me Sainan kanssa nautimme yhdessäolosta. Niiiin paljon!

Jotenkin näin loppuvuodesta tulee mietittyä takana ollutta vuotta, ja täytyy myöntää, että monella tavalla tämä on ollut raskas vuosi minulle. Kaikista siunauksista huolimatta. Paljon on syytä olla kiitollinen, ja yritänkin keskittyä niihin kaikkiin, mutta epävarmuus on ollut raastavaa, ja New Hampshiren kodista luopuminen edelleen sattuu. Meille on tulossa ihana mökki Maineen, mutta suren silti edellistä, rakasta kotiamme, eikä tilannetta auta se, että nyt on vähän koditon olo. Etenkin joulun alla.

Sen olen kuitenkin saanut oppia, että Jumalalla on meitä jokaista varten hyvää suunnitteilla. Me näemme vain pienen osan Taivaan Isän taideteoksesta (mikä on meidän elämämme) - Hän näkee sen kokonaisuutena. Siihen saan luottaa, se tuo toivoa. Itse asiassa tätä kirjoittaessakin sydämeen laskeutui rauha ja ilo, kiitos Jeesus!! Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa. (Fil. 4:13)

Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Jeremia 29:11

Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen. Room. 8:28

Niin, ja jos sinulla ei ole tätä sydäntä täyttävää, iloa ja rauhaa antavaa toivoa, lue täältä, kuinka sen saa!

Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä. 2 Kor. 6:1-2

Edelleen siskolla

Pahoittelen!!! En ole valmis vieläkään palaamaan nettimaailmaan (aika siskon ja perheen luona niiiin arvokasta!), mutta kävimme eilen Busch Gardens'in ihanassa jouluisessa huvipuistossa, ja päätin postata reissusta Mothership-blogissa, ja linkittää postauksen tänne.

Meidän oli tarkoitus suunnata Floridaa kohti tänä tulevana viikonloppuna, mutta voi olla että jäämme vähän kauemmaksi aikaa tänne siskon luokse. Olen varmaan maininnut että appivanhemmat ovat tulossa Floridaan meitä treffaamaan joulukuussa miehen isoäidin kanssa, omalla asuntoautollaan. Tällä hetkellä he miettivät mahdollista pysäkkiä tänne Virginiaankin, ja jos he niin tekevät, vierailemme varmaankin Colonial Williamsburgissa ja Christmas Townissa heidän kanssaan ennen kuin jatkamme yhdessä matkaa Floridaan.

Saa nähdä! Varmasti pistän postausta, kun matka jatkuu taas :) Oikein ihanaa Adventti-aikaa jokaiselle lukijalle!

Kiitosterkut!

Kiitos tätäkin kautta teille kaikille, jotka äänestitte Mothership-blogia kotikoululaisten blogiäänestyksessä! Olen sanaton.. niin vaikea uskoa, että blogini voitti valokuvakategoriassa. Olette ihania *pusuja*!!!

Niin täysiä päiviä vietämme täällä siskoni Sainan luona, ei millään malta olla netissä. Laitan tämänkin postauksen ilman kuvia, ja yritän huomenna laittaa kuvat mukaan, jos mahis.

Eilen Saina lähti Washington DC:een miehensä, Elli-vauvan ja isosiskomme nuorimman pojan kanssa lätkämatsia katsomaan, ja vähän nähtävyyksiä myös. He palasivat tänään, hyvä ja onnistunut reissu oli ollut.



Me kotiväki täällä pyöritimme arkea seitsemän lapsen kanssa, ja isot lapset auttoivat tosi paljon. Tänään minulla oli parempi olo, mutta eilen olin niin nuhainen ja kipeä ettei energiaa ollut yhtään. Tänään isot pojat viettivät paljon aikaa pikkuisten kanssa ulkona, ja Saara auttoi minua keittiössä. Teimme jamssimuusia, kurpitsapiirakkaa, karpalohilloa, ja kaikki lapset tekivät dominokekseistä ja karkeista kalkkunoita. Niin ja laitoimme lasagnen illaksi myös.





Huomenna on toinen kokkauspäivä edessä, torstaina on Kiitospäivä. Ihana viettää se Sainalaisten kanssa!!

Tänä iltana Saina ja hänen miehensä opettivat meille uuden korttipelin Lusikat - onko kukaan pelannut koskaan? Niin hauska! Naarmuja tuli, mustelmiakin kun väki syöksyi nappaamaan lusikoita pöydältä, mutta oli kaiken kivun arvoinen peli. Pitääkin muistaa pelata pelejä yhdessä useammin!!

Pahoittelen blogihiljaisuutta, mutta niin nautimme yhdessäolosta täällä! Miehen vanhemmat ovat tuomassa isoäitiä Floridaan joulukuussa, eli kyllä mekin täältä lähdemme sinnepäin jossain vaiheessa, en tiedä vielä koska.

PS. Mothership-blogista löytyy postaus lauantain reissustamme Colonial Williamsburgiin, ulkomuseoalueeseen 1700-luvulta.