Joulu-uinti!

Järvi jäätyi juuri ennen joulua. Ennen kuin ehdin pulahtaa talviuinnille.




Mutta joulun sateet sulattivat jään meidän rannasta, ja tänään alkoi oma olo olla sen verran parempi flunssan jäljiltä, että keskellä päivää päätin, että tänään mennään uimaan!



Antti innostui ideasta, ja niin kävimme molemmat kaksi kertaa pulahtamassa!

Kyllä me hulluja olemme, sillä meillä ei siis ole täällä saunaa (vielä)...

Mutta sillai kivasti hulluja, eikös? :)


PS. Vielä kaksi päivää saa äänestää Mothership-blogiani. Täällä linkki. Kiitos!!!

Salainen päiväkirja (*** edit: kokonaisena)

*********** Edit: Hih, siis ei minun ollut tarkoitus tätä päiväkirjaani kokonaisena julkaista, en ymmärrä kuinka siinä niin oli käynyt? Nyt vasta huomasin:) Mutta ei haittaa, olkoon näin:)
Osa siis on jo aikaisemmin julkaistu.


Keskiviikkona 5.2.2014

Äitienpäivänä 8.5. 2011 kirjoitin Mothership-blogiin äidiksi tulemisesta. Sinä päivänä koin Jumalan kuiskaavan sydämeeni, että jos Hän on meitä siunannut nelosilla, ja kaikella mitä me olemme tarvinneet heidän kanssaan, Hän pystyy siunaamaan meitä vielä yhdellä adoptiolapsella. Vahvasti koin, että meitä odottaa vielä tyttö Kiinassa.

Vuosina 2011 - 2013 yritin kovasti rukoilla Jumalan ajoitusta, ja minulle kärsivällisyyttä odotukseen. Mies kun en tuntunut millään lämpenevän ajatukselle. Helmikuussa 2012 oli lähellä, puhuimme adoption aloittamista, otin yhteyttä adoptiotoimistoon, mutta ei ollut vielä oikea aika.

Ja nyt sitten viime vuoden yllätysraskaus. Ja keskenmeno. Ja suru. Kovin sekaiset mietteet, mutta silti luottamus Jumalaan, Hänen hyvyyteen ja Hänen suunnitelmaan meidän elämää varten - paljon parempi kuin mitään mitä me voisimme itse kehitellä.

En minä tiedä käyttikö Jumala tätä kokemusta mieheni sydämen pehmittämiseen, vai alkoiko mitta täyttymään vaimon adoptiopuheilla. Annakin (ja Saara!) auttoivat asiassa. Ja tietty nekin puheet, että jos Jumala haluaa siunata meitä vielä uudella raskaudella, niin olen valmis. (Olen kyllä:)

Ihmeellisiä ovat Jumalan tiet.

Saman kuun lopulla, kun meillä olisi ollut laskettu aika, mies sanoi olevansa valmis aloittamaan uuden adoptioprosessin. Myönsi, ettei niin innoissaan kuin minä, mutta valmis silti. Ymmärtää, että tämä minun toiveeni adoptoida on Taivaan Isältä. (Mikä on ihan totta - ei minulla ole mitään vauvakuumetta, ja monella lailla elämä ja arki on nyt niin helppoa, mikä tietenkin muuttuu pienen lapsen myötä. Ja ne yöt! Tarvitsen yöuniani, heh! Mutta minkäs teet, kun tiedät, että Jumala kutsuu sinua johonkin? Et muuta kuin seuraat kutsua, edeltä valmistettua polkua.)

Viikko meni, kun pohdimme eri vaihtoehtoja, otimme yhteyttä adoptiotoimistoon ja kotiselvitystoimistoon Floridassa - onko tämä edes mahdollista meidän erikoisen perheen ja elämäntyylin kanssa?

On se. Se, että meillä on nyt (se sama) vuokrakoti Floridassa, ja elämäntyylimme on rauhoittunut aika lailla reissuvuosista 2011 ja 2012 sallii kotiselvityksen teon.

Tänään lähti adoptiohakemus samaan adoptiotoimistoon, jota käytimme Annan adoption kanssa! Ja paperien täyttäminen adoptiota varten on alkanut. Kaksi lomaketta lähti myös Floridan osavaltioon tarkistuttamaan onko meillä siellä rikosrekisteriä (ei tietenkään), mutta vielä odotan New Hampshiren ja Connecticutin lomakkeita sosiaalityöntekijältä.

Sydän on täynnä kiitollisuutta, onnellisuutta ja odottamisen iloa!


Keskiviikkona 12.2.2014

Eilen saapui odottamani sähköposti: meidän hakemus on mennyt läpi adoptiotoimistolla! Tämähän on vain muodollisuus, kyllähän muutama sivu piti täyttää, mutta he katsoivat lähinnä, että täytämme vaatimukset. Kiina vaatii ikää 30-55, hyvää terveyttä, painoa, ja tuloja. On joitain muitakin vaatimuksia taustan suhteen (mm. rikosrekisteri, avioerot). Yksi sääntö on, että lapsia ei saisi olla kotona enempää kuin viisi, mutta tämän (ja joidenkin muiden) säännön kanssa he tekevät poikkeuksia kun adoptoi lapsen, jolla on erityistarpeita, tai on vanhempi, eli SN-ohjelman kautta (special needs).

Iloitsin koko päivän, että nyt olemme virallisesti adoptoimassa!

Tiistaina meni postiin myös lista, johon olimme valinneet mitä erityistarpeita hyväksyisimme, ja minkä ikäisen. Me toivomme 0-3 vuotiasta tyttöä, ja hyväksyisimme monta eri erityistarvetta, esim. erilaiset sydänongelmat (leikkauksella korjattavat), tai puuttuvat sormet/varpaat/kädet/jalat. Muutaman muunkin kohdan ruksasin. Lähinnä erityistarpeita, jotka saisi korjattua, tai sallisivat 'normaalin' elämän, ilman, että meidän tarvitsisi asua sairaalan lähellä aina. Mutta siis nämä ovat näitä Taivaan Isän juttuja. Meidän on pakko ruksia joitain kohtia, mutta eihän ne ole kiveen kirjoitettu. Kun saamme lapsiesityksen, saamme aikaa miettiä ja rukoilla onko juuri tämä lapsi meitä varten. Tämä lista saattaa siis muuttuakin vielä prosessin aikana.

Ja aina lapsen saamisessa on omat riskinsä! Oli kyseessä biologinen tai adoptiolapsi. Erityistarpeita voi olla muitakin, vaikkei heti niitä edes tietäisi. Ymmärrämme sen.

Kun vihdoin pystyin eilen kirjautumaan adoptiotoimiston sivuille, josta löytyy ohjeita paperien keräämiseen, alkoi iskeä epätoivo. Tämä on ihan mahdoton urakka!!!! Niin monta eri todistusta pitää kerätä, ja jokaiseen eri leimoja eri toimistoista. Virheitä ei saa olla. Kotiselvityksen pitää mätsätä täysin kaikkien eri paperien kanssa. Mikä vuori edessäni.

Taivaan Isä, auta minua pitämään katse Sinussa, ja ottamaan vain askel kerrallaan.


Lauantaina 15.2.2014

Hurjaa ajatella, että meidän lapsemme on todennäköisesti jo syntynyt. Hän on siellä jossain kaukana... Vaikka olen rukoillut hänen puolestaan jo kohta kolme vuotta, nyt pitää muistaa päivittäin. Että hänestä pidettäisiis hyvää huolta. Että hän saisi kokea rakkautta, niin hoitajiltaan kuin myös Taivaan Isältä. Että hän oppisi kiintymään hoitajiinsa. Että hänellä olisi toivoa...  Ja muistaa rukoilla myös hänen biologisten vanhempiensa puolesta, niin kuin Annan biologisten vanhempien puolesta myös.

Eilen tilasin mieheni syntymätodistuksen DC:n virastosta, ja minun syntymätodistuksen äidiltä, en kertonut miksi tarvitsen (hih), sekä meidän avioliittotodistuksen Connecticutin osavaltion virastosta. Kirjoitin kirjeen Kiinan CCCWA:lle toiveestamme adoptoida, ja kuinka lupaamme pitää hyvää huolta tästä lapsesta, emme koskaan hylkää tai kohtele huonosti. Tämä kirje menee sitten meidän paperin kanssa Kiinaan.

Pikkuhiljaa asia etenee...


Keskiviikkona 26.2.2014

Syntymätodistukseni saapuivat Suomesta, kiitos äidin! Sain myös uutta chilisuklaata ja lempikarkkiani: Malacon Original TV-Mixiä, nam:)


Maanantaina 3.3.2014

Mitä tuskaa näiden paperien kanssa! Kolmen ystävän pitää kirjoittaa suosituskirje niin kotiselvitystoimistolle kuin adoptiotoimistollekin. Adoptiotoimisto vaatii notaarin leimaa kirjeisiin, kotiselvitystoimisto ei, mutta kirjeiden pitää tulla suoraan kirjoittajalta suljetussa kuoressa. Ikävä vaivata ystäviä tällä.. Minulla on nyt kaksi kuudesta kirjeestä, huoh.

Toinen tuskan aihe on meidän avioliittotodistus. Tilasin sen Connecticutin osavaltiosta, mutta jostain syystä vaadittu kopio ajokortistani ei suostu menemään läpi faksilla, ughhh. Taas yritin tänään.

Edelleen odotan myös, että lääkärimme saisi selvitettyä kuinka saamme HIV-testin tehtyä hänen kauttaan. Sitten pitää vielä löytää aika käydä hänen luonaan verikokeissa, että hän voisi kirjoittaa meille molemmille terveen paperit. Ja hänenkin pitää viedä ne notaarin kautta. Jack-lääkärimme toimisto on kolmen tunnin ajomatkan päässä, eli ei ole helppoa löytää hyvä aika sille reissulle.

Myös sosiaalityöntekijältä olen joutunut nyt kolme kertaa kysymään rikosrekisterilomakkeita eri osavaltioita varten. Vielä ei ole saapunut. Siis pelkät lomakkeet. Sitten pitää vielä lähettää eteenpäinkin.

Toiveenani oli saada paperit Kiinaan alkukesästä. Voi olla utopistista...

Mutta Herran kädessä nämäkin kaikki asiat. Että saisimme juuri hänet, pikkusisaremme. Juuri oikealla ajalla.


Samana iltana 3.3.2014

Sain sähköpostin, että avioliittotodistus on postissa, kiitos Jeesus!!! Ja kun yhden ystävän kanssa vaihdoimme sanaa suosituskirjeestä, tuli mieleen, että te blogin lukijat olette varmasti kantaneet näitäkin asioita Jeesukselle. Sitten muistin, että tämä päiväkirjani on vielä salainen, ette te näitä ole nähneet vielä... Mutta Jeesus kuulee huokauksemmekin!

Kyllä niin haluaisin jo kertoa adoptiostamme julkisesti! Lähinnä siksi, että saisimme rukoustukea. Pikkuisemme on todennäköisesti jo syntynyt, ja haluaisin esirukoilijoita kantamaan häntä rukouksissa Taivaan Isälle:

Että hänestä pidettäisiis hyvää huolta. Että hän saisi kokea rakkautta, niin hoitajiltaan kuin myös Taivaan Isältä. Että hän oppisi kiintymään hoitajiinsa. Että hänellä olisi toivoa... 

Tällä hetkellä on tarkoitus kertoa tytöille (ja pojille virallisesti, kyllähän ainakin Taneli ja Antti ovat jo huomanneet missä mennään, niin paperien täyttämisen, kuin puhelujenkin kautta) Annan syntymäpäivänä, eli viikon kuluttua. Silloin myös minun vanhemmilleni, vaikka uskon, että äiti tietää jo, koska pyysin niitä syntymätodistuksiani lähettää.

Mies kertoi isälleen jo ennen kuin lähetimme hakemuksen adoptiotoimistoon. Emme tiedä, kertoiko hän miehen äidille, koska kumpikaan heistä ei sanonut asiasta sanaakaan niiden parin viikon aikana, kun olivat täällä viime kuussa. Vaikka minulla oli kaikenlaisia adoptiopapereita ympäri pöytää... Ja kiinankielisiä myös, kun piti ottaa esimerkkiä Annan adoptiopapereista.

En tiedä vielä, koska julkisesti kerromme. Ehkä vasta sitten, kun paperit ovat Kiinassa. Vaikka siihen saattaa kestää vielä useampi kuukausi. Ehkä ainakin kerromme muutamalle esirukoilijalle...


Tiistai 11.3.2014

Anna täytti kahdeksan eilen!

Nelosten täyttäessä kahdeksan vuotta allekirjoitimme Annan adoptiopaperit Kiinassa.. Eilen me kerroimme virallisesti lapsille adoptioprosessista. Taneli ja Antti reagoivat aivan kuin oletin: "Me ollaan tiedetty jo vaikka kuinka kauan." Tosin kun viimeksi kysyin Antilta mitä ajatuksia adoptio tuo mieleen, hän ei oikein osannut sanoa mitään. Taneli on ok asian kanssa. Saara oli niin onnellinen, että hänelle tuli kyyneleet silmiin, kun kerroin facetimessa. Toisaalta pitää pitää silmällä hänen tunne-elämäänsä, viime vuonna kun kerroin olevani odottavani vauvaa hän otti uutiset todella raskaasti. Tuomas oli iloinen adoptiouutisista, mutta oli vähän pettynyt, kun kuuli että aiomme adoptoida tytön.

Anna iloitsi myös. Anna toivoo tyttövauvaa. Minä itse olisin onnellinen myös pojasta, Kiinan SN-ohjelmassa on tällä hetkellä enemmän poikia kuin tyttöjä, ja olettaisin, että moni perhe toivoo kuitenkin tyttöä.

Mutta nämä ovat näitä Taivaan Isän kädessä olevia juttuja. Vahvasti koen, että meille on tulossa pieni tyttö - kolme vuotta sitten äitienpäivänä Hän kuiskasi sydämeeni toiveen tytöstä, ja antoi minulle nimen myös, mikä vahvistui kirkossa myöhemmin yhden laulun kautta.

Ei tässä mitään muuta uutta tällä hetkellä. Saimme sen avioliittotodistuksen postissa, ja se pitää lähettää eteenpäin vielä osavaltion leimaa hakemaan. Sosiaalityöntekijä lupasi lähettää niitä rikosrekisterilomakkeita tänään eri osavaltioita varten, eli niitä pitää alkaa täyttämään myös.

**************************

 Tiistai 13.5.2014

Hui, kaksi kuukautta vierähti. Emme nyt ihan peukaloita ole pyörittäneet, mutta melkein. Nyt olemme Floridassa.

- Kun lähdimme Mainestä huhtikuussa, kävimme Jack-lääkäriystävämme luona, hän otti HIV-testit ja on täyttänyt tarvittavat lomakkeet, ja käyttänyt ne notaarilla. Parhaillaan postissa.

- Kirjanpitäjältä (ja mieheltä) odotetaan nyt tarvittavia todisteita taloudellisesta tilanteestamme.

- New Hampshirestä odottelemme todisteita, ettei meillä ole siellä rikosrekisteriä, ja huomenna lähtee Floridan osavaltion hakemukset postiin. Connecticutin osavaltion paprut saapuneet, ja sosiaalityöntekijä hoitaa muut. Paitsi paikallisen poliisilaitoksen, odottelen oikeaa lomaketta sossuntädiltä, ja sinne vielä pitää ehtiä tällä viikolla.

- Yhtä suosituskirjettä vielä odottelen ystävältä, mutta viisi kuudesta on jo valmiina. (Kolme sosiaalityöntekijälle, ja kolme adoptiotoimistolle, saa olla samat, mutta adoptiotoimistoon menevät pitää käyttää notaarilla, eli tarvitsen kuusi kappaletta.)

Ja tänään oli kotiselvitysvierailu, mikä meni loistavasti. Sosiaalityöntekijä oli meillä melkein neljä tuntia (!!!), mutta hyvä vierailu oli. Tuli kyllä juteltua kaikkea maan ja taivaan väliltä:)

Pieni mutka matkassa, kun laitamme hakemuksen maahanmuuttoviranomaisille, he laittavat sitten eri postia meille (mm. kutsu sormenjälkien otattamiseen), jota ei voi lähettää posti eteenpäin sinne missä sillä hetkellä olemme, eikä mikä tahansa osoite käy muutenkaan, mutta eiköhän tällainen pikku mutka suorene vielä, näin uskon.

Eilen kävimme pankissa notaarilla, eli moni lomake on nyt saatu valmiiksi. Ei voi sanoa, että vielä loppusuoralla, mutta eiköhän valoa näy tunnelin päässä??

Mainestä lähtiessämme mies kertoi siskolleen, ja hänen perheelleen, ja minä anopille. Appi ei ollut sanonut sanaakaan anopille! Ihan hyvin hän otti vastaan uutiset, oli kannustava. Sisko tai hänen perheensä oli yllättynyt, mutta ei oikein sanonut mitään, ei silloin, eikä myöhemmin.

Kerroin myös äidilleni, ja hän todella oli jo arvannut asian:) Mutta apua, nyt en muista oliko isä siinä?? Eiköhän äiti kertoisi isällekin?? (Edit** isä tiesi kyllä:)


********************************

Perjantaina 6.6.2014

Ja... Nyt olemme taas Mainessä! Sain tehtyä kaikki paperityöt (mitä minun piti tehdä) ennen kuin lähdimme Floridasta. Ystävien suosituskirjeet ovat valmiit. Nyt pallo on sosiaalityöntekijällä. Eilen tuli viestiä, että kaikki näyttää hyvältä, ja ensi viikon alussa hän kirjoittaa meidän kotiselvityksen (toivottavasti näin tapahtuu!).

Sain otettua kaikki tarvittavat valokuvat, ja kuvat meidän perheestä ja kodista ovat tilattu, matkalla meille. Passikuvat hankimme jo Floridassa. Niin, ja oli aika hauska kokemus. Menin hakemaan pakalliselta poliisilta meidän olematonta rikosrekisteriä, kun kävi ilmi, että paikallinen poliisilaitos on suljettu!! Siis mitä?? Netistä tietoa, ja kävi ilmi, että piti ajaa melkein tunnin pohjoiseen sheriffin toimistoon, joka kattaa meidänkin kaupungin. Eli siellä piti käydä hakemassa tarvittavat paperit.

Tänään sain myös ensimmäisen (1/3) adoptiokurssin ekan osan tehtyä, ja testistä tuli 100% kaikki oikein. Vähän turhauttavaa käydä läpi enimmäkseen tuttua juttua, mutta tämä 13h on pakolliset kurssit, ja oikeastaan helpottavaa, että sen voi käydä kotona netin kautta. Ja hyvää asiaahan se on, ja aina kertaus tekee hyvää. Tänään kuuntelin luentoa sensoriongelmista.

Kunhan kotiselvitys on valmis, saamme siirtyä seuraavaan askeleen - maahanmuuttoviranomaisten hyväksyntään.

Aah, ja juuri muistin, että terveystarkastuslomakkeet pitää laittaa eteenpäin Mainen osavaltiolle, että saadaan leimat papereihin (että notaari on todella notaari). Pitää tarkistaa oliko muita papereita. Floridassa notaarilla käytetyt lomakkeet pitää myös todistaa myös oikeiksi, mutta taidan odottaa tuota kotiselvitystä, ennen kuin laitan ne eteenpäin Floridan osavaltion toimistoon.

Täytyy myöntää, että välillä oli motivaatio vähän etsinnässä tämän projektin suhteen. Meidän arki on välillä kyllä niin hektistä, että voimavarojen ääriviivoilla usein mennään. Mutta nyt olen taas ihan innostunut - meitä odottaa pikkuinen - juuri meille tarkoitettu, ja Taivaan Isän voimavaroilla saadaan jatkaa matkaa, Hänen ennaltavalmistamaansa polkua.

Sunnuntaina 8.6.2014

Kurssi käyty läpi! Tosin hoitosuunnitelma pitää vielä viimeistellä.. Sitä varten piti valita jokin erityistarve. Lomakkeesta ruksasimme monia erityistarpeita, tosin lähinnä sellaisia, joihin on hoito tai

Ja huomenna lähtee Mainen osavaltioon meidän lääkärin lausunnot Mainen leimaa varten.

Torstaina 12.6.2014

Adoptiokurssi ja hoitosuunnitelma nyt tehty loppuun saakka!

Kotiselvityksestä ei vielä tietoa... Laitoin sähköpostia sosiaalityöntekijälle, toivottavasti hän vastaa pian.

Kovasti ollut pikkuinen mielessä ja rukouksissa näinä päivinä!

Maanantaina 23.6.2014

Viime yönä tupsahti kotiselvitys sähköpostilaatikkoon, ja aamulla luin sen läpi, ja lähetin korjauksineen sosiaalityöntekijälle. Nyt taas odotetaan, että saisi uuden version takaisin...

Meidän auto on huollossa, ja vaikka mies lähti asuntoautolla (!!) postiin tänään, itse en päässyt mukaan, migreeni iski :( Olisin lähettänyt seitsemän dokumenttia Floridaan leimattavaksi, ja neljä Washington DC:een kuriirin kautta Kiinan suurlähetykseen. Huomenna?

Viikonloppuna teimme pikareissun Bostoniin, Saara lensi perjantaina takaisin Usaan!!! Niin ihanaa, kyllä meillä kaikilla oli todella kova ikävä... Anna tosin ei ole täysin vielä leppynyt isosiskon pitkästä poissaolosta...

Lauantain vietimme New Hampshiressä, meillä oli iso lista tarvikkeita hommattavana mökkiä varten. Nyt lauantaina tulee ekat vuokralaiset, mökkimme on vuokrattu melkein koko kesäksi, ja paljon on työtä edessä tällä viikolla, että saamme paikat valmiiksi. Tulimme Bostonin reissulta kotiin lauantai-illalla myöhään, ja sunnuntai olikin täysi työpäivä (tervetuloa vaan kotiin, Saara:).

Tiistaina 24.6.2014

- Se kotiselvitys on nyt adoptiotoimistolla suurennuslasin alla.
- Lähetin shekin adoptiotoimistolle, seuraava maksu piti lähettää kotiselvityksen kanssa, $1200
- Sain käytyä postissa, eli eiliset dokumentit ovat nyt matkalla Washington DC:n kuriirille, ja toiset Floridaan
- Täytin maahanmuuttoviranomaisten hakemuksen melkein loppuun asti, odottelen vielä sitä kotiselvitystä, sitten saan loppuun. Tällä siis anotaan lupaa tuoda lapsi Usaan Kiinasta.

Torstaina 10.7.2014

Nyt olemme Sainan luona Virginiassa, edellisen postauksen jälkeen olimme yhden yön anoppilassa etelä-Mainessä, sitten viikon verran Nantucketin saarella, ja sieltä ajoimme Washington DC:n lähelle viemään poikia (melkein) viikon leirille. Ylihuomenna haemme pojat asuntoautolla, ja jatkamme matkaa Ohion osavaltioon.

Täällä Sainan luona on ollut kätevä jatkaa adoptiopaperitöitä. Vihdoin saimme valmiin kotiselvityksen Floridasta. Samantien laitoin yhden kopion takaisin Floridan osavaltiolle, heidän pitää todistaa notaari oikeaksi. Toinen kopio lähti kohti Teksasia maahanmuuttoviranomaisten paketissa (tietty shekin kanssa, $890). Nyt taas odotetaan.

Kunhan kotiselvitys tulee takaisin Floridan osavaltion toimistosta, ja saamme maahanmuuttoviranomaisilta luvan tuoda lapsi Usaan (ja tämä lupa pitää tietty todistuttaa oikeaksi oikeilla toimistoilla), sitten kaikki dokumentit pitää vielä käyttää Kiinan suurlähetystössä, ennen kuin ne lähetetään adoptiotoimistolle, ja he sitten lähettävät ne Kiinaan. Mutta oikeasti alkaa tuntua siltä, että olisimme loppusuoralla tämän paperisodan kanssa.

Tiistaina 15.7.2014

Me olemme nyt Ohiossa (asuntoauto huollossa Airstream-tehtaalla), mutta maahanmuuttoviranomaisten paprut pääsivät perille Teksasiin eilen!  Washington DC:ssä Kiinan konsulaatissa käyneet dokumentit ovat seikkailleet ympäri itärannikkoa. Alunperin niiden piti tulla Nantucketiin, mutta pyysin kuriiria vaihtamaan osoitteeksi Sainan osoitteen Virginiassa, minkä he lupasivat tehdä. Mutta kun olen seurannut postin nettisivulta dokumenttien matkaa, ne menivätkin Tampan kautta Nantucketiin! Tänään pitää pyytää naapuria laittamaan kirjekuoren keittiöön odottamaan meitä.

Torstaina 17.7.2014

Mieheni isoäiti, Nanny, kuoli tänä aamuna. Hän oli 97-vuotias, ja odotti jo pääsyä Taivaan kotiin. Meillä on suru, taivaassa iloitaan. Mutta näemme vielä! Minusta olisi ihana antaa pikkusiskolle isoäidin etunimen, ja käyttää keskimmäisenä nimenä nimeä, jonka koin, että Jumala kuiskasi korvaani silloin yli kolme vuotta sitten.

Saina sai kotiselvityksen Floridan leimoilla, ja huomenna lähtee paketti Teksasiin kuriirille, että saisimme viimeiset leimat kahdeksaan dokumenttiin Teksasin Kiinan konsulaatista. Nantucketin naapuri oli myös laittanut toiset Kiinan konsulaatin paperit sisälle turvaan.

Täällä siis eri dokumentit pitää lähettää eri konsulaatteihin, riippuen mistä osavaltioista paperit ovat. Ja meillähän on suurin osa Floridasta, mutta dokumentteja myös Washington DC:stä (miehen syntymätodistus), Mainestä (lääkärin lausunnot), ja Connecticutista (avioliittotodistus). Osa piti lähettää Washington DC:n Kiinan konsulaattiin, osa Teksasin Kiinan konsulaattiin.


Torstaina 31.7.2014 Nantucketin saarella (siivoamassa)

Nyt meillä on kaikki paitsi yksi dokumentti Kiinaa varten! Kaikki muut paperit ovat käyneet Kiinan konsulaatin kautta ja odottavat Kiinaan lähtöä, jee! Puuttuva dokumentti on lupa Usan maahanmuuttoviranomaisilta, ja ennen kuin saamme sen, meidän pitää käydä antamassa sormenjäljet myös. Ja sitä kutsua ei ole vielä tullut. Ja kun se tulee, kutsu tulee Tampan maahanmuuttoviranomaisten toimistoon... Me täällä pohjoisessa. Mutta Herran kädessä nämä asiat!

Tuohon nimiasiaan vielä - isoäidin etunimestä saa ihanan lempinimen: Mei Mein! Mikä tarkoittaa pikkusiskoa kiinaksi. Mei taipuu hyvin suomalaiseen suuhun myös:)

Maanantai 4.8.2014

Palasimme Maineen (anoppilaan) lauantai-illalla, ja eilen aloin käymään läpi postia. Yllätys, yllätys, sieltä löytyi kutsut otattamaan sormenjäljen Floridan maahanmuuttoviranomaistoimistossa. Huomenna kello 10. Jee. Muutaman sähköpostin ja puhelun jälkeen päätimme pyytää uutta ajanvarausta (tapahtuu kirjeitse), jota ei saa toisesta toimistosta, eli meidän pitää olla valmiita lentämään Floridaan lyhyellä varoitusajalla, jos olemme vielä reissussa. Toivottavasti saamme otattua sormenjäljet niin adoptioprosessia, kuin Usan kansalaisuusprosessia (sekin siis meneillään samaan aikaan!) varten samalla reissulla. Tänään lähtee postiin molemmat hakemukset.

Lauantaina 9.8.2014

Edellisen kirjoituksen jälkeen päätin varmuuden vuoksi varata ajan New Hampshiren maahanmuuttoviranomaisten toimistoon torstaiksi (lähdimme Mainestä New Hampshireen ystävien luokse kristilliseen leirikeskukseen tiistaina). Pyysimme esirukoilijoita rukoilemaan, että saisimme auttavaisen ja ystävällisen virkailijan, ja ihmeen kautta he otattaisivat meidän sormenjäljet.

Ja kiitos Jeesuksen, saimme meidän sormenjäljet otettua siellä! Adoptioprosessi etenee, eikä meidän tarvitse lentää Floridaan pelkkien sormenjälkien takia! Mikä helpotus. Ja ensimmäinen kerta, kun saimme ystävällistä ja asiallista kohtelua maahanmuuttoviranomaisisilta.

Kerroimme myös adoptiosta muutamille ystävälle, eli pian aika julkistaa blogissakin :-D

Sunnuntaina 7.9. 2014

Kuukausi on vierähtänyt, olen odottanut päätöstä maahanmuuttoviranomaisilta. Muuta ei ole voinut tehdä. Viime viikolla meillä oli vieraita Bahamalta asti (ystäviämme New Hampshiren ajoilta). Kerroimme heille adoptiosta tiistai-illalla, ja että tällä hetkellä odotamme tätä maahanmuuttoviranomaisten hyväksyntää. Keskiviikkoaamulla sain viestin Floridasta: Maahanmuuttoviranomaisilta tuli kirje - hakemuksemme on hyväksytty!!! Tämä on viimeinen dokumentti, jonka tarvitsemme, ennen kuin paperimme lähtee Kiinaan. Ystävämme iloitsi kanssamme, ja he kertoivat, että olivat juuri tämän puolesta rukoilleet eilen illalla, kuin myös tyttäremme puolesta.

FedEx toi kirjeen torstaina, ja kun lähdimme miehen isoäidin hautajaisiin perjantaina, otin dokumentin mukaan. Meidän piti ottaa siitä kopio ja käyttää kopio notaarilla, minkä teimme tänään pankissa. Huomenna lähetän notarisoidun kopion Mainen osavaltion toimistoon, jossa saamme heidän leimat kopioon. (Se sitten pitää lähettää vielä Kiinan konsulaattiin.)

Lauantaina 13.9.2014

Eilen postista löytyi maahanmuuttoviranomaisten dokumenttikopio Mainen osavaltion leimalla! Jo oli nopea palvelu (kymmenellä dollarilla). Tänään laitoin sen Washington DC:n Kiinan konsulaattiin matkalle. Tämä kopiodokumentti Mainen leimalla, shekki kuriirille ($75), shekki Usan osavaltiolle ($8) ja postista postiosoitus ($25) konsulaattiin. Sekä kopio tästä kopiodokumentista leimoineen, sekä kopio passistani ja miehen ajokortista (kun passi meni umpeen, eikä vielä ole saatu uutta haettua). Niin ja mukaan vielä maksettu pikakirjekuori, että kuriiri saa palautettua dokumentin konsulaatin leimoilla.

Järkyttävän kauan on kestänyt paperien keräys - Annan adoptiossa sain paperityön tehtyä noin neljässä kuukaudessa, tällä kertaa tuplasti aikaa siihen. Toki prosessi on muuttunutkin, eli nyt oli enemmän hommaa.

Maanantaina 15.9. 2014

Hui! Eilen tapahtui kaksi asiaa:

1) Kirkossa kerroimme pastorille ja hänen vaimolleen adoptiosta (pikkuhiljaa siis...)

2) Illalla myöhään tuli adoptiotoimistosta sähköposti, jossa kerrottiin, että maanantai-illalla ilmestyy uusi lista (shared list) lapsista, joiden paperit ovat valmiita adoptiota varten. Kaikilla jokin erityistarve, tyttöjä ja poikia, kaikenikäisiä. Tämä lista menee kaikille adoptiotoimistoille (en tiedä onko Usassa vain, vai ympäri maailmaa?). Sähköpostissa mainittiin, että jos olemme kertoneet toimistolle, että olemme kiinnostuneita näistä shared list-lapsista, ja olemme lähettäneet kolme lomaketta heille, on mahdollista, että toimistolla on meille lapsiesitys joko tiistaina, tai torstaina.

Ääk!!!! Arvatkaa mitä tein tänään?

Jep, täyttelin lomakkeita, ja lähetin ne adoptiotoimistolle.

Kerron itselleni, ettei ole mitään mahdollisuuksia, että saisimme lapsiesityksen vielä tällä viikolla.

Toisaalta on aika kutkuttava tunne sisälläni...

Lauantaina 26.9.2014

Vieläkin odottelen DC:stä dokumenttia takaisin, mutta tässä odotellessa torstaina Annan kanssa kävimme Fedex-Kinkossa (toimistopostituspaikka) kopioimassa kaikki muut adoptiodokumentit. Kun lähetämme valmiit dokumentit adoptiotoimistoon kuvien ja suosituskirjeiden kanssa, meidän pitää lähettää myös kopiot kaikista, ja pitää yksi setti kopioita itse. Varmuuden vuoksi otin kahdet kopiot itsellemme, jätämme toisen pinkan tänne Maineen ja otamme toisen mukaan Floridaan. Onneksi Anna auttoi, hurja työ kun piti liittää oikeat paperit kiinni toisiinsa.. Maksoin hänelle palkkaa dollarin :-D

Keskiviikkona 1.10.2014

Maanantaina löytyi postista se viimeinen dokumentti DC:stä, eli eilen Annan kanssa marssimme kirjastoon, otimme kopiot dokumentista, ja niin lähti koko vino paperipino kohti adoptiotoimistoamme. Jokainen alkuperäinen dokumentti eri leimoineen, kopio koko paperikasasta, valokuvat perheestämme ja Floridan vuokrakodistamme, suosituskirjeet, passikuvat, kopiot passeista, todistukset adoptiokursseista ja olikohan muuta. Mutta onhan siinä jo:)

Kotiin tullessa lauloimme hassuja lauluja, ja pikkukävelyn jälkeen otimme omakuvia kännykällä laiturilla. Leppäkertut olivat kaikkialla - jopa tulivat kuviimme:)

Illalla oli Annalla baletti, mutta sen jälkeen juhlistimme päivää persikkapiirakalla - ensimmäinen, minkä olen koskaan leiponut. Hyvää oli. Hyvä tunne, että Kiinan paperien kerääminen on ohi. Ainakin tältä osalta. Nyt odotamme, että adoptiotoimisto saa paperimme, ja lähettää ne Kiinaan!

Tiistaina 21.10.2014

Meidän dokumentit ja paperit oli lähetetty Kiinaan 16.10!

Mainestä joulutervehdys!

Mothership-blogin puolelta löytyy enemmän päivitystä ja kuvia, mutta halusin toivottaa teille Kolmenkolkkalaisten lukijoille oikein hyvää joulua myös!

Me saavuimme viikko sitten Virginiasta Maineen, ja olemme nyt viettämässä joulua mökillämme. Suunnitelmissa on palata takaisin Virginiaan, ja sieltä Floridaan tammikuun puolessa välissä.



Viime viikolla juhlimme nelosten 16-vuotissynttäreitä, mikä oli myös Annan 8-vuotis adoptiopäivä. Perhepäivämme!

Neloset saivat lahjaksi omat kännykät! Muutama vuosi sitten meillä oli kaksi kännykkää lasten käytössä, mutta näin pitkälle olemme päässeet, ilman että niitä on jokaiselle tarvittu.. Kotikoululaisten matkalaisten arki on niin erilaista, ja muutenkin täällä Usassa lapsia viedään ja haetaan ihan eri lailla kuin muualla maailmassa.

iPhoneja eivät saaneet, mutta muille Usalaisille tiedoksi: Republic Wireless on vain $10 kuukaudessa! Motorola-kännykät piti kyllä ostaa, mutta tämä tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Jos kännykkä löytää nettiyhteyden, puhelut menevät sitä kautta.

Suloisinta oli mielestäni Tanelin kommentti, kun me annoimme kännykät synttärilahjaksi, ja Sainalaisilta tuli uusi lautapeli: "Anteeksi vaan, mutta kyllä tämä lautapeli on paljon kivempi lahja!" :-D Alkoi kyllä tulla eri säveltä, kun poika ymmärsi, että kännykkään saa kindle-app'in ja muita kivoja sovellutuksia:)



Joulua olemme laittaneet nyt, mutta aika vaatimattomasti. Lahjatkin ovat lähinnä kirjoja ja suklaata:) Mies on ollut todella kipeä ja flunssainen, tänään ehkä ensimmäinen parempi päivä? Minä luonnollisesti heräsin kipeänä..

Adoptiotaipaleelle ei kuulu uutta, mutta toiveemme on, että tulevana vuonna saisimme pikkusiskon kotiin! Sillä välin Salaisia päiväkirjamerkintöjä löytyy vielä muutama, eli julkaisen niitä vielä.


Oikein ihanaa ja siunattua joulua jokaiselle lukijalleni!

Valokuvakisa!

Saisiko äänestysapua taas? Vielä näin joulukiireiden aikaan? Palkinnot ovat upeita, ja kaksi vuotta sitten meille aukesi monia ovia voiton myötä - saimme uusia sponsoreita kotikoulublogille.

Tässä suora linkki äänestämään Our Mothership Adventures-blogia, ja tässä linkki kotikoulublogiini.

Kiitos!!!!

24.6 ja 10.7 ja 15.7.2014

 **** Tämä "Salainen päiväkirja" on siis merkintöjäni adoptiotaipaleelta. Aloitimme (uuden) prosessin tammikuussa 2014, ja nyt olemme odotusvaiheessa - paperimme ovat Kiinassa. Jos haluat lukea alusta alkaen, klikkaa lokakuuta 2014, nämä merkinnöt alkavat Paljastus-postauksesta. Voit myös klikata sivupalkista tunnistetta Salainen päiväkirja.


******************************************************************************

Tiistaina 24.6.2014

- Se kotiselvitys on nyt adoptiotoimistolla suurennuslasin alla.
- Lähetin shekin adoptiotoimistolle, seuraava maksu piti lähettää kotiselvityksen kanssa, $1200
- Sain käytyä postissa, eli eiliset dokumentit ovat nyt matkalla Washington DC:n kuriirille, ja toiset Floridaan
- Täytin maahanmuuttoviranomaisten hakemuksen melkein loppuun asti, odottelen vielä sitä kotiselvitystä, sitten saan loppuun. Tällä siis anotaan lupaa tuoda lapsi Usaan Kiinasta.


Torstaina 10.7.2014

Nyt olemme Sainan luona Virginiassa, edellisen postauksen jälkeen olimme yhden yön anoppilassa etelä-Mainessä, sitten viikon verran Nantucketin saarella, ja sieltä ajoimme Washington DC:n lähelle viemään poikia (melkein) viikon leirille. Ylihuomenna haemme pojat asuntoautolla, ja jatkamme matkaa Ohion osavaltioon.

Täällä Sainan luona on ollut kätevä jatkaa adoptiopaperitöitä. Vihdoin saimme valmiin kotiselvityksen Floridasta. Samantien laitoin yhden kopion takaisin Floridan osavaltiolle, heidän pitää todistaa notaari oikeaksi. Toinen kopio lähti kohti Teksasia maahanmuuttoviranomaisten paketissa (tietty shekin kanssa, $890). Nyt taas odotetaan.

Kunhan kotiselvitys tulee takaisin Floridan osavaltion toimistosta, ja saamme maahanmuuttoviranomaisilta luvan tuoda lapsi Usaan (ja tämä lupa pitää tietty todistuttaa oikeaksi oikeilla toimistoilla), sitten kaikki dokumentit pitää vielä käyttää Kiinan suurlähetystössä, ennen kuin ne lähetetään adoptiotoimistolle, ja he sitten lähettävät ne Kiinaan. Mutta oikeasti alkaa tuntua siltä, että olisimme loppusuoralla tämän paperisodan kanssa.


Tiistaina 15.7.2014

Me olemme nyt Ohiossa (asuntoauto huollossa Airstream-tehtaalla), mutta maahanmuuttoviranomaisten paprut pääsivät perille Teksasiin eilen!  Washington DC:ssä Kiinan konsulaatissa käyneet dokumentit ovat seikkailleet ympäri itärannikkoa. Alunperin niiden piti tulla Nantucketiin, mutta pyysin kuriiria vaihtamaan osoitteeksi Sainan osoitteen Virginiassa, minkä he lupasivat tehdä. Mutta kun olen seurannut postin nettisivulta dokumenttien matkaa, ne menivätkin Tampan kautta Nantucketiin! Tänään pitää pyytää naapuria laittamaan kirjekuoren keittiöön odottamaan meitä.

Maanantaina 23.6.2014

 **** Tämä "Salainen päiväkirja" on siis merkintöjäni adoptiotaipaleelta. Aloitimme (uuden) prosessin tammikuussa 2014, ja nyt olemme odotusvaiheessa - paperimme ovat Kiinassa. Jos haluat lukea alusta alkaen, klikkaa lokakuuta 2014, nämä merkinnöt alkavat Paljastus-postauksesta. Voit myös klikata sivupalkista tunnistetta Salainen päiväkirja.


******************************************************************************

Maanantaina 23.6.2014

Viime yönä tupsahti kotiselvitys sähköpostilaatikkoon, ja aamulla luin sen läpi, ja lähetin korjauksineen sosiaalityöntekijälle. Nyt taas odotetaan, että saisi uuden version takaisin...

Meidän auto on huollossa, ja vaikka mies lähti asuntoautolla (!!) postiin tänään, itse en päässyt mukaan, migreeni iski :( Olisin lähettänyt seitsemän dokumenttia Floridaan leimattavaksi, ja neljä Washington DC:een kuriirin kautta Kiinan suurlähetykseen. Huomenna?

Viikonloppuna teimme pikareissun Bostoniin, Saara lensi perjantaina takaisin Usaan!!! Niin ihanaa, kyllä meillä kaikilla oli todella kova ikävä... Anna tosin ei ole täysin vielä leppynyt isosiskon pitkästä poissaolosta...

Lauantain vietimme New Hampshiressä, meillä oli iso lista tarvikkeita hommattavana mökkiä varten. Nyt lauantaina tulee ekat vuokralaiset, mökkimme on vuokrattu melkein koko kesäksi, ja paljon on työtä edessä tällä viikolla, että saamme paikat valmiiksi. Tulimme Bostonin reissulta kotiin lauantai-illalla myöhään, ja sunnuntai olikin täysi työpäivä (tervetuloa vaan kotiin, Saara:).

Valaseremonia

Perjantaina, marraskuun 21. päivä, minusta tuli Usan kansalainen!

Minun piti olla Tampan maahanmuuttovirastossa aamulla klo 7:30. Olimme vielä St Peten leirintäalueella, ja tarkoitus oli lähteä sieltä perjantaiaamulla ajamaan Sainalle Virginiaan, joten valaseremonian päivä oli loistava.

Tosin tarkoitti aikaista aamua. Minä olin torstaina kipeä, migreeni vaivasi ja vatsa oli sekaisin, mutta onneksi perjantaiaamulla, kun kello herätti viideltä, olo oli parempi (vaikkei loistava vieläkään).

Annoimme lasten nukkua, ja minä ajoin autolla Tampaan, ja mies ajoi asuntoautolla perässä. Liikenne oli raskas jo siihen aikaan, mutta ehdimme seitsemäksi perille. Jono toimistoon oli pitkä, ja hytisten odotin ulkona turvatarkastukseen pääsyä.

Pääsin sisälle, ja samantien minut ohjattiin valaseremoniahuoneeseen. Perhe tuli sisälle myöhemmin, ja heidät ohjattiin odotushuoneeseen odottamaan, kunnes hekin tulivat valaseremoniahuoneeseen lähempänä kello 8, milloin tilaisuus alkoi.



Meidän odotellessa tilaisuuden alkua saimme jokainen lomakkeen, jolla rekisteröimme äänestämään. Ensimmäinen puhuja olikin äänestysvirastosta (yllä).

Ensimmäisessä kuvassa on tilaisuuden ohjelma. Odottaessa oli ensin pieni video (en muista enää mistä siinä edes puhuttiin). Äänestysviranomaisen puheen jälkeen lauloimme Usan kansallislaulun yhdessä. Seuraavaksi yksi maahanmuuttoviranomaisista puhui, ja selitti että heidät on valtuutettu julistamaan meidät Usan kansalaisiksi.

Meitä oli 75 kandidaattia 30:stä eri maasta. Olin ainoa pohjois-eurooppalainen. Yksi oli Englannista, yksi Italiasta, 2-3 Espanjasta, yksi Kanadasta, todella monta Kuubasta ja monia muita. Kun oma maa mainittiin, silloin piti nousta seisomaan.




Tässä vala, joka piti vannoa.

Kaikki huoneessa olevat myös vannoivat uskollisuudenvalan, oikea käsi sydämellä, katse lippua kohti. Katsoimme hyvin patrioottisen musiikkivideon, jonka aikana meitä kehoitettiin heiluttamaan Usan lippua (tuntui vähän hassulta).



Kaikista meistä kuvan etuosassa tuli kansalaisia. Perhettä ja ystäviä näkyy minun toisella puolella. Tilaisuus loppui siihen, että meille jokaiselle annettiin kansalaisuustodistus, ja pyydettiin lähtemään samantien:)



Väsynyt, mutta onnellinen.



Väsyneitä (kaikki) ja onnellisia (ainakin osa:)




Ihan kiva tilaisuus! Emme juhlineet vielä, mutta tarkoitus on täällä siskon luona siskon perheen kanssa. Ja torstaina varsinkin on hyvä päivä juhlia - Kiitospäivänä!

Täällä siskon luona vasta avasin kirjekuoren, jonka sain tilaisuudessa, ja siellä oi mielenkiintoista matskua, sekä kirje presidentiltä. Passihakemuksen täytin, mutten vielä ole saanut vietyä eteenpäin.

Kaiken kaikkiaan prosessiin meni minulta reilu kuusi kuukautta, mutta koska asianajajantoimisto auttoi minua hakemuksen teossa (ja en ollut saanut sähköpostia, jossa he pyysivät lisätietoa), se viivästytti. Hakemuksen laitoin postiin 4. elokuuta, ja kansaisuuden sain 21.11. Eli oikeasti kesti vain kolme ja puoli kuukautta??!! Järkyttävän nopea. Näin siis Tampa, Florida, toimiston kautta. Netissä luki, että prosessiin menee viisi kuukautta. Eri osavaltioilla on omat aikataulunsa. Siskolla Virginiassa tänä syksynä kesti reilu neljä kuukautta.

Toivottavasti tämä prosessin kirjoittaminen on auttanut muita suomalaisia täällä Usassa, ja ollut mielenkiintoinen muillekin. Jos klikkaat Usan kansalaisuus-tunnistetta sivupalkissa, voit lukea kaikki postaukset. Suosittelen muitakin vihreän kortin (työ-ja asumislupa) omaavia hakemaan kansalaisuutta. Jos sinulla on ollut vihreä kortti viisi vuotta (tai kolme vuotta jos olet naimisissa amerikkalaisen kanssa), voit hakea kansalaisuutta. Täältä kliks lisätietoa. Koska nykyisin Suomi (ja Usa) hyväksyy kaksoiskansalaisuuuden, miksi ei hakisi? (Ei kannata odottaa kahtakymmentä vuotta niin kuin minä:)

Nyt voin hakea vihreää korttia vanhemmilleni ja sisaruksilleni, ja valaseremoniassa suositeltiin prosessin aloittamista, sillä siihen menee vuosia. Mites olisi, rakas perheeni?:)

Su 8.6 ja To 12.6

 **** Tämä "Salainen päiväkirja" on siis merkintöjäni adoptiotaipaleelta. Aloitimme (uuden) prosessin tammikuussa 2014, ja nyt olemme odotusvaiheessa - paperimme ovat Kiinassa. Jos haluat lukea alusta alkaen, klikkaa lokakuuta 2014, nämä merkinnöt alkavat Paljastus-postauksesta. Voit myös klikata sivupalkista tunnistetta Salainen päiväkirja.


******************************************************************************



Sunnuntaina 8.6.2014

Kurssi käyty läpi! Tosin hoitosuunnitelma pitää vielä viimeistellä.. Sitä varten piti valita jokin erityistarve. Lomakkeesta ruksasimme monia erityistarpeita, tosin lähinnä sellaisia, joihin on hoito tai (oops, lause oli jäänyt kesken.. mitähän olin sanomassa??)

Ja huomenna lähtee Mainen osavaltioon meidän lääkärin lausunnot Mainen leimaa varten.


*******************************************************************************



Torstaina 12.6.2014

Adoptiokurssi ja hoitosuunnitelma nyt tehty loppuun saakka!

Kotiselvityksestä ei vielä tietoa... Laitoin sähköpostia sosiaalityöntekijälle, toivottavasti hän vastaa pian.

Kovasti ollut pikkuinen mielessä ja rukouksissa näinä päivinä!

Valaseremonia!

Olimme keskiviikosta asti Floridan itärannikolla, ja kun tänään tulimme takaisin St Peteen ja haimme postit, siellä odotti ylläri:

Valaseremonia on jo perjantaina! Minusta tulee Usan kansalainen jo tällä viikolla..

Todella nopeasti eteni!

PS. Kurja nettiyhteys leirintäalueellamme. Laitan tämän kännykästä tänne:)

Perjantaina 6.6.2014

**** Tämä "Salainen päiväkirja" on siis merkintöjäni adoptiotaipaleelta. Aloitimme (uuden) prosessin tammikuussa 2014, ja nyt olemme odotusvaiheessa - paperimme ovat Kiinassa. Jos haluat lukea alusta alkaen, klikkaa lokakuuta 2014, nämä merkinnöt alkavat Paljastus-postauksesta. Voit myös klikata sivupalkista tunnistetta Salainen päiväkirja.


Perjantaina 6.6.2014

Ja... Nyt olemme taas Mainessä! Sain tehtyä kaikki paperityöt (mitä minun piti tehdä) ennen kuin lähdimme Floridasta. Ystävien suosituskirjeet ovat valmiit. Nyt pallo on sosiaalityöntekijällä. Eilen tuli viestiä, että kaikki näyttää hyvältä, ja ensi viikon alussa hän kirjoittaa meidän kotiselvityksen (toivottavasti näin tapahtuu!).

Sain otettua kaikki tarvittavat valokuvat, ja kuvat meidän perheestä ja kodista ovat tilattu, matkalla meille. Passikuvat hankimme jo Floridassa. Niin, ja oli aika hauska kokemus. Menin hakemaan pakalliselta poliisilta meidän olematonta rikosrekisteriä, kun kävi ilmi, että paikallinen poliisilaitos on suljettu!! Siis mitä?? Netistä tietoa, ja kävi ilmi, että piti ajaa melkein tunnin pohjoiseen sheriffin toimistoon, joka kattaa meidänkin kaupungin. Eli siellä piti käydä hakemassa tarvittavat paperit.

Tänään sain myös ensimmäisen (1/3) adoptiokurssin ekan osan tehtyä, ja testistä tuli 100% kaikki oikein. Vähän turhauttavaa käydä läpi enimmäkseen tuttua juttua, mutta tämä 13h on pakolliset kurssit, ja oikeastaan helpottavaa, että sen voi käydä kotona netin kautta. Ja hyvää asiaahan se on, ja aina kertaus tekee hyvää. Tänään kuuntelin luentoa sensoriongelmista.

Kunhan kotiselvitys on valmis, saamme siirtyä seuraavaan askeleen - maahanmuuttoviranomaisten hyväksyntään.

Aah, ja juuri muistin, että terveystarkastuslomakkeet pitää laittaa eteenpäin Mainen osavaltiolle, että saadaan leimat papereihin (että notaari on todella notaari). Pitää tarkistaa oliko muita papereita. Floridassa notaarilla käytetyt lomakkeet pitää myös todistaa myös oikeiksi, mutta taidan odottaa tuota kotiselvitystä, ennen kuin laitan ne eteenpäin Floridan osavaltion toimistoon.

Täytyy myöntää, että välillä oli motivaatio vähän etsinnässä tämän projektin suhteen. Meidän arki on välillä kyllä niin hektistä, että voimavarojen ääriviivoilla usein mennään. Mutta nyt olen taas ihan innostunut - meitä odottaa pikkuinen - juuri meille tarkoitettu, ja Taivaan Isän voimavaroilla saadaan jatkaa matkaa, Hänen ennaltavalmistamaansa polkua.

Tiistai 13.5.2014

Tiistai 13.5.2014


Hui, kaksi kuukautta vierähti. Emme nyt ihan peukaloita ole pyörittäneet, mutta melkein. Nyt olemme Floridassa.

- Kun lähdimme Mainestä huhtikuussa, kävimme Jack-lääkäriystävämme luona, hän otti HIV-testit ja on täyttänyt tarvittavat lomakkeet, ja käyttänyt ne notaarilla. Parhaillaan postissa.

- Kirjanpitäjältä (ja mieheltä) odotetaan nyt tarvittavia todisteita taloudellisesta tilanteestamme.

- New Hampshirestä odottelemme todisteita, ettei meillä ole siellä rikosrekisteriä, ja huomenna lähtee Floridan osavaltion hakemukset postiin. Connecticutin osavaltion paprut saapuneet, ja sosiaalityöntekijä hoitaa muut. Paitsi paikallisen poliisilaitoksen, odottelen oikeaa lomaketta sossuntädiltä, ja sinne vielä pitää ehtiä tällä viikolla.

- Yhtä suosituskirjettä vielä odottelen ystävältä, mutta viisi kuudesta on jo valmiina. (Kolme sosiaalityöntekijälle, ja kolme adoptiotoimistolle, saa olla samat, mutta adoptiotoimistoon menevät pitää käyttää notaarilla, eli tarvitsen kuusi kappaletta.)

Ja tänään oli kotiselvitysvierailu, mikä meni loistavasti. Sosiaalityöntekijä oli meillä melkein neljä tuntia (!!!), mutta hyvä vierailu oli. Tuli kyllä juteltua kaikkea maan ja taivaan väliltä:)

Pieni mutka matkassa, kun laitamme hakemuksen maahanmuuttoviranomaisille, he laittavat sitten eri postia meille (mm. kutsu sormenjälkien otattamiseen), jota ei voi lähettää posti eteenpäin sinne missä sillä hetkellä olemme, eikä mikä tahansa osoite käy muutenkaan, mutta eiköhän tällainen pikku mutka suorene vielä, näin uskon.

Eilen kävimme pankissa notaarilla, eli moni lomake on nyt saatu valmiiksi. Ei voi sanoa, että vielä loppusuoralla, mutta eiköhän valoa näy tunnelin päässä??

Mainestä lähtiessämme mies kertoi siskolleen, ja hänen perheelleen, ja minä anopille. Appi ei ollut sanonut sanaakaan anopille! Ihan hyvin hän otti vastaan uutiset, oli kannustava. Sisko tai hänen perheensä oli yllättynyt, mutta ei oikein sanonut mitään, ei silloin, eikä myöhemmin.

Kerroin myös äidilleni, ja hän todella oli jo arvannut asian:) Mutta apua, nyt en muista oliko isä siinä?? Eiköhän äiti kertoisi isällekin?? (Edit** isä tiesi kyllä:)

Haastattelu ohi!

Kuva täältä

Haastattelu oli tänään kello 9:30 Tampassa. Olin katsonut kännykästä missä se on, ja että sinne normaalisti ajaa noin 40 minuuttia, mutta aamuruuhkaan varasin 90 minuuttia aikaa. Ja vaikka liikennettä oli paljon, ehdin sinne 45 minuuttia etuajassa. Kutsukirjeessä luki, ettei toimistoon voi mennä 30 minuttia aikaisemmin, joten odottelin autossa 15 minuuttia, tarkistin, että minulla oli kaikki mukana (vähän myöhäistä tietty - ja olin jo sunnuntaina laittanut kaiken valmiiksi).

Sisälle mennessä oli turvatarkastus. Vesipullo meni roskiin - kutsukirjeessä luki, että pitää varata haastatteluun kaksi (!!) tuntia, joten tietty otin vesipullon mukaan. Vartija kysyi olenko asianajaja, ja kun yllättyneenä kielsin, sanoi että näytän ihan asianajajalta. Toki olin siististi pukeutunut (kutsukirjeessä käskettiin!), ja mukana oli mappi, jossa kaikki tärkeät paperit.

Turvatarkastuksen jälkeen menin tiskille #1, jossa minut kirjattiin sisään. Sitten alkoi odottaminen. Rakennus oli suuri, ja odotushuoneeseenkin mahtui yli 100 ihmistä. Palvelutiskejä oli monta, ja välillä seinällä olevalla isolla näytöllä luki palvelunumeroita ja tiskin numero, joihin osa odottajista menikin. Vessojen lähellä oli toinen huone, jossa otettin sormenjäljet, ja näin myös oven läpi huoneen, jossa valaseremonia pidetään.

Yritin huomaamattomasti katsella muita odottajia. Yhtään suomalaisen näköistä en nähnyt, mutta kaksi naista mielestäni puhuivat venäjää, ja yksi yksinäinen odottaja näytti mielestäni itäeurooppalaiselta, mutta mistä sen tietää... Jonkin verran aasialaisen näköisiä, pari tummaihoista, mutta eniten latinoja. Erilaisten kielten sorina kuului joka puolella. (Eikä muuten kaikki olleet asiallisesti pukeutuneita - paljon paljon näkyi ihoa, järkkykorkeitapiikkareita ja niin tiukkoja piukeita vaatteita, että:)

Palvelutiskien jälkeen oli yksi suljettu ovi, josta sitten kutsuttiin ihmisiä sisälle. Aika moni meni asianajajan kanssa. Yksi pariskunta meni sisälle yksitellen, ensin nainen, ja kun hän palasi, oli miehen vuoro. Suurin osa ihmisistä hymyili tai piti peukkuja ylhäällä, kun tulivat ovesta ulos, mutta ei kaikki. Yksi vierustovereistani hymyili minulle jännittyneenä. Ehkä näki kuinka käteni tärisivät kirjaa pidellessäni (olin napannut mukaan yhden teinien koulukirjoista - vahingossa runokirjan! Sain silti luettua puolet siitä, hih).

Minut kutsuttiin sisälle miltei tunnin myöhässä. Oikein mukana nainen ohjasi minut toimistoonsa. Ensin piti seistä, pitää oikeaa kättä ylhäällä ja vannoa, että kerron totuuden. Sitten istuimme. Ensimmäiseksi hän kommentoi, että olen ollut maassa jo ikuisuuden! Mikä luonnollisesti johti keskusteluun lapsista - ja heidän iästään:)

Virkailija pyysi kutsukirjettä, passia ja vihreää korttiani. Annoin myös vanhan passin ja ajokortin. Hän vain vilkaisi niihin.

Seuraavaksi virkailija kysyi minulta olenko hermostunut testitilanteissa, ja kun myönsin, hän sanoi, että tehdään testi ensin. Minulta kysyttiin nämä kuusi kysymystä, ja koska vastasin oikein, ei hänen tarvinnut kysyä enempää (pitää saada kuusi kymmenestä oikein).

15. Who is in charge of the executive branch?
the President

30. If the President can no longer serve, who becomes President?
the Vice President

48. There are four amendments to the Constitution about who can vote. Describe one of them. Citizens eighteen (18) and older (can vote).

58. What is one reason colonists came to America?
religious freedom

83. During the Cold War, what was the main concern of the United States?
Communism

6. What is one right or freedom from the First Amendment?
speech

Seuraavaksi piti lukea ääneen englanniksi kirjoitettu lause, ja kirjoittaa lause, jonka virkailija saneli minulle. Todella yksinkertaisia (en muista enää mitä lauseet oli, jotain California ja population).

Sitten hän kävi läpi hakemukseni kysymyksiä ja vastauksia. Osa piti vastata uudelleen. Piti myös luvata puolustaa Usaa tarpeen tullen ym. Ihan meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta vastasin oikein kaikkiin, allekirjoitin nimeni muutamaan kohtaan, ja se oli siinä! Kesti noin puoli tuntia.

Virkailija sanoi, että läpäisin testin ja haastattelun, eli hän suosittelee, että saan kansalaisuuden. Hän antoi todistuksen mukaan, että läpäisin. Noin puolentoista viikon kuluttua pitäisi tulla kutsukirje valaseremoniaan, mikä on samassa rakennuksessa. Yleensä noin viikko, puolitoista kirjeensaantipäivästä. Hän kysyi onko minulla kysymyksiä, ja kysyin valaseremoniasta. Sinne saa tulla perhettä ja ystäviä, yleensä siellä on noin 80 kansalaisuuden saajaa. Ja saa valokuvata ja videoida tilaisuuden. Niin, ja vihreä kortti pitää olla mukana, koska se otetaan silloin pois.

Vasta kotimatkalla aloin laskemaan päiviä - toivottavasti ei sekoita meidän Kiitospäivän suunnitelmia mennä siskon luokse Virginiaan! (Siskosta muuten tuli Usan kansalainen tänään!)

Sellainen kokemus! Huh sentään. Olin ihan poikki jäljestäpäin. Vieläkin. Olin kuitenkin stressannut tätä paljon - ja jo kuukausia. Menin läheiseen ostariin, kävin Starbucksista hakemassa kahvit, koska pää luonnollisesti oireili. Ja Apple-kaupasta piti hakea uusi kännykän laturi. Yritin saada Suomeen yhteyttä facetimella, mutta kun ei onnistunut, laitoin tekstarit ja sähköpostit menemään, että pääsin läpi.

Kotimatkalla piti vielä mennä ruokakaupan kautta, ja iltapäivällä mennä Antin kanssa ajamaan (Taneli on ehtinyt jo harjoitella autolla ajoa täällä Floridassa, Antti ei vielä, eli viimeksi Mainen hiljaisilla metsäteillä). Aloitimme rauhallisilla teillä, ja Antti ajoi Annan ja minut rannalle kävelemään hetkeksi aikaa.

Illalla syötiin ruokakaupan sushit, ja nyt aion minä mennä laittamaan yöpaidan päälle ja kömpiä sänkyyn! Kello onkin jo 18:32 :-D

Haastattelu!

Haastatteluni on huomenna maanantaina. Meidän aikaa aamulla 9:30, Suomen aikaa 16:30, iiks.....!!!!!!

Yhteiskuntaoppitestin (Civics!) pitäisi mennä hyvin, osaan mielestäni kaikki 100 kysymystä, mutta jos kovasti jännittää, niin voihan mennä ajatukset ja kysymykset sekaisin.

Jo matkakin aamuruuhkassa jännittää vähän. Mutta nyt nukkumaan......!


PS. Matkapostauksia löytyy Mothership-blogista. Vieläkin yritän kiriä kiinni. Seuraavaksi Colorado-postaus. Olemme olleet täällä Floridassa reilun viikon nyt, mutta edelleen asustelemme asuntoautossa, ja suunnitelmat ovat vieläkin vähän auki. Reissaamme nyt ainakin tämän marraskuun vielä.

Tiistai 11.3.2014

Tiistai 11.3.2014

Anna täytti kahdeksan eilen!

Nelosten täyttäessä kahdeksan vuotta allekirjoitimme Annan adoptiopaperit Kiinassa.. Eilen me kerroimme virallisesti lapsille adoptioprosessista. Taneli ja Antti reagoivat aivan kuin oletin: "Me ollaan tiedetty jo vaikka kuinka kauan." Tosin kun viimeksi kysyin Antilta mitä ajatuksia adoptio tuo mieleen, hän ei oikein osannut sanoa mitään. Taneli on ok asian kanssa. Saara oli niin onnellinen, että hänelle tuli kyyneleet silmiin, kun kerroin facetimessa. Toisaalta pitää pitää silmällä hänen tunne-elämäänsä, viime vuonna kun kerroin olevani odottavani vauvaa hän otti uutiset todella raskaasti. Tuomas oli iloinen adoptiouutisista, mutta oli vähän pettynyt, kun kuuli että aiomme adoptoida tytön.

Anna iloitsi myös. Anna toivoo tyttövauvaa. Minä itse olisin onnellinen myös pojasta, Kiinan SN-ohjelmassa on tällä hetkellä enemmän poikia kuin tyttöjä, ja olettaisin, että moni perhe toivoo kuitenkin tyttöä.

Mutta nämä ovat näitä Taivaan Isän kädessä olevia juttuja. Vahvasti koen, että meille on tulossa pieni tyttö - kolme vuotta sitten äitienpäivänä Hän kuiskasi sydämeeni toiveen tytöstä, ja antoi minulle nimen myös, mikä vahvistui kirkossa myöhemmin yhden laulun kautta.

Ei tässä mitään muuta uutta tällä hetkellä. Saimme sen avioliittotodistuksen postissa, ja se pitää lähettää eteenpäin vielä osavaltion leimaa hakemaan. Sosiaalityöntekijä lupasi lähettää niitä rikosrekisterilomakkeita tänään eri osavaltioita varten, eli niitä pitää alkaa täyttämään myös.

Ke 26.2 & Ma 3.3.2014

Keskiviikkona 26.2.2014

Syntymätodistukseni saapuivat Suomesta, kiitos äidin! Sain myös uutta chilisuklaata ja lempikarkkiani: Malacon Original TV-Mixiä, nam:)


Maanantaina 3.3.2014

Mitä tuskaa näiden paperien kanssa! Kolmen ystävän pitää kirjoittaa suosituskirje niin kotiselvitystoimistolle kuin adoptiotoimistollekin. Adoptiotoimisto vaatii notaarin leimaa kirjeisiin, kotiselvitystoimisto ei, mutta kirjeiden pitää tulla suoraan kirjoittajalta suljetussa kuoressa. Ikävä vaivata ystäviä tällä.. Minulla on nyt kaksi kuudesta kirjeestä, huoh.

Toinen tuskan aihe on meidän avioliittotodistus. Tilasin sen Connecticutin osavaltiosta, mutta jostain syystä vaadittu kopio ajokortistani ei suostu menemään läpi faksilla, ughhh. Taas yritin tänään.

Edelleen odotan myös, että lääkärimme saisi selvitettyä kuinka saamme HIV-testin tehtyä hänen kauttaan. Sitten pitää vielä löytää aika käydä hänen luonaan verikokeissa, että hän voisi kirjoittaa meille molemmille terveen paperit. Ja hänenkin pitää viedä ne notaarin kautta. Jack-lääkärimme toimisto on kolmen tunnin ajomatkan päässä, eli ei ole helppoa löytää hyvä aika sille reissulle.

Myös sosiaalityöntekijältä olen joutunut nyt kolme kertaa kysymään rikosrekisterilomakkeita eri osavaltioita varten. Vielä ei ole saapunut. Siis pelkät lomakkeet. Sitten pitää vielä lähettää eteenpäinkin.

Toiveenani oli saada paperit Kiinaan alkukesästä. Voi olla utopistista...

Mutta Herran kädessä nämäkin kaikki asiat. Että saisimme juuri hänet, pikkusisaremme. Juuri oikealla ajalla.


Samana iltana 3.3.2014

Sain sähköpostin, että avioliittotodistus on postissa, kiitos Jeesus!!! Ja kun yhden ystävän kanssa vaihdoimme sanaa suosituskirjeestä, tuli mieleen, että te blogin lukijat olette varmasti kantaneet näitäkin asioita Jeesukselle. Sitten muistin, että tämä päiväkirjani on vielä salainen, ette te näitä ole nähneet vielä... Mutta Jeesus kuulee huokauksemmekin!

Kyllä niin haluaisin jo kertoa adoptiostamme julkisesti! Lähinnä siksi, että saisimme rukoustukea. Pikkuisemme on todennäköisesti jo syntynyt, ja haluaisin esirukoilijoita kantamaan häntä rukouksissa Taivaan Isälle:

Että hänestä pidettäisiis hyvää huolta. Että hän saisi kokea rakkautta, niin hoitajiltaan kuin myös Taivaan Isältä. Että hän oppisi kiintymään hoitajiinsa. Että hänellä olisi toivoa... 

Tällä hetkellä on tarkoitus kertoa tytöille (ja pojille virallisesti, kyllähän ainakin Taneli ja Antti ovat jo huomanneet missä mennään, niin paperien täyttämisen, kuin puhelujenkin kautta) Annan syntymäpäivänä, eli viikon kuluttua. Silloin myös minun vanhemmilleni, vaikka uskon, että äiti tietää jo, koska pyysin niitä syntymätodistuksiani lähettää.

Mies kertoi isälleen jo ennen kuin lähetimme hakemuksen adoptiotoimistoon. Emme tiedä, kertoiko hän miehen äidille, koska kumpikaan heistä ei sanonut asiasta sanaakaan niiden parin viikon aikana, kun olivat täällä viime kuussa. Vaikka minulla oli kaikenlaisia adoptiopapereita ympäri pöytää... Ja kiinankielisiä myös, kun piti ottaa esimerkkiä Annan adoptiopapereista.

En tiedä vielä, koska julkisesti kerromme. Ehkä vasta sitten, kun paperit ovat Kiinassa. Vaikka siihen saattaa kestää vielä useampi kuukausi. Ehkä ainakin kerromme muutamalle esirukoilijalle...

Lauantaina 15.2.2014

Lauantaina 15.2.2014

Hurjaa ajatella, että meidän lapsemme on todennäköisesti jo syntynyt. Hän on siellä jossain kaukana... Vaikka olen rukoillut hänen puolestaan jo kohta kolme vuotta, nyt pitää muistaa päivittäin. Että hänestä pidettäisiis hyvää huolta. Että hän saisi kokea rakkautta, niin hoitajiltaan kuin myös Taivaan Isältä. Että hän oppisi kiintymään hoitajiinsa. Että hänellä olisi toivoa...  Ja muistaa rukoilla myös hänen biologisten vanhempiensa puolesta, niin kuin Annan biologisten vanhempien puolesta myös.

Eilen tilasin mieheni syntymätodistuksen DC:n virastosta, ja minun syntymätodistuksen äidiltä, en kertonut miksi tarvitsen (hih), sekä meidän avioliittotodistuksen Connecticutin osavaltion virastosta. Kirjoitin kirjeen Kiinan CCCWA:lle toiveestamme adoptoida, ja kuinka lupaamme pitää hyvää huolta tästä lapsesta, emme koskaan hylkää tai kohtele huonosti. Tämä kirje menee sitten meidän paperin kanssa Kiinaan.

Pikkuhiljaa asia etenee...

Keskiviikkona 12.2.2014

Keskiviikkona 12.2.2014

Eilen saapui odottamani sähköposti: meidän hakemus on mennyt läpi adoptiotoimistolla! Tämähän on vain muodollisuus, kyllähän muutama sivu piti täyttää, mutta he katsoivat lähinnä, että täytämme vaatimukset. Kiina vaatii ikää 30-55, hyvää terveyttä, painoa, ja tuloja. On joitain muitakin vaatimuksia taustan suhteen (mm. rikosrekisteri, avioerot). Yksi sääntö on, että lapsia ei saisi olla kotona enempää kuin viisi, mutta tämän (ja joidenkin muiden) säännön kanssa he tekevät poikkeuksia kun adoptoi lapsen, jolla on erityistarpeita, tai on vanhempi, eli SN-ohjelman kautta (special needs).

Iloitsin koko päivän, että nyt olemme virallisesti adoptoimassa!

Tiistaina meni postiin myös lista, johon olimme valinneet mitä erityistarpeita hyväksyisimme, ja minkä ikäisen. Me toivomme 0-3 vuotiasta tyttöä, ja hyväksyisimme monta eri erityistarvetta, esim. erilaiset sydänongelmat (leikkauksella korjattavat), tai puuttuvat sormet/varpaat/kädet/jalat. Muutaman muunkin kohdan ruksasin. Lähinnä erityistarpeita, jotka saisi korjattua, tai sallisivat 'normaalin' elämän, ilman, että meidän tarvitsisi asua sairaalan lähellä aina. Mutta siis nämä ovat näitä Taivaan Isän juttuja. Meidän on pakko ruksia joitain kohtia, mutta eihän ne ole kiveen kirjoitettu. Kun saamme lapsiesityksen, saamme aikaa miettiä ja rukoilla onko juuri tämä lapsi meitä varten. Tämä lista saattaa siis muuttuakin vielä prosessin aikana.

Ja aina lapsen saamisessa on omat riskinsä! Oli kyseessä biologinen tai adoptiolapsi. Erityistarpeita voi olla muitakin, vaikkei heti niitä edes tietäisi. Ymmärrämme sen.

Kun vihdoin pystyin eilen kirjautumaan adoptiotoimiston sivuille, josta löytyy ohjeita paperien keräämiseen, alkoi iskeä epätoivo. Tämä on ihan mahdoton urakka!!!! Niin monta eri todistusta pitää kerätä, ja jokaiseen eri leimoja eri toimistoista. Virheitä ei saa olla. Kotiselvityksen pitää mätsätä täysin kaikkien eri paperien kanssa. Mikä vuori edessäni.

Taivaan Isä, auta minua pitämään katse Sinussa, ja ottamaan vain askel kerrallaan.

Kutsu haastatteluun

7.10.2014

Tänään jo saapui kutsu haastatteluun! Marraskuun 10. päivä Floridassa - onneksi onkin suunnitelmissa olla siellä siihen aikaan (kiitos, Taivaan Isä!).

Laitan tämän postauksen vähän myöhässä tuon arvontakisan vuoksi, kun oli arvauksia tähän kansalaisuuteen riippuen:)

Nyt siis todella tankkaamaan niitä sataa kysymystä ja vastausta, joista osa kysytään haastattelussa!

Paljastus

Random.org arpoi kisan voittajaksi numeron #20, eli Liisan! Onnea oikein paljon! Laitatko s-postilla (sivupalkissa) minulle osoitteesi, niin voin laittaa sinulle palkinnon tulemaan:)

Niin Liisa kuin moni muukin arvasi oikein, pidin käsissäni paperipinoa, joka lähti adoptiotoimistolle, ja viime viikolla Kiinaan. Nyt alkaa pikkusiskon odotus oikein kunnolla.

Olen pitänyt 'salaista päiväkirjaa' täällä blogissa, ja alan julkaisemaan niitä postauksia. Aloitimme tämän prosessin tammikuussa. Alla ensimmäinen kirjoitus, ja kuva äitienpäivältä 2011. Hassua kyllä, Annaa ei näy kuvassa, mutta lasten ystävä A:)




Keskiviikkona 5.2.2014

Äitienpäivänä 8.5. 2011 kirjoitin Mothership-blogiin äidiksi tulemisesta. Sinä päivänä koin Jumalan kuiskaavan sydämeeni, että jos Hän on meitä siunannut nelosilla, ja kaikella mitä me olemme tarvinneet heidän kanssaan, Hän pystyy siunaamaan meitä vielä yhdellä adoptiolapsella. Vahvasti koin, että meitä odottaa vielä tyttö Kiinassa.

Vuosina 2011 - 2013 yritin kovasti rukoilla Jumalan ajoitusta, ja minulle kärsivällisyyttä odotukseen. Mies kun en tuntunut millään lämpenevän ajatukselle. Helmikuussa 2012 oli lähellä, puhuimme adoption aloittamista, otin yhteyttä adoptiotoimistoon, mutta ei ollut vielä oikea aika.

Ja nyt sitten viime vuoden yllätysraskaus. Ja keskenmeno. Ja suru. Kovin sekaiset mietteet, mutta silti luottamus Jumalaan, Hänen hyvyyteen ja Hänen suunnitelmaan meidän elämää varten - paljon parempi kuin mitään mitä me voisimme itse kehitellä.

En minä tiedä käyttikö Jumala tätä kokemusta mieheni sydämen pehmittämiseen, vai alkoiko mitta täyttymään vaimon adoptiopuheilla. Annakin (ja Saara!) auttoivat asiassa. Ja tietty nekin puheet, että jos Jumala haluaa siunata meitä vielä uudella raskaudella, niin olen valmis. (Olen kyllä:)

Ihmeellisiä ovat Jumalan tiet.

Saman kuun lopulla, kun meillä olisi ollut laskettu aika, mies sanoi olevansa valmis aloittamaan uuden adoptioprosessin. Myönsi, ettei niin innoissaan kuin minä, mutta valmis silti. Ymmärtää, että tämä minun toiveeni adoptoida on Taivaan Isältä. (Mikä on ihan totta - ei minulla ole mitään vauvakuumetta, ja monella lailla elämä ja arki on nyt niin helppoa, mikä tietenkin muuttuu pienen lapsen myötä. Ja ne yöt! Tarvitsen yöuniani, heh! Mutta minkäs teet, kun tiedät, että Jumala kutsuu sinua johonkin? Et muuta kuin seuraat kutsua, edeltä valmistettua polkua.)

Viikko meni, kun pohdimme eri vaihtoehtoja, otimme yhteyttä adoptiotoimistoon ja kotiselvitystoimistoon Floridassa - onko tämä edes mahdollista meidän erikoisen perheen ja elämäntyylin kanssa?

On se. Se, että meillä on nyt (se sama) vuokrakoti Floridassa, ja elämäntyylimme on rauhoittunut aika lailla reissuvuosista 2011 ja 2012 sallii kotiselvityksen teon.

Tänään lähti adoptiohakemus samaan adoptiotoimistoon, jota käytimme Annan adoption kanssa! Ja paperien täyttäminen adoptiota varten on alkanut. Kaksi lomaketta lähti myös Floridan osavaltioon tarkistuttamaan onko meillä siellä rikosrekisteriä (ei tietenkään), mutta vielä odotan New Hampshiren ja Connecticutin lomakkeita sosiaalityöntekijältä.

Sydän on täynnä kiitollisuutta, onnellisuutta ja odottamisen iloa!

Arvonta huomenna!

Terkkuja Coloradosta! Niin upean kaunis osavaltio!! Päivä, pari, vielä täällä, ja sitten matka jatkuu taas.

Ennen kuin lähdemme hotellista huomenna, teen arvonnan, eli vielä hetki aikaa jättää kommentti arvauskisan kommenttilootaan.

Onnea kisaan:)

Länteen!

Puolitoista viikkoa olemme olleet reissussa nyt. Ensin suuntasimme Nantucketiin muutamaksi päiväksi, ja sieltä jatkui matka länteen.

Sunnuntaina 12.10 lähdimme Massachusettsin osavaltiosta, ja ajoimme New Yorkin osavaltion pohjoisosaan.

Maanantaina ajoimme New Yorkista Pennsylvanian ja Ohion läpi Indianaan.

Tiistaina ajoimme Indianasta Illinois'in läpi Iowaan, ja vietimme puoli päivää shoppaillen Des Moines'issa (työasioita myös).

Keskiviikkona ajoimme South Dakotaan, vierailimme Laura Ingalls Wilder'in kotimuseossa, ja vietimme kivan puoli päivää siellä.

Torstaina aamulla pysähdyimme leirintäalueella, pesimme pyykkiä, huolsimme asuntoautoa jne. Iltapäivällä menimme Badlands-kansallispuistoon - aivan mahtava paikka!

Perjantaina kävimme katsomassa presidenttien päitä Mount Rushmorella (vau!), ja jatkoimme matkaa Wyomingiin, ja kävimme katsomassa Devil's Tower-vuorta (vau, vau!). Asuntoauton generaattori lakkasi toimimasta (ei toki vaikuta ajamiseen).

Lauantaina ajoimme Coloradoon Wyomingista, ja olimme yön leirintäalueella. Saimme virtaa taas asuntoautossa asumiseen, jee. Taas pyykkipäivä.

Tänään ajoimme Utah'in osavaltioon, ja vietimme päivän yhdessä Moab'in kansallispuistoista (Arches). Iltapäivällä lentäjäpojat kävivät myös lentämässä, ja illalla tulimme takaisin Coloradon leirintäalueelle.

Huomenna viemme asuntoauton huoltoon (se generaattori), ja haemme vuokra-auton käyttöömme. Tällä viikolla on miehellä konferenssi täällä Coloradossa, ja sen jälkeen jatkuu matka taas.

Yritän laittaa tällä viikolla reissupostauksia Mothership-blogiin, ja Facebook-sivuille olen päivittänyt reissua säännöllisesti. Kannattaa seurata sitä kautta.

Aivan mahtavaa on ollut! Koulua(kin) olemme saaneet tehtyä, ja on ollut kivaa yhdessä. Uusia paikkoja meidän perheelle:)

Kirjavinkit!

Nämä kaksi kirjastomme uutta kirjaa nappasin viime viikolla, ja ihan ahmien sai lukea. En ollut kuullutkaan kirjailijoista, eikä kukaan suositellut näitä, mutta onneksi tarttuivat mukaan. En tiedä onko suomennettu. Upeat tarinat, hyvin kirjoitettu. Suosittelen!


PS. Muista ottaa osaa arvontakisaan:)

Arvauskisa!

Pitkästä aikaa kisa pystyyn! Mitä ylläoleva kuva tarkoittaa? Mitä pitelen käsissäni? Mitä löytyy isosta kirjekuoresta? Teitä on muutama, jotka todennäköisesti oikeasti tiedätte mitä kuoressa on. Saa osallistua, jätä kommentti, että "kuten tiedät, minä tiedän" tai jotain sinnepäin. Muut saatte arvailla.

Saa arvata useamman kerran, jos haluaa.

Ja kuten oikeassa kisassa, täytyyhän meillä olla palkinto! Voittaja saa mainetta, ja mammona arvotaan kaikkien arvanneiden kesken:)

Löysin tällaisen kivan päiväkirjan, jossa kirjoitetaan vain rivi päivässä - mutta viiden vuoden ajan. Samalta sivulta löytyy kaikille viidelle vuodelle rivi, eli kiva katsoa taaksepäin, millaista on elämä ollut vuosi, kaksi (jne) sitten, juuri samana päivänä.  Eli arvonnan voittajalle lähetän tällaisen päiväkirjan. Suomeen, Kanadaan ja Usaan on helppo lähettää, mutta jos muualle maailmaan on vaikeuksia, sitten lähetän Suomeen - eikös meillä ulkosuomalaisillakin on ainakin yksi osoite Suomessa, jonne voi paketin laittaa?

Ja kauanko on aikaa arvailla? Hmm.. Ainakin viikko, pari? Valitsen voittajan jossain vaiheessa random.orgin kautta.

Onnea kisaan!

Pöh

Roskapostia tulee kommentteihin ihan järkky määrä. Pakko laittaa sanavahvistus (tai moderointi) päälle. Aloitetaan vaikka tuolla sanavahvistuksella. Jos se on työläs, jätä kommenttia, niin vaihdan siihen moderointiin, missä minun pitää hyväksyä kommentit.

Muutama kuva New Hampshirestä

New Hampshiren reissulla oli pakko käydä rakkaalla jätskifarmillamme.



Kiersimme ja katselimme eläimiä, ja söimme jäätelöä lounaaksi:)



Ja kun kävimme jätskifarmilla, meidän oli ihan pakko ajaa Muistojen tietä myös, ja kurkistaa vanhaa kotitaloamme. Edelleen haikeaa, vaikka tykkäänkin olla Mainessä ja Floridassa.



Tässä kuva hirvestä, jonka näimme kotimatkalla. Lisää hirvi-ja ruskakuvia löytyy täältä.

PS. Pää on parempi, muttei vieläkään ihan täysin terve (heh heh).

Blogitapaaminen!

Yksi viime viikon New Hampshiren reissun kohokohdista oli treffit Nashuassa Inan kanssa! Olimme tutustuneet toisiimme blogien kautta, ja sähköpostinkin, ja niinpä lähetin Inalle viestiä - olen tulossa teillepäin, pystytkö treffaamaan. Ja vaikka pikaiset treffit meillä olikin, oli aivan mahtava tavata livenä.

Tiesinkin jo blogin ja sähköpostin kautta, että tapaamisesta tulee kiva, ja niin oli upea lounastaa yhdessä ja rupatella yhteisistä asioista. Ihan liian lyhyt aika meillä oli, joten uudestaan, ja ajalla - joku päivä - toivottavasti pian! Inan blogista Tea and tots löytyy lisää kuvia. Kiitos, Ina!!


PS. NH:n reissusta on muitakin kuvia, yritän laittaa piakkoin blogiin. ((EDIT: Täältä löytyy kuvia, kliks!) Kotimatkalla kuvasimme hirveä myös! Takana on neljän päivän migreeniputki, mutta kyllä se alkaa helpottaa, tänään ollut jo parempi. Olin (lievässä) migreenissä valokuvaajana synttäreillä sunnuntaina, mikä ei ollut oikein hyvä juttu tämän pään kannalta.. Niin ja lähtö Mainestä saattaa olla jo tällä tulevalla viikolla, apua!

Sormenjäljet otettu!

Keskiviikolle oli aika Floridassa Tampan maahanmuuttoviranomaisten toimistossa, mutta kuten olin suunnitellut, menin New Hampshiren Bedfordin toimistoon, samaan aikaan. Ja niin onnistui sormenjälkien otto siellä - minulle itse asiassa sanottiin, että ne voi otattaa ihan missä toimistossa vain (muille tiedoksi).

Mukaan tuli pehmeäkantinen kirja, missä kaikki sata kysymystä ja vastausta haastatteluun, että voin aloittaa tankkaamisen. Tein niitä nettitestejä viime viikolla, mutten antanut itselleni lupaa nähdä vaihtoehtoja, koska siinä oikeassa haastattelussa niitä ei näe. Joka testissä meni jotain väärin, mutta aina olisin päässyt läpi. Eli en aio stressata, mutta opiskella kyllä vielä.

Siskoni, jonka prosessi on noin kuusi viikkoa etäämmällä kuin minun, sai jo kutsun haastatteluun! Lokakuulle!! Tämä Virginiassa. Eli voi olla, että minun kutsuni tulee joulukuulle, mikä olisi ihan hyvä, sillä olemme todennäköisesti vielä joulukuunkin Floridassa.

Sunnuntaina syysfestareilla

Sunnuntaina kälyn perhe lähti jo kirkon jälkeen, ja meillä oli vapaa iltapäivä edessä. Mitä tehdä?



Jonkin verran oli teineillä koulutehtäviä, mutta Antti ja Saara lähtivät seurakseni syysfestareille. Oli yllättävän lämmin päivä! Tosin kotiin lähtiessä alkoi sataa pikkuisen.



Tiesin, että paikka on ainakin kaunis, ja ruskaakin vuorella saattaisi näkyä enemmän kuin muualla.



Nämä festarit olivat paljon pienemmät kuin muutama vuosi sitten tai sitten vain muistimme väärin, mutta ihan kiva oli kävellä ympäriinsä, ihastella käsitöitä, ja kannustaa tuttuja lapsia piirakansyöntikisoissa.



Kotiin tuli mukaan vain yksi boysenmarjapiirakka ja viisi whoopie pie-keksiä, jotka ystävä oli leiponut.



Oli kiva ottaa kuvia siellä myös, ilmapiiri oli rento ja ihmiset iloisia.



Ainakin suurin osa porukasta:)



Me missasimme jonkun esiintyjän, jos olisimme tulleet tuntia aikaisemmin, olisi kuulemma ollut komediaa tarjolla.



Onneksi emme missanneet piirakansyöntikisaa!! Vaikkei kukaan meistä osallistunutkaan.



Ehkä ensi vuonna sitten?


PS. Tiistai on viimeinen päivä äänestää kuvaani. Klikkaa vaan tätä linkkiä, ja valitse yksi neljästä kuvasta - jos et ole sitä vielä tehnyt. Tässä kisassa saa äänestää vain kerran (onneksi). Voittaja selviää kuun lopulla.

Poikien uusin "harrastus"

Kun nyt niin lämpöisen vastaanoton sain taviskuulumisten kertomisesta, tässä sitten vähän tällaisia ei-taviskuulumisia.

Tutkimattomia ovat Herran tiet.



En tiedä mitä Taivaan Isällä on suunnitelmissa Tanelia ja Anttia varten, mutta he opettelevat lentämistä parhaillaan. Ikää 15 vuotta (melkein 16). Mies myös (ikää pikkuisen enemmän).



Ei meillä todellakaan ole ollut mitään suunnitelmia, että nämä kaksi kävisivät lentokoulun. Viime vuonna, kun naapuriystävämme puhuivat lentokoulustaan, mielessä kävi ajatus "ehkä joskus meidänkin pojat". Mutta tämä koko juttu oli kuin Tuomaksen ja Saaran Suomen keikat, palapelin palaset vaan loksahti paikalleen niin ettei voinut kuin ihmetellä. Tämän täytyy olla Taivaan Isän juttuja, ei muuta voi olla.



Moottorikelkkailimme näiden ystävien kanssa viime talvena ahkerasti. Hekin asuvat Floridassa, mutta viettävät osan vuodesta (myös talvea!) täällä Mainessä, ja parhaillaan vuokraavat sitä samaa vuokrataloa missä me asuimme pari kuukautta remontin aikana. Siis ihan tässä lähellä.

Kun palasimme Maineen reissuiltamme, he mainitsivat kirkossa miehelle, että heidän lentokoulunsa on alkanut taas, kiinnostaisiko ketään meistä mennä tulla mukaan ground school-tunneille (teoriaa heillä kotona) - ilmaiseksi. Tottakai miestä kiinnosti, ja uteliaisuudesta (?) Taneli ja Antti lähtivät mukaan myös.



Teoriatunnit johtivat tutustumislentoon, ja sen jälkeen ei ollut enää takaisin kääntymistä:) Nyt on keskustelut päällä kuinka oikeasti tästä eteenpäin. Mies pystyy mahdollisesti auttamaan heitä värkkäämään paremmat nettisivut, sekä tarjota heille puhelinpalveluita (miehen firma), ja minä voin auttaa valokuvaamisessa.. Kun nämä lentotunnit eivät sitten olekaan enää ilmaisia.

Mutta jos tämä oikeasti on näitä taivaallisia (hih) juttuja, niin esteitä ei tälle "harrastukselle" tule...

Olen niin kiitollinen, että lapset opiskelevat kotona, eihän tämä muuten onnistuisi. Reilussa kuukaudessa heillä on ollut jo yli 80 teoriatuntia. Sekin, että vaihdoimme kotiopetusmateriaalin tänä vuonna (ilman että tiesimme tästä lentojutusta mitään!), on auttanut asiaa. Nämä kaksi poikaa keskittyvät lentokouluun, matikkaan ja biologiaan, ja tekevät muut koulujutut, kun ehtivät.

Viime vuonna kovasti rukoilimme viisautta näille lukiovuosille, sillä kotiopetuksessa he voivat myös käydä yliopistoa samalla, tai nyt tätä lentokoulua.


Niin Hän johdattaa, kun kuljemme rukoillen.

(Olen ihan varma, että Taivaan Isällä on huumorintajua ja seikkailumieltä roppakaupalla - kun me vaan osaisimme odottaa enemmän!)