Uudet tuulet

On tullut aika sulkea tämä blogi. En tiedä vielä jätänkö sen tänne auki, vai laitanko salasanan taakse (mielipiteitä?`Jos täällä on muita lukijoita, kuin kolme, joista kaksi sukulaisia, heh heh). Mutta kädet ovat nyt niin täynnä tätä ihanaa, ihmeellistä ja haasteellista elämää, ettei aika meinaa riittää edes Mothership-blogin puolelle. Pieni päivitys, jos täällä enää ketään (muita) käy:)

Neloset ovat nyt 17-vuotiaita, ja kotikoulussa tekevät matikkaa, ja muuten käyvät täysipäiväisesti paikallista collegea, joiden kursseilta saavat pisteitä niin lukiota, kuin collegea varten. Välillä on todella stressaavaa heille, eikä aika meinaa mihinkään muuhun riittävän, mutta kaikki neljä ovat pärjänneet ihan hyvin, ja jatkavat syksyllä taas. Taneli on edelleen ainoa, jolla on ajokortti, mutta eiköhän Anttikin saa omansa ennen kesää.

Tuomaksella löytyy aikaa (mihin sitä unta tarvitaan?) myös väittelyyn, ja Saaralla rubiikinkuutiokisoihin. Taneli viettää vapaa-aikansa lukien ja pelaten. Antilla ei tällä hetkellä ole omaa harrastusta, mutta tunnollisena viettää aikansa kouluun ja auttaa kotona ja pikkutyttöjen kanssa paljon. Sekä ajamme yhdessä, aina kun mahis, että saamme pakolliset harjoitustunnit täyteen.

Anna käy kotikoulussa 4. luokkaa, ja Mei leikkii ja touhuaa vieressä (tai on päiväunilla). Vielä ei ole aika riittänyt Annalle harrastuksiin (haluaisi kokeilla voimistelua ja mahdollisesti ratsastusta), mutta toivottavasti pian. Kotikouluvoimistelu on tiistaisin ja torstaisin, ja juuri noina päivinä minun on pitänyt kuljettaa Tuomasta ja Saaraa kouluun. Anna on ollut ihana isosisko Meille, kunhan vain pidän huolta siitä, että hän saa omaakin aikaa. Anna pelaa Minecraft-peliä netissä Sainan poikien kanssa, ja samalla on facetime auki myös - eikö mahtavaa tämä tekniikka!?

Mei on aivan ihana pikku-Myy! Tomera ja touhukas. Kitalakihalkion korjaus onnistui hyvin marraskuussa, ja seuraavan kerran menemme halkioklinikalle vasta toukokuussa. Puhettakin alkaa tulla enemmän, vaikka tiettyjä äänteitä on vaikea sanoa. Kiintyminen on tapahtunut hienosti, kiitos Taivaan Isälle! Mei hoitaa nukkevauvojaan ja kokkailee keittiössään ahkerasti joka päivä, ja rakastaa mennä puistoon ja rannalle. Kirkossa on kivoja ystäviä.

Miehelle ja minulle kuuluu ihan hyvää myös. Pitkästä aikaa teemme taas avioliittotyötä, kerran viikossa tapaamme kihlaparin kanssa, ja yritämme valmistella heitä avioliittoon niin hyvin kuin voimme. Koemme sen tärkeäksi työksi! Ilman, että kertoisin yksityiskohtia, miehellä on ollut vaikea vuosi, ja kerron sen, koska haluan olla rehellinen täällä(kin), enkä maalata ruusuisempaa kuvaa, mitä tämä minulle ihana elämä on. Ymmärrätte varmaan? (Saa rukoilla.)

Ja isot uutiset tänne loppuun, näitä en ole jakanut vielä Mothership'in tai Facebookin puolella: löysimme kodin täältä Floridan itärannikolta, eli näillä näkymin meidän reissuelämä on paussilla pidemmän aikaa. Toki menemme Maineen aina, kun mahdollisuus, ja kesäkuussa on tarkoitus sinne taas suunnata.

Minä olen myös aloittamassa omaa valokuvafirmaa, keskittyen perheiden kuvaamiseen, ja etenkin heidän perhe-elämän dokumentoimiseen. Eli vähemmän poseerauskuvia, enemmän kuvia tavallisesta arkielämästä. Jännittävää!

Eli sellaista meille. Mitä Sinulle kuuluu?

Blogi paussilla

Hei pitkästä aikaa!

Jos ette ole vielä huomanneet, blogi on ollut paussilla heinäkuusta lähtien, ja taitaa olla vielä jonkin aikaa. Mothership-blogiin yritän kirjoittaa molemmilla kielillä tänä aikana, ja kunhan tämä arki vähän rauhoittuu, jatkan täällä sitten taas.

Mei Mei tuli kotiin Kiinasta elokuussa, ja todella hyvin on lähtenyt arki rullaamaan täällä Floridassa. Nyt odotellaan leikkauspäivää, että saisimme suulaki-ja ienhalkion korjattua. Kiintyminen ja muutenkin sopeutuminen on mennyt paljon odotettua paremmin, kiitollisia olemme Taivaan Isälle näistä rukousvastauksista.

Anna käy kotona 4. luokkaa kanssani, ja teineillä on lukio opiskelut meneillään niin kotona (lähinnä matikka) kuin osavaltion collegessa myös. Aika rankka alkusyksy oli isoilla lapsilla, mutta eiköhän se nyt ala vähän helpottamaan.

Tavataan toisen blogin puolella ja Facebookissa myös, ja kiitos kaikille kommenteista ja esirukouksistanne! Kyllä täälläkin jossain välissä aktivoituu taas:)

Lähdöt lähestyy

Näillä näkymin lähdemme Nantucketin saarelta huomenna. Serkut lähtivät vajaa viikko sitten, ja appivanhemmat lähtivät tänään ison kuorman kanssa Maineen. Keskiviikko oli isoin muuttopäivä muuttomiehineen tähän mennessä, vaikka kyllä joka päivä on ollut raskas ja työläs. Tänäänkin peräkärryn täyttäminen kuumuudessa omalla porukalla oli aika tuskaa, mutta saimme sen tehtyä.



Muutama päivä Mainessä anoppilassa (peräkärryn tyhjääminen odottaa, sekä viimeiset matkavalmistelut), ja keskiviikkona onkin jo lähtö Kiinaan!

Torstaina mies vie kolme teiniä Floridaan, ja saa rukoilla, että he löytäisivät meille kodin, ja teinit pääsisivät paikallisen osavaltion collegen pääsykokeista läpi (tarkoitus olisi, että he saisivat lukion ja mahdollisesti yhden ylimääräisen lukiovuoden tehtyä tämän yliopiston kautta, ja sen jälkeen enää tarvitsisi 1-2 vuotta yliopistokoulutusta, mutta yritän kirjoittaa siitä lisää syksyllä, jos nämä suunnitelmat onnistuvat - tai ainakin lähtevät käyntiin:)

Aion lähinnä päivittää Mothership-blogia ja/tai Mothership-facebooksivua, riippuen kuinka paljon netti pelaa, ja pystyn adoptioreissun lomassa. Eli suunnatkaa sinne, jos haluatte mahdollisesti nähdä matkakertomuksia.



Iik!!!!! Enää viisi yötä lähtöön!

Mikä päivä!

Mistä aloittaisin? Huh, mikä päivä ollut. Ensinnäkin, nukuin todella huonosti viime yön, mikä ei ollut hyvä aloitus aamuun. Mutta joka aamu on armo uus'!

Olemme vuokranneet Mainen kotimme viideksi viikoksi, alkaen tänä lauantaina. Tänä vuonna mieheni löysi jokaisen viikon vuokralaiset (emme käyttäneet vuokratoimistoa), joten emme voineet käyttää vuokratoimiston siivouspalvelua. Ennen kuin lähdimme Mainestä, palkkasimme kaksi paikallista naista, ja heidän apulaisensa siivoamaan. Vuokralaisten välillä on vain muutama tunti, ja siivoojien pitää vaihtaa sänkyihin lakanat, pestä pyyhkeet, siivota talon ja mökit, ja viedä roskat kaatopaikalle. Paljon työtä.

Tänä aamuna saimme viestin, että yksi kerrallaan jokainen siivoaja oli päättänyt, ettei haluakaan siivota, joten nyt pitäisi löytää uusi tiimi. Jee. Rukoilin, ja tuli mieleen yksi ystävä kirkosta, joka tuntee kaikki pienestä kaupungistä. Selitin hänelle tilanteen, ja kysyin haluaako hän siivota tyttärensä kanssa, tai tietäisikö ketään, joka voisi auttaa. B kirjoitti minulle takaisin, ja oli hihkua riemusta - hän on menossa Costa Ricaan leirikouluun tyttärensä kanssa, ja he ovat yrittäneet kerätä rahaa reissua varten. Ja heillä on viisi muuta tyttöystävää, jotka voivat auttaa.

Kiitos Jeesus nopeasta rukousvastauksesta!

Seuraava "ongelma" oli Antilla. Antti lensi eilen Guatemalasta Floridaan, myöhään illalla, ja pikaisesti juttelimme hänen kanssaan. Kuulostaa siltä, että reissu oli onnistunut, mutta emme ehtineet vielä jutella pitkään siitä. Meidän piti antaa hänelle neuvoja kuinka mennä paikallisen yliopiston pääsykokeisiin. Floridassa lukiolaiset voivat ilmaiseksi opiskella yliopistossa lukion ajan, joten aiomme yrittää sitä syksyllä (siitä lisää myöhemmin). Lähetimme Antille neuvot kuinka aamulla tehdä harjoittelutesti ja mistä löytää opiskelumateriaalin.

Saimme häneltä tekstarin myöhemmin: netti ei pelannut koko aamuna, hän meni pääsykokeisiin ilman, että oli kurkistanutkaan oppimateriaaliin, tai harjoittelutestiin. Pelkkä hakemuksen teko kesti kaksi tuntia, ja minä autoin tarvittaessa vastaamaan kysymyksiin tekstarien kautta. Pääsykokeisiin pyydettiin varaamaan 2-3 tuntia.

Tuli rukoiltua aika hartaasti pojan puolesta. Täällä Usassa yliopistokoulutus on hurjan kallista, ja meiltä olisi neljä lähdössä opiskelemaan samana vuonna. Jos saisivat edes osan tehtyä lukion aikana ilmaiseksi, olisi iso asia meille. Jos Antti ei pääsisi pääsykokeista läpi, hän voisi yrittää uudestaan viikon kuluttua, mutta sitten hän olisi pohjoisessa, seuraavaksi Kiinassa, ja hyvin pian siitä koulu jo alkaisi. (Mies yrittää järjestää reissun  Floridaan Kiinan reissun aikana, jotta kolme muuta teiniä voivat käydä pääsykokeissa, ja voisivat samalla etsiä meille vuokrakotia ensi vuodeksi. Emme voi/halua olla samassa kämpässä kuin keväällä.)

Noin klo 19 tuli tekstari Antilta - hän läpäisi pääsykokeet!!! Kiitos, Jeesus!!

Mutta, meni niin myöhään, ettei hän saanut enää nuorten pastorilta kyytiä takaisin kirkolle. Yritin saada ystävääni K:ta kiinni, joka oli luvannut auttaa kyydin kanssa, mutta ei vastausta. Ei auttanut muu kuin soittaa taksi pojalle:) Onnistui niinkin! (Ja nyt poika on nuorten pastorin luona. He vievät Antin lauantaina kentälle, ja me haemme pojan Bostonista illalla.)




Mutta ei siinä vielä kaikki. Vihdoin sain selville Kiinan matkan päivät, ja aloin järjestämään lentoja. Meillä on luottokorttien lentopisteitä niin paljon, että sain niillä liput Antille, Annalle ja minulle. Soitin ja yritin saada heiltä apua Mei-siskon lentolippuun, koska hän tarvitsisi lipun vain Kiinasta Usaan. Luottokortin matkakeskus oli oikein ystävällinen, mutta ei pystynyt auttamaan, minua neuvottiin varaamaan meidän muiden liput netissä, ja sitten soittamaan suoraan lentoyhtiölle, ja sitä kautta voin ostaa samalla luottokortilla Mei-siskon lipun, he lisäävät sen meidän lippuihin, ja myöhemmin voin netissä 'maksaa' lipun lentopisteillä. (Uskomaton rukousvastaus, että voimme käyttää pisteitä näihin ulkomaan lentoihin!)

Näin tein. Mutta kiinalainen lentöyhtiö vaatii passin numeron, jos heiltä ostaa suoraan liput. Mei on edelleen lastenkodissa, eikä hänellä ole passia, ennen kuin vasta noin vajaa viikko ennen kuin palaamme Usaan. Lentoyhtiö oli töykeä, ja heidän 'neuvonsa' oli ostaa lippu sitten Kiinasta. Ja toivoa, että lennoilla on vielä tilaa. Noukei. Olin jo valmis perumaan meidän liput, ja olisinkin voinut tehdä sen 24h tunnin aikana, mutta adoptiopalstalla kehuttiin kiinalaista lentöyhtiötä, se oli edullisin, seuraaviin meillä ei olisi ollut tarpeeksi maileja, ja heillä oli ainoa suora lento Usasta Kiinaan. Adoptiopalstalaiset kehoittivat ottamaan yhteyttä adoptiomatkatoimistoon, joten sen tein.

Ja rukoilin taas.

Kolmen tunnin kuluttua (pieni hetki sitten), sain vastauksen sähköpostiini, ja seuraavassa sähköpostissa oli jo ilmoitus, että Mei-siskolle on varattu lennot samoille lennoille meidän kanssa:)

Tänään Taivaan Isä vastasi hyvin konkreettisesti meidän epätoivoisiin rukouksiin!

Eli, ennen kuin kömmin sänkyyn, lähdemme keskiviikkona 22.7, ja seuraavana päivänä saavumme Pekingiin. Perjantaina käymme New Day sijaiskodissa, ja viikonloppuna kierrämme Pekingiä. Todennäköisesti sunnuntaina lento Mei-siskon osavaltioon (maakuntaan?), ja näillä näkymin saamme Mein syliimme 27.7. Alustavasti on puhetta, että voisimme käydä lastenkodissa myös. Elokuun 4. päivä meillä on Usan konsulaattiin aika Guangzhoussa, ja 7.8 lennämme Pekingin kautta takaisin Usaan.

Mutta nyt minä kömmin sänkyyn. On ollut pitkä päivä:)

Matkustuslupa!!! **** Edit

Rankka työpäivä takana pakaten appivanhempien Nantucketin taloa, ihan puhki väsy olo, valmis kömpimään sänkyyn, kun miehen työpuhelin soi (kello 21:26). Viesti ponnahtaa kännykkäni sähköpostiin (en edes yleensä näitä kuuntele), ja se oli adoptiotoimistolta: matkustuslupa on tullut!

Soitimme koordinattorille takaisin saman tien, ja hän sanoi, että voisimme yrittää lentää jo kahden päivän kuluttua (mutta kun Antti ei ole tullut takaisin vielä silloin), joten todennäköisesti lähtö 16.7 - ensi viikolla! Se on tarpeeksi pian.

Huomenna pitäisi varmistua.

Aaahhh..............!

**********Edit: Usan konsulaatista ei saatu aikaisempaa aikaa, eli lähtö on vasta 23.7. Laitan lisää kun tiedän enemmän.