2023 kuulumiset

 Heheii pitkästä aikaa! Me ei koskaan suunniteltu lopettavamme bloggaamista, mutta kaikki tylsät ihmisjutut ovat pitäneet henkilökunnan kiireisenä, eikä aikaa koneen ääressä istumiselle ole oikein ollut. Ajattelimme kuitenkin, että ainakin näin kerran vuodessa olisi kiva käydä kirjoittamassa vähintään jokin kuulumispostaus ja kurkistamassa, mitä muille kissoille ja heidän henkilökunnilleen kuuluu. 

Meille ei ole tapahtunut isompia muutoksia sitten viime kerran. Täällä samassa paikassa vietämme edelleen makoisia kissanpäiviä. Enimäkseen tähystämme puussa ympäristön tapahtumia ja hyppäämme alas, kun jotain kiinnostavaa tapahtuu. Roopen erikoisosaamisalue on edelleen ihmisruokien metsästäminen keittiönpöydältä, kun taas Ilmo on enemmän kartalla naapuruston linnuista, hyönteisistä ja tuulessa liikkuvista lehdistä. 

Oma puu paras puu, tämä kyseinen jo vuodesta 2016 alkaen

Jonkin verran olemme vanhentuneet tässä vuosien varrella, lähinnä siten, ettei enää ihan jokainen lelu jaksa kiinnostaa ja veljenkin kanssa olemme enimmäkseen vaan tosi hyviä ystäviä. Veljespainimatseja tulee paljon, paaaaaaljon vähemmän kuin ollessamme nuoria. 

Henkilökunnan kuulumisista sen verran, että tässä viime kuukausina naishenkilön mahaan on alkanut kasvaa uusi tyyny, mikä on erityisesti ollut Roopen mieleen. Nyt kun kumparelaskettelusta on kokemusta jo aikaisemman 9 kuukauden osalta, tulee kissa mielellään kummun päälle kehräämään varsinkin iltaisin. 

Ilmo taas haaveilee, että pääsisi takaisin omaan huoneeseensa nukkumaan. Meidän toinen makuuhuone oli Ilmon käytössä öisin ennen ensimmäisen vauvan syntymää ja on nyt melkein kolmen vuoden ajan ollut lapsen hallussa. Ilmo yrittää yhä välillä livahtaa iltaisin huoneeseen, mutta valitettavasti taapero itse ei ole ainakaan vielä innostunut öisestä kissavieraasta unikaverina, kun on koko elämänsä tottunut nukkumaan ilman kissoja unipupun vieressä. Kissa on siten joutunut viettämään yönsä olohuoneen sohvalla Roopen vieressä. Aamuisin Ilmo menee kuitenkin uudelleen koputtelemaan taaperon huoneen ovelle ja silloin vastaanotto onkin yleensä parempi. Joinain aamuna henkilökunta on herännyt siihen, että lapsen huoneessa on valot päällä ja iloinen jutustelu meneillään lapsen ja kissan välillä. 

Enimmäkseen meillä on perhe-elämä sujunut leppoisasti. Lapsen ollessa 1,5 - 2,5 -vuotta oli tosin vaihe, jolloin sai tarkemmin seurata jälkikasvunsa tekemisiä ja pitää huolta siitä, ettei hän tylsyyksissään vedä kissoja hännästä tai jahtaa takaa. Nyt taas yli 2,5-vuotiaana on taas helpompi vaihe meneillään, kun lapsen empatiakyky alkaa kehittyä ja hän ymmärtää paremmin mikä tuntuu kissoista hyvältä tai pahalta. Taapero osallistuu myös ihan mielellään kissojen hoitoon ja antaa ruokaa aamuisin, joten uuden henkilökunnan kouluttaminen on hyvällä mallilla. 

"Moi vaan kaikille" T. Ilmo

"Onko pöydältä tippunut lihanpala? Ai pitäisi katsoa kameraan? Ei nyt ehdi" - Roope

Loppuvuoden kuulumisia

Kääks ääks, taas on vierähtänyt pari kuukautta edellisestä tekstistä, mutta ei hätää - täällä me olemme vielä. 

Pitänee tiivistää viimeisen parin kuukauden kuulumiset: 

• Kävimme jokavuotisella Kissanpistimöreissulla. Kaikki oli muuten kunnossa, paitsi Ilmo-rukkaa odottaa hammashuolto. 
• Roope päätti, että nykyinen hiekkalaatikko ei enää sovellu Hänen Kuninkaallisille Tassuilleen ja kakkasi mielenosoituksellisesti laatikon viereen muutaman viikon ajan. Lopulta henkilökunta vaihtoi käytössä olleet puupelletit paperinappuloihin ja kissa suostui taas tähtäämään ulosteensa oikeaan lootaan. Hurraa!
• Roope ja Ilmo täyttivät 7 vuotta! Jostain syystä tuo ihminen haluiaisi kirjoittaa tähän, että ihmisiässä olisivat peruskoululaisia, mutta tuohan on ihan hölmö vertaus, kun kissojen elämänkoulua ollaan sentäs käyty vuosikaudet.
• Roope on alkanut nauttia mini-ihmisen silityksistä. Henkilökunnan pitää vaan silmä tarkkana vahtia, ettei taapero innostu liikaa ja käytä liian rajuja otteita. Ilmo ei oikein perusta pikkutyypin hellyydenosoituksista ja pitää mieluummin etäisyyttä, mutta syöttötuolista tippuva ruoka kelpaa kyllä.
• Ollaan pitkästä aikaa ulkoiltu kissojen kanssa, vaikka henkilökuntaa vähän kammottaakin uuden kirppuepidemian mahdollisuus. Molemmat kissat on käsitelty kirppuja vastaan, joten ei pitäisi olla vaaraa, mutta edelliskerta traumatisoi sen verran, että jokainen pieni hitunen turkissa saa sydämen kurkkuun. 

"Kirppuja? Missä??"

"Ei täällä mitään kirppuja oo"

Mini-ihmisen ja kissojen ensimmäiset yhteisleikit

Henkilökuntamme nuorin jäsen on nyt kunniakkaasti ohittanut vauvaiän ja alkanut omaksua hyvää tahtia kissojen hoitoon vaadittavia asioita. Toki myönnettäköön, että jonkin matkaa on vielä siihen, että Roopen ja Ilmon voi täysin huoletta jättää juniorin hoiviin. Kissojen ruokintaa ei voi vielä sisällyttää taaperon päiväohjelmaan, koska hän todennäköisesti haluaisi maistaa itsekin, miltä Ziwipeakin kana maistuu. Juomakuppikin on pitänyt piilottaa turvalliseen paikkaan, koska lapsi on varsinainen vesipeto ja koittaa sukeltaa pienimpäänkin kippoon nestettä. Silitys sujuu jo ihan kelvollisesti, kunhan vain vahtii, ettei hännästä oteta kiinni. Leikitys - no - sanotaanko näin, että into ja halukkuus olisi kova, mutta minityyppi päästelee leikkiessään niin kummia ääniä, että sekä Ilmon että Roopen mielestä on parempi tarkkailla hurmioissaan käkättävää vauvaa muutaman metrin etäisyydeltä.

Muutamia kelvollisia leikittämisyrityksiä on jo nähty. Tässä pari esimerkkiä videoituna. 

Lapsemme on onneksi eläinrakas ja tykkää hirmuisesti sekä kissoista ja koirista. Yksi hänen ensimmäisistä sanoistaan olikin luonnollisesti "kissa" (tosin lausuminen on vielä enemmän luokkaa kijjjjja). Hän on harjoitellut sanaa niin pontevasti, että kerran yöllisen heräämisen jälkeen pinnasängystä kuului kuiskaus "kissa.. kissa..." ennen nukahtamista. Vertailun vuoksi koiraa taapero ei osaa vielä sanoa, vaan koira on "ö, ö, ö, ö, ö", joka on mini-ihmisen mielestä se ääni, joka kadulla haukkuvista koirista kuuluu. 

Välillä myös hevoset ja koirat ovat "kissa", mistä Ilmo ja Roope ovat hieman loukkaantuneita. Esimerkiksi alla olevan kirjan eläin on vauvan mielestä ilmiselvä kissa. Taitaa olla pieni ihmismieli vielä yhtä erehtyväinen kuin Googlen tekoäly. 

"Kijjja"

Kissojen ja vauvan 8kk leikit

Mini-ihminen alkaa jo lähestyä taaperoikää. Liikkuminen kehittyy hurjaa vauhtia ja hän on myös alkanut kommentoida kaikkea näkemäänsä omalla kielellään. Vauvamme taitaa olla onneksi eläinrakas tyyppi. Kuvakirjoja katsellessa kissan kuva saa aikaiseksi iloisen kikatuksen. Samoin vaipanvaihto sujuu paremmin, jos samalla voi kujerrella kissanhiekkasäkin kissalle. 

Roope ja Ilmo pitävät tällä hetkellä vauvaan koronavirusaikaan soveltuvaa 1,5 metrin minimietäisyyttä. Tosin poikkeuksena nälän yllättäessä molemmat käyvät myös puskemassa mini-ihmistä ihan varuiksi, jos se olisi jo oppinut ottamaan kanapalat esille jääkaapista. Ilmo haluaisi myös kovasti nukkua vauvahuoneessa päiväunet, mutta on toistaiseksi saanut tyytyä päivystysvuoroon oven ulkopuolella. Vauvaa taas kiinnostaisi kovasti leikkiä kissojen kanssa, mutta kovaääninen naurunremakka ja hoippuva eteneminen saa kissat pysymään kaukana - ja hyvä niin. Eipähän tarvi toimia itse erotuomarina, kun pieni nyrkki saattaa välillä tarrata liian lujaa kiinni asioihin. Yllättävän samankaltaiset asiat kissoja ja mini-ihmistä kuitenkin kiinnostavat, joten eiköhän noista vielä leikkikaverit toisilleen saada.

Kuinka hyvin tekoäly tunnistaa somalikissan?

Android-puhelimien kamerasta löytyy nykyisin oletuksena Google Lens -niminen kuvantunnistussovellus, jota en ole aikaisemmin osannut hyödyntää. Google Lens vaikuttaa ensi silmäyksellä kameralta, mutta kuvan oton sijaan hakeekin kuvattavana olevasta kohteesta tietoja. Esimerkkinä voi katsoa kiinan kielistä menua puhelimen läpi, jolloin ruudulla näkyy suoraan käännös suomeksi. Tai osoittaa linssiä vaikkapa työpaikan tietokonetta kohden, jolloin Google Lens hakee mallin ja lisätietoja. Näppärä vehje!

Google Lensin löydettyäni piti tietysti ensimmäisenä testata, kuinka hyvin tekoäly osaa tunnistaa Roopen ja Ilmon rodun, kun osoitan kameralla kissoja. Tässä tulokset ja kuvankaappaukset siitä, mitä tietoja Google Lens kissoista näytti:

1. Roope = Munchkin. Väärin meni. Ehkä nuo pienesti mahan alta pilkottavat jalat hämäävät?

2. Roope = Turkkilainen angora. Selkäkuva on liene haastava, kun pitäisi tästä kulmasta hoksata, että juuri somalikissat ovat tämän värisiä.

3. Roope =  Fretti :D Nyt meni jo eläinlajikin pieleen...

4. Roope = somalikissa. Yllättäen tästä epämääräisestä räpsäyksestä algoritmi tunnisti ihan oikein!

5. Ilmo = siperiankissa. Kieltämättä kuvan siperialaisella on kaukaa katsottuna aika samanvärinen turkki kuin Ilmolla. 

6. Ilmo =  ragamuffin. Hmm, ehkä Ilmon silmät ovat samanlaiset kuin tuolla oikeassa alakulmassa olevalla ragamuffinilla?

7. Ilmo =  Maine Coon. Viilenee, viilenee. Tosielämässä 3,8 kiloista Ilmoa ei voi kyllä sekoittaa Maine Cooniin!

8. Ilmo  =  somalikissa! Viimein sain Ilmostakin kuvan, jonka Google Lens tunnisti ihan oikein. 

Lopputulos - Google Lens 2/8 oikein. Vähän vielä täytyy tekoälyn treenata. Ehkä koirarodut olisivat olleet helpompia?

Menneisyyden mini-ihminen 3-5 kk

Kissabloggaus ja muut kirjoittelut ovat jääneet viime viikkoina vähille. Samoin myös videoiden teko! Vauvan täytettyä neljä kuukautta öistä tuli rikkonaisempia, joten päivisin ei tullut juurikaan kuvailtua. Nyt lienee suunta taas kohti paremmin nukuttuja öitä.

Joitain otoksia kamerasta löytyi kissoista ja vauvasta noin 3-5 kuukauden iässä. Olisi tehnyt mieli kuvata lisääkin, mutta lähes 7 kk ikäinen vauva on niin kehittynyt verrattuna näihin klippeihin, että täytyy yrittää kuvata tämän hetken mini-ihmisestä toinen video. Nyt hän jo sentään kääntyilee selältä mahalleen ja toisinpäin, ryömii vauhdilla ympäriinsä, lähes konttaa ja osaa jo istuakin ilman tukea. Syö soseiden sijaan itse sormillaan ja tiputtelee kissoille syöttötuolistaan kanaa syötäväksi (ja bataattia ja porkkanaa ja avokadoa ja perunaa ja kaikkea muuta syömäkelvotonta, jolloin henkilökunta koittaa sukeltaa väliin). 

Mutta tämä video siis ajalta, kun molemmat kissat olivat sopeutuneet uuteen tulokkaaseen hyvin ja mini-ihminen makoili ennalta-arvattavasti lattialla siinä paikassa, mihin hänet oli aikaisemmin laskettu.

Kuinka totuttaa kissa kantokoppaan? + video

Roopen ja Ilmon kanssa on käytetty paljon aikaa, että kissat tottuisivat kantovälineihinsä. Ensin jo ihan pentuna, etteivät eläinlääkärireissut olisi niin kurjia. Tuolloin meillä ei ollut omaa autoa, joten totuttaminen oli lähinnä sitä, että kuljetuslaatikot olivat esillä ja kissat kävivät niitä aina välillä tutkimassa. Lisäksi opetimme kissoille käskyn "koppaan" ja palkitsimme koppaan menosta ja siellä olosta.

Viitisen vuotta sitten aloitimme kissojen ruokinnan kantokopassa ja vielä tänäkin päivänä Roope ja Ilmo syövät ruokansa omassa kopassaan. Kissat tietävät, kumpi on kumman (tosin lähinnä niiden sijainnista) ja juoksevat niihin automaattisesti, kun henkilökunta lähestyy ruokakupin kanssa. Kantokopparuokinta ratkaisi meidän tuolloisen ongelman, mikä oli se, että Roope kävi ryöväämässä ruokaa oman ruokailunsa päätteeksi Ilmon kupista. Sen lisäksi kuljetuslaatikosta on tullut jatkuvan ruokinnan myötä turvapaikka, jonne kissat kantavat lelujaan tai ihmisiltä saalistamansa kananpalan "piiloon".

Ilmo makoilemassa pesässään

Meidän koppaantotuttamistavat joutuivat koetukselle Australiaan muuton aikaan, kun kissat joutuivat viettämään muutaman vuorokauden lentokopassaan. Puolen vuoden ajan ennen lähtöä käytettiin erityisen paljon aikaa siihen, että kissat tottuisivat uuteen paikkaan. Kissat ruokittiin kuljetuslaatikossa, ja lisäapuna käytin Feliway-suihketta, jotta tuntisivat olonsa turvalliseksi. Samoin koppaa kanniskeltiin ympäriinsä sisällä ja ulkona siten, että kissat olivat sisällä, ja harjoiteltiin autossa oloa eläinlääkärireissuilla. Luulen tästä kaikesta ollen paljon hyötyä, koska matkan ja 10 päivän karanteenin jälkeenkään kissat eivät saaneet traumoja koppaan menosta, vaan suostuivat sinne edelleen mielellään menemään. 

Näistä kokemuksista kumpusi innostus tehdä oheinen video siitä, miten kissan saa tykästymään kantokoppaansa. Muitakin vinkkejä olisi kiintoisaa kuulla, jos videolta jäi jotain puuttumaan. 

Vauva ja kissat videolla

Mini-ihminen on jo 8 viikkoa vanha, joten aika päivitellä meidän kuulumisia. Öisin on nukuttu sen verran hyvin, että henkilökunta on ehtinyt istahtaa iltaisin alas ja yhdistellä siellä sun täällä kuvatut pätkät videoksi. 

Ilmo viihtyy siellä, missä sattuu ja tapahtuu ja tuleekin aina aamuisin vauvan huoneeseen tarkistamaan, että onko tyyppi vielä olemassa ja miten paljon se on yön aikana kasvanut. Mini-ihminen alkaa myös hoksata Ilmon olemassaolon ja seurailee kissaa kiinnostuneena katseellaan. 

Roopenkin kanssa meni viikot 4-6 paremmin, ja kissa alkoi selvästi tottua vauvan ääniin ja tuli jopa välillä Ilmon seurassa makuuhuoneeseen sosialisoimaan. Valitettavasti nyt 7-8 viikoilla mini-ihminen on alkanut ahkerasti harjoitella äänensä ylärekisteriä ja saanut jostain nupista käännettyä itkuvolyyminsa kaakkoon, joten Roope on taas ottanut etäisyyttä. Onneksi meillä on talossa kaksi kerrosta, niin kissa löytää aina jostain omaa rauhaa, eikä tarvitse väkisin kärvistellä toisen karmeassa huudossa. Roopelle on myös varattu oma Roope-time klo 20-24. Kun pikkutyyppi on nukkumassa, voi Roope vihdoin istua henkilökunnan sylissä rapsuteltavana, kuten Wanhoina Hyvinä Aikoina saattoi tehdä koska vaan! Ja on kissa kerran myös harjattu aamu viideltä, kun satuimme molemmat olemaan sopivasti samoihin aikoihin hereillä.

Laatuaikaa viettämässä Roopen kanssa

Ensimmäinen viikko mini-ihmisen kanssa

Ilmo kertoo

Eräänä yönä olimme menossa Roopen kanssa nukkumaan, kun henkilökunnan naisihminen alkoi käyttäytyä erittäin epätavallisesti. Ensin se meni vesisuihkun alle istuskelemaan piiiitkäksi aikaa. Sitten alkoi pitää omituista, mouruavaa ääntä. Me Roopen kanssa livahdettiin sisään suihkuhuoneeseen, kun tuli sopiva tilaisuus, ja koitettiin tosi huolestuneena maukua henkilökunnalle, että nyt äkkiä pois sieltä veden alta! Turkki kastuu!

Henkilökunnalla oli selvästi jokin isompi tauti meneillään, koska seuraavana aamuna sitä lähdettiin viemään autolla sairaalaan. Me kissat jäimme koko päiväksi kahdestaan vahtimaan taloa, nukuimme ja odotimme, että milloin ne tulee takaisin. Lopulta mieshenkilökunta, eli meidän isikissi, palasi seuraavana yönä ja saimme ison kasan ruokaa.

Muutaman päivän päästä naisihminen palasi takaisin sairaalasta hyvin nuutuneen näköisenä, ja sillä oli jokin nyytti mukanaan. Meidän pikkuveli! Ensin koitettiin vältellä koko juttua Roopen kanssa, kun ei oikein tiedetty, miten tuollaiseen ihmispötkylään pitäisi suhtautua. Sitten uteliaisuus voitti, ja käytiin vuorotellen haistelemassa uutta tulokasta. 

Alussa pidin etäisyyttä, kun ei voinut tietää, mitä tuollaisen kissan kokoisen ihmisolennon päässä liikkuu

Naisihminen oli muuttunut sairaalareissun aikana. Molemmat vetäytyivät mini-ihmisen kanssa talon perimmäiseen huoneeseen, laittoivat oven kiinni ja möllöttivät enimmäkseen siellä. Me Roopen kanssa ei saatu ollenkaan siltä huomiota tai ruokaa, kuten normaalisti! Isikissi kävi meidät ruokkimassa, mutta muutoin palvelutaso oli ihan totaalisesti romahtanut, kun kaikki hössötys pyöri vaan mini-ihmisen ympärillä. Roope mammankissana kävi lopulta oven taakse vahtiin ja kun naishenkilö viimein kömpi ulos luolastaan, Roope meni vessaan ja kylpyhuoneeseen mukaan kehräämään, että annas nyt edes vähän silityksiä. Itse en olisi kyllä moiseen alistunut. Kyllä henkilökunnan pitää ensisijaisesti tulla kissan luo. Tosin pari kertaa livahdin huoneeseen katsomaan vauvaa, koska olihan se nyt melkoisen jännittävä otus. Ja sillä oli selvästi samoja kiinnostuksen kohteita kuin meillä - nukkuminen ja syöminen.

Järkytys! Kuka nukkuu meidän nukkumapaikassa?

Parin päivän kuluttua henkilökunta alkoi osoittaa tervehtymisen merkkejä ja kävi jo keittiössäkin asti puuhastelemassa jotain. Meidän kissojen hoito oli vaan edelleen vastuutettu isikissille. Päätin tehdä muutaman jekun, että molemmat muistaisivat taas paremmin, että mekin ollaan olemassa. Livahdin monta kertaa sisään kylpyhuoneen vaippakaappiin, vaikken muutoin noista muovijutuista piittaakaan. Yhtenä päivänä meillä kävi myös joku täti kylässä, joka lähdettyään jätti vahingossa ulko-oven auki. Voi mikä seikkailu! Pääsin viimein haistelemaan muiden kissojen jälkiä ja säksättämään linnuille lähietäisyydeltä. Olin juuri etupihan aidalla hiippailemassa, kun mieshenkilökunta harmikseni huomasi tilanteen ja tuli ulos huutamaan niin järkyttyneenä, että katsoin parhaakseni juosta kiltisti takaisin sisään. Roopea ei vapaa ulkoilumahdollisuus kiinnostanut, koska se tarjoutui samaan aikaan ruoka-ajan kanssa. Velipoika odotti kiltisti koppansa luona ruokakuppiaan sillä aikaa, kun minä kävin häntä pystyssä tutkimassa ihan itsekseni etupihan tiluksia.

Vielä yhdestä pienestä jekusta täytyy kertoa. Yhtenä aamuna aamiaisemme oli pahasti myöhässä, joten päätimme itse etsiä aamupalaa. Harmi vaan, Ryvita-näkkärit eivät olleet kovin maistuvia, joten jouduimme sitten kuitenkin maha kurnien odottamaan henkilökunnan heräämistä. 

Oikeastaan tuo paperipussi maistui meidän mielestä paremmalle, kun itse näkkileivät

Henkilökunta kertoo

Ensimmäinen viikko oli rankka, mutta vauva on ihana! Muutaman päivän jouduin viettämään lähes vuodelevossa, mutta nyt olo on jo melkein normaali. Kissojakin ehtii huomioimaan taas paremmin vauvanhoidon lomassa. 

Nyt kolmannella viikolla Ilmo tykkää jo viettää aikaansa samassa huoneessa vauvan kanssa, mikä on tosin sallittua vain silloin, kun henkilökunta on hereillä. Myös Roope on käynyt tekemässä tuttavuutta, aluksi hyvinkin innokkaasti. Kissan rohkeus koki kuitenkin pienen takaiskun, kun vauva sanoi kerran pelottavasti "höö!" Roopen ollessa hyvin lähellä, mitä kissa parka sitten säikähti. Edelleen Roope käy kuitenkin vähintään kerran päivässä varovaisesti haistelemassa vauvaa. Ehkä maidonhaju tuo mieleen kaukaisen häivähdyksen omasta pentuajasta. 

Ilmoa eivät ole pienet hööt haitanneet ja mini-ihmisen kanssa ollaan päästy jo parhaimmillaan näin läheisiin tunnelmiin. 

Valmistautumista mini-ihmisen tuloon videolla

Henkilökunta on jo pitkään uhonnut, että lähiaikoina tänne olisi saapumassa joku uusi tyyppi. Ilmeisesti sen saapumispäivän piti olla jo viime viikolla, mutta eipä ole kuulunut? Kuulemma joku virusjuttu on aiheuttanut ongelmia postipakettien saapumiseen, joten ehkäpä se on myös syynä siihen, ettei tätä uutta mysteeriolentoa ole vieläkään näkynyt?

No, koska täällä vieläkin odotellaan, niin meillä on ollut rutkasti aikaa kuvailla uusia kissavideoita. Tässä uusimmassa ihmetellään tuota isoksi pullistunutta mahaa ja myöskin tutustutaan kaikkiin uusiin jänniin tavaroihin, mitä tänne on ilmestynyt.

Kissojen Titanic ja muita kuulumisia

Kurrnau kaikille ja eloisaa elokuuta! 

Meillä jäi viime kuukauden postaukset tekemättä, mutta saatiin sentään yksi pieni elokuvanpätkä kuvattua. Tällä kertaa Ilmo ja Roope pääsivät ihan tosissaan näyttelemään, kun tehtiin oma kissaversio meidän yhdestä kaikkien aikojen lempielokuvastamme Titanic. 

Muutoin meillä on ollut rauhallinen talvi täällä menossa. Henkilökunnan naisihminen ei mene enää töihinjuttuun, vaan on seuraavan 11 kuukauden ajan kotona hoitamassa meitä. Ja ehkä vähän myös uutta perheenjäsentämme, jonka oletetaan saapuvan seuraavien viikkojen aikana. Toistaiseksi tuo mini-ihminen on ollut varsin harmiton tapaus mahan sisällä, joten eihän se paljoa voi meidän elämää mullistaa, eihän?

 Ilmo seuraa aamu-uutisista Victorian osavaltion koronaviruspäivitystä

Onneksi Länsi-Australiassa ei ole ollut moneen viikkoon sisäisiä tartuntoja, niin voidaan elellä täällä rauhallisin mielin. Toivottavasti Suomessakin säilyy tartuntatilanne maltillisena. 

Painajainen mysteeripahvilaatikossa

Näkevätköhän eläimet unia? Ainakin kissoja tarkkaillessa näyttäisi siltä, että Roopella ja Ilmolla on ihan oma unimaailmansa. Kissat liikuttelevat usein jalkojaan nukkuessaan ja joskus myös säksättävät samaan tapaan kuin ulkona pensaissa hyppiville linnuille. Kerran eläinlääkärireissun jälkeisenä yönä Ilmo maukaisi kovaäänisesti Mauuuuu, johon henkilökunta heräsi kykenemättä nukahtamaan enää uudestaan, Ilmon tuhistessa tyytyväisenä vieressä sikeässä unessa.

Tämänkertainen kissavideo kuvattiin jo joskus viime lokakuussa, mutta vaati sen verran editointia, ettei meinannut millään nähdä päivänvaloa - ennen kuin nyt. Minielokuvassa seikkaillaan Ilmon unimaailmassa, jossa kissa löytää olohuoneesta mysteeripahvilaatikon ja sujahtaa sisään... ja kuinkas sitten käykään.

Mysteeripahvilaatikko

Pikku-Ilmosta tuli vielä minimpi!

Elokuvan ohjaajana toimi luonnollisesti Roope. Tässä kissa vahtii, että editoinnin lopputulos täyttää ohjaajan vision ja laatuvaatimukset

Lopuksi sitten itse videoon:

Uusia kiipeilypaikkoja

Jokunen kuukausi sitten paljastimme, että meille tulee elokuussa mini-ihminen. Nyt viimeisellä kolmanneksella ollessa henkilökunnan maha on kasvanut jo sen verran, että sylissä ollessaan Roope on alkanut kiivetä hartioille käyttämällä vatsakumparetta portaana. Pallo on myös jo sen verran pinkeä ja totuttu osa kehoa, etteivät kissan kiipeilyt tunnu samalla tavalla epämiellyttävältä kuin alkuraskaudessa.

Roopen uusi lepopaikka

Kasvavan kumpareen lisäksi meille on ilmestynyt muutama muukin jännittävä kiipeilyteline.

"Joko mennään?"

Molempien kissojen mielestä kuvissa näkyvä vekotin oli oiva viihdyttäjä. Erityisen hauska leikki oli myllertää patjan ja sinisen suojuksen välissä tai olla muuten vaan kyydissä. Valitettavasti vaunukoppa on toistaiseksi piilotettu varaston uumeniin, koska sen verran kovalla käytöllä kapistus oli kissojen toimesta. Jos vauva ei tykkääkään olla vaunuissa, on meillä kaksi innokasta vapaaehtoista odottamassa vuoroaan. Tai ehkä olisi pitänyt hommata tuplarattaat, niin kissat olisivat saaneet itselleen toisen vaunukopan?

"Lisää vauhtia, kiitos!"

Toinen kiipeilyteline on esillä makuuhuoneessa. Roope kävi nuuhkaisemassa huonekalua kerran, muttei muutoin innostunut. Ihmisten isolla patjalla on sentään enemmän tilaa makoilla. Ilmokin kävi tutustumassa sänkyyn, muttei oikein tuntenut oloaan kotoisaksi. Miksi patjan ympärille pitää laittaa aita, jonka kaltereiden välistä ei edes mahdu kulkemaan?

"Yläkerta tarkistettu"

Sen sijaan alaosa on hiirilelujen oivallinen vaanimispaikka.

"Siispä muutan tänne alakertaan ja mini-ihminen voi asua yläkerrassa"

Piilosilla kissojen kanssa

Toukokuu tulla tupsahti ja henkilökunta on ollut jo kohta kaksi kuukautta lähes pelkästään kotioloissa. Muita ihmisiä ei olla tänä aikana tavattu, mutta tylsyys ei ole siitä huolimatta päässyt iskemään. Jos on ollut liian monta rauhallista päivää perätysten, ovat Ilmo ja Roope järjestäneet ihmisille taukojumppaa availemalla kaapinovia ja käymällä syömässä pöydälle jäätymään jätettyä ruokaa.

Yhteiselon sujuvuuden takaamiseksi kissojen kanssa on tullut leikittyä tavallista enemmän. Samalla on pitänyt keksi uusia tapoja aktivoida, kun alkaa kyllästyttää ne samat vanhat jutut - temppujen tekeminen, herkkujen piilottaminen ja lelujen heittäminen.

Roopen ja Ilmon "antaisitko pliis jo herkkuja" - ilmeet

Nyt viimeisimpänä kokeiltiin leikkiä piilosta ja hippaa. Piilosilla olo sujui ja siitä syntyikin mainio video. Oli hauska katsella jälkikäteen, mitä kameralle tallentui, kun peiton alla lymyillessä ei oikein nähnyt, mitä huoneessa tapahtui.

Hippaleikin idea oli vähän haastavampi selittää kissoille, mutta Ilmo jaksoi siitä huolimatta kävellä yllättävän sinnikkäästi keittiösaarekkeen ympäri kävelevän henkilökunnan perässä.

Nyt täälläkin tuli viikonlopun aikana tiedote, että rajoituksia höllätään ja elämä alkaa palata takaisin kohti normaalimpaa. Toivotaan, että virus saataisi pysymään kurissa eikä leviäminen enää kiihtyisi.

Kissakestävin sohva?

Onko kissan omistaminen huonekalujen tuho? Miten sisustaa kissaperheen koti? Mikä sohvamateriaali on kaikista kynnenkestävin? 

Näihin asioihin etsin itsekin vielä vastausta, vaikka jo 5,5 vuotta olemme kahden ehtiväisen somalikissan kanssa asustaneet. Sohvakangasasiantuntemusta minulla on hyvin vähän, mutta omakohtaisia kokemuksia roppakaupalla.

Siispä aika paljastaa synkkiä salaisuuksia meidän menneistä huonekaluostoksista:

Sohva numero 1
Kissat hankittuamme olimme vasta pari vuotta aikaisemmin muuttaneet mieshenkilökunnan kanssa yhteen, ja asuntomme oli enimmäkseen sisustettu opiskeluaikoina tehdyillä hankinnoilla. Näitä peruja oli myös alla oleva ruskea sohva.

Ennen kissojen kotiutumista luin tietoutta siitä, miten välttää raapimisjäljet huonekaluissa. Ostimme ison raapimispuun ja horisontaalisuunnassa raavittavan raapimislaudan. Päätimme leikata kissojen kynnet säännöllisesti.

Oli vaikeaa löytää vanhaa kuvaa, jossa näkyisi koko huoneen huonekalujen sijainti, mutta oikealla sohvassa melkein kiinni oli raapimispuu, ja sohvan edessä raapimislauta. Lisäksi keittiössämme oli toinen raapimispuu

Sitten kotiin muutti kaksi erittäin aktiivista somalipentua. Raapimispuuta raavittiin. Raapimislautaa raavittiin. Ja sohvaa vasta raavittiinkin!

Voiko Roopea ja Ilmoa asiasta moittia? Kun kangasta tarkemmin katsoo, on siinä aivan ihastuttavan ulkonevia kuteita, joihin saa kivasti kynsillä tarrattua kiinni. Skriits skraats. Riivittävän raapimiskelpoista pintaa löytyy sekä nollan, 90 ja 45 asteen kulmissa. Täydellinen kohde kynsien teroittamiseen.

Roope <3 sohva

Muutaman viikon yritimme aktiivisesti estää raapimista. Taisimme ostaa jotain sohvaan levitettävää pahanhajuista tököttiäkin. Turhaan. Raapimisvietti voitti.  Kissoja ei voinut joka hetki vahtia. Hiljalleen me ihmiset luovutimme. Piti käydä töissä, elää elämää eteenpäin. Sohva rapistui salakavalasti, vähitellen. Aluksi raapimisesta ei jäänyt kovin näkyviä jälkiä, mutta kun kynnet upposivat samaan kohtaan uudelleen ja uudelleen, oli huonekalu noin kahden vuoden jälkeen huonossa kunnossa. Osin kangas oli kokonaan puhkiraavittu ja sisusta repsotti ulos. Lopulta ruskea ystävämme lähti jatkokäsittelyyn kerrostalopihan jätteenkeräyslavalle.

Rest in peace, sohva numero 1.

Mitä opin?

Kun kangas on tarpeeksi mukavaa raavittavaa, mikään mahti maailmassa ei estä kissaa raapimasta. Isoja, erottuvia kankaan kuteita on sohvahankinnoissa välteltävä kuin koronaa konsanaan!

Sohva numero 2, jota emme koskaan ostaneet
Vuoden 2015 lopulla muutimme toiseen asuntoon ja siinä vaiheessa tuli ajankohtaiseksi uusia sisustusta. Halusimme molemmat uusia sohvan, mutta muuton jälkeen rahat olivat tiukilla ja tarkoituksena oli satsata huonekaluun vähän enemmän, joten viivytimme ostopäätöstä. Tällöin tuli kuitenkin kierrettyä useampi huonekaluliike läpi ja kyseltyä asiantuntijoilta, mikä sohvakangas olisi sopiva valinta kissaperheeseen.

Myyjien lausunnoissa oli ristiriitoja. Eräskin myyjä suositteli kangasta, jota toinen ei missään nimessä olisi suositellut, koska pohjaväri oli eri kuin pintaväri ja sen vuoksi naarmut olisivat näyttäneet erityisen ikäviltä. Kaikki taisivat olla yhtä mieltä siitä, ettei täysin kynsikestävää kangasta välttämättä ole. Mitä isompi Martindale-luku, sitä kestävämpi kangas, mutta yleensä myös kalliimpi hinta. Kannattaa laskeskella, olisiko sittenkin parempi panostaa sohvaan, jossa verhoilu on helposti vaihdettavissa. Yleisesti ottaen kuulimme samaa mitä jo osittain opimme sohva ykkösen kanssa - mitä sileämpi ja tiiviimpi kangas, sen parempi.

Sopivaa kangasta etsiessämme koitimme myös vertailla vaihtoehtoja nojatuoliimme (alla olevassa kuvassa).

Samoihin aikoihin kun sohva numero 1 sai runtuun vasemmalta ja oikealta, sinisessä, myöskin opiskeluajoilta peräisin olevassa nojatuolissamme, ei ollut jäljen jälkeä. En osaa oikein sanoa, mitä materiaalia tuo kangas on. Ehkä jotain polyesteri-mikrokuituhommaa? Kissan kynnet se kesti erinomaisesti.

Sohva numero kakkosta emme koskaan ehtineet ostaa, koska vuoden 2016 alussa käynnistyi projekti Australiaan muutto.

Mitä opin?

Kannattaa jutella useamman sohvamyyjän kanssa sopivasta kangasvalinnasta. Martindale -luvun on hyvä olla iso, tai kankaan vaihdettava. Tiivis mikrokuituhomma kankaana pelittää hyvin.

Sohva numero 3 - nahkaa!
Jos sileä ja vähäkuteinen on hyvä, löytyisikö paras sohvaverhoilu kissatalouteen nahasta? Tätä pääsimme kokeilemaan ensimmäisessä Australian asunnossamme.

Kalustettuna vuokratun asumuksemme sohva

Olin kuullut lähinnä huonoja kokemuksia yhdistelmästä kissat ja nahkasohva. On totta, ettei nahkaan helposti jää jälkiä, mutta sitten kun niitä jää, niitä ei oikeastaan saa poistettua. Kissojen ei varsinaisesti tee mieli raapia nahkaa, mutta saattavat silti käyttää sohvaa ralliratana tai leluvarastona ja noina hetkinä naarmuja tulee helposti.

Siispä jo ennen kun Ilmo ja Roope saapuivat perille, kävimme ostamassa huopia ja lakanoita, joilla peitimme visusti koko sohvan. Asunnon oli tarkoitus olla väliaikainen noin kuudeksi kuukaudeksi, mutta viihdyimme lopulta melkein kolme vuotta. Koko tuon ajan sohva oli peiteltynä ja sisustussilmää särki.

... tämä tilkkutäkkiversio sohvasta tuli hyvin tutuksi

Suojelu kannatti - sohva säästyi ehjänä. Kierrätin ja pesin lakanoita säännöllisin väliajoin ja sen ajan kun sohva oli paljaana, kissat olivat makuuhuoneessa. Yhden ainoan kerran Ilmo pääsi juoksentelemaan sohvalle ja jo tuosta kerrasta tuli muutama hentoinen naarmu. Se vahvisti päätöstä, että peittäminen oli ehdottomasti ollut tarpeen.

Nahkaverhoiluissakin on eroja. Mitä vahvempi julkitilakäyttöön suunniteltu nahka, sitä paremmin se todennäköisesti kestäisi kynnen jäljet. Sen sijaan erityisesti kaikenlaisia tekonahkaviritelmiä kannattaa vältellä viimeiseen saakka. Tästä hyvänä esimerkkinä meidän polyuretaani-mitälie-"nahkaa" olevat keittiönpöydän tuolit, jotka eivät säästyneet aivan yhtä hyvin kuin tuo sohva.

Tältä näyttää meidän ruokapöydän tuolit neljän vuoden jälkeen... Alunperin tuoli kuului yllä mainitun kalustetun asunnon sisustukseen, mutta öööm, jostain syystä päädyimme hankkimaan vuokranantajalle uudet tuolit :D Ihan omatoimisesti... ja nämä taas ovat edelleen meillä käytössä, tosin eivät todennäköisesti enää pitkään.

Mitä opin?

Nahkasohvat tai -tuolit eivät ole meidän juttu sisustuksessa ollenkaan, missään muodossa. Peittäminen on paras keino suojella huonekalua kissan kynsiltä.

Sohva numero 4 - ensimmäinen yhteinen sohvahankinta
Näiden kaikkien kokemusten jälkeen muutimme kalustamattomaan asuntoon Australiassa helmikuussa 2019. Jouduimme hankkimaan kaikki huonekalut jääkaapista lähtien, joten tähtäin kääntyi suuntaan halpa, ei välttämättä niin laadukas.

Suomessa sohvakaupassa ollessa tuntui, että kaupan mallipäällyskangas täytyy vaihtaa johonkin parempaan. Täällä ei jostain syystä tyrkytetty eri kangasvaihtoehtoja - ehkä syrjäisen sijainnin vuoksi sohvan verhoilussa kestäisi pitkään? Päädyimme lopulta ostamaan mallikappaleena olleen sohvan, jonka saimme myös todella halvalla ja samana päivänä kotiinkuljetettuna, vaikka oli sunnuntai.

Myöskin tällä kertaa laitoimme raapimispuun sohvan lähelle ja samoin raapimislaudan (kuvassa vasemmalla näkyy sohvan vasemman puolen edessä). Ehkä kissojen ikäkin on ollut apuna, mutta erityisesti Roope on oppinut tosi hyvin raapimaan puuta ja lautaa sohvan sijaan.

Ilmo koittaa edelleen raapia sohvaa, mutta hyvin satunnaisesti. Varsinkin tuo käsinoja oli Ilmon mieleen, joten se päädyttiin lopulta päällystämään (kiitos anopille Marimekon kankaasta ja muotoon ompelusta!) ja raapiminen loppui siihen.

Kangasvalinta oli myös ihan osuva. Jonkin verran tuossa on erottuvia kuteita, mutta ovat aika pieniä, ja yleisesti otaen kangas ei ollut läheskään niin raavittavan tuntuinen, kun monet muut kaupan kankaista. Kissankarvat eivät jumahda tuohon kiinni (kuten saattaisi esim. samettiin) ja vaalea väri myös takaa sen, etteivät karvat näy kovin hyvin.

Jonkin verran sohvan yksi kulma on ottanut osumaa raapimisista, mutta tuokaan ei vielä niin pahalta näytä. Langanpätkät voisi halutessaan pujotella takaisin piiloon. Muutoin kangas on kestänyt yllättävän hyvin tuon vähän päälle vuoden ajan, mitä se on ollut käytössämme. Toivotaan sohva neloselle useita tulevia vuosia yhtä hyvinvoivana!

Siinä kaikki sohvista. Olisi kiva kuulla muidenkin vinkkejä ja kokemuksia sohvaostoksista, mikä on toiminut kissojen kanssa ja mikä ei?

Näkymätön seinä -haaste

Somessa on viime viikkoina ja kuukausina kiertänyt hauskoja estehaasteita, nyt viimeisempänä Pikkupetojenkin toteuttama vessapaperihaaste. Koska meillä on vessapaperi vähissä eikä olla nähty sitä kaupassakaan moneen viikkoon, päätettiin toteuttaa sen sijaan näkymätön seinä -haaste.

Ideana haasteessa on vetää muovikelmua oviaukkoon ja antaa kissojen pähkäillä, kuinka moisesta viritelmästä selviytyy toiselle puolelle. Kameran takaa oli kiinnostavaa tarkkailla, kuinka Roope ja Ilmo reagoivat makuuhuoneen oviaukkoon yllättäen ilmestyneeseen seinään.

Ensimmäisen kerran kokeilimme estettä maaliskuun lopulla. Koska video jäi tuolloin julkaisematta, testasimme pari viikkoa myöhemmin, muistavatko kissat toisella kerralla, kuinka muovikelmuesteestä pääsikään lävitse. Hienosti pojat muistivat!

Vauvauutisia!

Tittidii. Meille tulee elokuussa uusi perheenjäsen. Se ei ole koira, vaikka henkilökunnalla onkin välillä ollut tuo kummallinen tauti nimeltä koirakuume. Ei, tällä kertaa kyseessä on ihan oikea pikkuihminen!

Vaikka minityyppi loikoileekin vielä henkilökunnan masussa, on hänellä ollut jo oma vaikutuksensa kissojen arkeen. Vielä pari kuukautta sitten naisihminen oli niin huonovointinen, että kömpi se harva yö tai päivä oksentamaan ja sen jälkeen kissojen viereen nukkumaan. Ilmo ja Roope molemmat sopeutuivat heti uudistuneeseen unirytmiin. Ilmo hoiti mielellään yövuoron ja varhaisen aamuvuoron nukkuen huonovointisen henkilökunnan vieressä. Roope taas kävi mieluiten tervehtimässä iltapäiväunilla olevaa ihmistä.

Kun olo huono, kissa on avuksi

Toinen vaikutus on ollut se, ettei mahan päällä voi enää samaan tapaan tassutella! Alkuraskaudessa vatsan seutu oli niin herkkää aluetta, että ihminen kielsi kokonaan sen päällä kiipeilyn. Nyt taas maha on jo sen verran pömppö, että entinen pehmeä tassuttelupatja on muuttunut omituiseksi kumpareeksi. Roope on ollut muutoksesta harmissaan ja ollut ihmisen sylissä aiempaa vähemmän, kun ei ole löytänyt sopivaa asentoa ilman, että saa ensin leipoa masua.

"Höh, kaikkea sitä.. "

Mutta taitaa olla niin, että ne kaikista isoimmat muutokset ovat vasta edessäpäin!

Lopuksi vielä pohdintaa minihenkilön blogi-identiteetistä ja sukulaisuussuhteesta kissoihin. Koska ihminen kutsuu itseään henkilökunnaksi, ajatteli hän ensin, että vauvasta tulisi minihenkilökunta. Totuus taitaa olla kuitenkin se, että kestää vuosi tai pari, ennen kuin kissat ehtivät kouluttaa uuden tyypin tehtävään soveltuvaksi. Toisaalta Roope ja Ilmo ovat välillä varsinaisia kissalapsia, joten vauvasta voisi tulla kissojen pikkuveli? Mutta sitten taas Ilmo on myös selvä setämieskissa, joten jos Ilmoa kutsuukin sedäksi, ei vauva voine olla Ilmon veli?

Setämies Ilmo

Tällaisia tärkeitä ajatuksia ihminen pohtii iltaisin mielessään. Katsotaan, mihin nimitykseen päädymme sitten, kun henkilö saapuu keskuuteemme.

Ilmo etätöissä

Ilmo kertoo: 

Tämä viikko on ollut tosi jännittävä. Henkilökunta ei olekaan lähtenyt aamuisin eteisen oviaukosta, vaan viettänyt täällä sisällä aikaa. Kuulemma se töihinjuttu on siirtynyt tänne kotioloihin, joten me kissat pääsimme viimein havainnoimaan, että mitäs tärkeää ihminen töissään tekee.

Seuraavassa havaintoja.

Klo 8:00 - Meidän aamupalan aika, jee.

Klo 8:30 - Nyt ihminen istahtaa alas pöydän ääreen. Siinä se jumittaakin useita tunteja samassa asennossa. Meditoi, ehkä? Välillä kirjoittaa jotain sillä samalla naputusjutulla, jolla nämä blogitekstit julkaistaan. Kissana ei kyllä millään jaksaisi koko päivää tuollaista mekaanista samassa paikassa istumista. Istun vieressä tarkkailemassa ja kehrään, koska on niin kivaa, että henkilökunta on kotona.

Ilmon tuoli ja henkilökunnan pallotuoli. Olen muuten itse koristellut tuolini, eikös olekin hieno?

Klo 9:30 - Henkilökunta alkaa puhua itsekseen. Huolestuneena menen juttelemaan henkilökunnalle, että mikäs sillä nyt on. Muutaman miaun jälkeen henkilökunta siirtyy yläkerran huoneeseen suljetun oven taakse! Ei kuulemma pysty muuten keskittymään ja maukuminen kuuluu töihinjuttuun. Mitä ihmettä? Eli johonkin on ilmestynyt salaperäinen aukko, josta kuuluu töihinjuttuun asti?

Klo 10:30 - Hengailen Roopen kanssa puussa. Henkilökunta on ihan tylsää seuraa ja Roope on paras <3

Klo 12:00 - Ihminen syö lounasta, muttei anna meille mitään :( Löydän hitusen jauhelihaa lattialta ja syön sen.

Klo 12:30 - Käyn nuolemassa ruuantähteet pöydältä henkilökunnan silmän välttäessä.

Klo 13:00 - Ovi yläkerran huoneeseen on avautunut, joten hiippailen sisään ja koitan paikallistaa sitä aukkoa, josta pääsisin kurkistamaan sisälle töihinjuttuun.

Aukkoa ei löytynyt, mutta sain taas oman työtuolini ihmisen tuolin vierestä

Klo 13:30 - Nyt ihminen alkaa taas puhua tuijottaen kohti seinää. Liityn mukaan keskusteluun ja sanon oikein pitkään ja kovalla äänellä MIIIIIIII-AAAAAUUUUUUUU, että varmasti kuulevat siitä näkymättömästä aukosta sisään Ilmonkin mielipiteen asioihin! Ja mitä ihmettä, henkilökunta heittää minut ulos huoneesta!! Törkeyksien huipentuma!!

Mau'un pitkään huoneen oven takana närkästyneenä.

Klo 13:45 - Kyllästyn ja lähden Roopen seuraksi alakertaan. Roope on koko tämän ajan hengaillut tyytyväisenä puussaan. Miten joku voikin ottaa noin lungisti näin jännittävän tilanteen?

Klo 16:30 - Herään nokosilta ja käyn kehräämällä muistuttamassa henkilökuntaa, että kohta olisi ruoka-aika. Saankin pian ruokaa ja ihmisetkin alkavat taas käyttäytyä normaalisti. Työpäivä lienee ohi ja reikä töihinjuttuun suljettu.

****

Näinä päivinä on ollut kiva katsella vanhoja kissavideoita. Niinpä me koostettiin niistä video Youtubeen, jossa koitettiin kuvailla sitä, millaisia kissoja me Roopen kanssa oikein ollaan ja mistä jutuista me tykätään. Muutama uusikin pätkä tuota varten kuvattiin, esimerkiksi Roope tuossa alkuvideossa vuorostaan juttelee henkilökunnalle, että on hirvittävä nälkä ja nyt on ihan pakko päästä pöydälle tutkimaan, mitä herkkuja sieltä löytyy.

Kissat vuokra-asunnossa

Kissojemme 5-vuotisen elämäntaipaleen ajalle mahtunut yhteensä neljä eri asuntoa ja kaksi eri asuinmaata. Monet asunnonomistajat suhtautuvat epäilevästi karvaisiin ystäviin, joten katon löytäminen pään päälle ei ole ollut aina niin mutkatonta kuin kissattomana. Tähän postaukseen olen koonnut vinkkejä asunnon löytämiseen kissan kanssa perustuen omiin kokemuksiin sekä Suomessa että Australiassa.

Millainen asunto on sopivin kissoille? 

Asuntoilmoituksia selaillessa tulee yleensä ensin tarkistettua se, mainitaanko lemmikkien pidosta mitään. Lemmikkieläimet sallivia ilmoituksia on Helsingissä pieni vähemmistö ja täällä Perthissä vain muutama hassu asunto koko kaupungissa. Siksi kannattaa ottaa tarkastelun kohteeksi myös ilmoitukset, joissa kissojen tuontia ei ole erikseen kielletty tai sallittu. Jos olet muutoin sopiva vuokralainen, on ihan hyvä mahdollisuus saada asunto vuokralle kissankin kanssa, toki riippuen paljon muista samanaikaisista hakijoista.

Hinnan, sijainnin ja muiden itselle tärkeiden kriteerien lisäksi kannattaa arvioida, onko asunto ylipäätään kissoille soveltuva. Ainakin seuraaviin seikkoihin kannattaa kiinnittää huomiota:

Lattiamateriaali

Asunnosta kannattaa tarkistaa lattiamateriaali. Materiaaleista muovimatto, vinyyli, laminaatti, linoleum ja laatta ovat kestävimpiä vaihtoehtoja kissojen kanssa. Parketeilla on eri kovuusarvoja ja mitä pienempi ns. Brinell-arvo on, sitä herkemmin lattiaan tulee naarmuja. Asuimme ennen kissoja asunnossa, jossa oli tumma, kovin pehmeän oloinen parketti, johon oli tullut pelkästä ihmisten normielämisestä melko ikävän näköisiä naarmuja - en olisi uskaltanut tuohon asuntoon ottaa kissoja ja lemmikkieläinten pito olikin siinä kielletty. Jos parketti on yhtään kovempaa laatua, niin parketillisessa asunnossakin voi mainiosti asua kissojen kanssa. Jos kissa on aktiivinen, kannattaa kuitenkin suojata lattia matolla niistä kohdista joissa kissa juoksee ja jarruttaa, koska noissa tilanteissa puuhun voi jäädä pintanaarmuja.

Australiassa erittäin yleinen kokolattiamatto on siinä mielessä hyvä, että kissat tykkäävät raapia mattoa ja jättävät helpommin huonekalut rauhaan, eivätkä kynnet jätä mattoon jälkeä. Huono puoli taas on työläämpi puhtaanapidettävyys ja karvojen tarrautuminen mattoon. Karvamattojen kanssa kannattaakin hankkia lemmikkieläinkäyttöön soveltuva imuri, jolla karvat saa kunnolla irti matosta omia hermoja menettämättä.

Lattiamateriaalin värillä on myös väliä. Mikäli mahdollista, kannattaa suosia väriä, joissa kissan karvat eivät erotu niin selvästi. Roopen ja Ilmon kanssa vaalea lattia toimii kaikista parhaiten, kun taas tummaa vasten pienikin määrä karvaa näkyy ikävästi.

Suomessa molemmissa asumuksissamme oli parketti, jota suojasimme isoilla matoilla

Tapetit

Seinien osalta kannattaa huomioida se, että osa aktiivisista kissaroduista rakastaa tapettien repimistä. Roopen ja Ilmon äidillä oli muistaakseni tähän taipumusta, joten olemme varmuuden vuoksi kiertäneet aina tapetoidut vuokra-asunnot kaukaa. Roope rakastaa teippien repimistä irti pahvilaatikoista, joten epäilen, että kissa riipisi mielellään myös repsottavia tapetteja irti seinästä.

Parveke, ikkunat

Parveke ja ikkunat kannattaa tarkistaa. Voiko asuntoa tuulettaa siten, että kissat eivät pääse karkaamaan ikkunasta ulos? Jos ei voi, oletko valmis siihen, että joudut aina asuntoa tuulettaessasi laittamaan kissat oven taakse toiseen huoneeseen, tai voiko ikkunoihin asentaa verkot? Ensimmäisessä vuokra-asunnossamme kissojen kanssa oli ranskalaiset ikkunat, jotka käytännössä aina avautuvat niin avoimeksi, että kissat olisivat mahtuneet livahtamaan välistä ohi kiitävien lintujen perään. Noiden ikkunoiden kanssa piti olla tosi varovainen ja ruuvasimmekin varmuudeksi keittiöstä pois kokonaan ikkunan avaajat, ettei kukaan vahingossakaan avaa ikkunaa.

Kauniit ikkunat joo, mutta kissojen kanssa erittäin epäkäytännölliset

Kissat viihtyvät lämpiminä aikoina hyvin parvekkeella, mutta sen tulisi olla lasitettu tai verkotettu. Kissa keksii helposti reitin korkean aidan yli ja mahtuu yllättävän pienistä raoista, joten avoimelle parvekkeelle kissa on parempi viedä valjaissa.

Kun sopiva asunto on löytynyt

Potentiaalisen kodin löydyttyä on aika sopia näytöstä. Kissoista kannattaa mainita mahdollisimman pian, muttei välttämättä ihan ensimmäisenä. Meidän taktiikka on ollut mennä paikalle, tarkastaa asunto, jutella mukavia välittäjän kanssa ja sen jälkeen kysyä, onko pari mukana muuttavaa kissaa ok. Välittäjät osaavat usein sanoa suoraan, onko asunnon omistaja suosiollinen kissoja kohtaan, tai jos ei, voivat yleensä selvittää asian ennen asuntohakemuksen kirjoittamista.

Jos asunnonhaku ei heti tärppää, ei kannata lannistua. Meille haastavin tilanne oli saada ensimmäinen asunto vuokrattua Perthistä, koska olimme omituisia suomalaisia, kahden kissan kanssa liikenteessä ja halusimme vuokrata kalustetun asunnon. Kävimme katsomassa reilusti yli kymmentä asuntoa ja useammassa kohteessa välittäjän kommentti oli "Ai, miten kissat pärjäävät kerrostalossa, kun niidenhän kuuluu ulkoilla pihalla?", tai muuten vaan pyöriteltiin silmiä. Täällä on myös joissakin talonyhtiösäännöissä kielto, ettei koko kerrostaloon saa tuoda lemmikkieläimiä.

Lopulta kuitenkin löysimme mukavan välittäjän ja asunnon, jonka omistajalle kissat olivat ok. Oli aika lähettää asuntohakemus.

Ensimmäinen vuokra-asunto Perthissä. Kissan kanssakin voi päästä oikein mukavaan asuntoon, kunhan on tarpeeksi sinnikäs ja pitää huolen siitä, että asunto on samassa kunnossa myös poismuuton aikaan. 

Asuntohakemuksen väsääminen

Asuntohakemuksessa kannattaa olla tietysti rehellinen, ketä asuntoon on muuttamassa. Täällä Australiassa vuokra-asunnot käydään tarkastamassa kolmen kuukauden välein, joten eläimen salakuljettamisesta asuntoon jäisi hyvin nopeasti kiinni. Hakemuksessa kannattaa myös kertoa lisätietoja kissasta. Täällä olemme kirjoittaneet ihan erillisen, lyhyehkön kirjeen asuntohakemuksen kylkeen, jossa kerroimme tarkemmin itsestämme, miksi haemme asuntoa, jne. Kirjeessä oli oma kappaleensa omistettu kissoille, joka kuului näin:

If we were to be successful in our application, we would also be bringing with
us our two Somali cats. They have lived their whole lives indoors, are
well trained and leave no marks. As our attached references can testify, they
have stayed with us in our current fully furnished apartment in [osoite tähän] for 2.5 years with no issues whatsoever. We are also open to discussing any additional bond arrangements should you so wish.

Ausseissa on yleensä pakollista antaa suosittelijoiden yhteystiedot vuokra-asuntoa hakiessa. Suosittelijoihin myös otetaan yhteyttä, joten erityisesti lemmikkien omistajana on hyvä olla esimerkiksi edellisen vuokranantajan yhteystiedot varmuuden vuoksi, jotta voi pyytää suosittelemaan tarvittaessa. Samoin 'pet bond' eli lemmikkieläinten vuoksi maksettava ylimääräinen vakuusmaksu on täällä yleinen käytäntö (yleensä n. 250 dollaria). Jos tuntuu, että Suomessa on hankaluuksia löytää asuntoa eläimen kanssa, voi suosittelijasta ja erillisestä kirjeestä olla myöskin apua ja eipä niistä ainakaan koskaan haittaa ole. Varsinkin jos asuntoa vuokraa välittäjä, voi kirjallisista lisätiedoista hakemuksen yhteydessä olla hyötyä, jotta omistajakin saa paremman kuvan, kuka asuntoa on hakemassa.

Me myös laitoimme hakemukseen pari kuvaa kissoista, toinen niistä oli tämä kuva:

Pieniä ja söpöjä, mitäpä pahaa tällaiset karvakääryleet voisi asunnolle tehdä?

Siinä meidän kokemuksia vuokra-asuntomarkkinoilla. Mielelläni kuulen kommenttikentässä, mikäli unohdin kertoa jotain oleellista. Pitänee joskus vielä kirjoittaa osa kaksi meidän huonekaluhankinnoista. Niistäkin on nimittäin tullut opittua yhtä jos toistakin...