Elämäkertojen kesä

Blogiparka: Jos ei ehdi lukea, ei voi blogata. Ja kun lukee kirjoja, ei voi samaan aikaan blogata...Niinpä blogissa vallitsee joka tapauksessa hiljaisuus. Nyt olen vielä lomaviikon kunniaksi lähdössä parin päivän reissuun, mutta yritän kirjoittaa kirja-arvioita jo muutaman päivän kuluttua. Siltä varalta, etten taaskaan ole niin ahkera kuin kuvittelen, mainitsen jo nyt, että Markus Nummen Kadonnut Pariisi, Oscar Wilden Onnellinen prinssi ja Lionel Shriverin Syntymäpäivän jälkeen ovat kaikki hyviä ja kiinnostavia. Aivan erilaisia, mutta kaikki suositeltavia - ja palaan niihin kaikkiin vielä tarkemmin lähiaikoina.

Nyt vain kuva kesäkirjapinostani. Lukemista piisaa! Huomaan, että täksi kesäksi on valikoitunut monta elämäkertaa, sekä omaeläkerrallisia että muista kirjoitettuja. Aion lukea Aila Meriluodosta, Lauri Viidasta, Veikko Huovisesta, Doris Lessingistä ja Virginia Woolfista - ja Woolfilta olisi vihdoin luettava Oma huone, jonka olen omistanut ja halunnut lukea iät ajat. Kesäkirjapinossa on myös Paul Austerin Kuun maisemissa sekä Anja Snellmanin uusin teos Parvekejumalat. En ollut ajatellut lukea sitä ainakaan ihan heti, mutta se oli salakavalasti tyrkyllä, kun menin Prismaan ostamaan juhannusruokia. Ja kyllä minua Snellmanin teokset aina kiinnostavat, vaikken ole niistä kaikista pitänytkään; monista olen kuitenkin ollut todella vaikuttunut.

Myös lähikirjasto oli laittanut kirjoja tyrkylle 20 sentin poistomyyntihintaan. Hankin sitten Joanne Harrisin ja Joyce Carol Oatesin kirjatkin, ihan kuin kotona ei olisi lukemattomia lukemattomia kirjoja... Ja kun lukemisiin lisätään vielä se, että kesällä on pakko lukea Tove Janssonin novelleja, niin lähiaikoina on vissiin turha kitistä, että mitä mä lukisin.

Saa nähdä, moniko noista kirjoista on oikeasti syyskuuhun mennessä luettua. Kesäkirjoja on joka tapauksessa joka vuosi yhtä houkuttelevaa haalia: silloin olo on niin innostunut ja toiveikas, on (muka) kesä aikaa lukea! Mutta vaikka lukisinkin, lupaan välillä myös kirjoittaa. Onko kukaan jo lukenut noita kesäpinostani löytyviä kirjoja tai kirjailijoita?

Kuninkaallista lempeä ja juonittelua

Jos Ruotsin häähumu ei oikein innosta, voi televisionkatselu- ja iltapäivälehtien lukemisajan käyttää hauskemminkin ja silti pysytellä kuninkaallisessa, joskin hieman paheellisessa, ilmapiirissä.

Eleanor Hermanin Kuninkaiden rakastajattaret ilmestyi suomeksi pari vuotta sitten ja on parempaa kesälukemista kuin kasa juorulehtiä. Sala- ja vähemmän salarakkaita on ollut aina! Ja jos luulitte, että rakastajattaren pitää olla vain kaunis – että ylipäätään rakastajattareksi pääsee – ja nöyrä, että kestää asemansa, niin ehei. Rakastajattaret kautta aikojen ovat usein olleet kaikkea muuta kuin nöyriä. Oveluus, älykkyys ja häikäilemättömyys ovatkin taanneet, että joskus hovin todellinen vallanpitäjä onkin ollut kuninkaan rakastajatar. Ja jos rakastajatar teki virheen, seuraukset saattoivat olla julmia ja kohtalokkaita...


Kirja on aikamoista tieteen popularisointia, mutta yhtä kaikki hauskaa ja kiinnostavaa, osin traagistakin, lukemista – ahmin sitä kuin romaania. Lisää tietoa opuksesta löytyy esim. täältä.

Miksi LibraryThing?

Sara kyseli, mihin käytän LibraryThingiä, ja ovat sitä muutkin aina välillä ihmetelleet. Siispä LT-esittely.

Löysin LT:n pari kesää sitten ihan sattumalta ja ihastuin heti: tässä on minulle sopiva työkalu. Olen listannut vuosittain lukemani kirjat vuodesta 2004 ja ennen pidin listaa Excelissä. Lähetin päivitetyn taulukon aina itselleni sähköpostiin, ettei se katoaisi, vaikka kotitietokoneeni hajoaisi. Jostain päähänpistosta olin myös eräänä kesänä luetteloinut kaikki kotimme kirjat, sillekin listalle kaipasin jotain varmempaa paikkaa kuin Hotmailini.

Ostin itselleni ensin vuoden LT-käyttöoikeuden, mutta nyttemmin olen muuttanut sen elinikäiseksi. LT-kirjastostani löytyvät seuraavat hakusanat, samat, joiden mukaan olen järjestänyt (luettuja lukuun ottamatta) kirjat myös oikeassa kirjahyllyssäni:

• luetut 2004.... luetut 2010 (jos kirja ei ole omani, laitan asiasta merkinnän kirjatietoihin)
• elämäkerta
• historia
• kieli & kirjallisuus
• koti & puutarha
• kotimainen kaunokirjallisuus
• kuvataide
• lapset ja nuoret
• näytelmä
• runous
• sarjakuva
• tieto
• ulkomainen kaunokirjallisuus

Edelleen käytän LT:tä vain luettelujen ja omistettujen kirjojen listaamiseen. Olen pitänyt hakusanojen määrän tahallisesti vähäisenä, sillä haluan saada helposti selville, paljonko ja millaisia kirjoja meillä on. Monilla muilla LT-listaajilla näyttää olevan paljon tarkempia luokittelutapoja kuin minulla.

LT:ssä on paljon muitakin toimintoja.  LT antaa mm. kirjakohtaista tietoa, kuinka monella muulla jäsenellä on sama kirja ja mitä he ovat kirjasta sanoneet tai montako tähteä he ovat sille antaneet: LT:ssä on myös kirja-arvosteluja. Aluksi minusta oli erityisen jännittävää tarkkailla, kenellä on Suomen suurin LT-kirjasto ja pääsenkö itse suurimpien kirjastojen listalle. LT kertoo myös sen, kenellä LT-jäsenellä on eniten samoja kirjoja kanssani. Sitä kautta voi siis löytää samanhenkisiä lukijoita: eri kirjastoja voi myös linkittää suosikeikseen.

Lisäksi LT:stä löytyisi mm. keskusteluja, toisten kirjastoja voi kommentoida jne.  LT antaa tietoa kirjallisuustapahtumista ja early readers -jäsenet voivat saada ilmaisia lukunäytteitä. Kaikkiin LT:n ominaisuuksiin en ole edes tutustunut, joten ehkä joku muut LT-käyttäjä osaa jatkaa listaa.

Oma LT-harrastukseni ei näytä kehittyvän listausta monipuolisemmaksi, koska nykyään keskityn mieluummin tähän kirjablogiin kuin LT-asioihin. LT-kirjastoni ei ole edes ajan tasalla tällä hetkellä, mutta ajantasaistaminen kuuluu kyllä kesäsuunnitelmiini. Siihen, miksi sitten kirjoja pitää listata, en osaa antaa täsmäselitystä. En tiedä, onko listaamisessa järkeä, mutta ainakin on mukavaa, kun voi helposti katsoa, mitä ja paljonko on lukenut tiettynä vuonna tai mitä kirjoja joltain kirjailijalta omistikaan... LT on myös siitä kätevä, että, aivan kuten bloginkin kohdalla, sen kautta voi helposti jakaa kirjatietoa muille lukutoukille.

Tutustu: LibraryThing

Merkillinen, kiehtova Kadonnut Pariisi

Käväisin vain tänään ystävän kanssa Kirjatorilla. Kuinkas sitten kävikään, sen arvaavat varmasti kaikki... eihän kirjakaupasta ilman kirjaostoksia sovi poistua!

Viis muista keskeneräisistä kirjoista, aloitin jo yhden uuden opuksen, ikuisuuden lukulistallani keikkuneen Markus Nummen kiitetyn ja palkitun esikoisteoksen Kadonnut Pariisi. Sen aihe on juuri niin kummallinen kuin kirjan nimi antaa ymmärtää: suomalainen yläasteen opettaja katsahtaa ikkunasta kesken oppitunnin ja näkee Pariisin lentävän taivaalla. Maailma on hetken epäuskoinen, mutta lopulta on myönnettävä: Pariisia ei enää ole, ja oliko koskaan ollutkaan. Lisäksi, romanttisena pidettyyn Pariisiin sopivasti, kirjassa on rakkaustarina.

Olen edennyt vasta kohtaan, jossa ihmiset alkavat todella ymmärtää Pariisin haihtuneen. Itse ymmärsin heti ensi kappaleesta, että tässä on kirja, joka kiehtoo minua ja josta todella pidän - niin paljon, että piti heti tulla kertomaan blogiin, että tällainenkin kirja on olemassa ja se vaikuttaa erittäin hyvältä. Lisää juttua tulossa, kunhan saan luettua tämän mielenkiintoisen ja hauskan löydön! Nyt painun taas sen pariin...

P.S. Pokkari on ohut ja teksti selkeää, tässä on siis myös oivallinen kesäkirja!

Kesäkuun kirjalista: Kesäkirjat ja sadepäiväkirjat

Hui, monessa muussa kirjablogissa on jo julkistettu kesäkirjalista! Pikaisesti siis K-blogin listaa väsäämään... Ja tässä, olkaa hyvät. Ensin virallinen kesäkirjalista ja bonuksena lista lyhyistä sadepäiväkirjoista, sitä toivottiin tammikuun kirjalistan kommenteissa. Nämä ovat siis kirjoja, jotka olen itse lukenut ja joita suosittelen. Omat kesäkirjani seikkailevat jossain Adlibriksen varaston ja lähi-Ärräkioskini välillä. Kunhan saan kirjapaketin kotiin asti, kerron, mitä aion itse lukea tänä kesänä.

Kesäkirjoja

* Lukuromaanien himoon suosittelen Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Maxia sekä Jeffrey Eugenidesin Middlesexiä. Erikoisia ja taitavia teoksia kumpikin, todella mielikuvituksellisia mutta taidokkuudessaan kuitenkin häkellyttävän uskottavia. Myös Melania Mazzuccon tuotanto vaikuttaa hyvin lukuromaanimaiselta, mutta en ole itse lukenut häneltä kuin yhden kirjan.

* Hauskan ja leppoisan mutta silti osuvan tekstin ystävät lukekoot Veikko Huovista. Ja ei, älkää huutako kuten lukiskaverini: "Se on huumoria!" Se on, jopa hieman irvileukaista, mutta ei mitenkään halpahintaista, yksioikoista tai myötähäpeää herättävää. Havukka-ahon Konsta Pylkkäsen siniset ajatukset sopivat Suomen suveen, ja kuka tahansa, joka pitää koirista tai on käynyt suomalaisella maaseudulla vanhaan hyvään aikaan – saattaa siellä vieläkin olla aitoa maaseutua, mutta en ole enää itse juuri käynyt – pitää Kylän koirista. Olen kertonut kirjoista täällä. (Olen muuten salaa ihastunut Veikko Huoviseen: minulla on hänen radiohaastattelunsa podcastina ja olen kuunnellut sen moneen kertaan. Ja aloitin juuri hänen omaelämäkertansa ja tunteeni ovat syventyneet. Kummallista.)

* Merelliseen ympäristöön ja kaihoisaan tunnelmaan sopii Claudie Gallayn Tyrskyt. Minulla kirja-arviostakin tuli kovin kaihoisa, mutta Inalta löytyy astetta objektiivisempi kuvaus. Oikein kuumaan hellepäivään ja pistävään aurinkoon ehdotan kesäklassikoksi Albert Camus'n Sivullista. Auringon sumentamilla aivoilla on vaikea arvioida, onko kirjan moraaliton päähenkilö oikeasti moraaliton vai sittenkin harvinaisen suoraselkäinen ja yltiörehellisyydessään.

* Nostalgiannälkään kannattaa ahmia lapsuuden ja nuoruuden lempikirjoilla. Ne ovat kesäkirjoista parhaimpia! Minulla on kokemusta L. M. Montgomery-, Anni Swan-, Astrid Lindgren- ja Muumi-kesistä. Viime keväänä ihastuin Pessiin ja Illuusiaan (joka ei ole lapsuuteni kirja, vaan luin sen vuosi sitten ekaa kertaa; kesäkirjaksi se olisi oikein hyvä) ja tänä kesänä kokeilen ehkä Viisikkoa tai Lotta-kirjaa, jo vitsin vuoksi.


Sadepäiviksi

Koska kesälomalla sataa toivottavasti vain vähän ja harvoin, sadelukemisen pitää olla jotain nopeaa.

* Tove Janssonin novellit toimivat säällä kuin säällä ja erityisesti saaristossa. Kesäkirja on suosikkini, mutta muitakin rakastan.

* Aino Kallaksen Suden morsian on yhtä mystinen kuin yötön yö! Tiedän monien karsastavan sen vanhahtavaa kieltä, mutta mielestäni kieli teki teoksesta vielä erikoisemman.

* Runoutta en juuri tunne enkä lue, mutta suosittelen silti. Katri Vala on kaunista, Risto Rasa sympaattista ja lastenlyriikkakokoelman Pikku Pegasos äärellä viihtyy aikuinenkin.

* Ja jos lukeminen meinaa karata käsistä, lue Carlos Maria Dominguezin Paperitalo. Pieni kirja kertoo varoittavan esimerkin siitä, mitä tapahtuu, jos elämään ei mahdu enää muuta kuin kirjoja.

Paikallistietoa LibraryThingissä

Avasin pari päivää sitten pitkästä aikaa LibraryThing-kirjastoni ja huomasin, että sivuille oli tullut tietoa kotipaikkakuntani kirjastoista ja kirjakaupoista. Tässä kuvakaappaus:

Hauskaa! Seuraan jonkin verran esim. Espoon kirjastojen tapahtumia netin kautta, ainakin silloin kuin muistan... Nyt ei tarvitse muistaa eikä etenkään etsiä kirjastojen osoitteita erikseen, kun ne tulevat kätevänä koosteena LibraryThingiin. (Mutta sitä, miksi LT olettaa minun olevan Tapiolan kirjastossa, en kyllä tiedä.)

Huomio ilahdutti minua siksikin, että se kertonee LibraryThingin lisänneen ja vakiinnuttaneen suosiotaan. Library on todella hyvä työkalu kirjojen ja listojen ystävälle, suosittelen! Itse kävin siellä lähes päivittäin aikaan ennen kirjablogia. Nyt blogi vie päähuomioni, eivätkä LT-listani ole ajan tasalla, mutta en silti aio ikinä luopua LibraryThing-tilistäni. Myös LT-koukussa sekä vielä pahemmin kirjanostokoukussa oleva ystäväni vinkkasi, että LibraryThing on kätevä myös kirjakaupassa. Jos ei ole varma, onko jo kertaalleen ostanut jonkin kirjan, asian voi tarkistaa kätevästi käymällä kännykällä omassa virtuaalikirjastossaan.

F niin kuin Ferrante

Aakkoshaasteen F-kirjaksi tuli italialaisen, kotimaassaan tunnetun ja arvostetun, Elena Ferranten romaani Hylkäämisen päivät. Kuten kirjan nimikin on enteilee, kyseessä on erotarina, vieläpä se tavallinen.


Mies jättää vaimonsa, lähes nelikymppisen ja perheelleen omistautuneen Olgan, aivan yllättäen toisen naisen takia. Toinen nainen on tietenkin nuori ja kaunis ja saa miehenkin ikään kuin nuorenemaan ja uudistumaan. Tilanne on siis mahdollisimman raivostuttava, katkeroittava ja nöyryyttävä.


Ja kyllä Olga itseään nöyryyttääkin. Hän toimii juuri niin holtittomasti kuin eronneet usein toimivat: raivoaa sekä exälleen että muille ihmisille syyttä suotta, saa lapsetkin ihmettelemään käytöstään, sekaantuu epäkiinnostavaan naapurinmieheen jne. Ei siis mitään, mitä emme (valitettavasti) olisi kuulleet sekä livenä että leffoissa ja muissa kirjoissa.

Kirjan ansiot olivatkin enemmänkin kielelliset kuin juonelliset. Ihailin jo alusta teoksen lyhyttä ja täsmällistä, tarkkanäköistä ja jotenkin hyvin rehellisen oloista kieltä. Jossain vaiheessa hämmästyin ja petyinkin, kun tyylikkään eleettömään kieleen tuli mukaan alatyylisiä, riettaita ilmauksia - mutta niillekin oli syynsä, kävi myöhemmin ilmi.

Kirja oli hyvin hallittu ja kompakti, sen luki nopeasti ja se herätti ajatuksia. Onnekseni en ole Olgan kanssa lainkaan samassa elämäntilanteessa, joten teksti ei puhutellut lopulta kuitenkaan kauheasti. Jos Olgan elämä liippaisi omaani, tämä olisi varmasti hyvä terapiakirja. Suosittelen sitä siis etenkin sydänsuruisille sekä sydänsuruisten tukihenkilöille. Pisteitä siitä, ettei kirja loppunut yksiselitteisen onnellisesti (ja minulle miinuspisteitä, että menin paljastamaan sen).

Tekstinäyte, s. 9:
Itsekuri oli osoittautunut kullanarvoiseksi pienen aviokriisimme aikana. Vietimme pitkiä, unettomia öitä keskustellen rauhallisesti ja hiljaisella äänellä niin etteivät lapset heräisi ja niin ettemme avaisi loukkaavilla sanoilla parantumattomia haavoja. Mario oli epämääräinen ja kuulosti mieheltä, joka on sairas mutta ei osaa tarkasti selittää vaivojaan. Hän ei ollut koskaan sanonut selvästi, mitä tunsi tai minä minä voisin häneltä odottaa. Sitten eräänä päivänä hän tuli töistä pelästyneen näköisenä, tai ehkei se ollut oikeaa pelkoa vaan heijastus siitä pelosta, jonka hän oli nähnyt kasvoillani.


Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät. Avain, 2004.

P.S. Lue myös Kiiltomadon arvio!

Joutavuuksien jumala – mitä lukupiiri sanoi?

Heti lisää Arundhati Royn Joutavuuksien jumalasta. Eilen sitä käsiteltiin lukupiirissämme.

- Yksi meistä oli lukenut vasta n. 100 sivua, mutta heti ensimmäisenä lukuiltana oli ollut kuulemma vaikeuksia mennä nukkumaan, kun tarina imi niin mukaansa.

- Toinen oli lukenut loppuun ja sanoi, että oli hankalaa tai ainakin rasittavaa pysyä kärryillä intialaisissa nimissä ja monissa tarinoissa: kuka nyt olikaan kuka? (Keskustelussa ilmeni, että osa lukislaisista palaa kirjassa aina taaksepäin, jos kohtaa epäselvyyksiä. Tämä osa myös perehtyy alun esipuheisiin ja henkilöesittelyihin. Toinen osa, jota itse edustan, lukee vain huithapelityylillä, pysyi kärryillä tai ei.)

- Kolmaskin oli lukenut koko kirjan ja sanoi, että se oli kaunista kieltä ja hyvä kirja, mutta paikoin raskas. Lisäksi jotkut Intian yhteiskuntarakennetta kuvaavat "asiaosuudet" olivat tuntuneet hieman irrallisilta.

- Ja minä siis neljäntenä en osannut sanoa oikein mitään. Vähän tämä kyllä kaivelee. Voiko kirjalle antaa kolmannen mahdollisuuden? Tenttikirjoja lukuun ottamatta en muista useinkaan tehneeni niin, mutta nyt kyllä harkitsen.

Joka tapauksessa tämä oli hyvä lukiskirjavalinta, sillä tässä on näköjään kirja, jonka moni tuntee ja josta kaikilla on mielipide, enemmistöllä kiittävä ja meillä muilla sitten ällistynyt: Miksi juuri minä en kykene lukemaan tätä kirjaa?

Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala – ja saako kirjan jättää kesken?

Tarkoitukseni oli kirjoittaa seuraavaksi Joutavuuksien jumalasta. Se pääsi lukupiirimme kuukauden kirjaksi, kun se alkoi tulla merkillisesti vastaan niin netissä ja lehdissä kuin tosielämän keskusteluissakin. Sitten vielä Hesarin Klassikkoautomaatti, johon toisinaan turvaudumme lukupiirikirjoja etsiessämme, ehdotti kirjaa. Luettavahan se oli, etenkin kun moni on luonnehtinut sitä elämänsä kirjaksi.

Minun elämäni kirja se ei ole. Sain luettua 103 sivua ja sitten annoin kirjan seuraavalle lukislaiselle. En ymmärrä, tämä oli jo toinen kerta kun yritän lukea Joutavuuksia, ja taas kävi näin!

Tässä on vähän sama juttu kuin Dickensissä. Pidin heti ensi sivulta kirjan tunnelmasta ja kuvailevasta tyylistä, monet henkilöhahmot ja tarinat olivat kiinnostavia... Erityisesti kieli oli paikoin todella hienoa: tätä kannattaisi lukea ihan kirjoittamisen näkökulmasta, olisi varmasti opettavaista. Kuitenkaan kirja ei aiheuttanut mitään lukuhimoa ja kas, se jäikin kesken. Yksi syy oli ehkä se, että luin kirjaa pienissä pätkissä, mutta niinhän niitä valitettavasti usein luetaan.

Tästä pääsemmekin aiheeseen, jota sivuttiin edellisen blogikirjoituksen keskustelussa: voiko kirjan jättää kesken? Minä olin ennen sitä mieltä, että ei, ja kurinalaisesti luin myös vain yhtä kirjaa kerrallaan. Se johti siihen, että välillä en lukenut ollenkaan.

Aloin siis lukea monia kirjoja samanaikaisesti ja annoin itselleni myös luvan hylätä kirjan vaikka ekan sivun perusteella, jos siltä tuntuu. Aika usein tuntuu. Joskus palaan keskenjääneeseen kirjaan pitkäkin ajan jälkeen, toisinaan taas en. En pode tästä huonoa omaatuntoa, sillä kyllähän kirjoja maailmassa riittää. Miksi kituuttaa yhden kanssa, kun jo seuraava voi olla mahtava lukuelämys?

Silti minua hieman häiritsee, jos en saa luettua Joutavuuksien jumalan kaltaista kirjaa, jonka kaikki muut ovat ilolla lukeneet. Poikkeuksia keskeytyssääntöön ovat olleet myös kaikki kollektiiviset lukuprojektit, kuten lukupiirikirjat ja lukuhaasteet.

Nyt jäi siis lukiskirja kesken, muistaakseni vasta toista kertaa nelivuotisen lukupiiriurani aikana (ensimmäinen epäonnistuminen oli Thoreaun kuulu Elämää metsässä, joka tavallaan viehätti minua mutta silti uuvutti jatkuvalla pavunviljelyllään). Eikä O-urakka etene. Voi surku. Toivottavasti löydän pian itsestäni kunnollisen lukijan – tai ainakin parempia kirjoja.

Heikki Lehikoinen: Ole siviä sikanen

Tässä mainio kirja eläinten, tarinoiden ja kansanperinteen ystäville. Oivallinen kesäkirja ja hyvä mökkituliainen, monipuolinen ja hauska tietoteos! Ole siviä sikanen esittelee vanhaa suomalaista, koti- ja villieläimiin liittyvää kansanuskoa. Jotkut eläimet ovat tuoneet onnea, jotkut epäonnea, toiset taas olivat esim. shamaaneille tärkeitä.

Äidilläni oli tämä mukana viimeviikkoisella yhteisellä matkallamme. Odysseus-taistelun ohessa minun piti kadehtia, että jollain muulla oli noin kiva matkakirja, ja lukea sitä vähän itsekin. En ollut aiemmin edes kuullut koko opuksesta, mutta nyt aion hankkia sen itsellenikin.

Koska luin kirjaa vain vähän ja sieltä täältä makustellen, en osaa kertoa siitä tarkemmin. Kerron sen, että kieli oli sujuvaa, ote asiantunteva ja kirjan eläinhakemisto monipuolinen. Juttua oli niin kissoista ja koirista kuin muistaakseni myös siskonpojan lempilinnusta naakastakin, lisäksi monista villieläimistä.

Kissaihmisenä tarkistin heti, mitä kissoista sanotaan. Kauheita sanottiin: heti ensimmäisessä uskomuksessa kissaparka keitettiin. Seuraavassa kerrottiin, että jos morsian piilottaa vihkiseremonian ajaksi kissan vihkijakkaran alle, ei avioliitossa tarvitse pelätä lastentuloa. Ehkäisykeino ei ole kuitenkaan varma, sillä mikäli kissa karkaa kesken vihkimisen, parille voi syntyä kissamaisia, jopa hiiriä rouskuttelevia, lapsia! Entä tiedättekö, miksi koirien sallittiin entisaikaan kölliä ihmisten sängyissä? Ajateltiin, että karvaturri vie mukanaan kaikki sängyn kirput. Tämäkään teoria ei mielestäni ole aivan aukoton.

Niin tai näin, tästä kirjasta riittää luettavaa ja jutun juurta monenikäisille. Lisää juttua teoksesta löytyy Hesarin sivuilta.

Heikki Lehikoinen: Ole siviä sikanen. Suomalaiset eläinuskomukset. Teos, 2009.