Kirjakerho nuorille

Olen ollut PEKKin eli Pienen esikoiskirjakerhon toimintaan niin tyytyväinen, että haluan heti kertoa kirjakerhon jäsenkirjeestä tänään huomaamani asian: aikuisten esikoiskirjakerholle on tulossa "sisarkerho", nuorten kirjakerho KNKK.

Nuorten kirjakerholla on jo kotisivut, jossa kerrotaan kerhon toiminnasta tarkemmin (kerhossa on ikä- ja sukupuolikategoriat). Lisäksi kerhosivuilla esitetään tärkeä ja mielenkiintoinen kysymys: miten saada nuori lukemaan? Mitä mieltä olette, voiko kirjoja kaihtavan nuoren houkutella lukemaan vaikkapa antamalla hänelle kirjakerhojäsenyyden lahjaksi?

Olen varma, että minua harmittaisi, jos lähipiirissäni olisi teini, joka ei lukisi ollenkaan. Tällä hetkellä minua harmittaa kuitenkin enemmän se, että en tunne teiniä, jonka voisin altistaa nuorten omalle kirjakerholle. Haluaisin ainakin kuulla, mitä mieltä kirjoja kaihtava olisi, jos alkaisi saada automaattisesti kirjalahjoja. Toivottavasti se ei tuntuisi yhtä kauhealta kuin se, että sai lapsena joskus ymmärtämättömiltä tädeiltä karkin sijasta hedelmiä herkuiksi ja vaikka villasukkia lahjaksi. Vaikka kannattaisi se silti - nykyisin villasukat ovat minusta lahjojen parhaimmistoa heti kirjojen jälkeen.

Ihana esikoiskirjakerho!

Helen Moster, kuva Liisa Takalo, kuva täältä.

Onneksi liityin Pieneen esikoiskirjakerhoon. Ja onneksi blogissa ei tarvitse olla akateemiskriittistieteellishillitty, vaan saan kehua ja kirjoitella miten huvittaa!

Aion siis ihastella esikoiskirjakerhon alkutaivalta, vaikken ole edes lukenut kahta ensimmäistä kerhokirjaa. Se ei ole kerhon ongelma, vaan minun. Ensimmäinen kerhokirja, Antti Leikaksen Melominen (Siltala) odottaa aikaa, jolloin en ole niin kypsä toimistotyöelämään, että saatan lukea toimistoromaanin. Nyt pelkään, että siellä on bisnesjargonia, enkä halua kuulla enkä lukea sitä vapaa-ajallani.

Toisen kerhokirjan, Helen Mosterin Hylyn (Avain), sen sijaan luen heti kun vain saan ensin luettua ne kahdeksan kirjaa, jotka ovat jo kesken... Kiinnostuin Hylystä jo aiemmin, ja viime viikolla Avaimen kevätkauden avajaisissa nähty ja kuultu kirjailijan haastattelu kiinnostutti vielä enemmän. Moster kuvasi ihastuttavasti ja uskottavasti esikoiskirjailijan tunnelmia: "Olen hypännyt, mutta vielä en tiedä, aukeaako laskuvarjo."

Moster on kirjoittanut kirjastaan myös pienen kirjeen Esikoiskirjakerhon jäsenille. Kirjeen alku kiehtoi minua, koska pidän merestä, historiasta ja juu, jopa posliininmaalauksesta:

Hyvä lukija! Oletko valmis sukeltamaan merenpohjaan? Haluatko nähdä, miten Meissenissä maalataan posliinia? Tai haluatko istua Katariina Suuren työhuoneessa seuraamassa hänen työskentelyään?

Oli myös hauskaa lukea kirjailijan kirjoituskokemuksista. Helen Moster on taustaltaan toimittaja ja varmasti tottunut hakemaan taustatietoa ja tarkistamaan faktoja. Hylkyä tehdessä tuo puoli on tainnut välillä ottaa hänestä vallan: Heräsin kerran tuskanhiki otsallani keskellä yötä ja mietin, oliko 1700-luvulla todellakin jo viljelty puutarhamansikoita. Oli niitä. Ainakin Keski-Euroopassa.

Niin, Pienessä esikoiskirjakerhossa on viehättävää sekin, että ainakin kahden ensimmäisen kirjan ohessa on ollut kirjailijan kirje. Aion säilyttää ne ko. kirjojen välissä. Lisäksi kerho on listannut kiinnostavia esikoisia, siis niitäkin, jotka eivät tule olemaan heidän kuukauden kirjojaan. Maaliskuun kerhokirjeessä oli mainittu mm. Saara Henrikssonin Moby Doll (Into Kustannus) ja Timo Saarron Vaitelias poika (Karisto).

Lisää Hylystä, kunhan saan sen luettua. Esikoiskirjakerhosta intoilen varmaan taas kuukauden kuluttua. Silloin on kirjana Kati Saurulan Koiruohon kaupunki (Arktinen banaani), ydinvoimalaonnettomuudesta kertova romaani, jonka kerhokin toteaa olevan traagista kyllä hyvin ajankohtainen.  

Pieni esikoiskirjakerho aloittaa

Sain eilen hyviä uutisia: sähköpostiviesti kertoi, että Pieni esikoiskirjakerho PEKK aloittaa toimintansa. Kerholla on nyt tarpeeksi jäseniä ja on ensimmäisten kirjakerhopaljastusten aika.

Helmikuun kirjaksi kerho oli valinnut Siltalalta Antti Leikaksen romaanin Melominen. En ollut koskaan kuullutkaan siitä, mutta ei vaikuta hullummalta. Kustantamon esittelyn mukaan "Leikas meloo yhden normityöpäivän aikana mielensä virrassa suuntaan jos toiseen". Kirjan pitäisi olla PEKK:n tiedotteen mukaan myös riemastuttavan omapäinen. Antti Leikas on matemaatikko, joka on opiskellut myös kirjallisuutta ja filosofiaa – toivon, että tämä yhdistelmä johtaa oivaltaan ja fiksuun tekstiin. Kerron, kun tiedän.

Maaliskuun kerhokirjasta ilahduin valtavasti, sillä olin ajatellut lukea sen joka tapauksessa. Avain julkaisee Helen Mosterin esikoisromaanin Hylyn piakkoin, kirjasta on jo esittely Avaimen nettikaupassa. Meri, historia, salaisuudet – minusta tämä romaani kuulosti houkuttelevalta heti kun luin siitä ensi kerran. Myös kirjan kansi on hieno, samanaikaisesti pelottava tai jopa uhkaava ja silti rauhallisen tyylikäs.
 
Oikeastaan on aika kutkuttavaa kuulua kirjakerhoon, joka "pakottaa" tutustumaan niihinkin kirjoihin, joihin ei välttämättä muuten tarttuisi. Olen erityisesti hyvä välttelemään esikoiskirjoja, tai ainakaan en osta niitä usein omakseni. Toivottavasti PEKK auttaa minua hälventämään esikoisepäluuloja. Ainakin kerhon kautta saanee hyvän käsityksen Suomen uusista kirjoilijoista – ja ainahan kuukauden kirjan voi pistää kiertoon, jos se ei tunnu omalta kirjalta. Lukupiiriharrastukseni kautta olen kyllä huomannut, että usein toisen valitsema, itsestä aluksi tylsältä tai jopa vastenmieliseltä tuntunut, kirja voikin olla tosi hyvä.

Lisää tietoa Pienestä esikoiskirjakerhosta löytyy kerhosivujen lisäksi myös kirjoittamastani kerhopostauksesta.

Esittelyssä PEKK eli Pieni esikoiskirjakerho

Blogin sivupalkkiin ilmestyi juuri uusi banneri. Sallan mainion esimerkin innostamana minäkin halusin kannattaa hyvää asiaa eli mainostaa (ilmaiseksi) uutta ja kiinnostavaa liikeideaa, Pientä esikoiskirjakerhoa.

Pieni esikoiskirjakerho ilmoittaa kotisivuillaan tomerasti olevansa "taatusti Suomen pienin kirjakerho ja tarkoitettu hyvien kirjojen ystäville". Nimensä mukaisesti tämä kirjakerho tarjoaa luettavaksi vain esikoisromaaneja, ja niistäkin vain suomalaisia. Haastattelin kerhon perustajia lyhyesti ja he kiteyttivät kirjakerhon perusidean niin, että tarkoituksen ja haluna on tarjota ihmisille uusia, mielenkiintoisia lukukokemuksia ja tehdä esikoiskirjailijoita tunnetuksi. Kukapa nykykirjallisuutta seuraava lukutoukka voisi vastustaa tällaista?

Markkinointia ja paperinrapinaa

Kerhoidean isä on Jussi Keinonen. Hän toimi pitkään kirja-alalla, kunnes irtisanoutui WSOY:ltä vajaa vuosi sitten. Keinonen on ollut kiinnostunut kirjallisuudesta jo nuoresta pitäen, ja vuosien ajan hän pyöritteli ideaa "erilaisesta" kirjakerhosta, jonka avulla erityisesti esikoiskirjailijoita voisi tukea. Viime vuoden lopulla aika oli otollinen idean toteuttamiselle. Jussi pyysi yhtiökumppanikseen kirjallisuuden harrastajan Mervi Laihon, jonka tunsi jo opiskeluajoilta.

Kaksikon työnjako on selvä. Jussi Keinonen on kerhon luova ideoija ja vastaa mm. tiedotuksesta ja markkinoinnista. Jussin vankka kokemus ja laaja kontaktiverkosto kirja-alalla ovat olleet  kullanarvoisia kerhoa käynnistäessä.

Mervi taas vastaa kerhon käytännön asioiden pyörittämisestä, paperitöistä ja pilkkuvirheiden korjaamisesta. Hän lisää, että siinä sivussa hän yrittää pitää Jussin ruodussa ja Manu-kissan poissa näppäimistön päältä. Monipuolista hommaa, siis.

Lupaava alku

Kerho on lähtenyt liikkeelle hyvin. Se sai loppuvuodesta mukavasti palstatilaa lehdissä ja netissä, ja tähän mennessä jäseniä tai kiinnostuksensa ilmaisseita on jo yli 130. Palaute on ollut todella kannustavaa, Mervi kertoo. Tällä hetkellä kerhossa kartoitetaankin tämän vuoden esikoissatoa, eli valmistaudutaan valitsemaan ensimmäiset kerhokirjat.

K-blogi kannustaa ja seuraa mielenkiinnolla, miten kerhotoiminta etenee. Onnea matkaan!

Kerhon kotisivut: Pieni esikoiskirjakerho PEKK

Kuulutko kirjakerhoon?

Minä kuuluin nuorena pariinkin kirjakerhoon. Pakotin kavereitakin kerhojen jäseniksi, jotta sain mm. kahvinkeittimen, radion ja Mika Waltarin historiallisten romaanien sarjan ensimmäiseen omaan kotiini. Sitten päätin, että haluan hankkia kirjani vapaasti, ja erosin kaikista kerhoista.

Kaikki meni hyvin aina tähän kevääseen asti, jolloin sain kesken tylsän sairasloman mainoksen kahdestakin kädentaitokirjallisuuteen keskittyvästä kerhosta. Ja minä tyhmä liityin!

Toinen kerho on ihan ok, vaikken varmaan ikuisesti jäsenenä pysykään. Kirjat ovat kivoja, nekin, jotka ovat tulleet minulle vahingossa, kun olen unohtanut peruuttaa kuukauden kirjan.

Mutta se toinen. Yhtäkkiä sain sieltä ukaasin, että ellen maksa laskuani, se menee perintätoimiston käsiteltäväksi. En ollut edes tiennyt saaneeni laskua. Se oli tullut sähköisenä, eikä suinkaan kerhon nimellä, vaan sellaisen lähettäjän nimellä ja niin otsikoituina, että luulin sitä mainokseksi. Huomautin asiasta, maksoin laskun ja samalla irtisanoin kerhojäsenyyteni. Luulin, että kaikki olisi nyt kunnossa, tosin loppulasku olisi kuulemma vielä tulossa.

Sain juuri tuon loppulaskun. Siihen oli lisätty kaikenlaisia irtisanomis- ja käsittely- ja ties mitä asiointikuluja melkein kahdenkymmenen euron verran. Lisäksi tässäkin laskussa oli ukaasi, että tämä on jo muistutuslasku samasta aiheesta. Vaikka kuinka tutkin sähköistä arkistoa, en ihan varmasti ollut saanut ko. laskua aiemmin. No, nyt se on kuitenkin maksettu, kiroilun kera.

Tästä lähtien minulla on kolme syytä olla kuulumatta kirjakerhoon. Haluan valita kirjani vapaasti. En halua maksaa kirjoista ylihintaa. Enkä halua miettiä, menetänkö luottotietoni kirjakerhon omituisen laskutuksen takia.