Miten minusta tuli lukija?

Sähköpostilaatikkoon  ilmestyi tällä viikolla kiinnostava viesti, joka muistitti minua kiinnostavasta tietokirjasta. Palautin tuon kirjan jo kirjastoon, mutta kopioin siitä pari kohtaa; lukemiseen aina uteliaasti suhtautuvana voisin hankkia kirjan omaksikin.

Lastenkirjailijat kertovat lukemishistoriastaan

Avaimen julkaisema Miten minusta tuli lukija? on pieni kirjanen, joka tuottaa lukutoukalle  paljon iloa. Siinä tunnetut suomalaiset lastenkirjailijat kertovat omin sanoin lapsuuden lukumuistoistaan.

Nuo muistot ovat arvatenkin nostalgista ja mukavaa luettavaa. Olen aina kadehtinut niitä, jotka muistavat tarkkalleen, miten he löysivät lukemisen maailman. Yksi heistä on Tuula Kallioniemi:


Opin lukemaan neljän vanhana. Ensimmäiset lukemani sanat olivat Koskenkorva ja apteekki. Muistan elävästi hetken, jolloin koin lukemisen huikaisevan ihmeen. Olimme äidin kanssa matkalla kangaskaupppaan Karhulan kauppalassa. Matkan varrella oli valkoinen rakennus, jonka seinässä luki vaaleansinisellä valokirjaimilla pystysuoraan APTEEKKI ja vaakasuoraan KOSKENKORVA. Jälkimmäinen oli paikallinen polkupyöräliike.

Yhtäkkiö olin jotain enemmän kuin siihen saakka. - -


Hannu Hirvonen piti lapsena kuvakirjoista, mutta oppi lukemisen vasta koulussa. Hän kuvaa kokemusta tajunnanräjäyttäväksi ja kertoo lukeneensa kaiken, minkä käsiinsä sai, Valituista paloista Onneliin ja Anneliin sekä Korkeajännityksiin. Luulenpa, että tämäkin kirjanahmimismuisto on tuttu monelle kirjatoukalle. Miten minusta tuli lukija tarjoaakin paitsi kutkuttavia lukukokemuksia myös mukavia poimintoja menneiden vuosien lastenkirjoista. Heikki Niska kertoo ihastuneensa Peppi Pitkätossuun lapsena ja liikuttuvansa yhä edelleen - viiskymppisenä - siitä, että Peppi on jouluiltana yksin.

Kaiken kaikkiaan mukava lukemiskirja siis. Toivon, että lukemiseen oppimista ja etenkin kirjojen löytämistä pidetään yhä edelleen niin merkittävänä, että aihetta on antoisa muistella vielä vuosikymmenien päästäkin. Toivon myös, että moni lukutoukkalapsi saa kasvaa samanlaisessa perheessä kuin Paula Havaste, omana itsenään:


Minusta ei tullut reipasta urheilijatyttöä eikä matemaatikkoa, mutta kirjallisuus tarttui jo lapsena lähtemättömästi elämään. Olen onnellinen siitä, ettei lukuharrastusta estelty, päinvastoin. Meidän perheessämme lukijaa ei ollut sopivaa keskeyttää, ellei ollut aivan erityistä syytä. Jos joku uppoutui kirjaan, tämän piti antaa olla.


Lisää tietoa Ismo Loivamaan toimittamasta teoksesta Miten minusta tuli lukija? Tutut lastenkirjailijat kertovat (Avain, 2013) saat kustantamon kirjaesittelystä. Toivottavasti kirjalle tulee jatko-osa, jossa muutkin kuin lastenkirjailijat pääsevät ääneen - lukumuisteluita ei voi olla liikaa.

Elämää lukijana -keruu

Alussa mainitsemani sähköpostiviesti, joka muistutti Avaimen kirjastakin, tuli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta. SKS:llä alkoi eilen laaja  Elämää lukijana -lukukokemuskeruu. Aineistoon kaivataan tietoja lukemisesta lapsena ja aikuisena, suosikkikirjoista, sähkökirjoista - siis melkein kaikesta lukemiseen liittyvästä. Kuulostaa kiinnostavalta ja tärkeältä keruulta, ja aion itsekin naputella vastaukseni SKS:lle. Lisätietoja keruusta sekä osallistumislomakkeen löydät täältä.

Elämää lukijana ja bloggarina

Lopuksi vinkkaan vielä niille, jotka eivät ole jo huomanneet, että tämän blogin yläosassa on nykyisin Minä, lukija ja kirjabloggari -välilehti. Olin pitkään ajatellut, että blogissani olisi hyvä olla kirjabloggarin esittely, mutten halunnut tehdä siitä ansioluettelomaista. Sain innoituksen kertoa itsestäni oman lukijahistoriani kautta Miten minusta tuli lukija -kirjan ansiosta.

Miten sinusta tuli lukija? Kerro se täällä ja/tai SKS:n keruulomakkeella!

Muistutus Lilystä

Kuukausi sitten uutisoin, että siirryn toistaiseksi pitämään kirjapalstaa A-lehtien verkkomediaan Lilyyn. En ihmetellyt, että tästä blogista lähti saman tien lukijoita, mutta sittemmin on liittynyt myös uusia. Tervetuloa! Tiedoksi kuitenkin teille ja muistutukseksi muille, että tämä blogi ei päivity noin vuoteen, mutta voit seurata kirjajuttujani osoitteessa http://www.lily.fi/palsta/koko-lailla-kirjallisesti.

Kirjoitin tänään Koko lailla kirjallisesti -palstalleni yhteenvedon marraskuun lukemisista. Palstalla käydään nyt myös keskustelua mm. noloista kirjakokemuksista. Lisäksi palstan sivupalkissa näkyy uutuutena Twitter-viestejäni. Olen löytänyt Twitterin pari viikkoa sitten ja pyrin nostamaan Twitter-viesteissäni esiin kirja-asioita myös muulta kuin Suomesta.

Minun lisäkseni Lilyssä kirjoittavat kirjoista esimerkiksi Estella ja Kati. Lisää tietoa Lilystä ja sen seuraamisesta saat alla olevasta tietoiskusta.

Hyvää joulunalusaikaa ja tavataan Lilyssä! :)

Blogini on nyt Lilyssä

Siinäpä se: tästä päivästä lähtien K-blogi - koko lailla kirjallisesti löytyy Lilystä, osoitteesta http://www.lily.fi/palsta/koko-lailla-kirjallisesti, täältä. 


Inahduksen Ina jää äitiyslomalle ja minä siirryn Lilyn kirjapalstan pitäjäksi. Kirjoitin asiasta ensin pidemmän kirjoituksen, mutta eiköhän ole muutenkin selvää, että oloni on nyt yllättynyt, iloinen ja jännittynyt. :)

Mikä muuttuu? Osoite - kyllä. Blogin nimi - ei. Blogin sisältö - ei. Vaikka tunnenkin pientä aika suurta rimakauhua, yritän pitää blogin pääpiirteittäin ennallaan uudessa osoitteessa. Aion siis edelleenkin poukkoilla uutuuskirjoista 1930-luvun mökkipäiväkirjoihin, kirjoittaa runoista vaikken osaakaan sanoa niistä mitään ja pohtia lukemista ja kirjoittamista yleiselläkin tasolla. Ainoa suurempi muutos, jota tosin olin ajatellut jo ennen Lilyä, on se, että saatan toisinaan haastatella kirja-alan ihmisiä. Joka tapauksessa lupaan kirjoitella kaikenlaisesta koko lailla kirjallisesta ainakin muutaman kerran viikossa.

Tämä blogi jää nettiin arkistoksi. En päivitä tätä enää, mutta vastailen toki kommentteihin. Tarvittaessa minut tavoittaa myös sähköpostiosoitteesta, joka löytyy tuolta sivupalkista.

Joskus yksi sähköpostiviesti voi tuoda mukanaan ison muutoksen. Olen ollut viime päivinä niin kiihtynyt, etten ole oikein voinut keskittyä lukemiseenkaan. Kiitän teitä kaikkia lukijoita näistä kolmesta hienosta ja mielenkiintoisesta Blogger-vuodesta. Sydämellisesti tervetuloa jatkamaan kirjakeskusteluja Lilyyn!

Tietoisku: Mikä on Lily ja miten sitä seurataan?


Lily on A-lehtien v. 2011 perustama verkkomedia, joka yhdistää bloggaamisen ja toimitetun sisällön. Kuka tahansa voi perustaa Lilyyn oman palstan (blogin) tai käydä lukemassa ja kommentoimassa muiden palstoja. Lilyn aihepiirejä ovat mm. muoti, kauneus, kirjallisuus, musiikki, sisustus, ihmissuhteet ja hyvinvointi. Lily on käyttäjille ilmainen, rekisteröitymispakkoa ei ole, lisäksi Lilyä voi käyttää myös iPhone-sovelluksena.

Voit seurata Lilyn palstoja esim.:


a) Rekisteröitymällä Lilyyn. Rekisteröityminen vaatii sähköpostiosoitteen. Lisätietoja täältä.

b) Lisäämällä Lilyn palstan RSS-syötteen Bloggerin seurantalistaan. Koko lailla kirjallisesti -palstan syöte on http://www.lily.fi/palsta_rss/22234. Palstakohtainen RSS-syöte löytyy jokaisen Lilyn palstan  vasemmasta sivupalkista. Voit myös kopioida Bloggerin seurantajärjestelmään palstan osoitteen: http://www.lily.fi/palsta/koko-lailla-kirjallisesti.

c) Blogilistan ja Bloglovinin kautta.


Seuraaminen onnistuu myös rekisteröitymättä ja suoraan Lilyyn tulemalla. Päivitä siis K-blogin uusi osoite koneellesi - nähdään Lilyssä, tervetuloa!

Rakkaudesta kirjamessuihin

Rakkaudesta kirjamessuihin, rakkaudesta kirjoihin ja rakkaudesta kirjabloggaamiseen.

Tänään oli onnellinen päivä. Olin elämäni ensimmäistä kertaa katsomassa Helsingin kirjamessujen avajaisia ja sinne sattui vielä ohjelmanumero, joka ilahdutti bloggarinsydäntäni suuresti. Tiedätte varmaan, mistä puhun. :)

Tässä pieni yhteenveto tunnin kestäneestä avajaisseremoniasta kuvien kera. Kuvat on otettu ihmisten päiden yli kurottamalla, epämääräisellä pokkarinräppänällä ja screeniä kuvaamalla, kun halusin kohteiden näyttävän muiltakin kuin nuppineuloilta. Koettakaa kestää.

Ensimmäisen puheenvuoron käytti Suomen Messujen puheenjohtaja Christer Haglund. Hän kertoi olevansa taustaltaan kirjallisuustieteilijä, muttei uskonut, että juuri oppiala on syynä siihen, miksi hänet on valittu suuren messuorganisaation johtoon (miksi ihmeessä?). Sen sijaan hän kertoi jotain, minkä jokainen kirjanystävä allekirjoittanee: kirjat ovat avanneet hänelle ovia uusiin maailmoihin.

Sitten puhui Viron, kirjamessujen teemamaan, presidentti Toomas Hendrik Ilves. Hän puhui kirjoitetun kielen ja kirjallisuuden merkityksestä kielelle ja kansalle: jos kansa ei kirjoita, se tekee hidasta itsemurhaa. Ilves arvioi, että Itämeren molemmille rannoille sopii ajatus "Kirjoita tai kuole" sen korostajana, kuinka tärkeää kirjallisuus meille on. Ilves puhui myös hieman Kalevalasta ja etenkin Viron Kalevipoegista ja tietenkin iloitsi virolaisen nykykirjallisuuden rantautumisesta Suomeen. Tänä vuonna on käännetty yli 20 vironkielistä kirjaa suomeksi. 

Kirjamessujen avajaispuhe oli tilattu sarjakuvataiteilija Juba Tuomolalta, koska hän on tunnetuin sarjakuvapiirtäjämme ja suomalainen sarjakuva täyttää tänä vuonna sata vuotta.

Olen vuosia sitten ollut parin Viivin ja Wagnerin julkkarissa, enkä hämmästynyt, kun Juba ilmoitti, ettei vaivautunut opettelemaan puhettaan ulkoa, kun ei siitä maksetakaan. Minusta hän on on juuri sellainen, että voisin kuvitella hänen vihaavan kaikkea julkisuutta; ainakin noissa julkkareissa hän on vaikuttanut melkein liikuttavan kiusaantuneelta. (Mitä Juba mahtaisi sanoakaan tiedosta, että vuosia sitten näin jotenkin hyvin herkkätunnelmaista unta, että olin hänen kustannustoimittajansa ja yhdessä yritimme kohdata julkisuuden kirot ja deadlinejen karikot?!)

Juba kertoi ironisesti, että sarjakuvapiirtäjän työ on helppoa. Hän ei käytä herätyskelloa, koskaan ei tarvitse lähteä töihin, työmoraalinkin on voinut unohtaa ajat sitten. Oikeasti hänellä on kuulemma deadline kuusi kertaa viikossa ympäri vuoden ja ainakin viikon sarjissatsi aina työn alla. Jottei aivan puutuisi, taiteilija piirtää ensin strippiensä hauskimmat kuvat.

Ja sitten! Suomen Kustannusyhdistyksen hallituksen varapuheenjohtaja Anne Valsta jakoi Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinnon viidelle kirjabloggarille: Jessica Andersinille, Salla Brunoulle, Penjami Lehdolle, Hanna Matilaiselle ja Hanna Pudakselle. Olin niin ylpeä ja onnellinen heidän (ja vähän meidänkin) puolestaan! Onnea vielä teille kaikille!

Sitten virolaiset laulajat ja kitaristit musisoivat ja minä aloin lukea kiivaasti messulehteä. Vanhat messuperinteet pääsivät heti pinnalle: sen sijaan, että olisin kuunnellut lukuisia esityksiä, kuuntelin vain yhden ja muun ajan istuin tuttujen kanssa syömässä tai kolusin etenkin antikkapuolta. Vaikka olin messuilla melkein koko päivän, en ehtinyt juuri muualla kuin käytettyjen kirjojen puolelle! Onneksi sentään viime hetkillä käväisin ystävän kanssa SKS:n osastolla. Se on perinteisesti ollut messukompastuskiveni, joten en edes pistänyt kovasti itselleni hanttiin, kun huomasin haalivani kasan kirjoja ja pyytäväni kassalla kaksi muovipussia, että jaksan kantaa nämä kotiin. Hmmm. No niin. Onneksi on vielä jäljellä kolme messupäivää, jolloin saatan kuunnella esityksiä ostamisen sijaan. Ehkä.

Haaveita ja höpinää

Vapautumisarpajaiset jatkuvat vielä tämän päivän, mutta kiitän kaikkia osallistuneita jo nyt vastauksista. Olen saanut monta hyvää kirjavinkkiä ja etenkin loistavia ideoita, miten hyödyntää tätä ainutlaatuista vapaa-aikaa. En ole ollut viime päivinä koneen ääressä, mutta kun kurkin vapautumisvastauksia välillä kännykän kautta, oikein hykertelin. Nyt on sellainen olo, että pitäisi erakoitua luonnon keskelle mökille, ripustaa riippumatto olohuoneeseen (!) ja miettiä, miten saisin lisää lukemiselle ja kirjoittamiselle pyhitettyjä puolivuotiskausia - niin hyviä ja hauskoja vastauksia teillä on ollut.

Joitakin ideoita olen kehitellyt itsekin. Löysin Bloggerin uumenista innoissani jo huhtikuussa laatimani suunnitelman vuorotteluvapaan kirjallisista aktiviteeteista. Suunnitelma kuulostaa minusta edelleenkin mukavalta:



- Lue joka viikko runoja.
- Osallistu enemmän kirjatapahtumiin. Hanki monen päivän lippu Helsingin Kirjamessuille!
- Kirjoita muutakin kuin blogia. Usein.
- Opiskele kirjoittamista.
- Lue enemmän tietokirjoja.
- Kirjoita usein blogia, mutta älä ota siitä paineita.
- Tee kirjallinen retki. Tai muutama.
- Luetteloi kaikki kodin kirjat. Saata Libary Thing järjestykseen.
- Maalaa alakerran kirjahylly.
- Aloita harmaat syysaamut lukemalla kirjaa kynttilänvalossa.
- Kuuntele kirjallisia radio-ohjelmia ja äänikirjoja.
- Vie kirjoja kierrätykseen. Luovu turhasta.
- Esittele kauniita kirjanselkämyksiä ja -kansia.
- Kirjoita loruja ja kuvita ne.
- Tee tauluja hienoista kirjankansista (niiden kuvista).


Sittemmin olen tarkentanut hieman kirjallisia suunnitelmiani. Ensin ajattelin, että lukisin vain oman hyllyn kirjoja puoli vuotta, mutta en malta tehdä niin. Aion kuitenkin lukea vain valittuja uutuuksia ja enemmän oman hyllyn kirjoja, kirjastoa en ehkä käytä lähikuukausina juurikaan. Olen myös hahmotellut lukemisille jonkinlaisen genrejärjestyksen, samoin kuin minulla on mielessäni jonkinlainen lukujärjestys vapaille viikolleni muutenkin. Koska olen huomattavasti parempi suunnittelemaan kuin toteuttamaan asioita ja toisaalta haluan tehdä asioita myös spontaanisti, en aio julkistaa tuota "lukujärjestystä" täällä.

Yllä oleva kuva havainnollistaa tämän syksyn lukuhaaveitani. Hankin jokin aika sitten Mirkka Rekolan runokokoelman, koska haluan lukea lähikuukausina entistä enemmän runoja; olen myös ajatellut, että kirjoittaisin ylös tiettyjen aihepiirien runoutta, niin voisin palata suosikkeihini helposti.


Kuisma Korhosen Lukijoiden yhteisö on ollut blogissani jo pari kertaa esillä, mutta en ole edelleenkään lukenut sitä kunnolla. Aion kuitenkin lukea sen, samoin muita (kirjallisuustieteellisiä) tietokirjoja ja nauttia kaikin tavoin kuulumisestani lukijoiden yhteisöön, mitä kaikkea se tarkoittaakaan.

Sirke Happosen muumiväitöskirja Vilijonkka ikkunassa - Tove Janssonin muumiteosten kuva, sana ja liike on kirja, jonka minä hankkisin, jos saisin Adlibriksen lahjakortin! Tuo kirja on loppuunmyyty ainakin Akateemisessa, mutta kun löysin sen alkukesästä Adliksestä, ostin sen heti ja päätin, että tuo kirja on henkilökohtainen vapautumispalkintoni. Aikamoiselta aarteelta se vaikuttaakin, ja ihan pian alan tutkia sitä tarkemmin. Aion lukea tänä syksynä myös kaikki muumiromaanit sekä muutenkin Tove Janssonin teoksia. Jos on kerrankin kunnolla lukemisaikaa, niin pitäähän siitä pyhittää osa suosikkikirjailijalleen.

Astrid Lindgren - elämän kuvat on ihana yllätyslahja ystävältä. Sekin sopii tämän syksyn kirjaksi paremmin kuin hyvin, sillä haluan lukea myös elämäkertoja sekä palata lapsuuden suosikkeihini. Olen innostunut myös siitä, että kyseessä on kuvaelämäkerta; kirja vaikuttaa hyvin helposti lähestyttävältä. Kuvat sopivat tämänhetkisiin fiiliksiini muutenkin, sillä ilmoittauduin eilen taidehistorian peruskurssille.

Olen myös ilmoittautunut astangajoogakurssille ja ladannut mp3-soittimen täyteen Aleksis Kiveä. Syksyinen metsä ja zen-henkinen ulkoilu Aleksiksen kanssa ovat vielä tämän päivän ohjelmassa. Tänään illemmalla saan myös tietää, pääsenkö opiskelemaan sitä kirjoittamisen opintokokonaisuutta, joka on ensisijainen toiveeni.

Vapaan alku on siis sujunut varsin innostuneissa ja onnellisissa tunnelmissa. Lisäonnea toi se, että sain vieraakseni tärkeän ihmisen: "Kanadan-isäni" eli vaihto-oppilasajan isäni, jota en ollut tavannut yli 10 vuoteen (ja siitä vaihtarivuodestakin on jo parikymmentä vuotta aikaa, kääk).

Koska olin kanadalaisessa seurassa, koin arvatenkin tarvetta avautua sikäläisestä kirjallisuudesta. Kerroin, että Margaret Atwood, Alice Munro ja Carol Shields ovat varsin tunnettuja ja pidettyjä Suomessakin. Ja että monet kirjabloggarit ovat tänäkin kesänä lukeneet L. M. Montgomeryä ja ensi kesänä haluaisimme kokoontua Suomenlinnan sijasta kirjalliselle piknikille Prinssi Edwardin saarelle!

Vieraamme ei tunnustanut lukevansa ketään mainitsemistani kirjailijoista, mutta hän tiesi kyllä, että Prinssi Edwardin saari on oikea pyhiinvaelluskohde monelle ulkomaalaiselle lukijalle. Kanadalaiset ovat tästä kuulemma iloisia ja ylpeitä. Kun vastanaineet Kate ja William kävivät tänä kesänä Prinssi Edwardin saarella, monia ilahdutti, että se johtui juuri Anna-kirjoista, Kate halusi päästä Annan maisemiin.

Vinkki: tuonne maisemiin pääsee nykyisin kuulemma entistä helpommin. Aiemmin piti mennä lautalla, ja jotkut Montgomery-fanit jäivät mantereen puolelle ruikuttamaan. Nyt Prinssi Edwardin saarelle on silta.

Nyt ei siis tarvita kuin sponsori, ja pääsemme järjestelemään kirjapiknikkiä Montgomeryn hengessä!

Matkan suunnitelun voi aloittaa vaikkapa täältä. Collections Canada -sivustolla on vaikka mitä kulturellia ja historiallista tietoa Kanadasta, mutta myös erillinen kirjallisuusosio. Sieltä löytyy mm. kirjallisia karttoja, virtuaalisia näyttelyjä ja linkkejä eri kirjailijoiden elämäkertoihin, kirjallisten maisemien kuvauksiakin. Hyvää matkaa!

Kirjabloggaritapaaminen Suomenlinnassa

Loistava ilma, samanmielisiä ihmisiä, visiitti ehkä Helsingin hauskimpaan kirjastoon ja runsas, herkullinen piknik. Mitä muuta voi kirjabloggari lomapäivältään toivoa?

Suomenlinnan kirjaston kesäkirjavinkit:

Lukutoukkakaan ei elä pelkällä sielunravinnolla...

Kiitos kaverit! On aina hauska tavata jo tutuksi tulleita blogikollegoja (ja olipa mukana yksi lukijakin!) sekä saada kasvot niille, jotka tuntee vain netistä.

Ensi vuonna taas! Tai toivon mukaan jo aiemminkin. :)

Toukokuun luetut

Toukokuu oli monisivuinen kuukausi. Mietin kuitenkin, olisiko tämän kuukauden yhteenvetokirjoitus pitänyt otsikoida luettujen sijasta toukokuun lukemisiksi. Luin nimittäin todella paljon, mutta en läheskään kaikkia teoksia kokonaan.

-       Heti vappuviikonloppuna kuin Henri Thoreuan Elämää metsässä, johon ihastuin tällä toisella lukukerralla kovasti.

-       Tutustuin myös Mari Mörön puutarhaesseisiin lukemalla Vapaasti versoo -teoksen, joka olikin erinomainen kevätfiiliksen tuoja ja multasormen kutkuttaja.

-       Välipalaksi nautin hihitellen Uppo-Nallen ikuisia ajatuksia.

 -       Aakkoshaaste eteni Q niin kuin Queneauhun. Tyyliharjoituksia on yksi kummallisimmista omistamistani kirjoista.

-       Aakkoshaaste eteni myös R niin kuin Rasaan. Oli samanaikaisesti rentouttavaa ja innostavaa lukea pitkästä aikaa lempirunoilijani lyriikkaa. Luinkin niitä sitten neljän teoksen verran: Kulkurivarpunen, Kaksi seppää, Rantatiellä ja Hiljaa, nyt se laulaa.

 

-       Kati Saurulan esikoisteos Koiruohon kaupunki oli sujuva ja ydinonnettomuudesta kertoessaan myös valitettavan ajankohtainen.

-       Helena Wariksen muinaiseen Suomeen sijoittuva fantasiaromaani Sudenlapset kiinnosti minua etukäteen, mutta jäi lopulta kesken.

-       Kesän uutuus, Chris Cleaven maahanmuuttajakertomus Little Been tarina taas vei minut heti mukanaan ja luin sen kertaheitolla. Veikkaan, että tästä tulee vielä suosittu bloggauskirja!

-       Riikka Pulkkisen Totta onkin ollut sitä jo kauan, mutta minä luin ko. teoksen vasta nyt. Jälkimauksi jäi ristiriitainen, pidin ja en. Samoja tunteita ilmeni myös kirjakeskustelussa.

-       Pääsin taas kerran fanittamaan Tove Janssonia ja luin osittain iki-ihanan kokoomateoksen Muumien kiehtova maailma.

-       Luin jo alkuvuodesta aloittamaani Anu Lahtisen tietoteosta Pohjolan prinsessat niin pitkälle, että päätin, että siitä voi nyt kirjoittaa blogiinkin. Luen kirjan toivoakseni kesän mittaan loppuun.

-       Aloittelin Kerstin Ekmanin Herran armoa, Sudentalja-trilogian ensimmäistä osaa, ja alku vaikuttaa hyvin lupaavalta.

-       Kissakirjaharrastukseni sai minut lukemaan Eeva-Liisa Mannerin hauskan ja osuvan kissalyriikkateoksen Kamala kissa ja katinperän lorut. Mannerista intoutuneena tutustuin myös hänen teokseensa Kuolleet vedet ja kirjoitin näistä kirjoista yhteisen esittelyn.

-       Lueskelin välillä myös Edith Södergranin ja Leena Laulajaisen lyriikkaa.

-       Välipaloina luin kolme kissakirjaa: Penni, Suomen vanhin kissa – Hoivakodin kissa Oscar – Varjak Käpälä. Kirjoitan näistä yhteisjutun lähiaikoina.

-       Viime päivinä olen lukenut houkuttelevaa ranskalaista romaania, Catherine Panconin Krokotiilin keltaiset silmät -teosta. Oikein viihdyttävä ja hyvä kirja!

-       Työmatkoilla mukanani on kulkenut suuren bussikirjakeskustelun aiheuttanut Astrid Lindgrenin Ronja ryövärintytär.

-       Nettilukupiiri luki Leena Krohnin Mitä puut tekevät elokuussa ja se oli juuri niin taidokas ja erinomainen, kummallisen kutsuva kuin vain Krohnin teokset ovat.

-       Livelukupiirini luki Ali Smithin Satunnaisen, mutta olin laiska luopio enkä päässyt siinä alkua pidemmälle.

Lopuksi: ehdin toukokuun aikana myös kirjoittaa Helen Mosterin Hylystä. Kaiken kaikkiaan siis hyvä kirjakuukausi, mistä kiitos tosin menee osittain flunssalle, joka esti muut aktiviteetit kuin lukemisen.

Tämä toukokuu jää mieleen myös Bloggerin sekoilukuukautena. Ensin Blogger väitti poistaneensa blogeja ja esti kommentoin. Viime päivinä taas ainakin minun blogini kävijäseuranta on ollut ihan sekaisin. Ensin luulin, että tässä kuussa tulisi jopa kävijäennätys, mutta sitten Blogger päätti vähentää minulta 400 käyntiä ja pienentää kävijöiden kuukausittais kokonaismäärää sitä mukaa, kun lukijakäyntejä kertyi. Blogger keksi myös yhtäkkiä väittää, ettei blogissani ole käyty viimeisen vuoden aikana kuin Suomesta käsin. Tutkimattomia ovat Bloggerin tiet!

Rakas kasvitarinani -kirjoituskilpailu bloggareille

Kuva: Substral

Blogin postilaatikkoon tupsahti tieto bloggarien kirjoituskilpailusta. Tässä otteita kisatiedotteesta: 

Substral haastaa bloggaajia Rakas kasvitarinani -kirjoituskilpailuun,

jossa bloggarit voivat voittaa 200 euron tuotekassin puutarha- ja kukkalannoitteita.

Kaikki haasteeseen osallistuvat bloggaajat osallistuvat samalla julkiseen

Rakas kasvitarinani -kirjoituskilpailuun, jonka pääpalkintona on 500 euron Substral-tuotepaketti. Blogien lukijat voivat osallistua julkiseen kirjoituskilpailuun.

Näin osallistut kirjoituskilpailuun:

- Lue Rakas kasvitarinani -kirjoituskilpailun ohjeet (www.substral.fi/rakaskasvitarinani). 

- Lähetä kirjoituksesi julkiseen kirjoituskilpailuun ja julkaise kirjoituksesi myös blogissasi.

- Inspiraatiota voit hakea kirjailija Mari Mörön Vapaasti versoo -puutarhablogista (http://www.vapaastiversoo.fi/).

- Bloggarikilpailu alkaa 1.6. ja päättyy 15.7.2011.

- Bloggarikisan voittajan valitsee Mari Mörö (bloggarien palkinto 200 €) ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti 1.8. mennessä.

- Julkinen Rakas kasvitarinani -kisa päättyy 15.7. ja sen voittaja julkistetaan syyskuussa.

- Lisäksi bloggarien tulee 31.5. mennessä ilmoittaa mahdollisesta kisaan osallistumisestaan meilaamalla osoitteeseen anja.kuoppa(AT)acsanafor.fi yhteystietonsa (puhelinnumero ja osoite).

  

Vähän monimutkaisen oloisen säännöt ennakkoilmoittautumisineen, mutta saatan osallistua, ovathan sekä kukat että kirjoittaminen lähellä sydäntäni. Luulen kuitenkin, että sain kisatiedotteen siksi, että kirjoitin juuri Mari Mörön hauskasta ja kiinnostavasta puutarhaesseekirjasta Vapaasti versoo.

Virtuaalisia kirja-, kahvi- ja teenautintoja

Mainitsin 30 kirjatunnustuksessani, että lempikirjasarjani on Avaimen Café Voltaire. Kuulin juuri ilouutisen: Café Voltairella on nyt oma blogi. Lainaan kuvan lisäksi blogin aloitustekstinkin:


Tervetuloa! Virtuaalinen kirjallisuuskahvila Café Voltaire jatkaa Avaimen Café Voltaire -kirjasarjan aloittamaa keskustelua maailman nykykirjallisuuksista. Ota kuppi kuumaa ja istahda pöytään. Café Voltaire on sielua virkistävä kohtaamispaikka, jossa keskustellaan nykyihmisen tilanteesta maailmassa.

Blogi löytyy täältä ja vaikuttaa kovin kiinnostavalta!

Virtuaalisen kirjallisuuskahvilan lisäksi mainostan Reeta Karoliinan mainiota kirjallista teehuonetta. Siellä juodaan nyt tiibetiläistä teetä.

Kuka perustaisi virtuaalisen kirjallisuusbaarin? Kahvin ja teen lisäksi kirjan kanssa maittaa joskus lasillinen punaviiniäkin.

Kommenttien palauttelua

Niin sai Blogger tämänkin blogin jumiin pariksi päiväksi. Kadonnut Rasa-kirjoitus palautui automaattisesti blogiin, mutta viime päivien kommentit eivät. Saan kommenteista aina tiedon sähköpostiini, ja osa tämänviikkoisista kommenteista oli siellä vielä kopioina. Lisäsin nuo kommentit itse takaisin blogiin, että pääsin vastaamaan niihin.

Olisiko tämä Blogger-sekoilu nyt onnellisesti ohi ja voitaisiin palata normaaliin blogielämään? Toivottavasti. Muutaman päivän blogitauko voi varmaan olla ihan hyvästäkin, mutta toivotaan silti, ettei Blogger saa enää päähänsä ilmoitella kaikkia blogeja kadonneiksi. Huh!

Uusia välilehtiä

Blogilla on niin kiva leikkiä!

Lisäsin tuohon sivun yläosaan kaksi välilehteä: kissakirjat ja kevätkirjat. Täydennän listoja sitä mukaa, kun uusia kirjoja tulee vastaan. Ja lisään myös muut vuodenaikakirjavinkit omiksi välilehdikseen vuodenkulun mukaan. Kiitos hyvästä ideasta, Hanna, kun kyselit kevätkirjojen perään! Ja kiitoksia kaikille kirjavinkkejä antaneille! :)

Korkeuspalkinto

Kiitos Laurenille The Gorgeus Blogger -palkinnosta ja Zepalle sen hauskasta uudelleennimeämisestä! 

Palkinnon saajan kuuluu vastata viiteen blogikysymykseen ja pistää palkinto kiertämään.

1. Milloin aloitit blogisi?

Aloitin 1.1.2009 yleisen K-asia-blogin.  Muutama kuukautta myöhemmin jaoin eri asiat omiksi blogeikseen.

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?

Pääsääntö on se, että kaikkien kirjoitusten pitää liittyä lukemiseen ja kirjoittamiseen, joskus eksyn myös pohtimaan kieli- tai kirjoitusasioita laajemmin. Pääpaino on kirja-arvioissa ja blogi toimiikin hyvänä lukupäiväkirjana, vaikken pyrkimyksistäni huolimatta saakaan kirjoitettua jokaisesta lukemastani kirjasta. 

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

Kirjablogeja on aika paljon ja tietyllä tavallahan ne ovat samanlaisia. Mutta sanotaan vaikka niin, että kyseessä on juuri minun lukupäiväkirjani ja kirjamakuni. Vaikka lukemisissani painottuvat uudehkot kirjat ja virtuaalinen kirjanystävien yhteisö tarjoaa ihanankamalan paljon lukuvinkkejä etenkin uutuuskirjoista, olen mielestäni pysynyt aika hyvin sillä linjalla, että luen vanhempaakin kirjallisuutta ja ylipäätään sitä, mikä minua kiinnostaa. Blogit ovat hyvä tapa seurata kirjallisuutta, mutta en viitsi lukea jotain uutuusteosta vain siksi, että "kaikki" muut ovat sen jo lukeneet ja siitä kirjoittaneet.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen? 

Kopioin tähän vastauksen, jonka eilen kirjoitin saman korkeuspalkinnon yhteydessä kotiblogini puolelle: "Cisu-kissa! Huomasimme yhtäkkiä adoptoineemme kissan ja tiedon ja vertaistuen tarve oli suuri. Olin jo aiemmin lukenut jonkin verran blogeja, mutta kissatiedon etsimisen myötä aloin lukea niitä yhä enemmän, niin kissoista kuin muistakin aiheista. Pari kuukautta luettuani halusin perustaa oman blogin itselleni tärkeistä asioista ja harrastuksista. Siinä oli myös ajatuksena se, että saattaisin yhdellä linkillä tiedottaa tuttaville kissa- ja kotiasioista - niin kuin saatankin ja usein teenkin."

Lisään vielä, että olen Cisusta ja Cisulle ikuisesti kiitollinen. En koskaan olisi arvonnut, miten antoisaa on eläinihmisen ja bloggarin elämä. Bloggaaminen on tuonnut elämääni paljon iloa ja sekä harrastus- että ammatillisessa mielessä hyötyäkin.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Haluaisin enemmän aikaa, jotta voisin lukea enemmän ja perusteellisemmin ja siten myös blogata enemmän ja perusteellisemmin. Minusta olisi hyvin mielenkiintoista tietää, kuinka paljon oikeasti lukisin ja kirjoittaisin, jos aikaa olisi rajattomasti tai ainakin enemmän kuin nyt.

Ojennan palkinnon eteenpäin Sallalle, joka lukee ihailtavan paljon ja kirjoittaa perusteellisesti. Sallan lukupäiväkirja on ensimmäinen kirjablogi, jota aloin seurata. Siitä on jo vuosia, Salla on myös ensimmäisiä kirjabloggareita.

Pohdintaa blogikeskusteluista

Saako (kirjallisuus)blogeissa keskustella vapaasti? Mikä on blogikeskustelun elinkaari? 

Lueskelin juuri uusinta Parnassoa (nro 1/2011), lehden 60-vuotisjuhlanumeroa. Lehti oli haastatellut kolmea ammattikriitikkoa artikkelissa Puhe on poetiikasta – Miksi kritiikkiä tarvitaan? (toimittaja Karri Kokko). Koska viimeaikainen kriitiikkikeskustelu on ollut enemmän tai vähemmän ammattiarvioijat vs. kirjabloggarit -viisastelua, kiinnosti lukea, kommentoidaanko Parnassossa tätä aihetta.

Kommentoitiin siellä, lyhyesti tosin. Artikkeliin oli haastateltu Aleksis Salusjärveä, Mervi Kantokorpea ja Virpi Alasta. Kriitikoista Kantokorpi ei ottanut kantaa bloggaamiseen – tai otti korkeintaan epäsuorasti arvioidessaan, ettei suuri yleisö kaipaa enää valtalehden auktoriteettejä lukuvalintoja ohjaamaan. Salusjärven kanta on suopea: "Erikoislehdissä ja blogeissa julkaistava kritiikki on innostavaa ja perusteellista ja onnistuu koko ajan löytämään uusia asioita. Ikävää, että perinteiset foorumit eivät ole pystyneet vastaamaan niiden haasteisiin."

Eniten jäin ihmettelemään Alasen kantaa. Hän arvioi, että kirjallinen keskustelu siirtyy yhä enemmän verkkoon ja mm. blogit synnyttävät uusia kritiikin lajeja. Tämän allekirjoitin ja tämänkin luin ilolla: "Monissa tapauksissa alunperin yhden ihmisen teksti kirvoittaa blogin kommentointiosiossa vireän ja hedelmällisen keskustelun, joka ei olisi mahdollista missään muussa mediassa."

Mutta sitten. Alasella on aika huono käsitys blogikeskusteluista: "'Syntyy helposti se illuusio, että keskustelu netissä on helppoa ja että kaikki saavat osallistua.' Käytännössä muutamat nopeimmat ja aktiivisimmat kirjoittajat hallitsevat sitä, ja loput seuraavat passiivisina vierestä, mikä aiheuttaa syytöksiä kirjallisista piireistä ja niiden porukoitumisesta, Alanen huomauttaa."

Olen hämmentynyt. Tuntuu, ettei Alanen puhu ainakaan "tavallisista" kirjallisuusblogeista, sillä ne eivät ole mielestäni porukoituneet ja olen elänyt myös siinä uskossa, että keskustelu on varsin vapaata ja blogimaailmaksi vielä hyvin hyväntahtoista ja sävyisääkin (kuka kirjabloggari on saanut samanlaista palautetta kuin  nk. lifestyle-bloggarit?). Moni kirjatoukka saattaa olla sellainen, ettei haluaisi esitellä kirjallisia näkemyksiään edes lukupiirissä, mutta netissä keskustelu voi olla hyvinkin avointa ja vilkasta... Toivon, että ainakin minun blogiani pidetään paikkana, jossa kuka tahansa saa osallistua keskusteluun!

Mutta voiko mihin tahansa blogikeskusteluun osallistua milloin tahansa?

Olin pyöritellyt Alasen mielipidettä muutaman päivän mielessäni, kun Karoliina kommentoi seuraavasti minun blogiini: "... että postauksien elinkaari on lopulta siinä mielessä lyhyt, että vaikka tekstin voi lukea mielenkiinnolla milloin vain, keskustelua siitä käydään luonnollisestikin yleensä vain muutamia päiviä. Kun ei (aina) tiedä, palaako edes bloggaaja koskaan lukemaan vanhempien juttujen myöhäisiä kommentteja, alkaa kynnys kommentointiin nousta."

Olen itsekin huomannut, että jos joskus kommentoi jonkun blogin vanhempaan kirjoitukseen, ei välttämättä saa vastausta. Soisin asian kuitenkin olevan aivan toisin niin omassa blogissani kuin muuallakin. Keskusteluhan on bloggaamisen parhaita puolia – lukupäiväkirjaa voi pitää ruutuvihkoonkin. Minusta on aina ilahduttavaa, jos joku viitsii kommentoida vanhempaakin tekstiä. Uskon myös useimpien bloggarien seuraavan kaikkia kommentteja. Itse olen ainakin niin kiinnostunut viesteistä, että saan niistä tiedon sähköpostiini, ja tuossa sivupalkissa on lista uusimmista kommenteista. Tiedän kokemuksesta, että ilman kommentteja en jaksaisi pistää kirja-ajatuksiani ylös.

Kiitos siis kaikista keskusteluista. Jatketaan keskustelua! :)

Onneksi muut jaksavat kirjoittaa

K-blogin tammikuu näyttää noudattavan kaavaa: joko valitan lukemastani kirjasta tai linkkaan muiden blogeihin. Koska kirjalliset keijukaiset tuli jo lytättyä, nyt on linkkien aika. Oikeasti minun oli tarkoitus kirjoittaa tänään peräti kaksi kirja-arviota, vaan kiitos muutaman tunnin lumityöurakan, en pysty. Muistan viime talvena voihkineeni, että fyysinen ponnistelu talvea vastaan pistää aivotoiminnan kohmeeseen ja sormetkin toimintakyvyttömiksi. Niin tänäkin talvena, mutta toivon mukaan pääsen pian lumitöiden yli.

Niin ne linkit. Toivottavasti kaikki ovat jo huomanneet, että Penjami on koonnut ansiokkaasti yhteen kirjabloggarien arvioita Nenäpäivästä. Salla on taas pohtinut Finlandia-asiaa siltä kannalta, mitkä olisivat olleet bloggarien Finlandia-ehdokkaat viime vuonna. Hienoja ideoita ja koosteita molemmat, kiitän viitseliäisyydestä! Nenäpäivä ja koko Finlandia-palkinto alkavat muodostua minulle tärkeiksi asioiksi kiinnostavien keskustelujen, yhteisöllisen lukukokemusten jakamisen takia.

Ja kun äsken avasin koneen, naurahdin: Valkoinen Kirahvi oli nostanut esiin tämänpäiväisessä Hesarissa olleen kirjoituksen Oatesin Kosto: Rakkaustarinasta. En ole lukenut ko. kirjaa, mutta kiitos kirjabloggarien, se tuntuu kovin tutulta. Valkoisen Kirahvin blogissa on kiitelty Hesarin arviota, mutta itse taas sitä lukiessani ajattelin, että aika köykäistä, monissa blogeissa on ollut kiinnostavampia arvioita. Ja miksi HS kirjoitti tästä vasta nyt! Mutta - viitaten viimeaikaiseen bloggarit vs. ammattikriitikot -keskusteluun - minusta bloggarit eivät kuitenkaan korvaa kriitikkoja. Kumpiakin tarvitaan, tarvitaanhan monenlaisia kirjojakin,

Bongauksia toisten blogeista

Kirjablogivuosi on alkanut hyvin. Olen löytänyt muilta kirjabloggareilta monta mielenkiintoista kirjoitusta ja keskustelua. Tässä pari esimerkkiä.

K-blogi suosittelee:

Saraa ja Saran tekemää hienoa listaa sadasta tärkeästä naisen kirjoittamasta kirjasta. Olen vaikuttunut! Olen miettinyt omaakin listaa, mutta en ole ainakaan toistaiseksi laittanut mitään ylös. Ja toisaalta, luulen että sitten pitäisi tehdä mieskirjailijalistakin – tai sekalista. Joku pyysi joskus minua listamaan kymmenen tärkeintä kirjaani, mutta en kykene. Sadassa oli ehkä tarpeeksi liikkumavaraa?

Amman blogista löytyy monta mielenkiintoista yleisesti (kirja)blogeihin liittyvää keskustelua. Uusimmassa pohditaan, mikä tekee blogista suositun. Riittääkö hyvä sisältö vai pitääkö olla myös tyylikäs ulkoasu? Mikä antaa blogille ja bloggarille "oman äänen"?

Reeta Karoliina on perustanut virtuaalisen teehuoneen, jossa luetaan totta kai myös kirjoja.

Amman blogikeskustelussa nousi esiin, että monet haluavat pitää kirjabloginsa vain lukupäiväkirjana eli pelkkiä kirja-arvioita sisältävänä. Minä en, kuten näkyy. Luen myös muiden blogeista mielelläni yleisesti kirjoihin ja lukemiseen liittyviä kirjoituksia, liittyivätpä ne vaikka kirja-alan tapahtumiin tai lukuasentoihin, joista Kirjapeto kirjoitti hauskasti toissavuonna – kyllä,  pidän kirja- ja ylipäätään harrastusblogeissa siitäkin, etteivät asiat vanhene. (Voiko lukemista sanoa harrastukseksi, eikö se ole elämäntapa?)

M niin kuin Mukka – ja lukemisesta ja bloggaamisesta

Mari A:n blogissa tuli hiljattain keskustelua siitä, että me kirjabloggarit luemme usein uutuuksia ja sitten kirjoitamme samoista kirjoista. Tavallaan se on hauskaa, sillä siten saa tietää, mistä "kaikki" puhuvat. On myös kiva löytää blogeja, joissa on tuttuja kirjoja, eli bloggarilla on samanlainen kirjamaku kuin itsellä. Huono puoli siinä on se, että kuudes arvio samasta kirjasta ei enää yleensä kovin innosta, vaikka kirja olisi ollut kuinka mieleinen. Ja jos et ole itse kuuden ekan bloggaajan joukossa, voi olla vaikea enää itse kirjoittaa kirjasta!

Minäkin luen aika paljon uutuuksia, mutta en koskaan haluaisi keskittyä vain niihin. Aina aika ajoin on palattava vanhoihin suosikkeihin ja suomalaisiin ja ulkomaisiin klassikkoihin. Olen pyrkinyt valitsemaan aakkoshaasteenkin kirjat ja kirjailijat niin, että ne olisivat joko minulle tärkeitä tai yleisesti tunnettuja, eikä mitä tahansa tuntemattomia uutuuskirjaimia, umpimähkää kirjapinosta siepattuja. Pyrin valitsemaan aakkoskirjoiksi ensi sijassa oman hyllyn kirjoja.

M-kirjain meni Timo K. Mukalle ja novellikokoelmalle Koiran kuolema – tai oikeastaan toistaiseksi vain tuolle nimikkonovellille. Mukkaakaan ei ole sellaista, että lukisin häntä jatkuvasti, mutta jotain kiehtovaa tuon arktisen hysterian ja seksuaalimystiikan kuvaajan teoksissa on. Olen lukenut Maa on syntisen laulun Rukan maisemissa ja unohtanut kaiken muun ympärilläni. Kummallinen, rujo rakkaustarina Kyyhky ja unikko taitaa olla kuitenkin suosikkini (aina silloin harvoin, kun kuulen, että jonkun nimi on Darja, hätkähdän: johtuuko se Mukasta?).

Koiran kuolema oli sikäli erilaista Mukkaa, että tässä ei kuvata erityisempää hulluutta tai muutakaan kummallista, vaan kyseessä oli päinvastoin elävä, koskettava ja kuolemateemasta huolimatta aika arkinenkin kuvaus sairaan Turre-koiran ja pienen Tuomas-pojan parista päivästä. Koira on niin sairas, että jaksaa vain maata hiljaa pihalla likaisella olkipieluksella, ruokaakaan ei maita. Tuomas odottaa isää pelastajaksi, mutta koira ehtii menehtyä ennen isän tuloa ja sitten isäkin kuolee. Vietetään kahdet hautajaiset. Turren hautajaisissa isommat pojat eivät päästä Tuomasta papiksi, vaikka hän sanoo, että Turre oli hänen vahtinsa.

Ei siis mitään ihmeellistä, mutta ehkä siksi niin aitoa ja koskettavaa – ja surullista. Ihan haistoin nenässäni likaisten olkien ja sairaan koiran hajun, näin pihalla pomppivan harakan ja tunsin pienen pojan murheen: hienoa pienten asioiden huomioimista ja ihmisen ymmärtämistä.

Novellikokoelman muut tekstit eivät ilmeisesti ole näin pienimuotoisia eivätkä kesyjä, vaan niissä näkyy enemmän se Mukan tunnetumpi villi puoli. Löysin kuitenkin arvion, jossa sanottiin, että tämä novellikokoelma on kieleltään puhtainta ja juuri ihmiskuvaukseltaan tarkinta Mukkaa.  Jatkan siis lukemista.

Kannattaa tutustua myös Mukasta kertovaan Wikipedia-artikkeliin. Opin sieltä, että Mukalla on nykyisin kirjailijanimikkoseura, viime kesänä perustettu. Hienoa! Ja niin Mukasta kiinnostuneille kuin ylipäätään hyvien elämäkertojen ystäville voin suositella Erno Paasilinnan Mukka-elämäkertaa. Entä onko kukaan tutustunut uutuuteen, kokoelmateokseen Näin hetki sitten ketun? (Pääsinpä takaisin uutuuskirja-aiheeseen.)

Timo K. Mukka: Koiran kuolema. Gummerus, 2004 (samassa kirjassa myös teokset Punaista ja Ja kesän heinä kuolee). Koiran kuolema ilmestyi  alunperin v.  1967.

Kirjamessujen satoa

Kirjamessuviikonlopun jälkeen lukutoukka on väsynyt mutta onnellinen. Kävin tänä vuonna messuilla kahtena päivänä. Joskus vielä ostan monen päivän messulipun ja käyn suunnitelmallisesti kuuntelemassa  kaikki kiinnostavat esitykset...

Tällä kertaa varsinainen messualueella kiertely meni vain kirjojen hypistelyksi; kirjailijahaastatteluihin perehdyin vain sen verran, mitä satuin messuosastoilla kulkiessani kuulemaan. Ainakin Riikka Pulkkisen nimmari näytti olevan haluttua kamaa, mikä ei tietenkään hämmästyttänyt.

Päätin etukäteen, etten osta messuilta mitään vain siksi, että halvalla saa. Olen mestari sortumaan 3 pokkaria kympillä -tarjouksiin, vaikka kirjoista kaksikin olisi sellaisia, joita en tule välttämättä lukemaan. Enkä usein luekaan. Nyt siis päätin, että ostaa saa, kunhan ostaa järkevää. Mukaan ei tarttunut yhtään romaania, mutta näin monta kirjaa silti kiikutin kotiin:

Vantaan antikvariaatin osastolta sain käytännössä ilmaiseksi BTJ:n klassikkosarjan julkaisut Guy de Maupassant'n esseitä ja Émile Zolan kirjoituksia.  Tietoteos Verkottunut ihmiskunta  taas on ollut ostoslistalla jo kauan: sain sen taannoin lukuvinkiksi, kun kysyin historiantutkijalta, mikä olisi hyvä yleisteos ihmiselle, joka haluaisi kerrata historiantietojaan. Nyt tuo kertaaminen on ainakin teoriassa mahdollista... Jouni Kuurnen uusi kirja Unelmien koti taas kertoo Suomen kansallismuseossa näytteillä olevista nukkekodeista. Teos oli pakko hankkia, koska ko. nukkekodit ovat syypäitä siihen, että itse väkersin yhtäkkiä aikuisena nukkekodin.

Kirjapinon alimmat kirjat menevät lahjoiksi, vaikka pitäisin ne mielelläni itsekin. Lastenkirja Miki on ehkä maailman kaunein! Helsingin Sanomien julkaisema Juha-karhun kaksi kesää taas sopii erinomaisesti isälleni, joka lähtee juuri isänpäivän aikoihin lomailemaan Kuusamoon karhujen maille. Kirjassa on huikeita luontokuvia.

Viikonlopun parasta antia oli kuitenkin Avaimen järjestämä kirjabloggaritapaaminen, jota lähes kaikki muut osallistujat, kuten Jori, Rooibos, Marjis ja Tomomi,  ovatkin jo ehtineet blogeissaan kehua. Oli todella mielenkiintoista ja hauskaa tavata bloggarikollegoja ja löytää sitä kautta pari uutta seurattavaa blogiakin. Harmitti vain, että kaksi tuntia meni niin nopsaan eikä monenkaan kanssa ehtinyt vaihtaa yhtään kahdenkeskistä sanaa. Onneksi innostus vaikutti niin suurelta, että emmeköhän kokoonnu uudestaankin!

Suurkiitokset minunkin puolestani toisille bloggareille sekä tietenkin Avaimelle bloggaritapaamisen järjestämistä. Kiitos myös Elina Hirvoselle ja Anu Silfverbergille, jotka kertoivat tilaisuudessa kirjailijaelämästä sekä uudesta teoksestaan Sata sivua.

Blogiuutisia: Tule mukaan nettilukupiiriin!

No niin, suuren paljastuksen aika. :) Sähköpostiviestit ovat suihkineet tällä viikolla kovaa vauhtia ja syy on tässä: perustimme Saran ja Tomomin kanssa Lukupiiri-blogin.

Tarkoitus on lukea kirjoja yhdessä ja keskustella aina kerran kuussa kuukauden kirjasta. Toivon mukaan blogi ei hiljene siinä välilläkään, vaan blogissa on mm. kuukauden kirjailijaan ja kirjaan liittyviä keskusteluja ja yleistä lukupiiriasiaa. Saa nähdä, mitä kaikkea tästä vielä seuraa...

Tervetuloa! Itse olen ainakin hyvin kiinnostunut sekä nettilukupiiristä että yhteisblogin kirjoittamisesta, kumpaakaan en ole kokeillut aiemmin.


Pst. Lukupiirin eka kuukauden kirja paljastetaan jo huomenna, pysy kuulolla!

Bloggarin ja kirjailijan valta

Osallistuin Avaimen järjestämään mukavaan ja mielenkiintoiseen kirjabloggaajien tapaamiseen.  En ollut saanut moiseen aiemmin kutsua, joten tunsin oloni oikein etuoikeutetuksi, kun tulimme näin noteeratuksi kirjallisuuspiireissä.

Illan aikana tuli puhetta mm. siitä, ovatko kirjablogit tärkeitä kustantajien kannalta. Valitettavan harvat kustantamot antavat kirjabloggareille arvostelukappaleita tai esim. kutsuvat  heitä kirjanjulkistustilaisuuteen oma-aloitteisesti, mutta meistä bloggareista näin pitäisi tietenkin tehdä. Olen viime aikoina nähnyt netissä montakin keskustelua siitä, että kirjablogit ovat monille – niin bloggareille kuin muillekin lukutoukille – ensisijaisia tai ainakin hyvin tärkeitä kirjavinkkikanavia. Eivätkä blogit kilpaile esim. lehtien virallisten kritiikkien kanssa, sillä lehtien kirja-arviot kirjoitetaan  useimmiten neutraalista ammattikriitikon näkökulmasta, kun taas me bloggaajat kirjoitamme usein hyvinkin subjektiivisesti ja joka tapauksessa mistä kirjasta ja miten tahansa.

Sen sijaan kirjailijat eivät saa kirjoittaa vapaasti. Keskustelimme siitäkin, että kaunokirjallisiakin teoksia arvostellaan (lähinnä kai niissä "oikeissa" kritiikeissä) usein siitä, kuinka totuudenmukaisen kuvan ne antavat esim. tietystä kulttuurista tai maasta. Tiukimpien arvostelijoiden mukaan kirjailija ei saisi kirjoittaa kuin siitä, mitä hän on itse kokenut ja tietää varmasti todeksi. Mitä ihmettä? Jos kirjailija saisi kirjoittaa vain omakohtaisen varmoista asioista, aika köyhäksi menisi kirjallisuus. Ei voisi olla historiallisia kertomuksia, scifistä ja fantasiasta puhumattakaan. Ylipäätään ei taitaisi olla kaunokirjallisuutta enää ollenkaan – ja kuka niitä kaikkia henkilökohtaisia päiväkirjoja lukisi, mitään muuta ei oikein jäisi jäljelle. Ajatus on hyvin hämmentävä.

Kaiken kaikkiaan koko bloggaritapaaminen oli hauska ja monipuolinen. Palaan iltaan ja sen herättämiin mietteisiin varmasti vielä usein – kenties  blogissa, tai ainakin ajatuksissani. Kiitos kutsusta!

Tietoa omasta blogista

Onko sinulla Blogger-palvelua käyttävä blogi? Haluatko tietää, montako vierailijaa blogissasi on käynyt tässä kuussa, mikä on luetuin blogikirjoituksesi tai millä hakusanoilla blogiisi saavutaan?

Ehkä muut ovatkin tästä jo tietoisia, mutta itse huomasin vasta tänään, että Blogger-työkalun kohta tilastot kertoo vastauksen kaikkiin em. kysymyksiin ja moniin muihinkin. Opin aamulla, että tämän blogin luetuin yksittäinen kirjoitus kesäkuun 2010 alun jälkeen on Claudie Gallayn Tyrskyt-teoksen arvio, teitä lukijoita on ilahduttavan paljon ja yksi suosituimmista hakusanoista on "kesäkirjat".

Tilastot-toiminnon löytäminen oli hyvä juttu siinäkin mielessä, että aiemmin asentamani Google Analytics oli ollut jumissa jo kuukausia. Muita blogejani se ei mitannut enää ollenkaan, ja tässä kirjablogissakin se väitti olleen elokuussa vain kolme kävijää, jotka kävivät yhteensä sentään viisi kertaa. Onneksi se ei pidä paikkaansa. Juuri kun tässä ja muissa blogeissa on puhuttu bloggaamisen yhteisöllisyydestä, tuollainen kävijätieto olisi aika lannistava.