Väli Maarianhamina-Lappo ei ollut sellainen.
Oi kesä, meri, huumori, rakkaus ja ystävyys. Oi ihana elämä ja ihanat kirjat ja kirjailijat!
Tähän hihkumiseen on syynsä: Pirkko Saision Lokikirjasta löysin kirjan, jota olen lukenut vilpittömästi nauttien, lukiessani hymyillen ja hykerrellen,
huolettomana ja lukemisen ilosta kehräten (ja koko ajan innoissani miehelle kirjan tapahtumia selostaen). Täydelliset hyvän mielen kirjat ovat niin harvinaisia, että ihan sydämessä läikähtää, kun saa sellaiseen käsiinsä.
Viime vuonna ilmestynyt Lokikirja on aivan erilaista Saisiota kuin taitavan analyyttiset, kantaa ottavat romaanit, joihin olemme tottuneet. Tämän kirjan taidokkuus piilee elämänilossa ja maanläheisyydessä (tai merenläheisyydessä).
Teoksen nimen mukaisesti kyseessä on veneen, Mahonkiristeilijä Dianan, päiväkirja. Seikkailu alkaa, kun Saisio eli Saikki ja hänen puolisonsa Honksu (Honkasalo), pesunkestävät maakravut, ostavat puolivahingossa 35-vuotiaan vanhan, vuotavan ja kaikin puolin epäluotettavaksi osoittautuvan puuveneen. Tai on Dianassa se luotettava puoli, että sillä joutuu lähes joka veneilyllä merihätään - ja se, että siitä huolimatta omistajien tunteet Dianaa kohtaan vain kasvavat kesä kesältä. Diana on kuin perheenjäsen. Se, miehistönään Saikin ja Honksun lisäksi tytär Elsa ja usein tuhmia puhuva pehmoeläin Kengu sekä vaihtuva määrä ystäviä, seilaa aluksi Uudenkaupungin tienoilla mutta uskaltautuu sitten saaristomerelle ja rannikkoa pitkin aina Kotkaan asti. Merenkulkijasta tulee välillä sisävesien tutkijakin, Diana-parka on tuulten ja myrskyjen armoilla Pielisellä.
Hihittelin kirjan alusta loppuun. Ihastumista kirjaan edesauttoi se, että Diana lipui aluksi minulle rakkailla ja tutuilla vesillä, mutta kuljin Dianan kannella mieluusti muuallekin. Saaristo ja veneily kiehtovat minua aiheina, mutta nautin kirjassa myös Saision hauskoista piirustuksista ja elävistä, nasevista kuvauksista, olipa kyse sitten sukeltamisesta potkuriin takertuneen köyden perään tai ystäväjoukon kestitsemisestä. Käsin kirjoitettu kirja pursuaa lämmintä huumoria ja lempeää itseironiaa. Nälkäisenä tai janoisena sitä ei kyllä kannata lukea, sillä kirjassa syödään kuin Viisikoissa konsanaan eikä merimiesmäinen Huhhahhei ja rommia pullo -ajattelutapakaan ole aivan vieras Dianan väelle.
Suosittelen kirjaa kaikille veneilyn ystäville ja niille, joita veneily pelottaa. Tämän kirjan jälkeen pelko on poissa: ihan sama, vuotaako vene tai tunteeko kukaan merimerkkejä, tulis nyt vaan kesä ja päästäisiin vesille! Aurinkoa, tiiroja, haahkoja, suolan hajua ja paljaita kallioita. Vihdoinkin!
Pirkko Saisio: Lokikirja. Siltala, 2010.
Kustantajan kirjaesittely ja teksinäyte kirjan alusta täällä.