Tässä kirjasessa on samaa henkeä kuin saman kustantamon aiemmin julkaisemassa proosankirjoitusoppaassa Sata sivua, tekstintekijän harjoituskirja. Runoja lähestytään monelta kantilta, mutta niin kevyesti ja selkokielisesti, että vähän proosallisempikin lukija pysyy hyvin kärryillä. Tommi Parkko, runoilija itsekin, käy läpi mm. runokielen kuvallisuutta ja aistillisuutta, toistoa ja typografiaa (sitä, miten sanat on sijoitettu paperille). Kirjallisuudenkursseilla minua syvästi kauhistuttanutta metriikkaa sivutaan vain yhden luvun verran. Poissa ovat myös hankalat, kirjallisuutta opiskelemattomalle vaikeasti aukeavat termit. Pidin kovasti Parkon kirjoitustyylistä. Esimerkiksi runoilijalle niin tärkeää kykyä katsoa asioita hieman poikkeavalla tavalla, Parkko nimittää vinoksi katseeksi:
"Katsetta, joka tekee tuoreita havaintoja, voi kutsua vinoksi katseeksi. Arkinen katseemme on suora: päämme ovat suorassa. Vinossa katseessa kallistamme päätä hieman ja näemme maailman uudesta kulmasta. Tuore havainto on asioiden toisin katsomista. Runo, jossa on vino havainto, ei ole lukijalle saavuttamaton. Lukija oivaltaa lukiessaan, miten havainto on nähty. Tämän jälkeen lukija näkee runoilijan havainnon mukaisia asioita ympärillään." (s. 39)
Miten sitten kehittyä tekstintekijäksi, joka saa ihmiset näkemään asiat uudella tavalla? Tähän Parkko tarjoaa sata erilaista harjoitusta.
Osa harjoituksista perustuu toisten runoihin. Parkko kehottaa tutkailemaan Pentti Saarikosken runokokoelman Runot typografiaa sekä lukemaan Eeva-Liisa Mannerin runokokoelman Tämä matka ja pohtimaan subjektiivisen ja naturalistisen asenteen näkymistä siinä. Toisinaan tehtävänä on kirjoittaa runo, jossa on tarina, tai runo, jossa ovat mukana kaikki muut aistit paitsi näköaisti.
Osan kirjan harjoituksista voi tehdä netissäkin! Ainakin kahdessa harjoituksessa kehotettiin nimittäin menemään sivustolle nokturno.org. Ensimmäisessä harjoituksessa Parkko pyytää tutkimaan, mitkä sivuston näytteistä ovat runoutta ja miksi. Toisella kerralla sivustolta on tarkoitus etsiä googlepoem-alakohta ja kokeilla hakukonerunouden tekemistä.
Kaiken kaikkiaan tästä teoksesta tulee sellainen olo, ettei runous ole(kaan) vaikeaa, ei kirjoittajan eikä lukijan kannalta. Kirjassa on paljon runonäytteitä, jotka yhdessä teoriatiedon ja harjoitusten kanssa innostavat tulkitsemaan runoutta. Runo-oppaasta on siis mielestäni hyötyä runojen lukijallekin, vaikka se onkin ensisijaisesti kirjoittajille tarkoitettu.
Minä muutuin kyllä oppaan ansiosta lukijasta kirjoittajaksikin, ihan yhden bussimatkan aikana! Hihittelin tälle kirjan harjoitukselle ja sen perusteella sepittämälleni runolle eilen kotimatkalla:
Harjoitus 12.
Kirjoita niin kliseinen rakkausruno kuin on mahdollista. Muista että naisen kuvaaminen ruusuna tai muuna kauniina kukkana on äärimmäisen kliseistä. Vältä tuoreita ilmauksia. Jos jokin ilmaus tuntuu yllättävän tavalla tai toisella, korvaa ilmaus tavanomaiseksi. (s.33)
Harjoituksen toteutus:
Odottava ruusu
Oh!
Rakkaani, puutarhurini.
Tule ja nauti tuoksuni,
avaa terälehteni.
Poimi minut.
Poimi, poimi!
Ilman sinua
kuihdun,
lakastun,
katoan.
Tule!
(kliseet: huudahtelu ja muu teatraalisuus, rakkaus, ruusu, liiallinen toisto, kuihtumis-ym. metaforat, odotus ja kaipaus, kaikenlainen ennalta arvattavuus, lässytys ja latteus)
Lopuksi: Tommi Parkko mainitsee kirjassaan myös muita runousoppaita. Runouden kirjoittajille hän suosittelee Risto Ahdin ja Markku Toivosen Runouden kuntokoulua (Kirjapaja 1988) sekä Heikki Salon Kahlekuningaslajia (Like 2006), joka käsittelee laulujen sanoittamista. Runouden lukijoille annetaan kirjavinkkeinä Väinö Kirstinän Runo ja lukija (Weilin+Göös 11971) ja Siru Kainulaisen ym. toimittama teos Lentävä hevonen (Vastapaino 2007).
Kuten vuosiluvuista voi päätellä, kotimaisia runo-oppaita ei ole liikaa. Onneksi nyt saatiin tämä!
Tommi Parkko: Kirjoita runo, opas aloittelevalle runoilijalle. Avain, 2011.
Kustantamon kirjaesittely