Olin aikeissa kirjoittaa tänään kolmesta syksyn vaikuttavimmasta lukukokemuksesta, mutten voi. Luin juuri Ylen sivuilta vaikuttavan uutisen: Doris Lessing on kuollut.
Sen jälkeen, kun Lessing sai Nobel-palkinnon, olen rakastanut tuota palkintoa. Ilman sitä en olisi ehkä koskaan tutustunut kirjailijaan, joka kirjoittaa kauniisti ja erityisesti kunnioittavasti Kissoista, jonka lyhytromaani Viides lapsi jatko-osansa Ben, in the World kanssa on yksi pelottavimmista mutta hienoimmista lukukokemuksistani, jonka romaaneista olen järjestäen nauttinut vaikka Kultainen muistikirja onkin jäänyt kahdesti kesken, ja jonka scifiromaaneihinkin haluan joskus tutustua; toistaiseksi olen päässyt lähimmäs scifi-Lessingiä Eloonjääneen muistelmien kautta.
Katselin äsken noin kymmenen romaania käsittävää Lessing-kokoelmaani, luin vähän Kissoista-kirjaa ja mietin, miten onkin niin, että useimmat suosikkikirjailijani ovat jo iäkkäitä - ja vielä useammat kuolleita. Onneksi monilla on laaja tuotanto ja niin hyviä ja viisaita kirjoja, että ne kestävät monia, monia lukukertoja.
Doris Lessingin tuotanto ainakin kestää. Olen kirjoittanut tuossa Eloonjääneen muistelmien arviossa näin:
- - jotkut kirjailijat ovat ihailtavia siinä, että he kirjoittavat taidokkaasti ja varmasti, vaativat lukijalta - mutta vaikka tältä menisi osa tekstistä ohikin, kirjan jälkeen on sellainen olo, että on tullut kuitenkin kohdellusti ystävällisesti, ei ylimielisesti. Mainitsin ystävälleni esimerkkinä Leena Krohnin, mutta yhtä hyvin olisin voinut puhua Doris Lessingistä. Olen lähes varma, etten saa hänen teoksistaan joka ajatusta ja merkitystä irti, mutta se ei haittaa. Kun olen luonnollisesti kulkevan ja viisaan tekstin äärellä, minun on hyvä olla.
Kiitos kirjoista, Doris Lessing.