Kirjan sisältökään ei vakuuttanut minua heti. Etuliepeessä sanotaan: Emme halua kertoa sinulle liikaa tämän romaanin tapahtumista. Tarina on niin hieno, että juonen paljastaminen voisi pilata lukukokemuksesi. - - Kun olet lukenut kirjan, haluat toivottavasti kertoa siitä ystävillesi. Älä kuitenkaan kerro heille kirjan juonta - tarinan taika on sen lukemisessa. Minusta tuo kaikki kuulosti ärsyttävältä, ja taas odotin jotain makeilevaa. Löysin kyllä runsaan ja herkullisen tarinan, mutta makean sijasta raikkaasti kerrotun. Se selvisi jo kirjan ensimmäisestä kappaleesta:
Useimmiten minä toivon, että olisin Britannian punta enkä afrikkalaistyttö. Kaikki ilahtuisivat nähdessään minut. Ehkä tulisin käymään viikonloppuna, mutta menisinkin, oikukas kun olen, lähikauppiaan luo - etkä surisi sitä, koska söisit korvapuustia tai joisit tölkistä kylmää Coca Colaa, etkä ajattelisi minua sen koommin. Olisimme onnellisia kuin lomalla tutustuneet rakastavaiset, jotka ovat unohtaneet toistensa nimet.
Vaikka etulieve toisin toivoo, aion nyt kertoa jotain kirjan sisällöstäkin, tai ainakin henkilöhahmoista.
Little Bee on nuori nigerialaistyttö, laiton maahanmuuttaja. Hän ja brittiläinen toimittaja Sarah O'Rourke tutustuivat eriskummallisissa, rankoissa olosuhteissa, kun Sarah matkaili Nigeriassa vastikään edesmenneen miehensä Andrewn kanssa. Tarina alkaa Andrewn hautajaisista, jonne Little Bee yllättäen ilmestyy; Sarahilla ei ole aavistustakaan, että Little Bee on hengissä, saati Englannissa. Sarahin ja Little Been elämä tuntuu kietoutuvan monin tavoin yhteen. Kaikki muuttuu molempien elämässä jälleen kerran lopussa, erään huviretkellä tapahtuneen sattuman seurauksena. Kirjasta ei puutu tapahtumia eikä käänteitä.
Aluksi minua hieman hämmensi Little Been tavaton fiksuus ja kaikkitietävyys. Little Bee vaikutti kovin aikuiselta ja oppineelta, mutta kävi ilmi, että hän olikin nähnyt paljon vaivaa ollakseen uskottava ja kielitaitoinen. Ja lopulta Little Been hurja elämäntarina peitti alleen sen, mikä henkilöhahmossa uupui uskottavuudessa. Romaanin tarina kulki eteenpäin vuoroin Sarahin, vuoroin Little Been kertomana, ja jo alussa oli selvää, ettei Little Beellä ole harhaluuloja (laittomien) siirtolaisten asemasta:
Menin sekaisin kaikissa säilöönottoyksikön jutuissa. Jokaisen tytön tarina alkoi: ne-miehet-tulivat-ja-ne. Ja kaikki tarinat päättyivät: ja-sitten-se-panivat-minut-tänne. Kaikki tarinat olivat surullisia, mutta meillähän on surullisia sanoja koskeva sopimuksemme. Se tyttö - jonon kolmas - oli niin surullinen tarinastaan, ettei tiennyt, eikä edes halunnut tietää, olinpaikkansa nimeä. Tyttö ei ollut edes utelias.
Little Been tarina on kertomus julmuudesta, väkivallasta, epätasa-arvosta, monenlaisesta epäonnesta ja onnettomuudesta. Silti se on myös kaunis tarina. Se ei mässäile köyhän Afrikan ongelmilla, ei kyseenalaista Britannian maahanmuuttopolitiikkaa jyrkästi julistamalla eikä tuomitse edes onnettomia, epärehellisiä avioliittoja. Vaikeista aiheistaan huolimatta tämä tarina oli kerrottu rauhallisesti, jotenkin kirkkaasti. Kirjassa on paljon surua ja epäoikeudenmukaisuutta, mutta myös toivoa sekä elämäniloa ja -uskoa.
Tässä on siis kirja, josta ammentaa, ja sen sujuva kielikin on sellaista, että sitä lukee ihan ilokseen. Luinkin tämän kirjan flunssapäivän ratoksi yhteen soittoon, kaikki 370 sivua! Se käynee jo todisteesta, että Litte Been tarina on hyvä lukuromaani.
Chris Cleave: Little Been tarina. (The Other Hand). Gummerus, 2011. Suom. Irmeli Ruuska