Suomensuojelija ja 2000-luvun sanat

Jos luet tätä, tiedät varmasti, mikä on blogi. Ehkä tämä blogi olisi sinusta ihku, jos tuunaisin sitä vähän. Toisaalta liian raskaaksi tuunattua blogia voisi olla hidasta katsoa ainakin mokkulalla.

Jos ymmärsit kaiken yllä olevan, et ole varmaankaan typerä pissis. Pissis ja muut 2000-luvun uudissanat löytyvät suomensuojelija Lari Kotilaisen mainiosta Suomensuojelija-blogista, kirjoituksesta Vuosikymmenen sanat.

Minä olen ajan hermolla, sillä ymmärsin kaikki Kotilaisen listaamat uudissanat, joskaan en käytä niitä kaikkia (onneksi, ihku ei ole minusta ollenkaan ihku). Minusta tämäntyyppisiä nopeita ja helppoja kielitieteellisiä juttuja on todella kiinnostava lukea, joten olen hyvin iloinen, että olen löytänyt Suomensuojelijan blogin. Jokin aika sitten kirjoitin Suomensuojelija-kirjasta. Suosittelen sitäkin edelleen.

Tämä ei sitten ollut maksettu mainos, vaan kieli-ihmisen vilpitöntä iloa kielikirjoituksista niin netissä kuin perinteisesti kirjan kansien välissäkin!

Lari Kotilainen: Suomensuojelija

Kielitiede kuuluu kaikille! Näin ainakin minun lähipiirissäni. Pyysin joululahjaksi suomen kielen tohtori Lari Kotilaisen kirjaa Suomensuojelija - ohjekirja kielen pelastamiseen. Sain sittemmin kuulla, että molemmat vanhempani ja äitini ystävä olivat lukeneet kirjani ennen joulua. Joululomalla sen luki anoppi, ja huomenna olen luvannut lainata sen siskolle.

Kuten tästä sinänsä asiaan kuulumattomasta aloituslöpinästä voi päätellä, Kotilaisen kirja on helposti lähestyttävä ja nopealukuinen, vieläpä näemmä monenlaisia ihmisiä kiinnostava. Olen ilahtunut! Kotilaisella on fiksuja mielipiteitä ja on hyvä, jos muutkin kuin kieli- ja viestintäalan ihmiset innostuvat niistä. On myös hauskaa, ettei tieteellisiä kirjoja tehdä aina supertieteellisesti ja vakavan ryppyotsaisesti: Suomensuojelija on pieni pakina- tai jopa pamflettityyppinen opas, jonka lukaisee ilman kielitieteellisiä taustatietoja. Siinä on samaa henkeä kuin muutama vuosi sitten ilmestyneessä Kielipoliisin käsikirjassa, joka tarjoaa kielenhuolto-ohjeita hauskassa ja maallikoillekin heti aukevassa muodossa. Myös niin ikään Lari Kotilaisen teos Mummonsuomi laajakaistalla kuulunee tähän sarjaan, mutta sitä en ole lukenut.

Suomensuojelija on tarkoitettu ei enempää eikä vähempää kuin kaikille suomen kielen puhujille. Teos ottaa kantaa mm. englannin kielen (ja yleisemmin kaiken kansainvälisen) ihannointiin oman kielen kustannuksella, siihen, mikä tekee kielestä elinvoimaisen ja kehittyvän, ja siihen, mitä kenen tahansa olisi hyvä ymmärtää yleisellä tasolla äidinkielen tärkeydestä. Kyseessä on "kokonaisvaltainen ohjelma suomen kielen suojelemiseksi. Tuo ohjelma on käytettävissä jokaisena päivänä työpaikasta viihteelle, päiväkodista juhlapuheisiin".

Kotilainen esittää teesinsä osuvien esimerkkien sekä seitsemän konkreettisen ohjeen kautta. Paljastettakoon nuo ohjeet tässäkin, sillä ne on kerrottu jo kyseisen kirjan takakannessa, samoin mm. Kotilaisen taannoisessa lehtihaastattelussa. Siis: 1) Leiki kielellä, 2) Luota puheeseesi, 3) Arvosta kirjakieltä, 4) Tunnusta väriä, 5) Käytä suomea, 6) Älä pelkää muita kieliä, 7) Pidä meteliä.

Kiva kirja! Minulle Kotilaisen ajatukset eivät olleet uusia, mutta viihdyin kirjan parissa hyvin. Sen lopussa oli kiinnostavia lukuvinkkejä. Kotilainen vinkkaa esimerkiksi Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen v. 2009 julkaisemasta kielipoliittisesta toimintaohjelmasta Suomen kielen tulevaisuus. Kuulostaa kenties raskaalta eikä kovin kiehtovalta, mutta Kotilaisen mukaan kyseinen teksti on tarkkaan harkittu ja "tästä ei asiantuntijalausunto parane". Kotilaisen vinkin ansiosta lukisin mielelläni myös englannin kielen asemasta Suomessa kertovan teoksen Kolmas kotimainen (Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2008).

Lari Kotilainen pitää Suomensuojelija-blogia.

Tekstinäyte, s. 11:
Sinäkin haluat pelastaa suomen kielen. Toivot, että tulevaisuudessakin edes jossain päin maailmaa käytetään possessiivisuffikseja, taipuvaa kieltoverbiä ja paikallissijoja, suomen kielen ominaispiirteitä. Tarvitaan yhteinen toimintasuunnitelma, sillä emme halua lähteä roiskimaan punakynällä päämäärättömästi ympäriinsä. Ennen kuin voimme tehdä suunnitelman, meidän on kuitenkin pysähdyttävä hetkeksi miettimään tavoitettamme. Minkälainen on menestyvä kieli?

Lari Kotilainen: Suomensuojelija - ohjekirja kielen pelastamiseen. Wsoy, 2009.117 s.

Suomen kielen tulevaisuudesta ja merkityksestä

Harmittelin kirjamessukirjoituksen yhteydessä, etten nähnyt messuilla järjestettyä suomen kielen tulevaisuutta käsittelevää paneelikeskustelua. Onneksi löysin Helsingin Sanomien nettisivuilta paneelikeskustelusta kertovan artikkelin.

Panelisteilla on viisaita ajatuksia. Olen suomen kielen maisterina - osin samaisten panelistien "kasvattamana" - monesta asiasta samaa mieltä. Suomen kielen luonnollista muuttumista on ymmärrettävä ja jopa tuettava, mutta niin on tuettava myös kieltä sinänsä. Tarkoitan tällä sitä, että lapsia, nuoria ja aikuisiakin pitäisi kannustaa lukemaan, kirjoittamaan ja kokemaan äidinkielellään, ymmärtämään sen ja ylipäätään kielen merkitys.

Itselleni äidinkielen merkitys selveni, kun olin lukioaikana vaihto-oppilaana paikassa, jonka kieltä en osannut sinne lähtiessäni käytännöllisesti katsoen ollenkaan. Vaikka opinkin paikallisen kielen, tuon vuoden aikana kypsyi ajatus suomen kielen opiskelemisesta lukion jälkeen. En ole koskaan katunut valintaani. Tiedän kyllä niitäkin lukemisen ja kirjoittamisen ystäviä, jolle kielitieteelliset opinnot ovatkin olleet shokki ja pettymys.

Heti opiskelujen alettua huomasin, että monista ajatus oman äidinkielen opiskelemisesta oli jotenkin huvittava. "Osaanhan minä suomea muutenkin", "En ole pitänyt koskaan äidinkielestä koulussa", "Se ei ole yhtään kansainvälistä". Tällaisia viisauksia sai kuulla tuon tuosta. Jotkut muiden alojen opiskelijat ihmettelivät, miksi kirjoitimme tutkielmat ja gradun suomeksi. Heidän aloillaan ei kuulemma ollut edes suomenkielisiä vastineita monille termeille. Se oli johtanut tilanteeseen, jossa moni opiskelija lopulta luki ja kirjoitti oman alansa englantia sujuvasti, mutta ei osannut silti puhua sitä hyvin. Sekö sitten parempi tilanne kuin pienen piirin suomen kielellä kirjoittaminen?

En pidä toki itsekään kansainvälisyyttä pahana ja mikä olisikaan hauskempaa kuin osata sujuvasti monia kieliä. Aina tuollaista äidinkielen väheksymistä kuullessani minua kuitenkin harmittaa. Äidinkielihän tarjoaa maailman jäsentämisen ja itsensä ilmaisemisen ja ajattelun työkalut. Jos kaksikielisen kodin lasta ei kasvateta määrätietoisesti kaksikieliseksi, hän voi jäädä puolikieliseksi, kahden kieli- ja käsitteistömaailman väliin. Silloin puhuminen ja kirjoittaminen on vaikeaa - ja kyllä, kirjoitustaidollakin on vielä nykyäänkin väliä. Sama kokemus on varmasti monella ulkomaille muuttaneella tai vieraskielisessä työympäristössä työskentelevällä. Tietää, mitä haluaisi sanoa, muttei saa sanotuksi. Tai puhuu sujuvasti, muttei kuulosta omalta itseltään. Tuon vieraantumisen tunteen takia en itse pidä vieraalla kielellä lukemisesta. Lukeminen ja kielenkäyttö ovat muutakin kuin mekaanista koodinpurkua ja ymmärtämistä: teksti vaikuttaa, kun se herättää tunteita ja ajatuksia. Tämä pätee myös asiatekstiin.

Hesarin artikkelissa Auli Hakulinen toteaa: "Ranskan, Saksan ja Britannian älyllinen ylivoima tulee siitä, että näissä maissa ihmiset voivat rauhassa ajatella asiat omalla kielellään loppuun asti." Tämä on fiksusti sanottu. Äidinkielen hyvä taito antaa ihmisille voimaa ja valtaa - nautinnosta puhumattakaan. Äidinkieli ei ole toissijainen itsestäänselvyys, vaan pohja, jolle muu kielitaito rakennetaan.