Laatikko ja kuinka sitä käytetään

Myös Cisun viikonloppuun kuului syviä onnenhetkiä. Vaikka on ihanaa, että piha on täynnä lintuja ja ulkoilukausi on jo hyvässä vauhdissa, hyvin merkittäväksi tapahtumaksi muodostui se, että Cisu sai pitkästä aikaa ikioman, tuliterän pahvilaatikon.

Ensin hän käytti sitä perinteiseen tapaan istu ja loikkaa -harjoitteluun. Tämä treeni on varsin toisteinen: siinä hypätään laatikkoon, istutaan siellä hetki ja sitten loikataan pois. Harjoitusta voi toistaa vaikka kuinka monta kertaa peräkkäin.

Tämä laatikonkäyttötapa oli jo melko innovatiivinen. Kaada laatikko, asetu selällesi ja yritä jyrsiä tiesi laatikkoon sen kulman kautta. Vaikka Cisu on kokenut laatikkoharrastaja, temppu ei onnistunut häneltä.

Laatikko saikin olla rauhassa aina alkuiltaan asti, jolloin siinä havaittin aurinkoläikkä. Siis laatikko ja läikkä - mitä muuta kissa voisi toivoa? Cisu päätti ottaa tilanteesta kaiken ilon irti - se tarkoitti myös laatikon sisuksen irrottamista. Mikä ihana loikoilu-, puremis- ja repimispaikka!

Taistelu koratpallon mestaruudesta

Joistakin kissamaisista tilanteista on kyllä lukuisia kuvia, mutta yksikään niistä ei ole julkaisukelpoinen.

Niin kuin vaikka uudesta lauantai-illan suosikkilajista, koratpallosta. Meillähän kauneudenhoito on  miesten hommaa, ja yleensä perheen miehet viettävätkin lauantaina kauneustuokion, eli kissamiehet hoidattavat ihmismiehellä kyntensä ja turkkinsa kuntoon.

Turkin hoitaminen on ollut aina kovin mieluista (paitsi jos minä harjaan...), mutta nyt siihen on keksitty ihastuttava, villinnyttävän ihastuttava lisä: kissankarvoista voi tehdä pallon! 

Ja kyllä tuo koratpallo saa kyytiä. Ensimmäisillä kerroilla vain Cisu ymmärsi, miten oivallista on viettää lauantai-ilta koratinkarvaa ees taas raahaten, karvapalloa viskoen ja sen perässä ravaten. Eilen Totokin oli tempautui lajin vietäväks. Hän sieppasi - arvatenkin - koratpallon Cisulta ja riekkui sitten hurmiossa pitkin ja poikin taloa. Toto on viime aikoina alkanut suunnitella leikkejään Cisun tavoin. (Aina) ei tarvitse rynnistää päättömästi, vaan voi tehdä asetelmia ja sitten hyökätä. Eilen erityisen jännittävä ja strategiseen hiipimis-, pyllynheilutus- ja hyökkäystoimintaan kannustava asetelma syntyi siitä, että Toto asetti koratpallon raapimistolpan taakse. Siellä pallopoloinen odotti kerran toisensa jälkeen autuaan tietämättömänä, että suuri harmaatassu tulisi täppäisemään sitä ja lopulta koratin kita raahaaman sitä ylpeänä ympäri taloa: Katsokaa, saalistin koratpallon! Ja sitten pallo taas piiloon ja sama uudelleen. Ja uudelleen.

Ihmisistä koratpallon seuraaminen on loistavaa penkkiurheilua. Harvoin tulee seurattua muuta kuin kissojen urheilulajeja, ja niistä koratpallo aiheuttaa meissä eniten kannustushuutoja. Kaiken hyvä-huudahtelun keskellä tulee kuitenkin usein käytettyä sitä sanaa, jonka usein liitämme Cisuun ja Totoon: hassu.

Pahvipäät!

Cisu ja Toto saivat kaksi laatikkoa Zooplussalta, mutta ilo oli lyhytaikainen. Laatikkolasti innosti ihmiset etsimään turhia laatikkoja talon joka nurkasta varastoa myöten ja keräämään eteisen lattialle suuren poistopahvipinon.

Pino oli ensin aivan vastustamaton. Se tarjosi lojumis-, mönkimis- ja kiipeilymahdollisuuksia. Sitten sitä siirrettiin ja Cisulle tuli huoli: Ne aikovat ottaa meidän laatikot! Cisu levittäytyi laatikkopinon päälle ja oli juuri niin tuima laatikkojen herra kuin yläkuvassa näyttääkin.

Totokin tajusi, millaisia pahvipäitä ihmiset ovat - heittää nyt hyviä laatikkoja pois! - ja kiipesi äkkiä taisteluasemiin kissanhiekkalähetyksen sekaan.

Ikävä kyllä kissat hävisivät taiston ja kaikki laatikot ovat poistuneet Koratiasta. Onneksi täällä on paketoitu hieman lahjoja ja siirrelty jopa huonekaluja, niin avustus- ja valvontatehtäviä on piisannut. Joulukuusi on vielä ulkona, yritämme vältellä kuusenkaatoshown alkamista.

Aikainen joulu

Koratiassa oli eilen jouluaaton tunnelmaa - vipinää ja vilskettä ja paljon lahjoja. Kiitos tästä kuuluu Naukulan joulupukeillemuoreille Mammalle ja Helmille, jotka lahjoittivat Cisun ja Toton käyttöön aimo määrän Naukulassa tarpeettomaksi jääneitä kissantarvikkeita (kunnon kissan tavoin Helmi kyllä käytti kaikkia tarvikkeita, kun ne olivat Naukulan eteisessä ja lähdössä muualle; sitä ennen hän ei ollut kuulemma koskenut yhteenkään tarvikkeeseen vuosikausiin).


Hyvä että saimme Naukulan lahjat ulko-ovesta sisään, kun ne olivat jo käytössä. Hittituotteeksi osoittautui uusi korkea kiipeilytolppa. Sen käytöstä tuli jopa hieman riitaa.

Kun Toto pääsi ensimmäistä kertaa tolpannokkaan, hän käyttäytyi kuten Cisu betonipoterolla, siis piehtaroi kovasti. Huomaa Cisun häntä kuvan alaosassa, seuraava tolpankäyttäjä on hollilla.

Sitten Toto ryhtyi vartioimaan. Tää on mun tolppa eikä kukaan saa tulla tänne!

Vartioiminen oli niin rankkaa puuhaa, että välillä tolpanherra nukahti ja torkkui pää päivytyspaikkansa reunan yli roikkuen. 


Sitten leikki taas jatkui. Tällä videolla Toto esittelee kaikki uudet tarvikkeet:

Tarvikkeita tutkittiin vähän yölläkin. Kiitos Helmi ja Mamma, Koratiassa on nyt onnellisia joulunviettäjiä!

Sporttia ja tsemppistä

Tälle tapahtumalle ei ole kuvallista todistusaineistoa, sillä Cisu ei missään nimessä suostu tekemään temppua uudestaan kameran edessä. Eikä edes ilman kameraa. Ei vaikka kuinka tsempattaisiin.


Joka tapauksessa: Cisu heittäytyi sporttiseksi ja esitti muutaman leuanvedon ovenkahvasta roikkuen. Olin ripustanut kahvaan leveän satiininauhan, ja Cisu päätti ottaa sen omakseen. Ei vain oikein onnistunut. Hän jäi roikkumaan hyvin pitkänä puikulana kahvasta etutassuillaan eikä tiennyt, menisikö ylös vai alas, joten päätti vetää pari leukaa. Sitten Cisu tippui lattialle ja poistui vähin äänin. Nauha ripustettiin uudelleen ja Toto noukki sen itselleen yhdellä kevyellä kynnenhipaisulla.


Outo urheilutuokio ja Toton taituruus eivät tietenkään kannusta Cisua ovenkahvaleikkeihin. Tuosta sporttikohtauksesta on jo muutama päivä aikaa, mutta Cisu kieltäytyy yhä leikkimästä em. nauhalla missään olosuhteissa. Ylpeytensä se on kissallakin, jopa koheltavalla koratilla.

Vintagekoppa ja muita aarteita

Totolla on tärkeää asiaa. Hänellä on ilo ilmoittaa olevansa nyt jopa kolmen pesän loukussa! Tai siis onnessa, hyvin hyrisyttävän syvässä onnessa.


Naukulan Mamma toi meille eilen oikean vintagekopan suoraan Naukulan aromeilla maustettuna. Koppa on huomattavasti Cisua ja Totoa vanhempi, ja vaikkei se ole kuulemma ollut Naukulan naukujien suosiossa, oli siihen ilmiselvästi tarttunut paljon hyviä tuoksuterveisiä tytöiltä. Aah! Varsinkin Toto oli aivan innostunut. Koppaa piti nuuhkia ja kuopia ja sitten asettua leveästi sen päälle. Tää(kin) on mun!

Muutakin mieluisaa tapahtui. Vintagekoppa oli pakattu kassiin, joka oli varsin kiinnostava sekin. Toto oli eilen täynnä toimintatarmoa, ja hän päätti ottaa myös kassin omakseen! Kun Cisu meni sinne, Toto ihan suuttui.

Cisu toppuuttelee pikkuveljeään. Älä nyt ota sitä ihan tosissasi, kyllä säkin saat sitä kassia käyttää.


Niin, siis kunhan annat kunkun olla siellä aina kun hän haluaa. Erityisen hauskaa pojista oli se, että Naukulan Mamma ymmärsi suuressa viisaudessaan kantaa heitä aika ajoin kassissa. Sepä vasta jännittävää vaihtelua! Lopuksi pojat saivat kassinkin omakseen, mutta Koratian laiskimusihmiset eivät ole kantaneet heitä vielä ollenakaan. Paheksuttavaa.

Toto

ja Cisu.

Naukulan Mamman ensimmäisellä valtiovierailulla Toto oli kyllä aivan ystävällinen, mutta painui melkein heti nukkumaan. Eilen sellaisesta käytöksestä ei ollut tietoakaan! Toto on yleensä Cisua vetäytyväisempi ja pidättyväisempi, mutta eilen meillä oli oikein sosiaalinen Tottiainen. Sellainen, joka meni vierasta vastaan heti eteiseen ja kellahti rapsutettavaksi hänen jaloilleen. Ja joka pyöri koko ajan vieraan ympärillä. Ihana vieras siis! Kun kerroin miehelle Toton uudenlaisesta vieraanvaraisuudesta, hän arveli, että Naukulan Mamman on oltava kissakuiskaaja. 

Cisustakin Naukulan mamma on yliveto, mutta parasta hänessä on, että hänellä on aina se ihana kamera mukana. Kuinka ollakaan, Cisu halusi taas upottaa otsansa Naukulan Mamman kameranhihnaan ja tavoitella sitten sokeana härppää. Miten mahtava leikki! Ehkä Cisua harmittaa, ettei hän pääse koskaan saalistamaan pimeällä, tämä oli ehkä jonkinlainen hämäräharjoitus?

Kuulin, kuinka Naukulan Mamma lupasi Cisulle, että jos hän ikinä luopuu kamerastaan, Cisu saa sen hihnan omakseen.

Toto on ollut vintagekopasta kovin kiinnostunut tänäänkin. Hän syöksähtelee kieriskelemään sen päälle tuon tuosta. Mutta kun yritin videoida moista, kävi kuitenkin klassisesti. Koppa sai olla rauhassa ja Toto vain kierteli sitä ja minua. Minuutin pätkälle tallentui kuitenkin yksi koppapyrähdys.

Taru kulkusten herrasta

Hovikuvaaja on kyllä loistava juttu, etenkin kun en ole itse kaivanut kameraa vähään aikaan esille! Tässäkin siis yhä Naukulan Mamman otoksia, mutta lupaan tässä julkisesti hänelle, että seuraavaksi käytän itse ottamiani kuvia, vaikkei se ehkä blogin lukijoita parhaiten palveleva ratkaisu olekaan.

Oli vaan pakko julkaista tämä kuvasarja Cisusta ja Cisun tärkeimmästä tavarasta eli kulkusesta.

Mulla on aarre!

Oh, se lipsahti pois tassusta!

Se tipahti tonne väliin!

Se meinaa tippua lattialle!

Oho, mä tipuin itsekin!

Totoa eivät juuri kulkuset innosta, paitsi silloin jos ne sattuvat livahtamaan arkun taakse piiloon.

En tykkää! Ottakaa se esille!

Tällä kertaa sokerina pohjalla kaksi pehmo-Toton aurinkokylpykuvaa.<3

Kissa lampaiden vaatteissa

Meillä asuu nyt tyytyväistäkin tyytyväisempi Toto Tottiainen alias Hurja Lammaspaimen.

Annoimme koeluenteisesti Toton käyttöön yhden lampaantaljan. Aiemminhan meillä oli esillä peräti kaksi taljaa, mutta Toto-pentu pakotti piilottamaan ne. Ensin hän puri aikuisen nyrkin mentävän reiän toiseen taljaan ja sitten koristeli oliivipuun taimen oksat (joista hän oli aiemmin poistanut lehdet) lampaankarvalla. Päätimme, etteivät taljat (eivätkä oliivipuut) ja Toto sovi saman katon alle. Sittemmin hän on saanut testitaljan pari kertaa, mutta suhtautunut siihen aina niin vimmaisesti, että testeri on häipynyt pikavauhtia.

Nyt kun edellisestä testistä on jo hieman aikaa, vaikuttaa siltä, että Toto on kasvanut suurin piirtein taljaluottamuksen arvoiseksi. Hän on kiskonut taljasta irti pari karvatuppoa, mutta enimmäkseen hän vain nauttii pehmeästä aarteestaan.

Jos olen oikein pitkä ja leveä, saan nauttia taljasta mahdollisimman paljon eikä kukaan muu pääse tänne...

Vähän kyllä toivoisin, että Cisu yrittäisi ryöstää taljan minulta, niin päästäisiin painimaan.

Cisu ei piittaa taljasta. Ei se mitään, sillä taljankin kanssa voi painia!

Kissan ikävä ihmisen luo

Joskus eläimet osaavat olla niin liikuttavia. Cisu on ollut viime aikoina hyvin koskettava ja suloinen.

Rauhallisemman kevään jälkeen mies on ollut taas jonkun verran reissussa, ja Cisulla on ollut häntä kova ikävä. Onneksi Cisu ei ole nyt syksystä poiketen alkanut pissailla miehen sänkyyn ja on muutenkin ollyt hyvävointinen ja hyväntuulinen, mutta illat ovat rankkoja. Cisu nukkuu (kuten kuvassa) miehen villatakin päällä ja huokailee välillä, nuuhkii villatakkia. Öisin hän on hyvin hellä minua kohtaan: puskee, pörisee ja juttelee, haluaa tulla kainaloon. Viime yönä heräsin muutaman kerran, että Cisu oli käpertynyt rullaksi olkapäälleni ja kietonut etutassunsa kaulani ympärille. Hän painoi päänsä leukani alle ja kehräsi hyvin kovaäänisesti. Onneksi sentään minä en matkusta (paitsi matkustanpas loppuviikosta, mutta mies on silloin kotona).

Hurisevan kaulailijan kanssa on aika hankala nukkua, mutta muuten olen tietysti todella otettu, että Cisu niin tykkää minusta ja osoittaakin sen. Tosin sitten kun mies tulee taas kotiin, ei kumpikaan kissa huomaa minua vähään aikaan ollenkaan, olen liian tavallinen.

Ihan keskenämme täällä ei ole nyhjötetty, vaan meillä on käynyt nyt kahtena peräkkäisenä päivänä vieraita - ja vielä kissaihmisiä! Pojat menevät aina ihan hiljaisiksi vieraan kissan hajusta, mutta leikkimistä se ei toki estä. Cisu toi tänään vanhan kengännauhan ruokapöytäänkin, kun hänestä oli niin kivaa, että oli hyvä kissanleikittäjä kylässä. Sille piti ihan esitellä kaikki hyvät lelut; Cisu erkani ihmisten seurasta vain lyhyiksi hetkiksi ja ilmestyi sitten paikalle milloin minkäkin nauhan tai lelun kanssa. Kyllä kissa huomaa, milloin hänestä ollaan kiinnostuneita - ja käyttää tilaisuuden varmasti hyväksi!

Cisun jekkuja

Onko kissoilla teidän mielestä huumorintajua?

Minusta ainakin Cisulla on, ja se ilmenee yleensä piiloutumisena. Usein Cisua ei meinaa löytyä mistään, mutta kun huutelun lomassa tarkasti kuuntelee, jostain kuuluu hurinaa: Cisu onkin piilossa. Piilo on arvatenkin usein lakanoissa tai, kuten kuvassa, esim. paperikassissa. Mökillä Cisun lempipaikka on kaminan takana. Hän juoksee sinne joskus ihmisiä karkuun ja hurisee sitten hyvin kovaäänisesti. Se kuulostaa aivan siltä, että jos Cisu osaisi kikattaa, hän nauraisi ja kovaa. Siellä ne nyt mua etsivät! Välillä Cisu kurkkaa piilosta, mutta juuri kun ihminen on saamassa hänet kiinni, hän piiloutuu taas. Ja hurina vain yltyy.

Piiloleikki ja hurina loppuvat kuin seinään, jos jättimäinen harmaapötkylä eli armas pikkuveli tulee paikalle ja sotkee kaiken. Yleensä se tulee. Ja sotkee.

Voittajan on helppo hymyillä

Tiukkaa vääntöä keittiönpöydällä. Meillä syödään aamiainen kissankarvojen kera.

Ja voittaja on.... Toto Tottis Tottendahl, pyllyhaukkaamisen maailmanmestari.

Kohtaamisia

Tyypillinen tilanne ainakin meidän kissakodissa. Koratiassa tällaista tapahtuu noin tsiljoona kertaa päivässä. Tässä rauhallinen kököttäjä on Toto ja vieraileva painijasankari Cisu, mutta roolit voivat olla miten päin tahansa.

Kohtaaminen etenee saman kaavan mukaan:

1. Yksi kissa istuskelee rauhassa, kunnes huomaa toimaa lajitoverin lähestyvän.

2. Karvapallo pyörii hetken vinhasti.

3. Siinä vaiheessa kun ihminen alkaa ihmetellä, että taasko ne painii, tilanne on jo ohi ja toista kissaa tuskin enää näkyy.

Jne. jne. Aina on hyvä hetki painimatsille.

Vielä yksi raksurakas

No niin. Senhän me kaikki tiedämme, että kissat ovat luomakunnan viisaimpia olentoja (etenkin omasta mielestään). Cisuakin luonnehdittiin edellisen postauksen kommenteissa aivan oikeutetusti mm. kissaneroksi. Ja nerohan tuo on.


Cisu osaa tunnetusti lukea ja käyttää tietokonetta.

En kuitenkaan tiennyt, että hän lukee blogiakin suorastaan reaaliajassa.


Julkaisin nimittäin edellisen postauksen töistä käsin, ja sen jälkeen kotiin tullessa raksukupilla näytti tältä:

Cisu oli tuonut kupille aterioimaan uuden pehmohiirensä. Aivan oikein, se on jäänyt blogissa huomiotta, vaikka sekin on Cisulle hyvin tärkeä juttu! Hän sai hiirulaisen joulun välipäivinä Ikean-tuliaisina ja on siitä lähtien kulkenut lähes kaiken aikaa hiiri suussa - poislukien syöminen, nukkuminen, kulkusleikit ja harjaustuokiot. Hiiri on ollut niin suosittu, että olemme puhuneet jopa alkaneesta hiiren vuodesta.
Arvatenkin myös hiirulaista kiinnosti kuppikulkunen.

Cisun hiirileikeistäkään eikä ole kuvia eikä videoita, mutta löysin sentään pari kuvaa, jossa Cisu rentoutuu hiiren kanssa ihan omin hampain tuunaamassaan laatikossa.

Lupaamme tästä lähin raportoida - mieluusti kuvin ja videoin - paremmin Cisun tärkeistä asioista. Lupaamme myös hankkia isomman raksukupin, jotta pojat mahtuvat ruokailemaan sen ääreen kaikista Cisun aarteista huolimatta.

Hiiriä ja ihmisiä

Tänään aamulla Cisulla ja Totolla oli suuret odotukset, tai oikeastaan jo vaatimukset.

Töihin lähtiessäni kurkkasin makuuhuoneeseen, jossa mies, lomailija, vielä nukkui. Veikkaan, ettei unta eikä rauhaa kestänyt kauan. Selällään makaavan miehen vatsan päälle oli tuotu leluhiiri ja kummankin kyljen vieressä istui kissa, joka tuijotti intensiivisesti vuoroin miestä, vuoroin hiirtä.

Eihän niitä lomapäiviä ole tarkoitus viettää nukkuen, vaan Koratian armoitettuja hallitsijoita palvellen ja viihdyttäen!

Mun oma!

Toton herkkä hetki: huumepötkylä eli Kickeroo-lelu on yksin sängyllä ja Toton ikioma.

On tää ihana. Niin pehmeä ja tuoksuva. Mä nojaan tähän ikuisesti.

Apua, Cisu tulee, äkkiä pakoon! Aina se häiritsee mua ja mun Kickeroota.