Veli Ponteva

Totoa ei todellakaan saisi vähätellä ja pitää hömppäpikkuveljenä: hän on hyväkuntoinen, komea, lihaksikas sekä hyväturkkinen ja -hampainen. Ja reipas ja sosiaalinen ja yhteistyökykyinen. Ja hieno.

Tämä ei ole omistajan lätinää vaan ihan lääkärin lausunto. Mies käytti Tottiksen eilen 1-vuotislääkärissä ja pollea Tottis palasi näin mairittelevien lausuntojen kera. Hän ei ollut edes saanut huomautusta painostaan, ja kyllähän me olemme viime aikoina huomanneetkin, että pullukka-ahmatti on muuttunut rotevaksi lihaskimpuksi. Jos sirpakkaa ultrajuoksijarakenteista Cisua ei olisi, Toto näyttäisi aivan tasapainoiselta eikä jättiläiseltä. Mutta sporttinen on siis hänkin, on vain kuulamörssäri.

Toto ei ollut ollenkaan vihoitellut toimenpiteitä, ei edes silmien tai korvien tutkimista tai rokotetta, aluksi oli vain hieman pörhentänyt vastaanoton tytölle. Rohkea Tottis, pelottavassa paikassa ja vielä ilman Cisua! Lääkäri olikin puhunut, että pentuajoilla on suuri merkitys ja sanonut, että Cisun ja Toton kissalasta tulee aina hienoja, sosiaalisia pentuja. Niin tulee, siitä mekin olemme varmoja - ja kovin iloisia ja kiitollisia!

Lääkärikeikassa oli mielenkiintoista sekin, että Cisun viimekesäistä 1-vuotislääkäriä lukuun ottamatta pojat eivät ole sitten Toton meille muuttamisen olleet koskaan erossa toisistaan edes tällaista vajaan tunnin aikaa.

Cisu tuntui ensin kovin järkyttyneeltä siitä, että Toto laitettiin koppaan ja vietiin pois; hän piiloutui minua pöydän alle eikä tullut sieltä ilman herkkuraksuja. Valjaat aiheuttivat himoulkoilijassa pakoreaktion: MUA ei ainakaan siepata! Hetken kuluttua Cisu kuitenkin otti valjaat ihan mieluusti niskaansa ja yhteisen miniulkoilun jälkeen hän olikin aivan tohkeissaan, että saimme olla kahden. Laatuaikaa - voi sitä kehräämisen ja puskemisen määrää! Vähän huolestunut Cisu kuitenkin taisi olla, sillä en voinut liikauttaa sormenpäätäkään ilman kissakaveria: Cisu ei selvästikään tahtonut olla sekuntiakaan yksin.

Toton paluu veti molemmat aivan hiljaiseksi ja vakavaksi. Nuuhkiminen kesti kovin kauan puolin ja toisin, mutta sitten kaikki palasi normaaliksi. Toto painui ruokakupille ja Cisu lähti leikkimään kengännauhalla.

Enot onnittelevat!

Eno Cisu ja enopuoli Toto lukivat juuri iloisen uutisen: Cisun sisko on saanut kaksi pentua! (Ilmeisesti aikamoisella pakertamisella kyllä.)

Oi ja voi. Aina kun kuulee Cisun ja Toton sukulaispennuista, haluaisi heti tarttua puhelimeen ja soittaa ja varata ne kaikki itselleen. Valitettavasti joudumme kuitenkin tyytymään kaukokaipuuseen ja -ihailuun, vaikka mielestäni noin 19 koratia olisi ihan sopiva määrä lemmikkejä. ;) Täytyy toivoa, että pennut saavat hyvän kodin. Cisu ja Toto ovat varmoja, että näilläkin harmailla siskonlapsilla kyky harmaudestaan huolimatta tuoda paljon väriä omistajiensa elämään!

Totinen paikka

(Kuva Frans Toikkasen litografiasta Totinen paikka.)

Vakava juttu. Lapsi on lähtenyt maailmalle. Kotona on hiljaista ja autiota.

Asiat ovat edenneet vauhdikkaasti ja veimme Isoveli Sähinän eilen kissalaan tutustumaan Pikkuveli Mohikaaniin. Veljekset majailevat kissalassa, kunnes tulevat toimeen keskenään. 

Ai miten niin Sähinä ja Mohikaani? C alkoi heti muut kissalan asukkaat (kaksi aikuista naarasta + pikkuveli Elliot) nähtyään sähistä niin että sylki vain roiskui. Sama jatkui, kun hän pääsi talon aikuisilta kissoilta eristettyyn osaan tutustumaan Elliotiin. C ei tosin tuntunut olevan kovin kiinnostunut veljestä, vaan halusi lähinnä kulkea ympäriinsä ja tutkia paikkoja. Aina kun veli tuli lähelle, C tuijotti, sähisi ja ulvoi kumeasti; meillä ei ollut aavistustakaan, että kissastamme lähtee sellaisia ääniä.

Ja tuliko pikkuveli isoveljen hurjuudesta huolimatta lähelle? No tuli! Elliot tuntuu olevan aivan yhtä utelias ja rohkea kuin C:kin. Hän kulki C:n perässä matalana köyryselkänä ja tarkkaili C:tä kovasti. Pikkuveli ei sähissyt, mutta hänen häntäkarvansa ja selän päällä olevat karvat olivat koko ajan hassusti jännäpystyssä, siitä nimi Mohikaani. Myös Veli Lohikäärme olisi ollut sopiva nimi: Elliotin kulkuasento oli aika hupaisa.

Yllättävän hyvin kaikki kuitenkin sujui: kumpikaan kissa ei ollut lainkaan pelokas. Kasvattaja arveli, ettei sähinää ja kyräilyä kestä kuin muutaman tunnin ajan. Tänään saamme raportin ja jos kaikki on mennyt hyvin.... Gulps, alkaa vaikuttaa siltä, että talomme hiljaisuus ei jatku enää kovinkaan kauan, vaan pian meillä on kaksin verroin harmaaherroja! Meitä ihmisiä jännittää varmasti yhtä paljon kuin kissoja, mutta ei tämä oikeasti ole totinen paikka. Pikemminkin tällainen:

Koska eilisestä veljeskohtaamisesta ei tullut kuvia, tänään kuvituksena saavat toimia skannatut, tunnelmiin sopivat kissapostikortit. Etenkin Frans Toikkasen Totinen paikka  on mainio. C:lle kissalaan meneminen oli vakavoittava asia; pikkuveli oli taas yhtä pörröinen kuin taideteoksen totinen kissa. 

P.S. Havaitsimme pikkuveljessä eilen muutakin kuin uteliaisuuden, rohkeuden ja jännäpörrön. Hän on hyvin rauhallinen, mutta myös sosiaalinen ja luottavainen. Häntä  (toisin kuin hermoheikkoa C:tä!) saattoi pitää sylissä kissatapaamisen aikanakin. Ja kun isoveli sähisi sängyn alta, niin pikkuveli etsiytyi turvaan miehen jalkojen taakse - ja kellahti muitta mutkitta kyljelleen: saiskos vähän rapsutusta, kiitos! Ehkä hän vaistosi, että tuo mies tulee vielä rapsuttamaan minua monet kerrat. 

Tyrmistyttävä haju

Meillä vietetään tyrmistysviikkoa. Ensin oli häkellyttävä vieras, ja eilen hyvin, hyvin erikoinen ja totaalisen tyrmistyttävä haju.

Yleensä meitä odottaa työpäivän jälkeen kotona hyvin puhelias ja koheltava kissa. Eilen illalla meillä oli hyvin hiljainen ja nuuhkiva kissa. Nuusk, nuusk, nuusk. C oli koko ajan kiinni puntissa, hihassa, nilkassa. Välillä hän katseli meitä kysyvästi ja jatkoi sitten nuuskimista. Välillä piti ihan nuolaistakin: MITÄ tämä nyt on? Lopulta C nuuski ja kehräsi. Itse asiassa aika kiva haju...

Sukassa on nyt jotain muutakin kuin jalka-aromeja!

Eikä ihme, että nuuskutti. Meissä ihmisissä oli kuuden koratin haju! Ja mikä parasta (tai C:n mielestä pahinta?), C:n ihka oikean velipuolen haju. Se veli muuttaa kesän aikana meille!!!!

Kävimme siis eilen katsomassa ja varaamassa C:lle pikkuveljen, alkuvuodesta syntyneen Elliotin. Tarkat muuttoyksityiskohdat ovat vielä auki, mutta sen voin sanoa, että tällä kertaa myös ihmiset ovat tyrmistyneitä. Vaikka kyllä mekin myös kehrättäisiin, jos osattaisiin.

Kuuden harmaaturkin joukosta oli tottumattoman hieman vaikea erottaa, mikä kissa on mikäkin. Mitä luultavimmin velipoika on kuitenkin tässä joukossa ja ehkä jopa tuo, joka hyppää. 

Mihinköhän me ollaan hypätty? Kissa puolen vuoden välein?