sunnuntai 27. kesäkuuta 2010
Kylpyamme
tiistai 22. kesäkuuta 2010
Maukas tuliainen
Cisu keksi heti, että tuo pesä ja nuo hiiret kuuluvat yhteen. Hän heitteli hiiriä ympäriinsä ja vei ne sitten aina pesään turvaan. Tai turvaan ja turvaan. Cisu oli myös mielellään raadellut hiiriä pesässä, mutta se mokoma aina kaatui ja kellisti suuren pedon selälleen.
Totokin kokeilee. Tömps, tömps, pesää voi myös hakata etutassulla!
Cisusta sellaisessa ei ollut mitään järkeä: hieno pesähän voi vaikka hajota tuollaisesta huitomisesta. Niinpä hän raahasi pesän kauemmas, asetti sinne hiiren
ja istui hautomaan. Meillä oli poikkeuksellisen rauhallinen alkuilta, kun Cisu vain hautoi hiiriä.
Oppisikohan Totokin hautomaan? Pitäisikö heti tilata toinen pesä, niin rauha olisi taattu, kun kumpikin kissis vain istuisi paikoillaan? Sitä paitsi Toton mielestä pesään kuuluivat myös muut lelut kuin uudet hiiret. Loppuillasta hän vei sinne jo suvereenisti mm. pupunkarvapallojaan ja asetti rakkaan rottansakin (joka on nyttemmin sellaisessa kunnossa, ettei sitä enää rotaksi tunnista) pesän läheisyyteen. Pesä ei siis heti päässyt siihen tarkoitukseen, mihin se oli ajateltu, mutta selvästi sille löytyi käyttöä. Se on jo paljon, sillä kaikkihan me tiedämme, miten yleensä käy, kun oikein varta vasten hankkii jotain kissoille... Hyvällä tuurilla sentään pakkauslaatikko kiinnostaa.
torstai 17. kesäkuuta 2010
Aurinkoläikkäkuningas
Noin, olen valmis! Tulkaa silittämään. Olen maailman pehmein, silein, silkkisin ja myös kuumakylkisin.
tiistai 15. kesäkuuta 2010
Uusia resursseja
Ei mennyt kuin muutama päivä pelottavan peuran tunkeutumisesta Koratiaan, kun johtaja Cisu ikkunasta havaitsi jotain hälyttävää: nyt tuli sitten metsäkauris meidän maille! Se syö meidän puunlehtiä!
Cisu oli jo huomannut, ettei tällaisia asioita kannata jättää Pikkupupun hoidettavaksi, joten hän kutsui paikalle uudet, hieman raamikkaammat työntekijänsä. Kas tässä, sälekaihtimen välistä salakuvattuina:
Kuvasta on sitä vaikea nähdä, mutta nämä ovat varsinaisia turbojäniksiä. Ne ovat korkeampia, voimakkaampia ja rohkeampia kuin kukaan kotipuutarhuri haluaisi tietää. Toinen Korat Securitaksen uusista työntekijöistä tuli jopa meidän terassille ja irvisti talon suuntaan katsellessaan. Aikamoiset hampaat ja viikset, en haluaisi joutua tuon bodyguardin kiinniottamaksi!
Ei halunnut metsäkauriskaan. Hän pötki välittömästi uusia työtekijöitä pakoon. Vielä kun samaan aikaan nähtiin Pikkupupun kaartavan kauempana pellolla, voidaan sanoa, että Cisu ja Toto, joka valvoi tapahtumien kulkua omassa ikkunassaan yhtä herkeämättä kuin Cisukin, ovat todella tehostaneet Koratian turvallisuustoimenpiteitä.
Järkevää kyllä johtajat myös pysyttelivät sisätiloissa tämän uusimman hyökkäyksen ajan. Kenenkään ei tarvinnut ryömiä pörrömyttynä kotiovelle eikä alistua siihen nolouteen, että hölmö ihminen kantaa jähmettyneen – siis patsaan vankkumattomuudella joukkojaan puolustavan – johtajan pois taistelupaikalta.
Mutta hui, mikä mahtaa olla seuraava selkkaus Koratiassa? Meillä ei ole enää ollenkaan rauhallista!
sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
Toto - rikastuttava elämys
perjantai 11. kesäkuuta 2010
Tunkeilija Koratian mailla
Voi voi. Oi surkeus. Kun tulin eilen illalla kotiin, sain kuulla, että Oy Korat Securitas Ab oli epäonnistunut surkeasti heti ensimmäisen vihollisen saapuessa Koratiaan. Kesätyöntekijä Pupua ei ollut näkynyt missään, ja Cisulla ja Totollakin oli mennyt pupu pöksyyn.
Mies ja harmaapojat olivat olleet valjastelemassa pihalla, kun – kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti – puskan takaa oli ilmestynyt kookas valkohäntäpeura. Kyseessä oli ollut hyvin tyyni ja rohkea yksilö. Hän oli katsellut poikia hetken ja kävellyt rauhallisesti pihan poikki.
Cisulta ja Totolta oli melkein tippunut silmät päästä: Mikä toi on ja miten se kehtaa tulla meidän lähelle? Vaikka he tuijottavat ja vaanivat peuroja mielellään ikkunalasin läpi, livenä moinen jättiläiseläin oli ollut todella pelottava.
Hetken tuijotuksen jälkeen Toto oli mennyt aivan pörröiseksi ja lähtenyt hyvin matalana ryömimään kohti kotiovea. Cisu taas ei ollut voinut liikahtaa paikoiltaan: hän oli vain istunut kuin kivettyneenä. Lopulta mies oli käynyt äkkiä avaamassa Totolle oven ja palannut sitten pihalle hakemaan edelleen aivan jähmeän Cisun. Cisu oli herännyt transsistaan vasta sylissä ja alkanut kiemurrella.
Seuraavat pari tuntia pojat olivat olleet (kerrankin) aivan hiljaa. Toto oli istunut ikkunan ääressä ja tuijottanut paikkaa, jossa Suuri Pelottava Peura oli havaittu. Välillä hän oli pörhistynyt ja välillä vavissut kauhusta. Puistattavaa.
Oi voi, mitä uusavuttomia citypoikia meillä on. Eivät tiedä, mikä on saalis ja mikä vihollinen ja mitä vaaran uhatessa pitää tehdä. Eikä se Koratian suojelukaan taida oikein vielä onnistua. Ehkä Oy Korat Securitas Ab voisi palkata myös peuran joukkoihinsa? Sitten kukaan ei varmasti uskaltaisi tulla meille, peurat ovat kyllä niin hurjia.
keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
Se toinen puoli
tiistai 8. kesäkuuta 2010
Elämää kissaperheessä
Vaikka Cisu ja Toto ovat mitä ihastuttavimpia otuksia ja on suuri kunnia asua heidän kanssaan – heidän luonaan, korjaan – niin aina joskus tulee ajateltua, että asiat voisivat sujua nopeammin, jos he eivät olisi niin aktiivisia ja koheltavaisia. Ei paremmin eikä mukavammin, vaan nopeammin.
Eilen esimerkiksi meillä kävi keittiösuunnittelija tekemässä tarkistusmittauksia uutta keittiötä varten. Sen sijaan, että olisi vain mittaillut, hän sai tuon tuosta varistaa kissan irti rakennusmitan päästä tai irrottaa kissantassun kynänsä ympäriltä. Kun hän kumartui tutkimaan allaskaappia, Cisu kiipesi hänen selkäänsä. Eellisellä kerralla vastaavassa tilanteessa Cisu loikkasi työtasolle ja yritti nuolla suunnittelijan hiuksia. Se on hänen spesiaalihuomiokeinonsa kivoille vieraille.
Kun vedimme uunin irti kolostaan, kaksi kissaa vilahti arvatenkin sinne koloon. Ja sieltä eteenpäin. En tiennyt, että meillä on kissanmentävä pujahduspaikka keittiökaappien takana, mutta nyt tiedän. Kun uuni työnnettiin takaisin koloonsa, kaksi kissakiipeliä istui liesitasolla innostuneena: Tää liikkuu! Jos meillä on siis kissantassun verran heittävä virhemittaus jokaisessa uuden keittiön kohdassa, se johtuu koratialaisista keittiösuunnittelijoista. Tietenkin kissat olisi voinut myös sulkea pois, mutta oikean suunnittelijan mielestä se olisi ollut turhaa, kun ne ovat niin hassuja, ihan kuin pieniä villejä lapsia. Niin ovat.
Tänään aamulla taas, kesken aamutoimien, Cisu ja Toto hyörivät jaloissani ja olivat nyreissään, kun en ehtinyt koko ajan silittää ja rapsuttaa ja leikittää heitä. Kostoksi he päättivät mennä kolistelemaan työhuoneeseen. Kauhea pamaus kuului, mutta en koskaan saanut selville, mikä se oli. Ehken halua tietääkään. Siinä kului kuitenkin muutama kriittinen aamuminuutti.
Seuraava viivästys oli toivoakseni vahinko. Kun olin jo kengät jalassa, havaitsin, että eteisen lattialle oli ilmestynyt kakkapökäle. Kummallakaan harmaaherralla ei ole tapana onneksi kakkia minne sattuu, mutta jostain se yllätyspökäle oli ilmaantunut ja vielä makuuhuoneen oven eteen. Mies nukkui siellä vielä, joten en voinut teeskennellä, etten huomannut mitään. Olisi vaatinut liikaa näyttelijäntaitoja sitten myöhemmin hämmästellä: "Ai, aloitit aamun astumalla kissankakkaan? Mitä kummaa, en mä vaan mitään huomannut!"
Lopulta pääsin lähtemään. Olin menossa uimaan. Kiitos karvaisten personal trainereiden sain vielä treenata hieman juoksuakin ehtiäkseni bussiin. Kyllä harmaapojat huolehtivat kaikesta.
sunnuntai 6. kesäkuuta 2010
Kesätyöntekijä
Cisun, sitkeän ja ajoittain kiivaan juoksijan, tehtäviin kuuluu omilla mailla partiointi.
lauantai 5. kesäkuuta 2010
Loistava vieras ja bisnesidea
Se toikin. Meille tuli aivan mahtava vieras. Ensimmäinen havainto oli, että Sailalla oli hame. Cisu ja Toto arvostavat kovasti hameeseen pukeutumista, ja toisin kuin monista ihmismiehistä, kissamiehistä hame on aina sitä parempi, mitä pidempi. (Eräs ystäväni pukeutuukin aina meillä käydessään hameeseen vain kissoja varten.) Ja tällä vieraalla oli pitkä hame, heti siis kirjaimellisesti helmoihin pyörimään!
Helmoissa tehtiin aivan pöyristyttävä havainto: tämä hame tuoksuu toisilta kissoilta. Sensaatio! Cisu ja Toto ovat saaneet kotiväen kautta kyllä hajutuliaisia koirilta, kerran hepoilta ja joskus jopa vierailta kissoiltakin, mutta tämä oli ihan uutta – joku vieras ihminen tuoksuu kissoilta. Kahdelta kissalta. Mmmm....
Sellainen ihminen ei tietenkään pysynyt vieraana kauan. Hameen lisäksi piti nuuhkia villatakkia (Cisu myös änkesi sen helman alle möyrimään) ja kenkiä, hypätä niskaan sekä nuolla hiuksia. Voiko näin ihanan tuoksuista ihmistä ollakaan? Pojat olivat aivan myytyjä.
Tästä heräsikin hieno liiketoimintaidea: kissantuoksuisilla hameilla ja mm. toisten kissojen leluilla olisi varmasti kysyntää kissakodeissa. Mutta miten kävisi, jos vaikka kiimainen tyttökissa saisi kollin lelun? Kun huomioidaan, miten meidän kastraattipojat kiihtyivät toisten kastraattipoikien tuoksuista, on tunnustettava, että tässä bisnesideansa on riskinsä.
Ihan heti emme siis avaa kissojen parfymeriaa. Sen sijaan toivotamme kaikki kissanomistajat meille kylään. Hyvin kiinnostunut vastaanotto on taattu.
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
Niin hyvää ettei sanotuksi saa
Menevätkö muutkin kissat mykiksi hyvästä ruoasta?
Kuten kaikki ovat jo varmasti blogikirjoituksista huomanneet, Cisu ja Toto eivät ole ollenkaan hiljaisia poikia, eivät ainakaan kesän ulkoilukauden aikana. Itse asiassa viime aikoina ennen hiljaisempana pidetty Toto on alkanut jutella jopa Cisuakin enemmän, mutta onneksi hänen äänensä on aivan vieno verrattuna Cisun mjoukumiseen.
Vaan ruoasta piti puhua. Harmaaveljeksillä on yksi yhteinen hassu piirre: barffiruoka vetää heidät ihan sanattomaksi tuntikausiksi. Etenkin possunsydän saa aikaan hyvin rauhaisan loppupäivän, kissat vain istuvat ja sulattelevat kokemaansa, ilmeisesti sekä henkisesti että fyysisesti. Teollinen pussiruoka ei aiheuta mitään huutoestoja, raksuista nyt puhumattakaan.
Mutta ei - ei meillä syötetä heitä hiljaiseksi joka ilta, vaikka joskus sellainen käykin mielessä. Ja jos joka päivä saisi hiljaiseksi vetävää herkkuruokaa, sekin kärsisi varmasti inflaation ja sitten huudettaisiin senkin jälkeen. Eli herkuttelemme vain silloin tällöin - kissat saavat ihanan makuyllätyksen ja ihmiset hiljaisuusyllätyksen.