Pikkuveljeä odotellessa

Siinä hän on, Elliot eli Toto eli C:n pikkuveli eli toinen koratkissamme. Uskomatonta mutta totta. Eilen oli vielä aika epätodelliset fiilikset, kunnes huomasin, että Elliotin kuva on kadonnut Suomen koratrenkaan pentuvälityksestä: kyllä se meidän varaus on ihan todesta otettu, gulps ja apua ja jee. Eltsu muuttaa meille. (Eltsun kuva on pummittu samaisilta koratsivuilta, pyydän anteeksi kuvavarkautta.)

Vielä todellisempi olo tuli, kun juttelin kasvattajan kanssa ja sovimme käytännön asioista. Elliot ei ole enää ollenkaan tuollainen pieni söpöläinen kuin tuossa kuvassa, vaan jo sen ikäinen herra (5 kk), että hänet saatetaan leikata ensi viikolla. Vaikka aluksi toivoimme ihan pientä pentua, nyt tuntuu oikein hyvältä, että saammekin vähän valmiimman tapauksen. Ei tarvitse ainakaan ihmetellä, milloin Elliotista tulee kaamea kolli - ken on sellaisen kanssa hetken elänyt, ymmärtää kyllä, miksi kissoja kastroidaan. Luultavasti myös kaksi eunukkia on sopuisampi yhdistelmä kuin yksi reviiritietoinen eunukki vs. leikkaamaton kollitulokas. Jotenkin tuntuu, että biologinen sukulaisuus ei kauheasti paina, kun pojat kohtaavat - sen sijaan se, että molemmat ovat biologisesti "samalla miehuuden tasolla", voi auttaakin.

Muuten meitä kyllä ilahduttaa, että poitsut ovat sukua toisilleen. Heillä on sama äiti - viisas ja ystävällinen, hyvä äiti, jonka kaikki pennut ovat kuulemma olleet lempeitä ja fiksuja; ainakin C on todella suurisydäminen tyyppi. Mutta siinä missä isoveli oli kuulemma pentueensa villein lapsi, pikkuveli onkin rauhallisin. Sekin lienee hyvä, tasapainoittava asia: meille ei tule toista vilkasta johtajaa. Meitä ei haittaa myöskään se, että Elliot on ainakin toistaiseksi ollut ilmeisesti aika hiljainen, kun meillä on jo yksi sanoisinko räpätäti-korat... Kaikesta harmaudestaan huolimatta pojat myös näyttävät erilaisilta. Ainakin nyt pentuna Elliot on paljon kookkaampi ja rotevampi kuin C samoihin aikoihin.

Hyvältä siis vaikuttaa, vaikka kaikki onkin kovin jännittävää ja melkein pelottavaa. Kunhan Elliot on toipunut leikkauksestaan, C:n on tarkoitus mennä hetkeksi kissalaan hoitoon. Siellä hän voi totutella ajatukseen, ettei olekaan maailman ainoa kissa... Katsotaan sitten, miten se sujuu ja milloin C voi totutella ajatukseen, että hän ei ole enää meidän talon ainoa kissa. Tuskin siihen kovin kauan menee!