Näytetään tekstit, joissa on tunniste Perunaruuat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Perunaruuat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Sitruunabroileria ja juustokuorrutetut uuniperunat

 Tänään valmistui hyvää broileripihviä ja kuorrutettuja perunoita.
Ostin jyväbroilerin perhosfileet ja leikkasin ne kahtia.
Perunaviipaleet kypsensin vaivattomasti uunissa.

Sitruunabroilerifileet 

Anna broilerifileiden levähtää hetki huoneenlämmössä.
Kiehauta 2 1/2 dl kanalientä 
*
4 puolitettua broilerifilettä perhosfileistä ja ripaus suolaa
1 rkl voi/kasvisrasvaa juoksevaa
1/2 dl kanalientä 
Ruskista fileet voi/öljyseoksessa lisää fileille suolaa.
Kaada pannulle kanaliemi. Hauduta miedolla lämmöllä n 15 minuuttia.
*
2 dl ruokakermaa 18%
1 rkl sitruunamehua ja 1 tl sitruunakuoriraastetta
vajaa tl paprikajauhetta, vajaa tl currya
2 rkl maizenaa
Sekoita ruokakermaan sitruunamehu ja -raaste. Lisää seos pannulle.
Lisää mukaan paprika ja curry.
Sekoita maissitärkkelys jäähtyneeseen kanaliemeen.
Lisää liemi pannulle sekoittaen. Kuumenna kiehuvaksi.
Hauduta  n 10 minuuttia kannen alla. 

Juustokuorrutetut perunaviipaleet

Kuori perunat ja leikkaa ne pystysyynnassa n 3/4 cm viipaleiksi.
 Levitä leivinpapri uunipellille. Asettele perunaviipaleet pellille (ei päällekkäin)
Valuta  perunoille juoksevaa Flora kasvisrasvaa.
Ripottele hieman suolaa. Paista keskitasolla 200-asteessa n 20 minuuttia.
Ota pelti uunista ja ripota perunaviipaleille kerma/edamjuustoraastetta.
Kypsennä vielä 10 minuuttia.

Sekoita lisukkeeksi salaatti.
Sekoitin pilkottua jäävuorisalaattia, kevätsipulia, kurkkua.


 

perjantai 13. toukokuuta 2016

Peruna-lehtipinaattigratiini

Tänään syntyi lounas hetken miettimisen jälkeen. Pakasteesta bongasin lehtipinaattia.
Siitä se lähti ja hyvää tuli. Minulla oli hieman kiire, joten kiehautin al denteksi 
perunaviipaleet ennen uuniin laittoa. Kypsymisaika lyheni n 30 minuuttia.

7 keskikokoista perunaa kuorittuna ja viipaleina
1 iso salottisipuli suikaleina
1/2 ps /100g lehtipinaattia jäisenä
1/2 prk 75g ranskankermaa, 2 dl ruokakermaa, mustapippurirouhetta

Keitä perunaviipaleet vähässä suolalla maustetussa vedessä al denteksi.
Sekoita keskenään perunaviipaleet, sipulisuikaleet ja jäinen pinaatti.
Nostele seos voideltuun vuokaan.
Kaada vuokaan ranskankerma, ruokakerma, johon on sekoitettu mustapippuri.
 Kypsennä uunin 225-asteessa  noin 20 minuuttia.
Ripottele pinnalle persiljaa.

Gratiini oli juuri sopivaa sadepäivän ruokaa.

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Perunasalaatti ja nakit

 Ostin tämän vuoden ensimmäiset uudetperunat. Ne olivat espanjalaisia.
Niistä kokosin illalliseksi perunasalaatin. Se olikin hyvää ja raikasta 
Höyrytin napsahtavia nakkeja perunasalaatin seuraksi, tosin eivät ole välttämättömiä,
sillä perunasalaatti käy hyvin ateriasta. Forssan punajuurisalaattiakin oli tarjolla aterialla.

n 600 g uusia perunoita pestyinä ja lohkottuina
friseesalaattia
2 rkl punaviinietikkaa
vajaa 1/2 dl oliiviöljyä
1/2  sitruunan raastettu kuori
suolaa ja mustapippuria
3 rkl aurinkokuivattua tomaattimurskaa
3/4 dl kapriksia
3/4 dl vihreitä kivettömia oliiveja
3/4 dl parmesaanilastuja
1/2 dl pähkinärouhetta
Keitä pilkotut perunat niukassa vedessä, johon olet ripauttanut suolaa. 
Jätä perunat hieman napakoiksi.Jäähdytä.
Sekoita viinietikka, oliiviöljy, sitruunakuori ja mausteet kulhossa.
Lisää salaattivadille friseesalaatti
Lisää salaattikastike ja aurinkokuivattu tomaattimurska perunoille ja sekoita.
Leikkaa parmesaani lastuiksi ja murskaa pähkinät. Lisää ne salaattiin.
Tarjoa esim nakkeja salaattiannoksen kylkiäisenä ja ehkäpä punajuurisalaattiakin.

 
Tämä on hyvä perunasalaatti. Kannattaa kokeilla.

Perunasalaatti sopii yksinäänkin ateriaksi.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Lämmin peruna-porkkanasalaatti

 Kesäperunoista ja -porkkanoista tulee hyvä salaatti.
 Pesin tänään jääkaapin ja oli otollinen hetki tyhjentää kaappia.
 Yllättävän hyvin löysin salaattiainekset ja muutama purkki tyhjentyi samalla.
Kuten kuvasta näkyy salaatti tarjottiin lämpimältä pannulta.
Tosin ensin keitin viipaloidut perunat ja porkkanat al denteksi.
Sen jälkeen paistoin ne kevyesti pannulla sipulin kera rypsiöljyssä.
Lopuksi sekoitin mukaan muut ainekset.
 
lo
 Salaatissa
kesäperunoita pestyinä ja viipaloituna, keitettyinä
kesäporkkanoita pestyinä ja viipaloituna, keitettynä
kesäsipulia pienittynä
kirsikkatomaatteja lohkottuna
rypsiöljyä
paprikaa, basilikaa, mustapippuria ja suolaa
vihreitä oliiveja, kapriksia, kurkkua pienittynä
Kevyen paistamisen jälkeen pannulle sekoitetaan mukaan
oliivit, kaprikset ja kurkkupalat.

Kastike  
1 prk ranskankermaa 
3 rkl kurkkusalaattia (Felix) + ripaus sokeria
1 tl dijonsinappia, mustapippuria
Sekoitetaan
 
Helppoa ja hyvää salaattia.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Juusto-kinkulla kuorrutetut perunat

 Ajattelin ensin kypsentää perunat ehjinä uunissa.
Siihen olisi kulunut aikaa vähän enemmän, joten esikeitin perunapuolikkaat.
Kuorrutin puolikkaat ja gratinoin lopuksi perunat uunissa.
Lopputulos oli oikein hyvä.

Kuorrutetut perunat

6 rosamundaperunaa  pestyinä ja halkaistuna
Keitä puolikkaat suolalla maustetussa vedessä melkein kypsiksi.
Täyte
1 sipuli pienittynä ja rypsiöljyä
250 g kinkkua kuutioina
ripaus suolaa, mustapippurirouhetta, paprikaa, chiliä, tuoretta persiljaa
2 kananmunaa ja 2 dl juustoraastetta
Kuullota sipulisilppu rypsiöljyssä
Lisää kinkkukuutiot ja mausteet sekä persiljasilppu.. Sekoita ja kuullota hetki.
Sekoita kananmunat ja juustoraaste.
Sekoita munaseos jäähtyneeseen kinkkuseokseen.
Nostele perunapuolikkaat uunivadille ja lisää päälle täyte.
Kypsennä uunin 200-asteessa noin 15 minuuttia.
 
Tarjoa salaatin kera.

perjantai 22. toukokuuta 2015

Lehtipihvi ja suomalaiset ryppyperunat

 Lehtipihvi naudanlihasta ohueksi käsiteltynä on pihvien parhaimmistoa.
Sen kypsentäminen on nopeaa. Kuumalla pannulla vain pari minuuttia eli vajaa minuutti per puoli.
Ostin espanjalaisia uusia perunoita. Valmistin niistä ryppyperunoita omalla tavallani.
Siis suomalaisittain. Kylläpä niistä tulikin hyviä.

Ryppyperunat
Pese perunat hyvin. Kuivaa. Nosta kulhoon. Mausta karkealla merisuolalla ja
ripauksella mustapippuria. Kaada mukaan rypsiöljyä. Sitä saa olla suht reippaasti.
Sekoittele perunasatsi hyvin. Nosta uunin 225-asteeseen  ja anna paistua,
 kunnes perunat ovat sopivia. Perunoiden tulee pysyä ehjinä.
Ja aivan lopuksi, kun pihvit on paistettu, kieritä perunat pannulla ja paista muutama minuutti.

Lehtipihvit    
Ota valmiiksi käsitellyt pihvit huoneenlämpöön reilu puoli tuntia ennen paistamista.
Kuumenna pannulla voinokare ja rypsiöljy. Paista pihvi kerrallaan vajaa kaksi minuuttia.
Mausta pihvi pannulla hienolla merisuolalla ja mustapippurilla, 
kun ensimmäinen puoli on paistumassa.
Pihvikastikkeena on valkosipulivoinappi.
 

Lisukkeeksi ripottelin annoksille kurkkua ja paprikaa.

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Mausteinen lohifilee, perunapyree ja salaatti

 Valmistin lohifileet uudella tavalla. Kuvassa saattaa näyttää, että
fileessä on nahka. Nahka on poistettu ja lohen pinnassa on maistuva mausteseos.
Sekoitin mausteseoksen ja hienonsin sen huhmaressa. Lohifilee halkaistaan  ja 
leikataan sopiviksi paloiksi. Ennen paistamista painoin nahattomaksi vedetyn puolen
mausteseokseen. Filepalat paistoin rypsiöljytilkassa ensin maustepuoli ja sen jälkeen toinen puoli.
Kauniimpi maustepuoli jätetään tarjottaessa päällepäin.
Yksinkertaiset lisukkeet, perunapyree uusista perunoista ja perinteinen raikas salaatti. 
  

2-3 annosta

n 600 g  lohifilettä
 rypsiöljyä
hienoa merisuolaa
mausteseos ; reilu 1 rkl viher- ja rosepippurisekoitus, 1 tl korianteria
1 neilikka, 1/2 tl anista, 1 tl tilliä, 1 tl persiljaa
Sekoita mausteet. Hienonna huhmaressa.
Halkaise lohi keskiuran kohdalta. Poista nahka. Leikkaa sopiviksi paloiksi.
Kuumenna rypsiöljytilkka pannulla.
Mausta lohipalat merisuolalla. Painele ns nahkapuoli mausteseokseen.
Paista ensin maustepuoli ja sitten toinen puoli. Parisen minuuttia per puoli.
Nosta lohipalat uunivuokaan ja loppukypsennä 100-asteisessa uunissa, 
kunnes sisälämpötila on 50-astetta.

Perunapyree 
Pese uudet perunat huolellisesti. Halkaise tarvittaessa.
Keitä perunat kypsiksi jo ennen lohen valmistamista.
Kaada vesi pois. Lisää perunoille n 1/2 litraa, voita 30 g  ja ruokakermaa 1 dl.
Soseuta perunanuijalla tasaiseksi.

Salaatissa on
pehmeää friseetä, rucolaa, terttutomaatteja, kurkkua, ruususuolaa, oliiviöljyä
paahdettuja sesaminsiemeniä

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Uudet perunat ja kylmäsavulohta

 Meillä syödään lähes aina saarekkeella, kun olemme kaksistaan.
Niin tänäänkin. Valmistin ihanan yksinkertaisen aterian. Ostin marokkolaisia 
uusia perunoita. Ne todellakin maistuivat suomalaisittain kevään uusilta.
Ostin myös narsisseja, joista neljä ruukkua asettelin isoon Pentikin vatiin ruokapöydälle.
Pöydällä on myös kutomani paperinarukaitaliina. 

 Ateria on yksinkertainen.
Keitetyt uudet perunat lohkottuina. Kastike voisulaa ja kevätsipulisilppua.
Kylmäsavulohta ja korianteria.
Suklaatomaattia ja tavallista  lohkoina.
Tämän enempää ei tarvita, maut sopivat hyvin keskenään.

Kuvassa lisukkeet.

torstai 19. helmikuuta 2015

Kirjolohifilettä appelsiiniavokadosalaatilla, uunipaprikaa ja -perunaa

 Kirjolohesta syntyi tänään hyvää ja maukasta. Paistoin fileet ilman rasvaa. 
Levitin pannulle karkeaa ruususuolaa ja paistaminen alkoi nahkapuoli alaspäin.
 Ennen tarjoamista vetäisin nahat pois. Salaatti sopi hyvin kirjolohelle, tunnetusti avokado ja appelsiini komppaavat hyvin lohikalojen kanssa. 
Paistoin uunissa suippopaprikat ha perunaviipaleet, rasvana oli oliiviöljy.

Kirjolohifileen paistaminen
Kuivaa filee ja leikkaa sopiviksi paloiksi nahkoineen.
Levitä pannulle karkeaa ruususuolaa (merisuola käy myös).
Nosta fileepalat nahkapuoli alaspäin pannulle.
Mausta fileet mustapippurirouheella ja hienolla ruususuolalla.
Käännä fileet 3-4 minuutin kuluttua ja paista neljä minuuttia toiselta puolelta.
Fileiden paistaminen ajoittuu siihen vaiheeseen, kun olet jo ottanut 
uunista paprikat ja perunat ja ne odottavat kannen alla.

Uunipaprikat ja uuniperunat 
Kuori perunat ja leikkaa puolensentin viipaleiksi.
Sekoita perunoille oliiviöljyä ja mausta ruususuolalla, mustapippurilla ja paprikalla.
Kaada perunat öljyllä voideltuun uunivuokaan.
Pese suippopaprikat. Halkaise, poista siemenet ja pilko isohkoiksi suikaleiksi.
Nosta paprikat samaan vuokaan perunoiden kanssa. Lisää niille hieman suolaa.
Paista 250-asteessa noin 15 minuuttia. Nosta vuoka uunista ja peitä se silikonikannella.

Appelsiiniavokadosalaatti
Huuhtele ja kuivaa pilkottua friseesalaattia  ja rucolaa.
Levitä salaatti vadille. Pirskottele salaattiin neitsytoliiviöljyä ja ripauta
hieman ruususuolaa.  Kuori ja lohko mehukas appelsiini, levitä se salaatille.
Kuori ja paloittele avokado ja kuutioi se salaatille.
Lisää vielä mukaan pala viipaloitua kurkkua.

Annostele lautasille salaattipeti, lisää keskelle perunaviipaleet ja paprika.
Nosta lopuksi päälle kirjolohifilee, josta olet poistanut nahan.

torstai 11. joulukuuta 2014

Lohifilee tuorejuustokuorrutteella - Parmesaaniperunat

 Olen joskus sanonut täälläkin, että lohi on parasta ilman kuorrutteita.
Nyt muutan sanontaani, lohi on hyvää myös maltillisella kuorrutteellakin.
Maltillinen tarkoittaa vähärasvaista kuorrutetta ei mitään smetanaa.
Käytin kuorrutepohjana 11 %:sta kevyttä Philadelphia tuorejuustoa.
Kuorrutteeseen lisäsin punasipulia ja punaista paprikaa sekä mausteita.
Suosittelen tähän ruokaan kirjolohifilettä, se on merilohta kevyempää. 
Koska uuni oli lämmitettynä, kypsensin samassa uunissa valkosipuli-parmesaaniperunat.
Hyvää ruokaa, lohta syömme vielä huomennakin.

Lohifilee tuorejuustokuorrutteella
 
 1 kirjolohifilee (kotimainen)
200 g tuorejuustoa maustamaton 11 %
1 pienehkö punasipuli silputtuna
1 keskikokoinen punainen paprika kuutioituna
mustapippurirouhetta, paprikajauhetta, chiliä, puristettua sitruunamehua
ruususuolaa

Kuivaa lohifilee serlalla. Aseta se uunivuokaan nahkapuoli alaspäin.
Ripottele pinnalle ruususuolaa.

Sekoita tuorejuustoon punasipulisilppu ja pieneksi kuutioitu paprika,
purista mukaan sitruunamehua. Sekoita.
Lisää mausteet mustapippuri, paprika ja chili sekä ripaus suolaa
Sekoita tasaiseksi ja levitä fileelle.
Kypsennä filee uunin 225-asteessa noin 10 minuuttia.

Parmesaaniperunat

Kuori ja lohko perunat 6 kpl. Nosta lohkot uunivuokaan.
Kuori ja raasta iso valkosipuli perunoille.
Raasta mukaan parmesaania. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Sekoita  ja raasta vielä pinnalle kevyt kerros parmesaania.
Kypsennä 200-asteessa (ennen filettä) n 30 minuuttia.
Lisää pinnalle tuoretta rosmariinia.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Perunasipulikiusaus savulohelle

Haudutin perunakiusauksen uunissa. Tämä kiusaus oli erilainen kuin mitä
aikaisemmin olen valmistanut. Käytin sipuli-ruohosipuli Koskenlaskija-juustoa.
Kiusaus sopi hyvin savustetulle lohelle, jonka ostin valmiina kaupan tiskiltä.
Lämpimän vuokaruoan kanssa kylmä maukas lohi sopi oikein hyvin
Muutenkin ruoka valmistui helposti, salaatin virkaa toimittivat  tomaatti ja kurkut
kukin omissa kipoissaan. Joskus on paikallaan minimoida ruoanlaittoaika.

Perunasipulikiusaus
 n 500 g perunaa puolikasviipaleina
1/2 keltasipulia suikaleina
ripaus suolaa, paprikaa, oreganoa
2 dl vettä ja kasvisliemikuutio kiehautettuna
1/2 pkt 125 g Koskenlaskija sipuli-ruohosipulijuustoa
1/2 dl ruokakermaa
Kuori perunat ja leikkaa kahtia, viipaloi.
Suikaloi sipuli. Sekoita ja lisää mausteet.
Levitä vuokaan.
Kiehauta kasvisliemi ja pilko mukaan koskenlaskija. Anna sulaa.
Kaada seos vuokaan perunoille, nesteen ei tarvitse peittää perunoita.
Lorauta mukaan vielä ruokakermaa.
Paista 180-asteessa noin 45 minuuttia.
Ripottele pinnalle persiljaa.
Sopii hyvin kylmän savustetun lohen kanssa.
 
 Lisukkeet kukin omassa kulhossaan täsmäannoksena syöjien mukaan.

Jälkiruoka
Ingmanin creme brulee - jäätelö maistui jälkiruokana.
Sitä ei voi syödä kerralla kuin pikkuannoksen, on se niin makeaa, mutta hyvää.

torstai 23. lokakuuta 2014

Hirvenlihapihvit ja uuniperunavuoka

 Eilen hirvenmetsästäjät toivat meille perinteisen lihapaketin saaliistaan,
paistia ja jauhelihaa. Laitoin lihat pakastimeen ja säästin sopivan määrän jauhelihaa
jääkaappiin. Tänään valmistin hirvenlihapihvejä. Suunnittelin ohjeen ja käytin juustoraastetta
mehevyyden aikaansaamiseksi. Perinteisesti käytetään pekonia, mutta nyt kokeilin
juustoa. Se toimi oikein hyvin, pihveistä tuli meheviä.
Juurekset, perunat ja porkkanat, kypsensin uunissa. Koska kasvisöljyt on todettu
terveydelle hyviksi, käytin vuokaan kotimaista  rypsiöljyä. Tyydyttämättömät rasvat
 ovat tarpeellisia terveytemme kannalta sopivasti nautittuna. 
Annan kyllä itselleni oikeuden käyttää voita ja kermaa,
 kun ne sopivat valmistettavaan ruokaan Tänään paistoin hirvipihvit voissa.
Tänään avasin ensimmäisen aroniahyytelöpurkin ja sehän sopi hirvipihveille hyvin.
 Hirvipihvit
400 g hirven jauhelihaa
1 tl ruususuolaa, mustapippurirouhetta, savupaprikaa
1 kananmuna, 1/2 dl kermaa, 1/2 dl korppujauhoja
1 dl juustoraastetta (käytin emmentalia)
Sekoita  tasaiseksi taikinaksi. Anna hetken vetäytyä.
Paista tirisevässä voissa (n15g) molemmin puolin.

Uuniperunavuoka
5 suurehkoa perunaa viipaleina
1 porkkana lantteina
1 sipuli suikaleina
1 valkosipulinkynsi murskattuna
ruususuolaa, mustapippuria rouheena, paprikaa
3/4 dl rypsiöljyä
Kuori ja viipaloi perunat, pese ja leikkaa porkkana lanteiksi.
Suikaloi sipuli. Murskaa valkosipulinkynsi  raastemaiseksi .
Levitä vuoan pohjalle tilkka rypsiöljyä, ripottele pohjalle valkosipuli.
Lado vuokaan perunat, sipuli ja porkkana. Lisää päälle mausteet.
Kaada loput öljystä vuokaan ja sekoita seos, jotta mausteet leviävät
tasaisesti vuokaan. Paista 200-asteessa keskitasolla n 30 minuuttia
tai kunnes perunat ovat kypsiä.
Salaatin sekoitin lisukkeeksi.
Minulla oli ns revitty sekasalaatti. Taidan kuitenkin palata takaisin
kokonaisiin salaattipuskiin. Ne ovat mehukkaampia.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Perunagratiini salaatilla

 Pitemmittä puheitta tässä on ohje maukkaaseen perunagratiiniin.

1 kg kiinteämaltoisia perunoita viipaleina
2 keltasipulia suikaleina
150 g cheddarjuustoraastetta
2 tl mustapippuria, 2 tl kuivattua timjamia, 2 tl ruususuolaa
2 prk/4dl ruokakermaa

Kuori ja viipaloi perunat ja suikaloi sipulit.
Nostele ainekset kerroksittain uunivuokaan.
Perunaa, sipulia, mausteet, juustoraaste......
Jatka, kunnes päällimmäiseksi tulee perunaviipaleet.
Kaada päälle kerma ja anna sen valua kerrosten läpi.
Kypsennä gratiini 200-asteessa uunin alaosassa noin tunti.
Tarjoa gratiinin kanssa joko jauhelihapihvejä ja/tai salaattia, kuten meillä.
Gratiini sopii tarjota  myös kalan ja pihvien kera. 

 Meillä oli perinteistä fetasalaattia.
Rucolaa, friseetä, kurkkukuutioita, päärynää.
Kastike oliviiöljy-omenaviinietikkavinaigrette.
Päälle hyvää fetajuustoa ja puolukoita.

lauantai 4. lokakuuta 2014

Ahvenfileet sinappikermakastikkeella - Peruna-yrttipaistos -Kantarellit

 Tänään oli kalan vuoro, ostin ahvenfileitä. Niistä tuli hyvää ruokaa lisukkeineen.
Kantarellit sopivat kalalle, mikä tuli tänäänkin todistettua. Kermainen kastike
sopii valkolihaiselle kalalle, kuten ahvenille. Perunat päätin kypsentää vaivattomasti
uunissa. Sekoitin yrttisen öljypohjaisen kastikkeen tehosekoittajassa ja kaadoin sen 
perunaviipaleille vuokaan, uuni kypsytti paistoksen meheväksi.

Ahvenfileet, sinappikermakastike ja kantarellit  
8 kpl ahvenfileitä
ruususuolaa ja mustapippurirouhetta, paistamiseen voita
Paista ahvenfileet voissa kullankeltaisiksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Nosta kulhoon ja peitä foliolla. Pidä lämpimänä uunin  75-asteessa.

Lisää voita pannulle. Kuullota puolikas keltasipulisilppu  pehmeäksi.
Lisää pannulle 3 tl Dijon sinappia . Kuullota hetki. Kaada pannulle 1 1/2 dl kuohukermaa.
Keitä kasaan, kunnes kastike on sakeutunut. Tarkista maku.

Puhdista kantarellit ja pilko tarvittaessa. Kuumenna voinokare tiriseväksi  pannulla.
Lisää kantarellit ja pyörittele niitä hetki pannulla. Mausta ruususuolalla.

Peruna-yrttipaistos

 Mittaa tehosekoittajaan reilu desi oliiviöljyä, kuivattua basilikaa,
tuoretta timjamia ja rosmariinia,  kapriksia,
1 tl dijonsinappia, 1 tl tummaa balsamicoa, 2 valkosipulinkynttä
puolikkaan sitruunanmehu ja ruususuolaa.
Pyöräytä seos tasaiseksi.
Kuori viisi keskikokoista perunaa, viipaloi ja  kuivaa ne.
Laita voideltuun vuokaan. Lisää ruususuolaa ja mustapippuria.
Kaada päälle öljy-yrttiseos. Sekoita kevyesti. Paista uunin 200-asteessa 20 minuuttia.
 
Lisäsin annoslautasille rucolaa, se sopii hyvin kalalle ja perunapaistokselle.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Ruusukaali-pekonigratiini ja perunaviipaleet pekonilla

Pekonista on moneksi, se täydentää kasvikset, perunankin.
Tänään pyöräytin ateriat nopeaan tahtiin. Esikäsittely vei hieman aikaa,
muuten kaikki valmistui itsekseen - melkein.
Pitkästä aikaa rapea pekoni maistui hyvältä ruusukaalin ja perunan kera.

Ruusukaali-pekonigratiini 
Perunaviipaleet pekonilla
400 g ruusukaalia, kiehauta ne melkein kypsiksi vähässä vedessä.
Laita ruusukaalit uunivuokaan.
Pilko 200 g pekonia , paista ne rapeiksi ja ripauta hieman suolaa päälle.
Laita pekonit ruusukaalien päälle.
Sekoita 2 kananmunaa, 2 dl rasvatonta maitoa. Mausta mustapippurilla,
meiramilla ja ripauksella suolaa. Kaada seos vuokaan.
Lisää vuokaan 2 dl juustoraastetta.
Paista uunin 225-asteessa noin 20 minuuttia.
Kuori ja viipaloi perunat pituussuunnassa. Keitä suolalla maustetussa vedessä.
Paista kuumalla pannulla pienityt  pekoniviipaleet rapeiksi, lisää lopuksi hieman suolaa.
Nosta perunaviipaleet pekonipannulle  ja anna niiden kypsyä vielä  muutama minuutti.
Nosta pekonia ja perunaa annoslautasille.

Ruusukaali-pekonigratiini

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Peruna-lihavuoka

Nyt en ole paljon ajatuksia uhrannut ruoanlaitolle. On ollut monenlaista puuhaa.
Tänään kuorin ja viipaloin puikulaperunat vuokraruokaa varten.
Karitsan  paahtopaistia oli jäänyt sen verran, että sopi laittaa sitä vuokaan mukaan.
Vuoka yllätti sekä minut että miehen, joka  kaapi perunavuoasta viimeisetkin rippeet.
Olihan se hyvää pitkästä aikaa, en muista milloin olenkaan aikaisemmin tehnyt tätä.
Huomenna sitten leivotaan makeaa ja suolaista.

Peruna-lihavuoka
8 isohkoa puikulaperunaa viipaleina
1 iso sipuli silppuna
3 valkosipulinkynttä silppuna
2 kevätsipulia varsineen pilkottuna
200 g karitsan paahtopaistia pilkottuna + paistolientä
1/2 rkl suolaa, mustapippuri- ja viherpippurirouhetta
150 g juustoraastetta esim emmental
1 1/2 dl kermaa ja 1 1/2  dl rasvatonta maitoa
Laita raaka-aineet kerroksittain uunivuokaan
Perunaviipaleet, silputut sipulit, pilkottu liha, juustoraastetta, lihalientä.
Sama uudelleen, päällimmäiseksi vielä perunaa. Ripauta vuokaan suolaa ja mausteita.
Kaada vuokaan kerma-maitoseos. Päälle juustoraastetta.
Paista 200-asteessa noin tunti.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Vadelmarisotto - Perunalaatikko

Vadelmista syntyi jälkiruoka, kun kypsensin riisit ja yhdistin ne vadelmiin.
Nimesin jälkiruoan risotoksi, vaikka en ihan oikeaoppisesti noudattanut 
risoton perinteistä valmistustapaa.  Jälkiruoan päälle ripottelin myös tuoreita juolukoita.

Eilistä gulassia jäi sopivasti tälle päivälle. Valmistin lisukkeeksi perinteistä
perunalaatikkoa, sitä meillä tehtiin lapsuuteni aikana. Nyt jätin pois pekonikuutiot,  
mutta lisäsin mukaan sipuliviipaleita.

Vadelmarisotto
3 dl vettä ja 1 dl pitkäjyväriisiä, keitä riisi kypsäksi.
Mausta vaniljasokerilla ja anna jäähtyä.
Vatkaa 1 dl kermaa vaahdoksi, sekoita joukkoon 3 rkl turkkilaista jogurttia ja nostele riisin joukkoon.
Soseuta sulaneet vadelmat ja mausta luomuruokosokerilla ja vaniljasokerilla.
 Soseuta. Annostele ensin riisi ja päälle vadelmasosetta.
Nostele pinnalle vadelmia ja juolukoita.

*
Perunalaatikko
3 isoa (uuniperunakokoa) perunaa
rypsiöljyä, suolaa
1 keltasipuli suikaleina
1 kananmuna ja 2 dl maitoa, mustapippurirouhetta
100 g sulatejuustoa ja 25 g voita nokareina
Pese perunat hyvin. En kuorinut perunoita. Leikkaa viipaleiksi (n 1/2cm).
Voitele vuoka rypsiöljyllä, nosta vuoan pohjalle  perunaviipaleita.
Ripota päälle suolaa. Kuori sipuli ja halkaise se. Leikkaa viipaleiksi.
Lado sipuliviipaleet perunoille vuokaan. Lisää päälle loput
viipaleet ja ripota suolaa. Sekoita muna ja maito, lisää mukaan
mustapippuri ja kaada seos vuokaan. Nostele päälle sulatejuustoa (esim Olympia)
ja vuole pinnalle voinokareita.
Kypsennä 200-asteessa reilu tunti tai kunnes perunat ovat kypsiä.
Tarjosin lisänä eilistä gulassipataa, mutta mikä tahansa liha- tai kalaruoka sopii lisukkeeksi.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Kermaperunat siikafileen alla

Siikafileet olivat tulleet tänne Ahvenanmereltä, sen sijaan kokonaiset siiat olivat aivan kaupungin edustalta. Kilohinnassa oli niin vähän ero, että päädyin fileisiin. Oikeastaan ne saattoivat olla edullisempia, kun perkeet lasketaan poisheitettäviksi.
Kalafilee on parhaimmillaan yksinkertaisesti valmistettuna. Päädyin paistamaan fileet voissa.
Lisukkeeksi kypsytin uunissa  kermaperunat. Ne sopivat kalalle hyvin, eipä tarvinnut enää kastikkeita miettiä.
Päärynät ovat nyt todella edullisia. Innostuin leipomaan pitkästä aikaa. Jälkiruokana oli päärynätorttua, ihanan mehevää.. Siitä postaan myöhemmin.

Siikafileet ja kermaperunat

Kermaperunat
7-8 perunaa
2 sipulia pienehköä
3 rkl voita
2 tl  paprikaa
1 tl rose- ja valkopippurisekoitusta
1-2 tl suolaa
1 1/2 dl kermaa
Kuori, viipaloi ja kuivaa talouspaperilla perunaviipaleet. Kaada ja kierittele perunoille sulaa voita ja mausteet.
Leikkaa sipulit puolikasviipaleiksi. Kuullota sipulit voissa.
Lado kerroksittain rypsiöljyllä voideltuun uunivuokaan ensin perunaviipaleet, sipuliviipaleet ja lopuksi perunaviipaleet. Kypsennä uunissa 200-asteessa noin 20 minuuttia. Kaada kerma vuokaan ja hauduta 150-asteessa 30 minuuttia.

Siikafileet
Puolita isot siikafileet. Purista fileille sitruunamehua. Mausta rose-valkopippurisekoituksella ja suolalla. Kuumenna voinokare, lisää pannulle muutama murskattu valkosipulinkynsi.  Paista  fileet ensin nahkapuoli alaspäin, kunnes pinta on kauniin kullanruskea.. Käännä ja jatka paistamista 1-2 minuuttia.   
Tarjoa kermaperunoilla. Tällä kertaa raastoin vielä lisukkeeksi porkkanaa.